Odotussalissa oli kuulemma tungosta junaa odoteltaessa. Näin kertoi minulle Puukan Toivo ( Parra-Peko poika ) ja Pertolan Kerttu s. Karonen Lallukanmäeltä. Eräällä kotiseutumatkalla poikkesimme katsomaan asemaa, joka oli melkeinpä entisellään muureineen päivineen.

                        ” Toistalo Ester”, Esteri Karonen: ” Se ol itsenäisyyspäivä, ko lähettii ja miul ol mukan isä ja äit. Lunta sato, kyl ol kylä harmaa, mittää ei kyläst saant selvää”.

                        Vaetojan Tyyne: ” Tuli sana päiväl kahetoist aikan, jot kuuve aikan pittää olla kylä tyhjä. Juholaa mäntii ja valtio autot, ne ol puolillaa armeija vaatteita, siel istuttii jalat suoran”.

                        Martta Laukkanen, s. Lindberg: ” Myö lähettii lehmii ajamaa, muut läksiit kuuveis päivä, myö lähettii kolme päivää myöhemmi. Rajamäes lehmät pyöksähtiit takasii ja kauhiast ol lunta”.

                        Hilja Puukka: ” Mää muistan ainakii, ko mää oti haitarin ja läksin. Haitari ja hattu, ne perinnöksi sattu. Kyl mää vähä Emma-valssii soitin”.

                        Kirsti Jortikka: ” Vaikka en ollut mistään kuullu, et sota on syttynyt, niin meillä olevat sotilaat olivat sen näköisiä, pakkasivat tavaroitaan, et mä arvasin, et nyt on sota syttynyt ja kysyinkin äidiltä, et onks sota syttyny. Äiti vähä niiko vältteli, eikä suoraa vastausta antanut”.

                        Kerttu Leino, s.Ravantti: ” Kaasalaise Hilma käi äitil sanomas, jot tule häne luo leipomaa, jot saahaa lähtöevväät. Meil ol nii paljo sotilai, et ei siin mahtunt uunii lähellekkää. Äit läks sin sit ja kypsens ne leivät ja mitä hänel sit olkii ja saatii leipää. Sit koval kiireel sielt tul ruokkimaa lehmii ja niillekii jottai suuhu pantavaa. Sit pit puol kuuve aikaa olla siel Juholas. Äiti sit sano, et nää lehmä jäävä nyt tän sotilail. He sano, et kyl he sit niist huole pitävä. Sotilaat toiva meijät sit sin hevosen kans, eikä meil ollu mittää peitto, mut yks sotilas sano, et kyl hän hake viltin teil jalkoitte pääl. Siin se meijänki petivaatteet sit ol yhes viltis”.

                        Alpo Jortikka: ” Itsenäisyyspäivän aamuna Uotisen Albin kävi näitä tietoja jakamassa ja hää tuli meil ja sano, että nyt pitäs mennä noihi syrjäsempii paikkoihi ja saaha tietoo, et sie lähe. Mie et, milläs mie sin mään, No sit mie sano, jot jos mie hevose selkää nouse ja pääsen, ko lunta on paljo. Hää luvettel sit, et Kalenukse Uunol, Ryypö Taunol, Johanssonni Arvil, Järveläisee ja sit sin Alamyllyl. Mie oli mielestäin suurki sankar, ko mie oti ossaa näihi suurii tapahtummii”.

                        Kerttu Pertola, s. Karonen: ” Mie oli viisvuotine ja muistan hyvi. Se ol Anti päiv ja myö oltii Antti-sedän nimipäiväkahvil, sillo illal. Miul on ainaki sellane mielikuva, et taivas ol iha punane ja aikuiset sano, et sota on syttynt. Myö syötii sillo, ko Puuka Antti toi sen lähtökäskyn”.

                        Toivo Laukkanen: ” Myö lähettii linja-autol oikei komiast Kerttola Mikolt, mut ei siin olt kyl penkkii. Puolittaisil valoloil ajettii Sairala asemal”.

