Karjalaiset joutuivat sodan takia jättämään kotinsa ja muuttamaan outoihin oloihin. Näin kävi myös Kiurun perheelle. Vilhelmiina “Miina” (s. 1891) ja Matti Kiuru (s. 1890) ja heidän poikansa Kauko (s. 1922) olivat kotoisin Räisälän pitäjästä, Makkolan kylästä.

Talvisota ajaa perheen evakkoon. Monien vaiheiden jälkeen sijoituspaikaksi tulee iso Keski-Filppulan talo Kauhajoella. Siirtoväen pika-asutusohjelman edistyessä Kiurut muuttavat sieltä vuoden 1941 alussa Harjavallan Hiirijärvelle, jossa heidät sijoitetaan Vanhataloon. Sitä isännöivät Helmi ja Väinö Vanhatalo. Kiurut saavat haltuunsa Hiirijärveltä Haukan tilan ja alkavat suunnitella rakentamista ja pellon raivaamista. Kauko joutuu lähtemään rintamalle kesäkuussa 1941 ja osallistuu sodan taisteluihin Karjalankannaksella. Kauko haavoittuu kuitenkin elokuun alussa Hiitolan Pirunvuorella. Konekiväärin luotisuihku osuu vasempaan käteen ja kainaloon repien lihakset riekaleiksi. Virran Vilkku Harjavallasta vetää tajuttoman Kaukon pois tulilinjalta ja kovapyöräisillä rattailla sidontapaikalle, josta tie vie Hämeenlinnan sotilassairaalaan. Hoito on kivuliasta ja toipuminen sairaalassa Hiirijärvellä vie pitkän ajan.

Kaikkien aikojen sekaannus syntyy, kun Kaukon haavoittumisen aikaan Harjavaltaan tuodaan jonkun sodassa kaatuneen miehen ruumis, jolla on Kauko Kiurun tuntolevy ja muut henkilötiedot. Matti-isä käy tunnistamassa vainajan, muttei järkytykseltä osaa epäillä erehdystä vaan tunnistaa vainajan pojakseen. Hiirijärvellä maitokuskina toiminut Eero Virtanen käy myös katsomassa kaikki Harjavaltalaiset kaatuneet ja epäilee, mahtaako olla Kauko kuitenkaan.
Hautajaisiin on enää kolme päivää, kun Kauko ilmoittaa itsestään Hämeenlinnasta. Matti ja Miina lähtevät välittömästi matkaan ja tapaavat ilokseen poikansa elävänä.
Kyseisen sankarivainajan nimi jää ainaisesti selvittämättä. Haudalla lukee ”Tuntematon sotilas”.

Seija juurillaan Karjalassa.

Kannaksen takaisin valtauksen jälkeen palataan takaisin kotiin Räisälään maaliskuussa 1942 paikkoja kunnostamaan. Aletaan hoitaa maata, viljellä ja hoitaa karjaa, kuten ennenkin. Tulevaisuuteen synnyinseuduilla uskotaan lujasti.
Jatkosodan roihahdettua täydeksi paloksi juhannuksena aikoina 1944 tulee toinen evakkoon lähtö ja tosi kiireellä. Perhe päätyy toisen kerran Kauhajoelle ja aiempaan sijoituspaikkaansa, ystävälliseen Keski-Filppulaan. Haukan-tilaa Harjavallasta anotaan uudestaan ja kun se luvataan, palaavat Matti, Miina ja Kauko huojentuneina takaisin Hiirijärvelle maaliskuussa 1945. Pitempiaikainen sijoituspaikka saadaan kauppias Virtaselta, Anttilassa asutaan sitä ennen lyhyempiä aikoja.

Kotimänty Makkolassa.

Matti ja Miina muistelevat ja kaipaavat entistä kotiaan, mutta Kauko sopeutuu paremmin uusiin oloihin ja osallistuu nuorten rientoihin. Eikä aikaakaan, kun kuvioihin tulee lähitalon tyttö Mirja Tuomisto. Heidät vihitään heinäkuussa 1946 ja esikoinen Seija syntyy 1947. Haukan tilalle rakennetaan ensin pieni rakennus, jonka toisessa päässä asutaan ja toinen pää toimii navettana. Rakentamista ja työtä riittää, jotta asutustila saadaan kuntoon. Tila on kuitenkin sen verran pieni, että Kauko käy ajoittain töissä kodin ulkopuolella ja Mirja hoitaa karjan kotona. Seija saa pikkusisko Riitan 1958, joka kuitenkin menehtyy jo puolivuotiaana. Pieni enkeli pääsee taivaan kotiin. Seppo-poika syntyy seuraavana vuonna ja asuu nykyään perheineen Kiurun tilalla.
Miina ja Matti, kovia kokeneet ja lukuisat muutot läpikäyneet vanhukset saivat viimeisen leposijansa Harjavallassa 1960-luvulla.
Mirja nukkui pois tästä elämästä vuoden 1991 alussa. Kauko jäi yksin. Iloa elämään toivat muun muassa viisi lastenlasta. Kauko vietti viimeiset vuotensa Porissa Sotainvalidien Veljeskodissa ja kiitteli hyvää hoitoa ja huolenpitoa. Hänen viimeinen matkansa koitti toukokuussa 2005. Hän oli monen toimen mies Harjavallan Hiirijärveltä, joka eläessään kunnioitti Isänmaata, rakasti kotia ja maaseutua. Matkalla eväänä oli kuitenkin kaiho Karjalaan.

Takaisin joulukuun 2024 lehteen