Elinkeinot



Räisälä   Humalainen    Kyläkartta    Nuorisoseura    Evakkotaival    Valokuvia    Uutiset    Palaute    Henkilökortti

         Saima Kalenius, s. Joenmäeltä, kyläkartta no 27     

 

          Omavaraistalous ja käsien taidot 

          1900-luvun alkukymmeninä olivat teolliset tuotteet ja kaupan palvelut kotikylässämme melko vähäiset. Kaikki mahdollinen tuotettiin kotona, omalla maatilalla. Tarve-esineet ja työkalut valmistettiin ja korjattiin. Jauhot ja ryynit jauhatettiin oman kylän myllyssä. Lihakarjaa kasvatettiin ja kalaa pyydystettiin monin eri keinoin järvistä ja lammista. Peruna ja muut juurekset kasvoivat kotipihoilla ja metsien antimet olivat runsaat. Marjat ja sienet säilöttiin puupyttyihin ja -saaveihin talven varoiksi. Metsätyöt olivat tärkeä elinkeinomuoto. Monen perheen toimeentulo oli pääasiallisesti metsätöiden varassa, ja varsinkin nuoret miehet hankkivat käyttörahansa metsätöitä tekemällä.
         Kylässämme oli paljon osaavia ihmisiä. Kotitarpeiksi oli nikkareita, suutareita, tuohi- ja puuesineiden tekijöitä sekä kankaankutojia. Lasten piti pienestä pitäen oppia tekemään jokapäiväisessä elämässä tarvitsemaansa. Tyttöjen piti opetella lypsämisen taito, lampaiden keritseminen, kehrääminen, kutominen. Pojan tuli osata vuolla käteen sopiva kirveenvarsi. Korjaustöiden sujuminen oli myös tärkeää, ettei tupa koskaan joutunut "pönkien" varaan.
         Aina kuitenkin on ollut käteviä ja vähemmän käteviä miehiä ja naisia. Ne, jotka olivat kehittyneet pisimmälle kättentaidoissaan, auttoivat naapureitaankin tai perustivat oman työpajan. Useat kylämme asukkaat hankkivat toimeentulonsa käsityötaidoillaan. Albin ja Ida Uotinen tekivät suutari- ja ompelutöitä. Jalmari Laukkanen oli seppä; lisäksi hän valmisti puusta käyttö- ja koriste-esineitä. Hannes Lindberg toimi seppänä ja myllärinä. Heikki Kaasalainen oli monitaitoinen mies: hän taisi niin sepän, suutarin ja myös puusepän työt. Avuliaasti hän jakoi taitojaan kaikille opinhaluisille, mm. toistalon pojille.
         Hilja Vilen - Lindberg, Hilja Henttinen ja Anni Puukka olivat ompelutyön taitajia, ja Aina Laukkanen teki konekutojan töitä.
         Taloissa ei ollut olohuoneita, vaan oli tupa, jossa elettiin joka solulla. Talvisina iltoina tupien lattioilla kahisivat puhtaat höylä- ja veistolastut. Yksi vuoli kirvesvartta, toinen höyläsi reenjalaksia, kolmas painoi suksenkärkiä, joku teroitti sahaa. Pöydän päässä oli verkonkudin, johon jokainen vuorollaan lisäsi silmukoita.
         Naisväki kehräsi ja karstasi. Kudottiin sarkaa, sarssia ja pellavakankaita. Arkivaatteet syntyivät kotona kudotuista kankaista.
          Emännät vuoleksivat härkkimet, vispilät, tuohiset pesusienet, uuniluudat ja metlat. Miesten tehtäviin kuuluivat leipälapiot ja uhvatan varret.


