Räisäläinen joulukuu 2014Lehdet 2014 sivulle |
||
Oma lehtemme 60-vuotiasRäisäläisellä on edelleen tärkeänä missiona olla ”Karjalaisen perinteen vaalija – Räisäläisten yhdysside”. Saamme kiittää vanhan polven päättäjiä, jotka perustivat lehden. ![]() Toiminta alkanut Räisälä-keskuksessaRäisälä-keskuksen avajaiset olivat vain välietappi keskuksen kehittämisessä. Työ on jatkunut avajaisten jälkeen keskeytyksettä.
|
Urho Puukan kokemuksia lapsuusvuosilta![]() Talvisota vei minut ja vanhempani, Väinö ja Emma Puukan, evakkoon Julmalan taloon Peräseinäjoelle, jossa kuva on otettu keväällä 1940. Veli-Pekka Ehoniemi voitti toisen kerran kyykän MM:n
Kuvassa Veli-Pekka Ehoniemen tyylinäyte 1990-luvulta.
Elokuun loppupuolella Moskovassa pidettyn MM-kisan voitto oli varsin ylivoimainen. |
Nuorten nurkkaLoviisalainen Silja Laukkanen on nuori ja lahjakas yleisurheilija. Marraskuussa 15 vuotta täyttäneen Siljan kuluneen kauden meriitteihin kuuluu Suomen Mestaruuksia.
Syyspäivä SäkylässäSuvannon seudun säätiöt ja pitäjä- |
Takaisin |
||