- Sivu 1 -   seuraava



                           Evakkotaival



Räisälä    Humalainen     Kyläkartta     Elinkeinot     Nuorisoseura     Valokuvia     Uutiset     Palaute     Henkilökortti

     
  Talvisodan evakkotaival, Itsenäisyyspäivänä 2004 Saima Kalenius
  Aimo Kalenius, kuvat ja kursiivi
  Molemmat Joenmäeltä, kyläk. no 27
  Haastattelut vuosilta 1960 - 1990


                       1939 Suomen taivaalle nousi idästä uhkaavan synkkiä pilviä. Neuvostoliitto kehoitti Suomea lähettämään valtuuskunnan Moskovaan neuvottelemaan alueluovutuksista. Neuvotteluissa ei päästy yksimielisyyteen, kuten historian kirjoista voimme lukea.

                       Saima-täti: ” Elokuussa, kun tulivat reserviläiset sinne kylään, mie olin sillo kaupas. Mie oli ensiks harjottelijan ja sit olin olevinnaa niiko myyjänä. Kuustoistvuotiaan mänin siihe kauppaa, Humalaisten kylän kauppaa. Ni siinähän kuultiin aina kaikkea. Muistan, kun sokeri tuli ensiksi kortille, se oli elo-, vai syyskuu. Sit tul kahvi kortil. No sitä ihmeteltii, jot mikä nyt tulloo, ko sokerki män kortil ja tällasta puhetta oli, jahkailtiin, että taitaa olla vakava asia”.

                        Siiri Jortikka: ” Ratioi siel ol hyvi vähä, mut Tauno Jortikal ol ratio ja siel ol penkit miestä täys joka ilta kuuntelemas. Juoneksel ja Mattila Aatil ja ol ratiot”.

                        30. marraskuuta 1939 päivän valjetessa kuului kova jyrinä. Ihan kuin kotitaloamme ja koko Joenmäkeä olisi revitty alas. Kaikki talossa olleet ihmiset ryntäsivät pihalle. Kotiimme oli majoitettu 30-40 sotilasta Etelä-Pohjanmaalta. Kauhuissamme seisoimme ja töllistelimme tapahtunutta.

                        Pian sotilaille tuli tieto, että Neuvostoliitto, vihollinen on hyökännyt. Koneiden jyrinä ja kiireiset tiedustelulennot vihollisen sotilaskohteisiin olivat käynnissä. Sota on alkanut. Heti alkoi kuulua tykkien jytinää ja pommituksia. Rajan suunnalla loimusivat tulen lieskat tummaa taivasta vasten. Rajapitäjistä alkoivat evakkojonot vyöryä pitkin tietä. Monet levähtivät jo Humalaisten kylän taloissa. Tuntui siltä, että kaikki on nyt loppu. Ei nähty eteenpäin.

                        Veljeni Eemil ja Uuno olivat olleet rajalla Raudussa kiväreineen, Toivo raskaassa tykistössä, Johannes muonitussotamiehenä ja Eino komennettiin palvelutehtäviin kotirintamalle mm. sotakoirakouluttajaksi Hämeenlinnaan. Äiti-Katri, Tyyne, ½-vuotias Hannu, Aimo vajaa kaksivuotias, joutuivat lähtemään ensimmäisten kylästämme evakoitavien joukossa. Tavaraa sai ottaa mukaan, minkä käsissä jaksoivat kantaa.

                        Silloin itkin vuolaasti, kun näin äitimme kävelevän alas Joenmäeltä pieni eväslaukku kädessään. Tyynellä olivat pojat. Ei siinä juuri muuta kantamusta voinut olla. Partalaisten talon kohdalle piti kävellä. Siitä tunkivat itsensä autoon, joka vei rautatieasemalle, josta lastattiin härkävaunuihin. Matkata piti Ilmajoen asemalle, lähes poikki Suomen.

                        Tyyne-äiti: ”Juholaa kokoonnuttii iltahämäris yöks pois kotont pit lähtee neljäis päivä joulukuuta. Eino läks viemää viljakuormaa sin sit tiepuolee ja myö muka päästii siin, ko siint ol puole kilometrii sin tiel. No, ehä ko ne sotilaat ko ol laittaneet ne parirekilöi pääl, ne varpit, ni hyö ol panneet tällee suoraa toisest reest toisee, eikä ristii, niiko karjalaist miehet laitto. Se ei kestänt tielkää, se rek. Se män tiepuolee ja myö lähettii jalkasii mänemää sitä tietä ja tää kävellä, vänttys ja huus sit, ko ehä mie jaksant molempii kantaa. Vaitoja Toivo sit kanto Aimon Juholaa, ko ehä mummo jaksant häntä kantaa. Juholast päästii sit enne puoltayötä lähtemää. Karja meil viel jäi kottii, ko Saima ja Eino jäivät kottii. Hyö läksiit sit muutama päivä pääst karja kans tulemaa. Myö lähettii, mummo ja myö huvemmat ens. Kuorma-autol sit yöl vietii Sairalaa, johoki kansakoulul ja siin oltii loppuyö ja aamul päästii junnaa. Semmosta se ol se lähtö”.

  - Sivu 1 -   seuraava