      

          Posti; kauppa ja tervatehdas

         Posti kuljetettiin Humalaisiin hevosella Sairalan asemalta kerran tai kahdesti viikossa. Sittemmin Väinö Jortikka ryhtyi autolla postinkuljetukseen ja vihdoin Räisälän kirkonkylän postitoimistosta tapahtui jakelu eri puolille pitäjää.
          Humalaisten kylän jakelupaikka oli jonkin aikaa Yllölässä, josta se siirrettiin keskelle Esaias ja Alina Kopralle. Postia mentiin odottelemaan hyvissä ajoin. Varsinkin lauantaisin oli tupa täynnä väkeä. Siinä vaihdettiin kuulumisia, lapset peuhasivat pihalla suurin joukoin.
         Kun osuuskauppa avasi Humalaisiin uuden myymälän, siirtyi postinjakelukin sinne. Puot` Matin kanssa jäätiin usein tarinoimaan päivänpolttavista tapahtumista.
         Uusi myymälä oli siisti ostospaikka. Lattialle ei enää syljeskelty eikä tupakanpolttoakaan katseltu kaupan taholta suopeasti. Sillitynnyrit eivät enää olleet myymälän puolella, puhumattakaan, että rinkelivyyhdit olisivat roikkuneet katossa. Kirassin ( valopetrolin ) myyntikin tapahtui ulkovarastosta.
         Humalaisten kylän historiaan kuuluu sellainenkin lyhyt ajanjakso 1900-luvun alkupuolella, kun siellä toimi tervatehdas. Se oli rakennettu Ojahaaran somerikkoharjanteelle, lähelle myllyä.
          Yhtenä osakkaana yrityksessä oli "Räähkä - Vasili ", jolla nimellä mies tunnettiin kansan suussa. Mies oli vitsaillen sanonut: "Jos myö tuuvvaa räähkää, ne tuuvvaa myös lääkettäki ". Sanonnan, että tervan pitäisi auttaa kaikkiin tauteihin, lisäksi sanottiin, että "Minkä tiet, tie terva kans " !
         Tervankeittäjäksi oli palkattu Juho Losikoff, jolle oli rakennettu pieni talo samalle harjulle ja sauna joen rannalle.
         Tervaa keitettiin tervaskantoja polttamalla. Kylässämme oli muinoin poltettu myös hautatervaa, miilun paikkoja oli metsässä. 1800-luvulla terva oli tärkeä vientituote. Tervaa käytettiin puun lahonsuojana. Kun keväisin menimme venelavoille, ilmassa leijaili suloinen tervantuoksu. Tervatut veneet olivat auringonpaisteessa kuivumassa.
         Muistan kylän tervatehdasrakennelmat ja suuren hiilikasan sekä kaatuneen, valtavan suuren tervakattilan - siitä lapsena kuljin ohi ajamassa lehmiä laitumelle. Tervapannu makasi paikoillaan, kunnes lähinaapuriksi talonsa rakentanut Arvo Harhio keksi tehdä siitä saunan jökitörmälle. Harhio upotti tervapannun maan sisään joenpenkkaan, sisusti saunan laudoilla ja laittoi väliseinän, joten siihen tuli pukuhuonekin. Väli- ja ulkoseinässä oli ikkuna. Saunassa oli tervantuoksuinen löyly, ja löylyistä oli hyvä pulahtaa muutaman askeleen päässä olevaan jokeen, jossa saunan kohdalla oli vonkka, ( joen laajenema ).



