Kesäkuun alkupäivinä 1944 aloittivat venäläiset suurhyökkäyksensä Kannaksella. Sitä oli odotettukin, vaikkei luonnollisestikaan sen alkamisajasta oltu etukäteen selvillä. Kaikessa hiljaisuudessa oli hyökkäyksen varalta tehty mm. suunnitelmat siviiliväestön poissiirtämiseksi Kannakselta. Niinpä oli jo maaliskuun alussa 1944 kutsuttu kunnanpäälliköt ja alueneuvojat Käkisalmen suojeluskunta- eli sk.piirin esikuntaan Käkisalmen kaupunkiin neuvottelemaan alueen tyhjentämisestä mahdollisen hyökkäyksen sattuessa. Tässä tilaisuudessa käytiin pitäjittäin läpi kunkin kunnan kohdalle jo valmistettu evakuoimissuunnitelma, tehtiin niihin tarpeelliset muutokset sekä valmistettiin luettelo suoritushenkilöistä. Tätä suunnitelmaa täydennettiin pitkin kevättä sk.piiirin valvonnan alaisena. Kun sitten armeijamme puolustus alkoi horjua, tuli evakuoimisen toimeenpano ajankohtaiseksi. Kesäkuun 15 päivänä tuotiin Käkisalmen sk.piirin esikunnasta kunnanesikuntaan mahdollista evakuoimista varten tarpeelliset ohjeet ja toimistotarvikkeet sekä kehoitettiin seuraavaksi eli kesäkuun 16 päiväksi kutsumaan eri tehtäviin nimetyt henkilöt yhteiseen, evakuoimispäällikön johdolla pidettävään neuvottelu- ja opastustilaisuuteen kunnantalolIe. Paikallisen ilmasuojelu- eli is.komppanian lähetit kokosivatkin määrät yksi päiväksi monikymmenpäisen joukon miehiä neuvotteluun. Kokonainen päivä kului vakavassa keskustelussa, ja suoritushenkilöiksi nimetyille annettiin yksityiskohtaiset ohjeet kunkin osalle tulevista tehtävistä. Vielä jaettiin mukana olleille viljan evakuoimista varten osoitelippuja ja paperisäkkejä, joita oli sk.piiristä toimitettu 30.000 kpI. Jo seuraavana yönä tuli määräys järjestää Vuokselan kunnasta seuraavana päivänä jalkaisin siirrettävälle väestölle majoitus- ja muonituspaikkoja Humalaisten kylään Räisälässä ja Oravankydön kylään Vuoksenrannassa. Vielä samana yönä kello 2.30 aikaan tuli sk.piiristä toinen määräys, nimittäin että aamuun mennessä oli evakuoitava Räisälän kunnan II evakuoimispiiri, mikä käsitti laajat Humalaisten ja Tiurin kylät. Kiireesti kirjoitettiin evakuoimiskäskyt, jotka sitten lähettien välityksellä yön kuluessa jaettiin joka taloon. Evakuoimiskäskyn saatuaan ihmiset viivyttelemättä lähtivät taipaleelle. Jo puolenpäivän aikaan alkoivat Humalaisten kylän ensimmäiset evakkokuormat ohittaa 20 km:n päässä olleen Kirkonkylän. Päivällä kello 13.30 aikaan tuli määräys evakuoimiskäskyn peruuttamisesta Tiurin kylän kohdalta, mutta jo liikkeelle ehtinyt väestö ei halunnut palata takaisin, sillä oli selvää, että jo mahdollisesti seuraavana päivänä olisi kumminkin uudelleen lähdettävä matkaan. Toiset jäivät kuitenkin tämän takia seuraamaan tilanteen kehitystä. Maanantaina kesäkuun 19 päivänä tulikin sitten sk.piiristä määräys koko pitäjän tyhjentämisestä.

