Takaisinpaluu


Uusi kunnanhoitokunta ehdotti ensimmäisessä kokouksessaan elokuun 1 päivänä 1941 Päämajan sotilashallinto-osaston kehoituksen mukaisesti takaisin paluun varalta kunnan päälliköksi hoitokunnan puheenjohtajan Heikki Rakkolaisen ynnä kunnan esikunnan jäseniksi hoitokunnan jäsenet Simo Lallukan ja Juho Haikosen sekä kansliahenkilökuntaan jääkärivänrikki Aarne Korhosen ja Annikki Lallukan, väestönsiirron johtajaksi Matti Jortikan, maantiekuljetuspäälliköksi Matti Kuisman, karjankuljetuspäälliköksi Matti Pökkösen ja puhelinmieheksi Oskari Kiurun. Sotilashallinto-osasto hyväksyi muuten tehdyn ehdotuksen, mutta määräsi kunnan päälliköksi Simo Lallukan.

Naisten työvalmiusliiton toimesta perustettiin 5 puhdistusryhmää, jotka kunnan hankkimin työvälinein saivat tehtäväkseen puhdistus- ja desinfioimistöiden suorittamisen taloissa, ennen kuin niihin päästettiin kotiinpalaavaa väestöä.

Siirtoväenasiainosasto oli lähettänyt kunnanhoitokunnalle kotiinpaluun varalta 200 kappaletta palaamislupalomakkeita hoitokunnan täytettäviksi ja sen harkinnan mukaan jaettaviksi ensimmäisille kotiinlähtijöille. Terveydenhoitoviranomaiset olivat myöskin eri kunnissa huolehtineet kotiin haluavan väestön rokottamisesta isorokkotartuntaa vastaan.

Lauantaina elokuun 24 päivän iltana tuli kunnanhoitokunnalle kehoitus, että kunnanesikunnan, puhdistusryhmien ja paluuluvan saaneiden henkilöiden sekä viljelyspäälliköiden olisi lähdettävä kotiinpaluumatkalle vuorokauden kuluessa. Seuraavaksi päiväksi sattuneen pyhäpäivän ja hajallaan Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa asuvien viljelyspäälliköiden kokoonsaannin takia oli lähdölle pyydettävä yhden vuorokauden lykkäys. Maanantaina elokuun 26 päivänä kokoontui Seinäjoen asemalle kunnanesikunta, viljelyspäälliköt ja noin 70 henkeen nouseva joukko räisäläisiä miehiä ja naisia lähteäkseen toivorikkaina kotiseudulleen jälleenrakennustyöhön ja luomaan pohjaa siellä uudelleen aloitettavalle elämälle. Parikkalan rajatoimistossa kirjoitettiin palaamisluvat sotatoimialueelle, ja sieltä kuljetettiin joukko kolmella linja-autolla edelleen rakkaaseen Räisäläämme.

Perille päästyä todettiin pitäjämme hyvin tiheään asutuksi. Sotatoimet olivat hetkeksi pysähtyneet ja joukot olivat siellä levähtämässä ja liikenne oli kirkonkylässä sen tähden tavattoman vilkas. Sotilasyksikköjen ja toimistojen joukosta oli hyvin vaikea löytää sitä yksikköä, Käkisalmen ympäristön sotilashallintopiirin esikuntaa, mihin tulijoiden oli ilmoittauduttava.

Kaikkialla näkyivät sodan kaameat jäljet. Kirkonkylän avaralle keskusaukealIe ns. apteekin kulmaan oli nostettu kömpelösti rakennetulle telineelle suurempi kirkonkellomme "häpeäpaaluun", pienempi oli kuljetettu Antrean kirkolle, niinkuin myöhemmin saatiin tietää. Sieltä se sitten palautettiin takaisin. Aukion keskellä Räisälän säästöpankin edustalla seisoivat Venäjän johtajien suurikokoiset patsaat seurakunnan hautausmaalta kuljetetuista hautakivistä rakennetuilla jalustoilla ja näiden patsaiden välissä oli koristeellinen juhla- ja puhujalava. Vähän kauempana taas oli neuvostolaista viestisotilasta ja viestikoiraa kuvaava veistos. Räisälän osuuskaupan uusasiallinen liiketalo ja leipuri Miilmannin leipomo- ja kahvilarakennus sekä Räisälän Liikkeen talousrakennukset olivat poltettuina raunioina. Honkalan ikivanhaan hongikkoon oli muutettu räisäläisiä taloja vielä keskenrakentamattomina. Nämä antoivat ensinäkemään hyvin murheellisen kuvan puolitoista vuotta sitten jättämästämme hyvinvoivasta kotiseudusta.