         Kulkukauppiaat

         Kyliä kiertelevien kaupustelijoiden käynnit toivat väriä ja virkistystä hiljaisen harmaisiin talvipäiviin. Varsinkin lapsille oli toivottu tapaus, kun potti- ja kukkopillikauppias ajoi hevosella pihalle. Pienen lapsen mielessä liikkui uuden kukkopillin tai ruokavadin saaminen. Särkyvät tuotteet oli huolellisesti pakattu heinien sisään. Äiti saattoi hyvinkin ostaa uuden sukunapotin puuro- ja paistiastiaksi vanhan ehkä jo särkyneen tilalle. Lapsille ja kissoille oli tarjolla pieniä savivateja. Maksuksi kelpasivat lumput.
         Vaatekauppias Timo oli kaikille tuttu. Hän ajeli pienellä ruskealla Pikku - hevosellaan. Timon kuormassa oli leninki- ja esiliinakankaita sekä miesten housuja ja pusakoita. Iloinen kauppamies Timo oli mainio tuotteidensa esittelijä; siinä oli syy, miksi hän teki kauppoja lähes joka talossa. Hänellä ei ollut kiirettä mihinkään. Saattoipa Timo viipyä samassa paikassa yön tai kaksikin. Mieluinen oli mm. Heikki Kaasalaisella ja Puukkalassa Korpelan Villen talossa.
         Vaatekauppiaana kulki myös Konsta Rontu, joka ei kuitenkaan ollut niin tuttu kyläläisille kuin Timo.
         Konttikauppiaista ei juuri kukaan tullut nimeltään tutuksi. Konttikauppias kantoi tavaroitaan selässään, johon oli ladottu kapeita laatikoita päälletysten, hihnalla toisiinsa sidottuina. Laatikot kauppias latoi yksitellen tuvan lattialle; siinä oli neulaa, nappia, naskaleita, hakaneuloja, huiveja, esiliinoja, silmälaseja ......
         Talvisin ajoi pihaan kalakauppias pitkässä reessä istuen ja alkoi huudella " hailii hyvvii happamii, koivistolaisii tappamii ". Hailikauppias oli odotettu vieras, sillä haili oli huokea ja hyvä kala paistettavaksi.
         Kulkukauppiaiden käyntejä muistellessa tulee mieleen Humalaisten oma kauppias Matti Javanainen. Häntä kutsuttiin tuttavallisesti Helkala Matiksi. Mielensä virikkeeksi ja toimeentulonsa hankkimiseksikin hän harjoitti liiketoimintaa. Matti oli esimerkillinen siinä suhteessa, että hänellä kaikki asiat olivat aina hyvin. Hän haaveili kasvavasta yrityksestään ja innoissaan kehua retosteli suurta menestystään. Pääartikkeleina Matilla oli joulu- ja pääsiäiskortit sekä kaikenlainen " paperitavara ", kuten hän itse sanoi. Innoissaan Matti tilasi liika suuria tavaramääriä. Liiketoiminta näytti komeammalta kun oli varastoa. Myyntireissuilla kortit kuitenkin tahtoivat suttaantua, eivätkä enää oikein tahtoneet mennä kaupaksi. Yritysmaailman suurissa pyörteissä näytti kauppias joskus itsekin melko nuhruiselta. Kaupanteon tohinaan ei ehkä mahtunut niin usein pyykkipäiviä. Tärkeää olivat liikeasiat ja ehtymätön mielikuvitus. Keskellä kylää, tien varressa, Anna ja Matti Henttisen talossa oli kauppias - Matilla "päämaja", vieraanvarainen isäntäväki oli antanut yhden pihan aitoista Matin bisneksen käyttöön.
         Kesäisin Matti kaivoi ojia Juoneksen Muurakorvessa ja kauempanakin. Ojankaivuu lienee ollut vähintäänkin yhtä tuottavaa toimintaa kun papertavaran myynti. Mutta ekonomistin piirteitä Helkalan Matissa oli eniten. Hän omisti nokkelan " laskupään ". Joskus joutui levittämään eteensä paperiarkin, jossa suoritti vaativia laskelmia suurikokoisilla numeroilla. Olipa kyseessä lyijy- tai kosmuskynä, suussa matti sen kasteli. Suupielistä voi päätellä, kumpi kynä oli viimeksi ollut käytössä.
         Sodan melskeisiin jäivät Matinkin kynät ja paperit. Evakkoretkeltä hän palasi kotikylään toisten kyläläisten tapaan vain lähteäkseen taas uudelleen evakkoon. Matin osalta tuo toinen evakkomatka päättyi Elisenvaaran pommitukseen. Me muistamme Matin iloisen tyytyväisen olemuksen. Hän oli onnellinen ihminen, niukoissa oloissa elänyt, ehkä viisaampi kuin moni meistä. Me emme vain ehkä oppineet tuntemaan hänen suurta viisauttaan.