Räisälän väestön evakuointiin käytettiin pääasiassa Myllypellon asemaa, mutta jonkin verran siirtyi väestöä oma-aloitteisesti myöskin Inkilän, Ojajärven ja Kaarlahden asemien kautta uusiin sijoituskuntiin, joiksi oli määrätty Jalasjärven, Kihniön ja Peräseinäjoen kunnat sekä purkausasemiksi Kurikan ja Sydänmaan asemat. Sairalan asemaa eivät räisäläiset saaneet käyttää lastausasemana, sillä se oli määrätty Kirvun, Vuoksenrannan ja Vuokselan kuntien lastausasemaksi. Aluksi ei saatu autoja väestön ja materiaalin kuljetukseen. Ne olivat, sikäli kuin niitä voitiin puolustusvoimien omasta käytöstä vapauttaa, vastaavissa tehtävissä lähempänä rajaa. Hevosajoneuvoilla alkoi väestön ja materiaalin siirto asemille oma-aloitteisesti ja tämä siirtyminen tapahtuikin ihmeteltävän nopeasti. Suunnitelmien mukaan oli Räisälän hevosia luovutettava vielä Vuokselan ja osaksi Vuoksenrannan kuntiin evakuoimaan. Vuokselan Kuninkaanrististä kävivätkin räisäläiset hevosilla hakemassa joitakin kymmeniä kuormia viljaa Myllypellon asemalle. Samoin kävi jokin määrä hevosia Oravankydön kautta hakemassa Vuokselan kuntalaisten viljoja.

Kesäkuun 19 päivän iltana tuli kunnan esikuntaan Käkisalmen sk.piiristä tieto, että vielä saman päivän iltana lähtee Myllypellon asemalta ensimmäinen evakuoimisjuna väestöä siirtämään ja kehoitettiin huolehtimaan siitä, että juna tulee lastatuksi täyteen. Jo lauantaina 17 päivänä Myllypellon asemalle siirtyneitä Tiurin ja Humalaisten kyläläisiä ja vähitellen muualtakin pitäjästä siirtynyttä väestöä sijoittautui tähän junaan noin 350 henkeä, pääasiassa naisia ja lapsia sekä työkyvyttömiä vanhuksia. Näiden lisäksi tuli samaan junaan muista Kannaksen kunnista väkeä noin 300 henkeä. Juna lähti iltayöllä asemalta matkalle pohjoista kohti, mutta väärin yhdistetyt vaihteet aiheuttivat veturin kaatumisen radan viereen ja matka keskeytyi siihen. Noin 8 tunnin odotuksen jälkeen saapui toinen veturi, mikä lähti kuljettamaan junaa edelleen. Nyt pääsi juna onnellisesti seuraavana aamuna kello 8 aikaan Elisenvaaran asemalle, mutta liikenteen ruuhkaantumisen takia se joutui seisomaan siellä keskellä kirkasta päivää noin 3 tuntia, ja vierelle ajettiin vielä toinenkin evakkojuna ynnä sotilasjuna. Kello 10 - 11 välillä tuli suuri useita kymmeniä koneita käsittänyt vihollisen pommikonelaivue hävittäjien saattamana asema-alueen yläpuolelle ja aloitti säälimättömän pommituksen. Hälytystä ei ehditty toimittaa, eikä vaunuissa ollut väestö ehtinyt mitenkään suojautua vaan jäi armottoman pommituksen kohteeksi. Kun laivue oli kolme kertaa kiertänyt kohteensa ja pudottanut tuhoisat pomminsa asema-alueelle ja läheiseen metsään, olivat sen aiheuttamat jäljet hirvittävät. Kuolleiksi silpoutuneita ihmisiä lojui suuret määrät asema-alueella ja läheisessä metsässä ja vaikeasti haavoittuneet rukoilivat apua. Myllypellon asemalla oli junaan liitetty tavaravaunuja, joihin matkustajat olivat saaneet sijoittaa mukaan ottamaansa arvokkainta omaisuuttaan. Nämä vaunut olivat kaikki syttyneet palamaan. Niissä paloi myöskin Räisälän säästöpankin arkisto kokonaan.

Elisenvaaran pommituksessa laskettiin räisäläisiä kuolleen noin 80 henkeä ja 72 haavoittui, kuka vaikeammin, kuka lievemmin. Haavoittuneista kuoli myöhemmin Savonlinnan sairaaloissa, mihin heidät kiireesti siirrettiin, vielä kymmenkunta henkeä. Kaikki tunnetut vainajat haudattiin Kurkijoen seurakunnan hautausmaahan jo seuraavina päivinä. Sillä kertaa tuntemattomiksi jääneet vainajat siirrettiin Savonlinnaan, jossa heidät, heidän henkilöllisyytensä tultua todetuksi, haudattiin yhteishautoihin Savonlinnan kaupungin ja Säämingin seurakuntien hautausmaihin kesäkuun 25 ja 26 päivinä.

