Räisäläinen

Räisäläispojan koulunaloitus

Teksti: Mauri Tenhonen

Olen Mauri Tenhonen, ylpeä suvustani ja erityisesti vanhemmistani Helvi ja Viljo Tenhosesta! Räisälän Piiskonmäen kulmalta Unnunkosken kylästä Räisälästä alkoi vanhempieni evakkoreissu, seitsemän kertaa olivat ryysyt rattailla, kuten sisareni Marja-Leena Lind ansiokkaasti kirjoittaa kirjassaan ”Ryysyt rattailla”
Iso-Jaakkolan tilasta ostettiin 13 hehtaaria peltoa ja 15 metsää. Isä vietti nuoruudessaan vuosia Halilan tuberkuloosiparantolassa Uudellakirkolla, eikä häntä sen vuoksi kutsuttu asepalvelukseen, Tarina kertoo, että isä meni muiden poikien kanssa asepalveluksen lähtöpaikalle, mutta lähetettiin kotiin tuberkuloosin takia.

Palkinnon ojensi syyskuussa 2017 Mauri Tenhoselle (oikealla) Kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja sekä Hinku- hankkeen vastuullinen johtaja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta. Kuva: hiilineutraalisuomi.fi

Vihdoin uusi koti Paneliaan

Kun Paneliaan saatiin koti aikaiseksi, äiti lypsi kahdesti joka päivä usean lehmän katraan, siitä tuli huomattava osa perheen tuloista. Isä aikaa myöten tervehtyi, hoiti peltojaan ensin hevosten kanssa ja ennenpitkää saatiin hankituksi Ferguson traktori. Silloin raivattiin vajaa neljä hehtaaria peltoa lisää alueesta joka oli ollut Iso-Jaakkolan peltoa, ja jolle oli kasvanut melkoinen puusto 80 vuoden aikana. Puut kaadettiin pois. Pertti oli töissä yrityksessä, jossa hänellä oli iso katepillari, Sen avulla nousivat kannot koko alueelta. Fergusonia käytettiin kantojen kuljettamiseen pihapiiriin sirkkelöitäväksi polttopuuksi.

Oma aloitus kansakoulussa

Oma koulun aloitukseni sujui vaihtelevasti. Kahdella ensimmäisellä luokalla kansakoulussa opettaja valitti, että pidin yksin enemmän meteliä välitunneilla pihalla kuin kaikki muut oppilaat yhteensä. Siitä alkoi minun ja opettajan huono yhteisymmärrys. Kun opettaja oli valmis opettamaan aakkonen kerrallaan, kun minä osasin lukea sujuvasti ulkoa. Se ei ollut opettajan mielestä kai oikein tilanteeseen sopivaa. Kun hän ei oikein mitään muuta keksinyt, hän tuli eräänä aamuna neula ja lankaa kädessään ja ompeli toisen housun taskun umpeen. Se lienee ollut vertauskuvallinen kehoitus, että ole välitunneilla hiljaa, muuta en siihen syyksi keksinyt. Opettaja osoitti sillä tempulla kuka täällä määrää! Kun siirryin kolmannelle luokalle, tapahtui muutos. Koin sellaisen ihmeen, että opettaja hymyili kun katsoi minua kohti. Vilkas karjalaispoika ei ollut enää kummajainen vaan joukkoon hyväksytty! Se yhteisymmärrys poiki hymypoika-patsaan ja monenlaista kannustusta, ainekirjoitus luettiin usein jne. Siltä pohjalta sitten pyrin Kiukaisten yhteiskouluun. Kuten Marja-Leena Lind, suvun kotisivulla on todennut, se oli Helviltä ja Viljolta kova suoritus, siitä olen kiitollinen heille! Siihen aikaan oppikouluun pääseminen ei ollut yleistä maaseudulla!

Neljä lasta oppikouluun

Neljä nuorinta lasta pääsivät oppikouluun. Se ei ollut ihan helppo tehtävä isälle ja äidille. Omalta kohdaltani hain jo kolmannen luokan jälkeen oppikouluun, pisteet olisivat riittäneet, mutta rehtori Onni Niemi sanoi minulle: mene sinä Mauri hiukan kasvamaan ja tule ensi vuonna uudelleen! Onni Niemi oli eräs sivistyneimpiä ihmisiä joita olen koskaan tavannut. Toimin aikanaan teinikunnan puheenjhtajana, ja olin paljon hänen kanssaan tekemisissä. No tulin uudelleen ja sain toiseksi parhaat pisteet hakijoista! Paras oli Seppo Junnila, hänestä tuli lääkäri, joka teki uransa Haapajärvellä. Kolmanneksi parhaat pisteet sai Martti Korte, hän oli Jurkkalan Korteiden Vienon ja Taunon poika. Martti oli pitkään kuivureita valmistaneella Jaakko-tehtailla insinöörinä.

Koulu loi hyvän pohjan elämälle

Koulun käynnistä oli meille kaikille hyvä ponnistaa elämää varten. Mirja-Liisa tuli Outokummun Harjavallan tehtaiden laboratorioon ja teki siellä töitä eläkeikään saakka. Olin itse siellä laboranttina muutaman vuoden kun itselle ei ollut selvinnyt mihin elämässä ryhdyn! Antero suoritti Tampereen teksnillisessä oppilaitoksessa teknikon oppimäärän. Marja-Leena opiskeli Jyväskylän yliopistpssa maisteriksi. Minä lähdin laborantin töistä itsenäiseksi yrittäjäksi, perustin Harjavaltaan kirjapainon. Varusmiespalvelun aikana hain ja pääsin Porin teknilliseen oppilaitokseen tarkoituksena opiskella rakennusinsinööriksi. Sinne ei tullut koskaan mentyä, oli olevinaan niin paljon töitä yrittäjänä! Olisi kannattanut mennä, ajattelen jälkiviisaana. Painotuottteiden maailmaan hakeutuminen on tuottanut elämän aikana lukuisia kehittämishankkeita. Niissä olen toiminut projektipäällikkönä, Tuotin silloisen Kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta kirjan PK-yritys ja Viro yhteistyöopas. Painoksen ollessa 5000 kpl. Sen tiimoilta tuli käytyä useita kertoja Virossa, ja sieltä tuli lukuisa määrä elinikäisiä ystäviä! Mieleen tulee Estonia-teatterin taiteellinen johtaja Arne Mikk, jonka tapasin lukuisia kertoja.

Ympäristöjulkaisun perustaminen

Uudenkaupungin aikana perustin Hinku-julkaisun. Siinä kerrottiin vakkasuomalaisille asukkaille, miten ympäristöä voidaan suojella. Lähin- ja tärkein yhteistyökumppani oli Suomen Ympäristökeskus ja siellä professori Jyri Seppälä. Hän on nyt myös Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja. Julkaisun nimi oli Hinku-lehti, nimi tulaa sanoista kohti hiilineutraalia kuntaa. Uusikaupunki oli ensimmäisrn viiden kunnan joukossa, jotka perustivat koko Hinku-hankkeen. Toimittamassani julkaisussa oli levikki yli 20 000 kpl. Se riitti jaettavaksi kaikkiin maakunnan talouksiin ja mallikappale kaikkiin Suomen Hinku-kuntiin! Siinä oppi tuntemaan paljon niitä asioita, miten suojellaan luontoa.