Tähän kuvaan antoi pienen ilonaiheen se, että punertavasta graniitista rakennettu seurakunnan uljas kirkko oli paikallaan, vaikkakin pahoin vaurioituneena. Kirkon itäiseen päätyyn sattunut kranaatti oli heittänyt osan kattoa pois muun katon päälle. Urut, harvinaisen kauniit kattokruunut, saarnatuoli sekä osa penkkejä oli irroitettu ja kuljetettu pois. Ikkunoista oli suurin osa rikki. Alttaritaulun kehyksen yläosassa ollut risti oli katkaistu ja hävitetty. Seurakunnan vanha ja kaunis hautausmaa oli ollut hyökkäysvaunujen parkkeerauspaikkana. Sinne oli myöskin toimitettu hautauksia. Entisiä hautakumpuja oli tasoitettu ja niihin istutettu perunaa ja juurikasveja. Uudella hautausmaalla oli nestemäisten polttoaineiden varasto, jossa oli neljä suurta maanalaista säiliötä. Nämä antoivat selvän kuvan uskonnollisen elämänkatsomuksen erilaisuudesta naapurikansojen välillä. Lähimaaston taistelupaikoille jääneet elimelliset aineet antoivat oudon löyhkän koko ympäristöön. Pitäjän metsissä makasi suuri joukko vainajia, joiden hautauttamisesta kunnanesikunta sai huolehtia vielä vuoden päivät takaisin paluun jälkeen.

Tulonsa jälkeisenä päivänä kunnanesikunta järjestäytyi väliaikaisesti kirjakauppias Einari Liimataisen taloon. Puhdistusryhmät aloittivat talojen puhdistamisen, ensin kirkolla ja myöhemmin Hytinlahden kylässä, johon oli jo annettu lupa siviiliväestön majoittumiselle. Viljelyspäälliköt lähtivät kahden miehen ryhmissä inventoimaan kasvamassa olevaa vilja- ja juuri kasvi satoa sekä tarkastamaan talojen rakennusten kuntoa. Sepät ja puusepät alkoivat kunnostaa jäljelle jääneitä sadonkorjuuvälineitä ja -koneita. Viljelyspäälliköiden antamien tietojen mukaan oli kunnan alueelle kylvetty viljaa noin 1.500 ha sekä perunaa ja juurikasveja 200-300 ha. Viljasadon korjaamiseen ryhdyttiin suurella kiireellä, sillä oltiinhan rukiinkorjuuajassa jo noin kolme viikkoa normaalia jäljessä. Työvoimana käytettiin kotiin palanneen väestön lisäksi sotavanki työvoimaa. Mukana tuotujen hevosten lisäksi saatiin Räisälän kartanossa olevalta vankileiriItä sotasaalishevosia. Sadonkorjuussa tarvittavia koneita ja työkaluja saatiin kunnostamalla kotiinjääneitä koneitamme, joista osa saatiin takaisin, myös voitiin käyttää vihollisen sinne kuljettamia sadonkorjuu- ja käsittelykoneita. Maatalousseurojen Keskusliitto toimitti niin ikään suuret määrät erilaisia maatalouskoneita, niin että kipein tarve saatiin tyydytetyksi.

Työvoimasta oli suuri puute. Ymmärrettävistä syistä ei kotiinsa haluavalle väestölle voitu antaa palaamislupia rajattomasti. Helpottaakseen työvoimaatilannetta lähetti Naisten työvalmiusliitto myöskin erikoisia naistyöryhmiä palautetulle alueelle sadonkorjuutöihin. Nämä työryhmät joutuivat sinne kuitenkin melko myöhään. Viljasadot oli jo suurinpiirtein pelloilta korjattu latoihin odottamaan puintia. Näiden työryhmien pääasialliseksi tehtäväksi jäi peruna- ja juurikasvisadon korjaaminen. Mutta kun nämä ryhmät oli koottu pääasiassa seikkailunhalusta matkalle lähteneistä tehdasseutujen naisista, joilta puuttui tottumusta maataloustöihin sekä riittäviä varusteita ja kun heidän harrastuksensa keskittyivät kokonaan muihin kohteisiin, jäivät työntulokset heikoiksi. Ryhmien johtajat olivat kyllä ammatillisesti ja opilIisesti sivistyneitä, monessa tapauksessa korkeimman maatalousopetuksen saaneita, mutta he eivät kyenneet saamaan riittävää kuria ja innostusta ryhmiinsä. Kun vielä talvi tuli sinä syksynä normaalia paljon aikaisemmin, jäi perunasadosta osa korjaamatta. Mutta onneksi lumi satoi routaantumattomaan maahan, jossa peruna talvehti hyvin, ja seuraavana keväänä saatiin nostaa syksyllä maahan jäänyttä perunaa ja käyttää sitä sekä ruoka taloudessa että siemenperunana kylvötöitä tehtäessä. Viljasato saatiin sen sijaan suurinpiirtein korjatuksi sekä puiduksi, mikä helpotti huomattavasti kotiinpalanneen väestön toimeentuloa seuraavan ankaran ja pitkän talven aikana niissä puutteellisissa ja vaikeissa oloissa, missä jouduttiin yleisen elintarvikepulan takia elämään.