Evakuointi jatkui Räisälässä. Elisenvaaran pommituspäivänä oli saatu puolustusvoimilta 10 linja-autoa kuljettamaan väestöä Myllypellon asemalle, josta sitten kaikki pääsivät esteettömästi matkustamaan sijoituskuntiinsa. Samana päivänä komennettiin Käkisalmen sk.piiristä kapteeni Jauho Räisälään evakuoimisupseeriksi. Kesäkuun 21 päivänä saatiin puolustusvoimilta väestön kuljetukseen vain 2 Iinja- ja 4 kuorma-autoa, jotka, sivuuttamalla vaaralliset risteysasemat Hiitolan ja Elisenvaaran, siirsivät väestön suoraan Parikkalan ja Särkisalmen asemille. Samaksi päiväksi saatiin vielä 62 kuorma-autoa, joilla materiaaIikin ajettiin yksinomaan näille asemille. Seuraavaksi päiväksi saatiin ajoon vain 13 autoa ja niillä ajettiin vilja Inkilän, Ojajärven, Laikon ja Kaarlahden asemille. Kesäkuun 23 päivänä oli ajossa 11 autoa, jotka ajoivat Inkilän ja Laikon asemille viljaa ja laatikkotavaraa. Tähän päivään mennessä oli Myllypellon asemalta lastattu vasta 13 rautatievaunua pienkarjalla ja viljalla. Mutta yksistään tälle mainitulle asemalle oli ajettu poiskuljetettavaa tavaraa, pääasiassa laatikkotavaraa ja maatalouskoneita, ainakin 150 vaunukuormaa.

Tämän jälkeen saatiin päivittäin autoja noin 25-35 kpI. aina heinäkuun 6 päivään asti. Näistä autoista oli kuitenkin aina jokin määrä annettava Vuokselan kunnasta evakuoitavan tavaran kuljetukseen. Vuokselan kunta oli kiireesti tyhjennettävä sotatoimien läheisyyden takia. Vuokselan evakuoimispäällikkö siirtyi Räisälän evakuoimistoimistoon ja siellä tehtiin yhdessä aina autotilaukset sekä tilastot ajetuista tavaroista. Kesä- ja heinäkuun vaihteessa alettiin purkaa Räisälän teollisuuslaitoksia ja kuljettaa niiden koneita asemille. Samoihin aikoihin kuljetettiin kaikilta Räisälän kouluilta urkuharmoonit, hyväkuntoiset oppilaspöydät ja kaikki opetusvälineet asemille ja siirrettiin edelleen sijoituskuntiin.

Myöhään heinäkuun 2 päivän iltana toimitettiin Räisälässä asevelvollisuuskutsunta aikaisemmin puolustusvoimista vapautetuille 1904-1926 syntyneille siviilitehtävissä olleille miehille. Kutsunnassa annettiin palvelukseenastumismääräys kaikkiaan 60 miehelle, jotka lähtivät vielä saman yön aikana matkalle tavoitteenaan Pääskylahti Savonlinnan lähellä. Näiden miesten poistuminen vaikeutti suuresti evakuoimistehtäviä ja jäljelle jääneen työvoiman käytön tehostamiseksi annettiin kunnan evakuoimistoimistosta määräys, että kaikkien kuntaan vielä jääneiden siviilimiesten oli majoituttava sk:n talolle ja jokaisen oli ilmoittauduttava aamuisin viimeistään kello 6.30 mennessä evakuoimistoimistoon työmääräyksiä varten.

Heinäkuun 6 päivänä vierailivat vihollisen lentokoneet Räisälässä ja pudottivat pommejaan kirkon seudulle sekä Räisälän kartanon ja pappilan pelloille aiheuttamatta kuitenkaan tappioita. Samana päivänä kävi kunnanpäällikkö yhdessä armeijakunnan esikuntaan yhteysupseeriksi komennetun kapteeni Kähärin kanssa tutustumassa tavaratilanteeseen Särkisalmen, Parikkalan, Simpeleen, Laikon, Alhon ja Kaarlahden asemilla, mihin räisäläisten evakuoitua tavaraa oli kuljetettu.

