Muistoja räisäläisistä ruokaperinteistä
Kun minua pyydettiin kirjoittamaan
räisäläisistä ruokaperinteistä,
lapsuudenmuistoja
alkoi tulvia mieleeni. Muistan
lauantait, silloin säännöllisesti
tehtiin piiraita.
Äiti ja mummo aloittivat piiraiden
teon heti aamulla, kun
äiti pääsi navetasta. Isä oli
lämmittänyt leivinuunin valmiiksi
piiraita varten. Me lapset
saimme olla mukana heti
kun kynnelle kykenimme.
Ensimmäiset kosketukset piiraiden tekoon olivat, kun sain kantaa valmiita piiraita penkille, odottamaan paistamista. Tehtävä oli minulle kovin tärkeä ja olin siitä ylpeä. Tästä alkoivat taidot kehittyä.
Jo kuusivuotiaana sain opetella piiraiden rypytystä ja kaulitsemista. Koskaan ei oltu vihaisia, vaikka tuli ruma piiras - siellä se meni toisten joukossa. Ensin tehtiin riisipiiraat, sitten perunapiiraat. Joskus jos ehdittiin tehtiin lanttupiiraita lopuksi. Myös lanttukukko saatettiin laittaa uuniin kypsymään, jollei tehty potlohkoa. Nämä olivat meidän, Paavilaisen Kalevin ja Lauran kodin lauantaipäivän leivonta perinteitä.
Kotona opitut räisäläiset ruoka- ja leivontaperinteet ovat kulkeneet mukanani koko 70-vuotisen elämäni. Varsinkin piiraat, joita olen tehnyt myyntiinkin jäätyäni eläkkeelle.
Kolmelle lapsellemme olen opettanut taidon, ja neljälle lapsenlapselle, joista nuorin 15-vuotias Asta on jo ihan mestari luokkaa.
Aitoihin karjalanpiirakoihin käytetään vain ruisjauhoja tai korkeintaan kolmasosa vehnäjauhoja. Haluaisin myös opettaa kaikki rypyttämään ja kaulitsemaan piirakoita oikein, sillä tulee rumia piirakoita, jos on huonosti kaulittu kuori. Ja vielä jos reunat nipistetään kiinni! En mielestäni kutsuisi sellaisia karjalanpiirakoiksi.
Jouluna tietysti syötiin piiraita ja kinkkua, riisipuuroa, luumusoppaa, rosollia ja lipeäkalaa muun muassa. Se oli hyvää aikaa. Kiitos, että olen saanut elää sen, ja oppinut karjalaisuudesta, josta olen ylpeä. Hyvää räisäläistä joulua kaikille lukijoille.
Teksti ja kuvat: Paula Saijonkivi