Kun kunnanesikunta oli saanut järjestetyksi kiireellisimmät sadonkorjuutyöt, alkoi se muiden ajankohtaisten tehtäviensä ohella huolehtia myöskin kotiinpalaavan väestön rakennusten kunnostamisesta.

Rakennusten kohdalla eivät sodan hävitykset Räisälässä olleet yhtä suuret kuin monessa muussa Kannaksen kunnassa. Kunnan alueella oli rakennuksista tuhoutunut noin 10 %, suurin osa niistä Myllypellon kylässä. Myllypellolla oli poltettu yli 50 taloa, mm. uusi ja ajanmukainen kansakoulu, nuorisoseuran ja: työväenyhdistyksen talot, Räisälän osuuskaupan ja Keski-Karjalan osuusliikkeen myymälät sekä Myllypellon asemarakennus. Ainoastaan Käkisalmeen johtavan maantien varrella olleet talot ja ns. Mäkräpesän kyläryhmä olivat sodan tuhoilta säilyneet. Muualla pitäjässä oli vihollisen perääntymistien varrella vain muutamia taloja poltettu ja niistäkin ainakin osa syttynyt oman tykistön keskityksistä. Räisälän osuuskaupan ja leipuri Miilmannin liiketalojen lisäksi oli pitäjän keskuksessa tuhoutunut Räisälän kansanopiston päärakennus, oppilasasuntola, karjakartano ja talousrakennus sekä kirkkoherran pappilan suuri navettarakennus, Hytinlahdessa oli palanut Väkelän talo, Tiurissa Karhisen, Puukkalan ja Sippolan talojen rakennukset ja Elsa Torstin uusi ja hyväkuntoinen talo Tiurinmäellä. Poltettujen talojen lisäksi oli syrjässä olleita rakennuksia muutettu suurempiin kyläryhmiin, mutta muutamaa rakennusta lukuunottamatta olivat nämä jääneet uusille paikoilleen pystyttämättä. Tiurin myllyn luo oli Pyhäjärven kunnan puolelta siirretty kymmenkunnan talon asuinrakennukset. Nämä kaikki huomioonottaen 137 perhettä sai palata raunioille.

Suurella innolla, vastuksia ja puutteita pelkäämättä alkoivat tilojen omistajat rakentaa palaneiden rakennusten tilalle uusia sekä muuttaa ja rakentaa entisille paikoilleen siirrettyjä rakennuksia. Rakentamisvaiheen aikana jaksettiin mukautua elämään hyvinkin puutteellisissa ja ahtaissa oloissa, saunoissa, kellareissa, tilapäisesti kyhätyissä mökeissä, jopa karjasuojienkin nurkkauksissa. Jälleenrakennustyötä johtamaan oli Päämajan sotilashallinto-osasto komentanut rakennusmestari Veikko Tiihosen Kuopiosta. Hän suoritti tehtävänsä suurella huolella ja asiantuntemuksella piirtäen ja suunnitellen monta tarpeellista rakennusta. Hän valvoi myöskin kunnan ja seurakunnan rakennusten jälleenrakennus- ja korjaustyöt asianomaisten suureksi tyydytykseksi. Rakennusmestari Tiihonen piirsi myöskin Räisälän osuuskaupan uuden liiketaIon ja valvoi sen rakentamisen.

Takaisin paluusta vuoden 1941 loppuun toimi kunnantoimisto kahdessa paikassa, kotona Räisälässä ja Ilmajoella. Tämä tuotti suuria vaikeuksia asioiden hoitamisessa, varsinkin kun vähitellen alettiin siirtää kunnan esikunnan puolelta eri kunnallisen hallinnon haaroja hoitokunnalle. Jo vuoden 1941 lopussa anottiin sisäasiainministeriöItä lupaa saada siirtää Ilmajoella oleva kunnantoimisto Räisälään. Hoitokunnan puheenjohtaja Heikki Rakkolainen oli kyllä siirtynyt Räisälään jo marraskuussa ja toimistoa Ilmajoella hoiti nimismies Antti Ilmari Kauppinen. Kunnanhoitokunnan arvokkaaksi ja vaativaksi tehtäväksi tuli Räisälään siirryttyään luoda pohja uudelleen aloitettavalIe kunnalliselle elämälle. Takaisinpaluun yhteydessä oli kaikki kunnallisen hallinnon haarat alistettu sotilashallinnon alaisiksi kunnanesikunnassa hoidettaviksi, mutta sikäli kuin eri hallinnonalat vapautuivat sotilashallinnon alaisuudesta, oli kunnanhoitokunnan oltava valmiina ottamaan ne vastaan ja hoidettavikseen.