Heinäkuun 9 päivänä saatiin tietää vihollisen ylittäneen Vuosalmen. Luultiin, että nyt olisi kiireesti lähdettävä ja jätettävä kaikki, sillä olihan rintamalinjalle matkaa enää vain noin 25 km. Rintama jäykistyi kuitenkin Vuosalmen kylän reunaan ja niin saatiin vielä mahdollisuus erittäin rehevästi kasvaneen vilja- ja rehusadon korjaamiseen. Niin kuin edellisestä on jo käynyt selville, oli Räisälän väestö evakuoitu kokonaisuudessaan, muutamaa kymmentä miestä lukuunottamatta, Etelä-Pohjanmaalle. Heinäkuun loppupuolella oli tehtävä kiireelliset suunnitelmat väestön työkuntoisimman osan palauttamiseksi sadonkorjuutöihin. Alueneuvoja kävi heinäkuun puolivälissä sijoituskunnissa Etelä-Pohjanmaalla vieden muassaan is.määräyksen 200 miehelle, jotka kohta palasivatkin takaisin, mutta heistä suurin osa joutui is.komppaniaan ja sen kautta maanpuolustustehtäviin. Työvelvollisuuslain nojalla annettiin sotilasviranomaisten toimesta palaamislupa 1.000 hengelle ja 400 hevoselle sadonkorjuutöihin. Nämä tulivat takaisin heinäkuun lopulla, ja kun evakuoitaessa oli jätetty huomattavasti niitto- ja elonleikkuukoneita Myllypellon asemalle, palautettiin ne takaisin ja alettiin heinäsadon korjaaminen. Suotuisien ilmojen ansiosta saatiinkin heinää korjatuksi lyhyessä ajassa latoihin n. 2.500.000 kg. Sikäli kuin viljat tuleentuivat, alettiin niitäkin korjata. Sadonkorjuuta varten oli kuntaan jätetty vielä 50 puimakonetta ja saman verran moottoreita. Näiden koneiden avulla ja puolustusvoimilta saadun työvoima-avun turvin saatiin syömävilja puiduksi ja lähetetyksi pois, keräytyen sitä kaikkiaan 1.609.000 kg. Parhaimpana viljankorjuuaikana sattui puolitoista viikkoa kestänyt sadekausi, mikä suuresti hidasti korjuutöitä ja heikensi työn tuloksia. Päivittäin antoivat työryhmien päälliköt puiduista viljamääristä ja varastoimispaikoista tiedot kunnan evakuoimistoimistoon ja sieltä annettiin yiljamääristä ja sijaintipaikoista tiedot edelleen puolustusvoimain maatalousupseerille, joka taas toimitti autoja siirtämään niitä asemalle. Ennen puoltayötä oli aina päivällä puidut viljat ajettu jo Myllypellon asemalle ja siellä ne lastattiin autoista suoraan vaunuihin. Aamulla matkasivat vaunut jo kalleine lasteineen kauppamyllyille tai räisäläisten sijoituskuntiin räisäläisten omaan kulutukseen käytettäviksi. Puiduista viljamääristä pidettiin tarkkaa kirjanpitoa, ja mikäli viljaa joutui yleiseen kulutukseen kauppamyllyjen kautta, maksoivat myllyt siitä hinnan siirtoväenasiainosaston kautta. Mainittujen luetteloiden perusteella kunnanhoitokunta voi antaa viljanomistajille todistuksen viljamääristä hinnan nostamista varten tai ellei siihen ollut mahdollisuutta, niin sitten sillä todistuksella sai pyytää korvausta viljastaan menetetyn omaisuuden korvausanomuksen yhteydessä. Lisäksi annettiin tuottajille vielä puidun viljamäärän perusteella tukipalkkiotakin lainmukaisessa järjestyksessä.