                        Äiti jatkaa: ” Se junamatka kest monta vuorokautta, enneko päästii Ilmajoel. Missää ei saant ruokaa, mut olha meil nyt evästä, ko leipää ja voita pantii, et ei nyt semmosta mieltä jäänt, jot nälkä ol. Siin ol kamina siin härkävaunus yhes osas keskel ja siin keittiit vettä ja kahvii ja. Siin vaunus ol ympär Räisälää sitä sakkii, ko Helasvuo rouvvaki ol siin näät piene poja kans. Se ol viel semmoses kopas se Helasvuo poika ja Helasvuo ol itse saattamas ja auttel lapsii ja huvempii sin härkävauu, ylälavitsal.

                        Ilmajoe asemalt jouvuttii Työväetalol. Se ol lämmitetty ja seinävieruksil ol laitettu olkii ja lauvvat ettee ja siel maattii, siel olkii pääl. Myökii oltii vissii kolme yötä. Sit käivät ottamas ne isännät niitä evakkoi siint, aina kyseliit, minkälaista perettä on. Jos ol vaurasta perettä, eikä paljo lapsii, ni ne vietii kohta. Miulkii ko ol, mummo ol jo vanha ja miul ol kaks pientä poikaa, ni meitä ei meinant tahtoo kukkaa. No sit tul viimisel se Mäki-Latvala isäntä ja päästii. Hyvähä mei siel ol olla ”.

                        Siellä olivat Seurojen talossa ”huutokaupassa” ja pääsivät Harjunmäen kylään Alfred Mäki-Latvalan taloon 12 neliöm. käsittävään yliskamariin, jonne olivat mahdottoman jyrkät raput. Huoneessa ei ollut mitään keittomahdollisuutta, vain peltikuorinen pystyuuni. Lämmintä kuitenkin oli pitkän ja rasittavan matkan jälkeen.

                        Minä, Saima, olin ollut Tiurin Osuuskaupan Humalaisten myymäläapulaisena lähes kolme vuotta. Kun sota alkoi, loppui kaupanteko. Naapurin Esterin kanssa jäimme kotiin odottamaan sitä hetkeä, kun kaikki siviiliväestö kylästämme komennetaan tielle. Itsenäisyyspäivän aattona 5.12 olimme naapurissa Mattilan talossa. Otimme yhteyttä naapureihin, koska pelko oli toisten kanssa helpompi kestää. Ei silloin nukuttanut.

                        Ikkunat helisivät tykkien jytinästä. Olimme aina vaatteet päällä, valmiina lähtöön. Sotapoliisit tulivat meille Mattilaan ilmoittamaan, menkää tytöt kotiinne, aamulla on lähdettävä lehmien kanssa tielle.

                        Se oli itsenäisyyspäivän aamu. Oli kova lumisade. Sitä ei voi sanoin kuvata, miltä tuntui. Toistalon Esterin kanssa lähdimme kumpaisestakin talosta lehmien kanssa. Pienkarja jäi sotilaiden syötäväksi. Siviiliasukkaita ei enää kyläämme jäänyt, mutta sotilaita oli joka puolella.

                        Kulku oli vaikeaa. Kuitenkin etenimme. Yöllä johonkin aikaan tulimme Ojajärven asemalle Kaukolaan. Paleli ja uuvutti paimenia sekä lehmiä ( 12 ). Ei saatu vaunuja, joilla lehmät olisi voitu kuljettaa. Sotilaat sanoivat, menkää tytöt pois paleltumasta, me lähetämme lehmät, kun saamme vaunuja. Lehmillä oli osoitelaput kaulassa Ilmajoelle. Me paimenet pääsimme junaan, mutta lehmäraukat jäivät paleltumaan nälkäisinä.

                        Vieläkin itken, kun muistan niiden lehmien kurjaa kohtaloa. Emme koskaan saaneet takaisin yhtään lehmää.

                        Me, paimenet, Ester ja Saima, pääsimme joitakin päiviä matkattuamme Ilmajoen asemalle. Saimme seurojen talossa kaurapuuroa ja levätä oljilla. Siirtoväen huollosta saimme tiedon omaistemme sijoituspaikoista. Minä pääsin Harjunmäkeen, jonne kirkolta oli kahdeksan kilometriä. Siellä Alfred ja Sanna Mäki-Latvalan yliskamarissa olivat Äiti-Katri, Tyyne ja pojat Aimo ja Hannu joitakin päiviä lämmitelleet ja katselleet lakeuksille. Siellä huoneessa oli yksi ikkuna. Toistalon väki oli saanut majoituksen Koskenkorvalta, jonne Esteri meni.

edellinen   - Sivu 2 -   seuraava