Tehtävien näin laajentuessa tunsi kolmimiehinen kunnanhoitokunta toimivansa liian kapealla pohjalla ja suuren vastuun painamana. Tämän takia kunnanhoitokunta kokouksessaan tammikuun 29 päivänä 1942 teki ehdotuksen sisäasiainministeriölIe, että entisen hoitokunnan jäsenten Heikki Rakkolaisen, Simo Lallukan ja Juho Haikosen lisäksi nimitettäisiin kunnanhoitokunnan jäseniksi maanviljelijät Matti Jortikka Tiurista, Matti Kopra Neitsytkalliosta ja Eemeli Kuisma Siirlahdesta sekä mylläri Juho Suutari Myllypellolta, joten hoitokunta tulisi 7-miehiseksi. Samassa kokouksessa päätettiin perustaa myöskin kunnanrahastonhoitajan ja kunnankirjurin virat, joihin valittiin ensiksi mainittuun entinen pitkäaikainen saman toimen hoitaja maanviljelijä Aadolf Paavilainen Lammasmäeltä ja viimeksi mainittuun kunnanhoitokunnan puheenjohtaja Heikki Rakkolainen. Nyt kun Rakkolainen valittiin kunnankirjuriksi, täytyi hänet vapauttaa kunnanhoitokunnan puheenjohtajan tehtävistä, ja hänen tilalleen hoitokunnan puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Pekka Kekki Särkisalosta. Nämä ehdotukset kaikki sisäasiainministeriö vahvisti.

Varsinaisen huoltotoimen ollessa jatkuvasti sotilashallinnon alaisena ja kun oman kunnan hoidokit olivat edelleen siirtokunnissa, joista heitä ei ollut aikomus siirtää pois sotatoimien aikana, ei kunta tarvinnut omaan käyttöönsä ajanmukaista kunnalliskotiaan. Kun myöskään puolustusvoimat eivät sitä tarvinneet, pyysi Suomen Huolto vuokrata sen siviiliväestön sairaalaksi. Hoitokunta, ymmärtäen sairaalatarpeen ajankohtaisuuden, kun Käkisalmen kaupungin sairaalakin oli kaupungin palossa tuhoutunut ja lähin sairaala olisi ollut Viipurissa, päätti vuokrata talon sille 1.500 mk:n kuukausivuokrasta. Suomen Huolto sijoitti päärakennukseen 50 potilaanpaikkaa käsittävän yleissairaalan ja synnytysosaston, missä oli 8 sairaansijaa, sekä mielisairasosastoIle kulkutautisairaalan. Entinen kunnanlääkärin asuintalo ja sairaanhoitajan asunto sairastupineen jäivät sotilashallintopiirin käyttöön. Kunnassa toimi siviililääkärinä takaisinpaluun jälkeen ensin tohtori Taina Ivalo-Streng ja myöhemmin tohtori Katri Rämä. Talvella 1944 luovutettiin kunnalliskoti takaisin sotasairaalaksi ja siellä olleet siviilipotilaat siirrettiin suojeluskunnan talolle, joka, niin kuin Räisälän työväenyhdistyksenkin talo, oli otettu siviilisairaalaksi, joissa tohtori Arhela aina leppoisaan tapaansa hoiteli siviilipotilaitaan. Sairaanhoitajan asunto ja sairastupa luovutettiin sotilasapteekin käyttöön ja kunnanlääkärin asunto sotasairaalan henkilökunnan asuntolaksi.

Kunnan vähävaraisen väestön sairashuolto oli lääkintöhallituksen alaisena ja kunnan esikunnasta jaettiin lääkintöhallituksen laskuun sairaanhuoltotodistuksia lääkärinapua ja sairaalahoitoa tarvitseville.