Kesken näitä korjuukiireitä tuli syyskuun 19 päivän iltana Käkisalmen sotilashallintopiirin esikunnasta tieto tehdystä välirauhasta sekä määräys töiden lopettamisesta ja sadonkorjuutöihin palautetun siviiliväestön siirtämisestä kunnan alueelta seuraavan päivän kuluessa. Kunnanesikunnan oli lähdettävä toimipaikastaan syyskuun 21 päivän aamulla ennen kello 8. Määräystä totellen työt pysäytettiin vielä samana iltana, sadonkorjuussa käytetyt koneet siirrettiin maanteiden varsille, ja niiden kuljetuksesta asemille otti vastatakseen puolustusvoimain paikallinen talousupseeri kapteeni P. Sysiharju. Tässä hän lyhyestä ajasta huolimatta onnistuikin niin hyvin, että kaikki saatiin siirretyksi pois omistajiensa suureksi tyydytykseksi. Käytössä olleista koneista maksettiin kohtuullinen vuokra työajalta. Syyskuun 21 päivän aamuna kuormattiin Räisälän osuuskaupan autoon, mikä oli jätetty kunnan evakuoimistoimiston käyttöön, kunnanesikunnan viimeiset tavarat. Matkalle lähtijöistä moni kävi vielä autioituneessa kirkossa. Mitä he siellä vielä kävivät, sen tietää vain Hän, joka lukee ihmisten ajatukset. Kun vielä läheisten omaisten haudoille oli jätetty ehkä ainaiset hyvästit, nousi kello 7.45 kymmenen henkeä käsittävä joukko, viimeiset räisäläiset siviiliasukkaat, autoon ja Karjalaisten laulua laulaen lähtivät raskaalle matkalleen. Nousevan auringon kullatessa ympäristön metsät, hautausmaan hongikon ja mittaamattomaan avaruuteen kohoavan kirkon ristin, ikivanhan Vuoksen pinnan päilyessä peilikirkkaana Hussaaren ja pappilan rannan välillä ja Ukonkosken laulaessa lähtijöille jäähyväisvirttään jäivät kirkkaaseen syysaamuun kiirimään tutut sanat: "Sit ei pane idän halla eikä pohjan pakkaset, se ei sorru sortamalla, sitä ei lyö rakehet."

Räisälän kuntalaisten uusiksi evakuoimiskunniksi oli määrätty Peräseinäjoen, Jalasjärven ja Kihniön kunnat. Peräseinäjoelle sijoitettiin Tiurin ja Humalaisten kylien asukkaita n. 1.500 henkeä. Heidän sijoittamisensa ei aiheuttanut suuriakaan vaikeuksia, sillä talvisodan aikana oli siellä jo solmittu paikkakunnan väestön kanssa tuttavuussuhteita. Kihniön kuntaan ei räisäläisiä siirretty. Jalasjärvelle jäi sijoitettavaksi noin 6.500 henkeä. Vaikka pitäjän pinta-ala on noin kaksi kertaa suurempi kuin Räisälän ja asukaslukukin lähes kaksinkertainen, oli räisäläisen väestön ja heidän vähien tavaroittensa sijoittelemisessa hyvin paljon vaivaa. Talojen monesti hyvinkin suuriin päärakennuksiin ei evakkoja useinkaan laskettu, heidät sijoitettiin ihmisasunnoiksi melkein kelpaamattomiin pihatupiin ja saunakamareihin, vieläpä kanaloihinkin. Tästä syystä ja olevien olojen pakosta, vastoin viranomaisten määräyksiä, monet perheet talvisodan aikana rakentuneiden tuttavuuksien ja suhteiden perusteella alkoivat siirtyä oma-aloitteisesti Ilmajoen ja Kauhajoen kuntiin sekä hiljalleen Satakuntaankin, varsinkin sen jälkeen kun maatalousministeriön asutusasiainosastossa oli saatu kuntien uusien sijoitus alueiden paikat määritellyiksi.

Evakuoidun materiaalin siirrossa ja varastoimisessa oli myöskin suuria vaikeuksia. Kuorma-autojen puutteessa viranomaiset ajattivat hevosilla kiireisenä työaikana räisäläisten tavaroita Kurikan asemalta 25 km:n päässä olevan Jalasjärven kirkon läheiselle urheilukentälle. Sinne ajettiin laatikkotavarat, mitkä sisälsivät pääasiassa vaatetavaraa, huonekalut, vieläpä soittokoneetkin, kuten urkuharmoonit ja pianot. Sattuneiden suurten rankkasateiden takia melkein kaikki pilaantuivat. Tilapäisesti tehtyihin laatikkoihin pakatut vaatteet kastuivat ja homehtuivat useinkin käyttökelvottomiksi. Soittimien ja huonekalujen liimaukset aukenivat ja esineet särkyivät. Räisälän martat, jotka pitivät Jalasjärvellä ravintolaliikettä ja huomasivat vaatetavaroiden kohdalla tapahtuvan tuhon, aukoivat vaatelaatikoita ja kuivattelivat niiden sisältöjä auringonpaisteessa ja pelastivat tällä pienellä palveluksellaan monellekin perheelle arvokkaan vaatevaraston. Mutta nekään auttavat kädet eivät kaikkialle ehtineet, ja niin tuli monen perheen arvokkaimmasta omaisuudesta aivan viime hetkellä tunkiotavaraa. Vaikeissa oloissa ja tavattomin ponnistuksin suoritettu evakuoimistyö oli suurelta osalta valunut hiekkaan ja kuitenkin olisi tarvittu enää vain hiukan hyvää tahtoa ja järjestelykykyä, sillä olivathan talojen suuret ladot tyhjinä, samoin riihet ja niiden etukatokset ja olkiladot, mutta niitä ei käytetty hyväksi.

