Juhani oli täällä

Mitä tapahtui suomalaisille kirkoille Venäjän maalla?


Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan
nykyinen kartta

Viimeisen 80 vuoden aikana Suomi on
luovuttanut kaksi kertaa Karjalankannaksen
alueen Neuvostoliitolle.

Vuonna 1940 Suomi hävisi talvisodan:
osa sen alueesta siirtyi Neuvostoliitolle
ja melkein 4300000 suomalaista evakuoitiin
eri puolelle Suomea.

Vuonna 1941 Saksan liittolaisina suomalaiset saivat
takaisin luovutetut alueet ja palasivat koteihinsa.
Mutta jo 1944 he joutuivat taas lähtemään evakkoon.

Vuoden 1947 Pariisin rauhasopimuksen
mukaan Karjalankannas ja muut
entiset suomalaiset alueet
siirtyivät Neuvostoliitolle.



Sen jälkeen suurin osa suomalaisia hautausmaita ja kirkkoja hajotettiin.
Joitakin rakennuksia kuitenkin käytetään edelleen.

"Zapovednik"-ryhmä kävi Leningradin alueen ja Karjalan tasavallan kolmessa kirkossa: Räisälän (ven. Melnikovo) kirkosta on tullut kulttuuritalo,
Kaukolan (ven. Sevastjanovo) kirkko toimii taas luterilaisena kirkkona
ja Lumivaaran kirkossa juhlitaan häitä sekä filmataan elokuvia.

Jokaisen kirkon menneisyyden avulla voidaan tutkia historiallista muistia,
toisen maan kulttuuriperintöön suhtautumista sekä omien juurien etsimistä.

Juhani on suosittu suomalainen nimi. Sen venäjänkielisenä vastineena on Ivan.
Juhani oli täällä -hankkeen tehtävänä on kertoa siitä, mitä tapahtuu kulttuurille silloin,
kun alue siirtyy toiselle valtiolle.


               Lumivaara                                 Kaukola                                   Räisälä

Takaisin etusivulle