Kunnan maatilat oli takaisinpaluun jälkeen myös palautettu kunnan omistukseen ja vapaaseen käyttöön. Saadakseen niillä maatilatalouden uudelleen alkamaan, valitsi kunnanhoitokunta maanhoitotoimikunnan, joka läheisessä yhteistoiminnassa kunnanhoitokunnan kanssa valitsi tilojen hoitajaksi maatalousteknikko Tahvo Hännisen Jääskestä. Maatilan tarpeisiin ostettiin erilaista elävää ja elotonta irtaimistoa, kun nostettiin rakennuksia sekä laitettiin kuntoon tilan entinen sähkölaitos ja saha. Keväällä 1942 varattiin kunnanmaista kevätviljan kylvölIe kunnan omaan tiliin n. 30 ha ja riittävät heinämaat. Ylijäämämaista vuokrattiin paikkakunnan tilattomalle ja työväestölle n. 45 ha peltoa erisuuruisina palstoina viljelysmaiksi 350-700 mk:n hehtaarivuokrasta satokaudelta. Räisälän kartanoon sijoitettu sotavankileirikin vuokrasi käyttöönsä peltoa n. 4-5 ha juurikasvi~, peruna- ja tupakkamaiksi, joita vangit sitten viljelivätkin ja hyvällä tuloksella!

Kunnan omistama kilparata luovutettiin Räisälän Hevosjalostusyhdistykselle 25 vuoden ajaksi ilman vuokraa, ehdolla että yhdistys pitää radan hyvässä kunnossa. Samoin päätettiin myydä kunnan omistukseen joutuneet yksityisten ennen omistamat pientilat entisille omistajilleen, mikäli he halusivat ne takaisin lunastaa.

Kunnan asioiden hoidossa päästiin vähitellen siirtymään siviilihallinnon linjalle. Kunnallistaksoitus voitiin toimittaa jo v. 1943 ja 1944, vaikka viimeksi mainitussa taksoituksessa maksuunpantua veroa ei voitukaan kantaa. Samoin valittiin eri kunnallisten hallinnonhaarojen hoitamiseen tarvittavat lauta- ja toimikunnat, kuten jo mainittu maanhoitotoimikunta, huoltotoimikunta, kansanhuoltotoimikunta, asutuslautakunta, metsälautakunta, holhouslautakunta, väestönsuojelulautakunta ja työvoimalaultakunta. Maanhoitotoimikuntaa lukuunottamatta eivät nämä ehtineet ennen välirauhan tuloa paljoakaan toimia.

Kunnallisen elämän kehittämisen ja taloudellisen jälleenrakennustyön rinnalla oli kunnanesikunnan kiinnitettävä vakavaa huomiota hengellisen ja henkisen elämän elvyttämiseen paikkakunnalla. Ennen sotia rauhanaikaisissa oloissa oli pitäjässä seurakuntatyö ja aatteellinen kansansivistystyö hyvin monipuolista ja pirteää, mutta nyt ei siihen ymmärrettävistä syistä ollut mahdollisuutta, nuoret miehet ja naiset kun olivat puolustusvoimien palveluksessa. Kun ymmärrettiin, minkä vaaran rintaman läheisyys ja sotilaselämä tarjoaa nousevalle, kehitysiässä olevalle nuorisolle, yritettiin kehittää entistä seurakuntatyötä ja aatteellista toimintaa nuorten tulevaksi työkentäksi. Jo syyskuun alkupuolella tuli silloinen Jalasjärven, entinen Räisälän seurakunnan kappalainen Jorma Taneli Helasvuo käymään Räisälään kotiin siirtyneitä entisiä seurakuntalaisiaan tervehtimään. Hänen toimestaan pidettiin kirkossa, joka oli kiireellä siistitty arvonsa mukaiseen kuntoon, ensimmäinen siviiliväestön jumalanpalvelus.

Musiikinopettaja Ilmi Paavilainen kokosi kotiinpalanneista entisistä RäisäIän sekakuoron laulajista kuoron, joka esiintyi ensimmäisen kerran adventtijumalanpalveluksessa 1941 ja sen jälkeen kaikissa kirkollisissa ja isänmaallisissa juhlissa sekä laulullaan tervehti monia vierainamme käyneitä retkikuntia. Kun kansakoulut alkoivat toimintansa 1.3.1942 ja entiset opettajat palasivat takaisin, niin heistä Särkisalon koulun opettaja Paavo Ahola kokosi entisen kuoronsa, joka sitten esiintyi suuremmissa juhlissa yhdessä Kirkonkylän kuoron kanssa. Näiden lisäksi laulelivat Tiurin kuoro ja Kirkonkylän lottien kuoro Ilmi Paavilaisen johtamina.