Jo kesällä 1944 tarvittiin siirtoväelle heinämaata pelastetun karjan hengenpitimiksi, tarvittiin laidunta, mutta sitä oli melkein mahdoton saada. Seuraavana talvena rehunsaanti karjalle oli äärettömän vaikeaa. Vaikka rehua kyllä oli, ei sitä tahdottu myydä rahallakaan ja viranomaisetkin, annetuista pakko-ottomääräyksistä huolimatta, olivat voimattomia. Tästä aiheutuen oli moni karjanomistaja pakotettu myymään eläimensä paikkakuntalaisille halvasta hinnasta. Näitä kauppoja sitten myöhemmin purettiinkin viranomaisten apua käyttäen hallituksen antamaan määräykseen nojaten.

Seuraavinakin vuosina, niin kauan kunnes saatiin tehdyksi maanhankintalain mukaisia tiloja, oli siirtoväelle järjestettävä vuokramaita heinä- ja viljamaiksi sekä karjanlaitumiksi. Ehkä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta nämä alueet tarkattiin antaa aina tilojen kauimpana olevilta palstoilta ja heikoimmassa kasvukunnossa olevilta paikoilta. Sinne kylvettiin kalliit siemenet, levitettiin apulannat ja karjalanta, ja sittenkin sato oli heikko. Maanomistajalle laskettiin vuokraamansa maa-alue viljanluovutusvelvollisuuden täyttämiseksi, mutta siirto-viljelijä sai vuokra maastaan harvoin satoa senkään verran, mitä hänen oli pinta-alan perusteella luovutettava. Tästä seurasi kärkevää arvostelua, jopa sanottiin siirtoväen myyvän tuotteitaan mustaan pörssiinkin.

Räisälän kunnan toimisto oli evakuoinnin alkuvaiheessa siirretty kotikunnasta Jalasjärvelle. Siellä tuli sen raskaaksi tehtäväksi huolehtia niistä monista kuntalaisten talouselämää läheltä koskevista asioista, mitkä uusille asuinsijoille siirtymisen jälkeen tulivat ajankohtaisiksi. Kunnanhoitokunta valitsi miehet Kurikan asemalle avustamaan evakuoidun tavaran, varsinkin viljan, luovutusta entisille omistajilleen. Samoin sai kunnanhoitokunta huolehtia edelleenkin kuntalaisille maksettavien sotakuukausipalkkojen ja huoltorahojen suorittamisesta. Kunnanhoitokunta avusti kuntalaisia myöskin maansaantihakemusten täyttämisessä. Oli valvottava, että ne tulivat asianmukaisesti kirjoitetuiksi ja että niihin merkittiin oikeat tiedot entisten tilojen pinta-aloista ja hakijan perhesuhteista, mikä ratkaisi sen, miten suuren tilan saantiin kukin oli oikeutettu. Näitä maansaantianomuksia, rintamamiesten hakemukset mukaan laskien, jätettiin hoitokunnalle 1.416 kpl. Näistä kaikista hoitokunta antoi lausuntonsa ja lähetti ne maatalousministeriön asutusasiainosastolle sen toimenpiteitä varten. Kunnanhoitokunta teki ehdotuksen myöskin perustettavista arvioimislautakunnista.

Kunnan maatilalta evakuoitu irtaimisto, varsinkin nautakarja, siat ja hevoset, joita oli rehun ja sijoituspaikkojen puutteen takia vaikea hoitaa, muutettiin rahaksi. Samoin myytiin kunnan omistamat maanviljelyskoneet sekä työ- ja ajokalut. Talven kuluessa järjestettiin myös hoitokunnan avustamana evakuoimistyöhön osallistuneiden henkilöiden palkkalaskut. Työn paljoutta hoitokunnassa osoittaa jo sekin, että neljä henkeä oli koko talven 1945 kunnantoimistossa asioita selvittelemässä, ja näiden lisäksi täytyi vielä kiireisimpinä aikoina pitää tilapäistä työvoimaa.