Aatteellista kansansivistystyötä tekevien seurojen ja yhdistysten keskuselimenä toimi ns. valistusjärjestöjen keskustoimikunta, jota johtivat seurakunnan papit ja jonka tarkoituksena oli keskittää kunnan alueella aatteellista kansansivistystyötä harrastavien seurojen toiminta. Työn näkyvänä tuloksena olikin eri aatesuuntien ja erilaisten taloudellisia ja aatteellisia järjestöjä edustavien voimien yhdistyminen keskitettyyn ja arvokkaaseen aatteelliseen työhön.

Väestön palatessa kotiseudulleen alettiin kipeästi kaivata maatalouteen läheisesti liittyvän ja sille välttämättömän liike-elämän apua ja palvelusta. Erikoisesti tarvittiin sekatavarakauppoja. Keski-Karjalan osuusliike kiirehti ensiksi asiakkaitaan palvelemaan. Se järjesti kuorma-autoon liikkuvan myymälän, mikä kävi muutaman kerran Räisälän kirkollakin väestön kipeintä tavarantarvetta tyydyttämässä. Pian saatiin myös Räisälän osuuskaupan toiminta aloitetuksi. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta kävivät pääjohtaja vuorineuvos V. J. Niiniluoto ja Viipurin konttorin vasta nimitetty johtaja Jalmari Vitikainen kunnanesikunnassa asian johdosta neuvottelemassa myönteisin tuloksin. Räisälän osuuskaupan entinen johtaja Eino Ruottinen tuli jo syyskuun puolivälissä takaisin vanhaan tehtäväänsä ja hänen ripeän toimintansa ansiosta avasi osuuskauppa ovensa asiakkailleen syyskuun 27 päivänä 1941 varastorakennuksen yläkerrassa ns. lämpimässä varastossa. Osuuskaupan kahvilaliike avattiin seuraavan lokakuun 20 päivänä Räisälän osuuskassan talossa, johon saatiin sijoitetuksi myöskin liikkeen konttori. Sivumyymälöistä avattiin ensiksi Alhotojan myymälä marraskuun 7 päivänä ja Unnunkosken myymälä kymmenen päivää myöhemmin. Johtaja Ruottinen kuitenkin sairastui juuri kun hänen tapaistaan liikemiestä olisi kaikkein kipeimmin tarvittu. Hän joutui pitkäaikaiseen sairaalahoitoon jo lokakuun 22 päivänä ja uusi mies tuli hänen tehtäviään hoitamaan. Vähitellen saatiin avuksi liikkeen toiset sivumyymälät taistelun aikana pahoin vaurioitunutta Tienristin myymälää sekä palaneita Korpelan ja Myllypellon myymälöitä lukuunottamatta. Myöhemmin Myllypellon myymälä avattiin vuokrahuoneissa.

Tiurin osuuskaupan johtaja oli sotatoimissa ja niin päämyymälän kuin sivumyymälöidenkin rakennukset olivat pahoin vaurioituneet. Näistä syistä ei osuuskunta kyennyt heti omaan laskuunsa siellä liikettä avaamaan, vaan vuokrasi pääliikkeen toimitalon Räisälän osuuskaupalle, joka avasi siinä sivumyymälänsä. Kun Tiurin osuuskaupan hallitus sai myöhemmin asian sikäli järjestymään, että pystyi omaa liikettä harjoittamaan, luovutti Räisälän osuuskauppa sille liikehuoneen takaisin. Vielä vuoden 1942 aikana Tiurin osuuskauppa avasi pääliikkeensä lisäksi entiset kaksi sivumyymäläänsäkin Tiurin suuressa kylässä ja Humalaisissa.

Räisälän Liike Oy kiirehti myöskin entiselle paikalleen palvelustehtäväänsä suorittamaan. Lisäksi vielä Ala-Vuoksen osuuskauppa avasi myymälänsä Humalaisissa. Siirlahdessa Armas ja Toivo Kuisma avasivat myöskin entiset sekatavara kauppansa. Kaikki liikkeet kiinnittivät huomiotaan paitsi kulutustavarain kauppaan myöskin maataloustuote- ja tarvikekaupan kehittämiseen. Tavaraa, varsinkin apulantoja, oli vain niukasti saatavissa, sen sijaan saatiin maatalouskoneita jonkinverran hankituksi. Maataloustuotteiden osalta näytteli luonnollisesti viljakauppa pääosaa. Jo ensimmäisen satovuoden 1942 aikana saadusta sadosta myytiin kauppojen välityksellä yleiseen kulutukseen n. 250.000 kg ja seuraavana vuonna oli myytävä viljamäärä jo runsaasti kaksinkertainen.

Karjantuotteiden kauppa jäi rauhanaikaisiin oloihin verraten vähäiseksi, sillä suurin osa pitäjän asukkaista oli evakuoinnin aikana ja sen jälkeen vaikeissa oloissa menettänyt pääosan karjastaan. Sitä mukaa kuin karjakanta lisääntyi myytiin maito maidonmyyntiosuuskuntien välityksellä puolustusvoimille ja lihatavara säännösteltyyn kulutukseen omalla paikkakunnalla. Vähitellen alettiin jo harjoittaa lihatavaran vientiä Karjakeskuskunnalle Viipuriin.

Voimistuva maatalous edellytti myöskin kehittynyttä mylly- ja sahateollisuutta, ja varsinkin jälleenrakennustyössä oli sahateollisuudella tärkeä tehtävä. Sodan aikana oli Tiurin entinen ja ajanmukainen mylly vehnänjauhatus ja ryynilaitteineen säästynyt suuremmilta vaurioilta. Se saatiin korjatuksi jauhatuskuntoon, samoin kuin sen yhteydessä toiminut sirkkelisaha ja pärehöyläkin. Killatsun mylly sekä saha ja puusepänversta oli poltettu. Ne rakensi laitoksen omistaja Väinö Vaetoja uudelleen. Samoin tulivat vähitellen kuntoon kaikki pitäjän vesi- ja konevoimaiset myllyt, joita oli kaikkiaan seitsemän. Sahoja oli kahdeksan, joista yksi Räisälän kartanon saha, toimitti vientisahausta, toiset olivat kotitarvesahoja. Kun ne saatiin kaikki kuntoon, helpottivat ne suuresti jälleenrakennustyötä.

Rahalaitoksista pitäjän monet osuuskassat kiirehtivät alkamaan toimintansa jälleenrakennustyön rahoittamiseksi. Särkisalon ja Hytinlahden suurkassat alkoivat toimia hyvällä menestyksellä heti takaisinpaluun jälkeen. Sen sijaan Räisälän, Kivipellon, Tiurin sekä Kuiva- ja Pöyryniemen kassat yhtyivät yhdeksi suureksi Räisälän osuuskassaksi, joka alkoi toimia suurkassana Räisälän osuuskassan toimitalossa Räisälän kirkolla. Räisälän säästöpankki aloitti myöskin toimintansa jo v. 1942. Rahalaitoksien joukkoon lukisin vielä Räisälän osuuskaupan säästökassan, johon kaupan jäsenet tallettivat rahojaan lyhyessä ajassa yli miljoonan markan.

Erikoisen maininnan ansaitsee myöskin marttojen harjoittama ravintolaliike Räisälän kirkolla, ensin säästöpankin talossa ja sitten Räisälän työväenyhdistyksen talossa. Puutteellisista oloista huolimatta pystyivät martat hankkimaan ruokatarvikkeita ja ehkä tuhannet sotilaat läpikulkumatkallaan saivat sieltä kohtuullisella maksulla ruokaa ja virvokkeita. Samoin toisilta paikkakunnilta kotoisin olleet ja Räisälässä työskennelleet erilaisten toimien hoitajat niin kuin räisäläisetkin perheettömät henkilöt saivat itselleen Marttalassa miellyttävän ruokailupaikan. Suuriarvoisen työn suoritti tämä marttojen ravintola myöskin kunnanesikunnalle ollessaan aina valmiina tarjoamaan ruokaa ja virvokkeita niille monille arvovaltaisille retkikunnille, jotka kävivät Räisälässä jälleenrakennustyöhön tutustumassa. Alueluovutuksen jälkeen siirtyi tämä marttojen ravintola räisäläisen väestön mukana Jalasjärvelle, missä se suurissa vaikeuksissa toimien oli korvaamattomana apuna siirtoväen huoltamisessa. Martat jatkoivat toimintaansa Jalasjärvellä noin kolme vuotta.

Kunnan kansakoulut olivat Myllypellon koulua lukuunottamatta säästyneet suuremmilta sodanvaurioilta, ja osa koulujen kalustostakin oli säästynyt. Syksyn ja talven kuluessa alettiin kunnostaa koulurakennuksia sitä mukaa kun ne vapautuivat sotilaskäytöstä. Jo tammikuussa 1942 tehtiin sopimuksia entisten opettajien kanssa heidän tulostaan aikaisempia virkojaan hoitamaan. Opettajat Paavo Ahola ja Julius Putus saatiin hankkimaan kunnan tiliin kouluille tarvittavat oppikirjat ja opetusvälineet. Maaliskuun 1 päivänä 1942 pääsi kymmenen kunnan 14 kansakoulusta alkamaan toimintansa. Voittamattomien esteiden takia oli siksi lukukaudeksi Myllypellon kansakoulupiiri yhdistettävä Särkisalon koulupiiriin ja oppilaat sijoitettava Särkisalon kouluun, samoin Timoskalan koulun oppilaat Unnunkosken kouluun, Kynsjärven koulun oppilaat Tiurin vanhaan kouluun ja Helisevän koulun oppilaat Makkolan kouluun. Jo seuraavan lukukauden alussa pääsivät näistä muut alkamaan työnsä omassa koulupiirissään ja Myllypellon koulua lukuunottamatta omissa koulurakennuksissaankin paitsi Helisevän koulu, joka toimi Makkolan koulun yhteydessä aina toiseen evakuointiin asti. Myllypellon koulu toimi piirissään vuokrahuoneissa. Syksystä 1942 lähtien toimi kunnassa siis 13 koulua. Opettajia oli niissä 32 ja oppilaita 950. Koulujen opettajat, neljää lukuunottamatta, palasivat entisille kouluilleen suuriarvoista kasvattajantehtäväänsä suorittamaan.