Toukokuun alussa 1945 siirrettiin kunnan toimisto Jalasjärveltä Euraan. Kunnan evakuoidun omaisuuden, mihin kuuluivat mm. monien koulujen kalustot ja opetusvälineet, sijoittamista varten oli pakko vuokrata ja myöhemmin sitten ostaa puolustusvoimille kuuluva parakkirakennus 60.000 mk:n hinnasta.

Kunnantoimistosta jaettiin korvausanomuslomakkeet kuntalaisille ja huolehdittiin niiden täyttämiseen tarvittavan asianmukaisen opastuksen järjestämisestä. Kunnanhoitokunta valitsi nyt niin kuin ensimmäiselläkin kerralla kuhunkin sijoituskuntaan erikoisia avustajia, joille hoitokunta työn yhtenäistyttämiseksi järjesti yhteisen opastus- ja neuvottelutilaisuuden. Tällä toimenpiteellä saatiin lomakkeiden täyttäminen asialliseksi ja korvauksen saajille edulliseksi. Korvausanomuksia jätettiin arvioimislautakunnille yli 2.000 kpl.

Kunnanhoitokunta valmisti myöskin kunnan oman, alueluovutuksen johdosta menettämän omaisuuden korvausanomuksen, mikä päättyi toisen korvauslain edellyttämien hintojen mukaan 42 miljoonaan markkaan. Arvioimislautakunta määräsi kunnan menettämän omaisuuden arvoksi 39 miljoonaa markkaa. Kun kunnalla ei ollut maksamattomia velkoja ja jäljellä olevan omaisuuden laskettiin riittävän peittämään kaikki kunnan menot hoitokunnan toiminnan lopettamiseen asti, ei kunnalle myönnetty mitään korvausta menettämästään arvokkaasta omaisuudesta.

Toukokuun 5 päivänä 1945 annetun maanhankintalain edellyttämiin maanlunastuslautakuntiin valittiin kunnanhoitokunnan ehdotuksesta Kokemäen maanlunastuslautakuntaan Eemeli Kuisma Rautakoprasta, Köyliön maanlunastuslautakuntaan Matti Kopra Neitsytkalliosta, Rauman maanlunastuslautakuntaan Ilmari Väkiparta Hytinlahdesta ja Nakkilan maanlunastuslautakuntaan Heikki Lallukka Tiurista. Jokaisen sijoituskunnan asukkaanottolautakuntaan valittiin myöskin vakinainen ja varajäsen. NäilIekin kunnanhoitokunta järjesti useita yhteisiä neuvottelu- ja opastustilaisuuksia.

Maanhankintalain mukaan määrättiin kuntalaistemme sijoitusalueiksi Satakunnasta seuraavat yksitoista kuntaa: Kokemäki, Köyliö, Kiukainen, Eura, Eurajoki, Säkylä, Honkilahti, Lappi, Harjavalta, Rauman maalaiskunta ja Rauman kaupunki. Kun maanlunastuslautakunnat olivat saaneet toimialueilIaan inventoiduksi luovutukseen saatavan maan pinta-alat, todettiin kuntalaistemme sijoitusalue liian ahtaaksi. Monien lähetystöjen kautta ja avulla käytiin neuvotteluja maatalousministeriön asutusasiainosaston ja maatalousministerinkin kanssa sijoitusalueen laajentamisesta sikäli myönteisin tuloksin, että vuoden 1947 alusta saatiin Hinnerjoen kunta lisäalueeksi ja Nakkilan kunnasta LeistiIän järvialueelta 10 perikuntatilaa, joista kuitenkin vain kolmelle tilalle räisäläiset ovat tehneet hallintasopimuksen. Kun näilläkään lisäalueilla ei saatu riittävää asuintilaa, osoitti asutusasiainosasto vielä lisäalueiksi Hämeestä ja Varsinais-Suomesta kymmenen kuntaa, nimittäin Humppilan, Kylmäkosken, Jokioisen, Kosken, Marttilan, PertteIin, Angelniemen, Ypäjän, Kuusjoen ja Halikon kunnat, joihin maaliskuussa 1947 toimitetussa tasoitussiirrossa siirrettiin 240 perhettä. Hoitokunnan kiinteästä ja tarkasta asioiden valvomisesta on ollut seurauksena, että tilat on saatu sopivilta alueilta ja että ne ovat olleet ehkä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta elinkelpoisia. Kylmiä tiloja on tullut vähän.