Räisälässä oli pitkän aikaa tunnettu suurta oppikoulun puutetta ja tässä jälleenrakennustyön vaiheessa toivottiin saatavan tämäkin puute poistetuksi. Kansanopistonjohtaja maisteri Matti Kähäri kävi asiasta neuvottelemassa kouluhallituksessa ja siellä oli asiaan suhtauduttu myötämielisesti sekä luvattu, että oppikoulu voitaisiin mahdollisesti perustaa kokeilutarkoituksessa jo syksyllä 1944 ns. kansakoulun valioluokkana, mikä olisi vastannut oppikoulun ensimmäistä luokkaa. Jäljestäpäin olisi vuosittain koulua laajennettu tarpeen mukaan. Tunnetuista syistä tämä tarpeellinen aloite raukesi monien muiden suunnitelmien mukana.

Kunnan kouluolojen yhteydessä ei voi syrjäyttää myöskään sitä koulu- ja kasvatustyötä, mitä tehtiin Räisälän kansanopistossa. Hyökkäysvaiheen aikana paloi osa opiston rakennuksista niin kuin jo edellä on tullut sanotuksikin. Palosta säästyivät uusi kolmikerroksinen oppilasrakennus, maatalousopettajan asuntola, talonmiehen asunto, sauna ja veistola. Rakennukset saatiin korjatuiksi ja sähköjohdotkin vedetyiksi Räisälän kartanon sähkölaitokselta valovirran siirtoa varten, vieläpä epäkuntoon joutuneet oppilasasuntolan keskuslämmityslaitteetkin saatiin kuntoon. Poikien käsityöhuone kunnostettiin tilapäisesti luentosaliksi ja suurta mukautumiskykyä hyväksikäyttäen pääsi opisto syksyllä 1942 ottamaan oppilaita vastaan, luonnollisista syistä vain tyttöoppilaita. Kaksi työkautta ehti opisto toimia kotiseudun nuorten kasvatustyössä, kun taas oli lähdettävä muun räisäläisen väestön mukana etsimään uusia asuinsijoja.

Koteihinsa palannutta räisäläistä väestöä tervehtimässä ja jälleenrakennustyöhön tutustumassa kävi monta kotimaista ja ulkomaalaista retki kuntaa. Ensimmäisenä kävi paikkakunnalla eduskunnan retkikunta, johon kuuluivat eduskunnan puhemies ja valtionvarainvaliokunta kokonaisuudessaan sekä monia muita huomattuja poliittisen ja talouselämän edustajia. Pohjoismaisten piispojen ja pappien retkikunnan vieraillessa Räisälässä pidettiin kirkossamme juhlajumalanpalvelus kirkontäyteiselle seurakunnalle. Juhlasaarnan piti nykyinen Tampereen hiippakunnan piispa professori Gulin. Ruotsalainen piispa Johansson toi suomenkielisessä puheessaan Ruotsin kirkkokansan tervehdyksen ja asessori Lauri Helle Viipurin hiippakunnan tuomiokapitulin tervehdyksen.

Näiden retkikuntien jälkeen kävivät Räisälässä vielä seuraavat retkikunnat: pääministeri Rangellin ja maatalousministeri Kalliokosken retkikunnat, eduskunnan jäsenten kaksi retkikuntaa, ruotsalaisten teollisuusmiesten, suomalaisten sanomalehtimiesten, Karjalan asiain neuvottelukunnan ja ulkomaalaisten sanomalehtimiesten retkikunta jne. Erikoisesti on vielä mainittava Viipurin hiippakunnan piispan Ilmari Salomiehen vierailu Räisälässä kirkkoherra J. T. Helasvuon virkaanasettajaisjuhlallisuuksien yhteydessä 1.5.1944.

Takaisin etusivulle