Elokuussa 1945 kunnanhoitokunnan silloinen puheenjohtaja Pekka Kekki haki sairauden takia eron tehtävistään ja hänen tilalleen sisäasiainministeriö nimitti hoitokunnan ehdotuksesta entisen kunnanpäällikön Simo Lallukan. Samalla hoitokunnan jäsenluku vähennettiin kolmeksi. Kevättalvella 1946 lakkautettiin sisäasiainministeriön kehoituksesta myöskin toimistoapulaisen toimi. Kunnan asioiden hoito jäi puheenjohtajan ja kunnankirjurin tehtäväksi kunnan toiminnan koko loppuajaksi. Ainoastaan harvoin pidettiin kunnanhoitokunnan kokouksia.

Kunnan Euraan siirretty omaisuus myytiin ennen kunnan lopettamista. Oman kunnan jäsenille myytiin sellaista tavaraa, mitä he tarvitsivat, kuten käsityövälineitä, ompelukoneita, seinäkelloja, harmooneja ja kaappeja. Eri kouluille myytiin koulujen muuta kalustoa ja opetusvälineitä.

Keväällä 1947 muutettiin kunnantoimisto Eurasta Panelian nuorisoseuran taloon. Hoitokunnan tehtävät siellä rajoittuivat pääasiassa kunnan asioiden hoitamiseen loppua kohti. Kuntalaiset ovat korvaus- ja maansaanti- sekä monia muitakin yksityisiä asioitaan varten joutuneet hankkimaan hyvin paljon erilaisia todistuksia ja lausuntoja aina varattomuustodistuksesta kansakoulun päästötodistuksen jäljennöksiin asti. Kaikissa näissä asioissa hoitokunta on tahtonut palvella kuntalaisia parhaalla mahdollisella tavalla.

Joulukuun alussa 1948 saatiin sisäasiainministeriöstä kunnan toiminnan lopettamista koskeva määräys. Vaikka se ei tullut yllätyksenä ja odottamatta, tuntui kuin olisi taas tällä määräyksellä jotakin korvaamattoman arvokasta menetetty.

Kunnanhoitokunta, nojautuen kesäkuun 19 päivänä 1948 annettuun, alueluovutuksen takia toimialueensa menettäneiden kuntien toiminnan lopettamista koskevaan lakiin, päätti ehdottaa sisäasiainministeriölle, että kunnan jäännösvarat, noin 1,5 miljoonaa markkaa, saataisiin käyttää räisäläisen väestön hyväksi siten, että Räisälän kansanopistolle annettiin rakennusavustuksena 1 miljoonaa mk, opintoavustuksina räisäläistä syntyperää oleville kansanopistoissa ja ammattikouluissa opiskeleville nuorille 300.000 mk, kansanopiston oppilaskirjastolle 100.000 mk ja räisäläisten keskuuteen kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Räisälän paikallisosaston aloitteesta perustetulle lainakirjastolle 100.000 mk. Kunnan toiminnan lopettamisen muistojuhlan yhteydessä joulukuun 18 päivänä 1948 Köyliössä kansanopistolla pidetyssä juhlakokouksessa kuntalaiset tämän varojenkäyttösuunnitelman hyväksyivät. Sisäasiainministeriössä tämä suunnitelma lopullisesti vahvistettiin.

Kunnanhoitokunnan aloitteesta on Räisälän kuntalaisten keskuuteen perustettu kuntalaisten yhdyssiteeksi ja kunnan perinteiden vaalijaksi sekä kuntalaisten taloudellisten ja aatteellisten järjestöjen jäännösvarojen hoitajaksi ja sijoittamispaikaksi Tiurinlinnan Säätiö (myöhempi nimi Räisäläisten Säätiö). Kunnan jäännösvarat on sisäasiainministeriö hyväksynyt tässä säätiössä hoidettaviksi. Samoin jo monet lopettamispäätöksensä tehneet järjestöt sijoittivat jäännösvaransa tähän säätiöön.