Matti Haikosen jousiammunnan ME-sarjasta 60 vuotta

Räisälässä Marttilankolkassa 20. tammikuuta 1926 syntyneelle maailmanmestari Matti Haikoselle urheilu oli tärkeää koko elämänsä ajan, joka päättyi 80-vuotiaana 21. lokakuuta 2006 Säkylässä. Jousiammunta jatkui kotioloissa harvakseltaan vielä viimeisinä vuosina vaikka sairaus iski. Silloin hän soitti Räisäläisten säätiön puheenjohtajana tuolloin olleelle Juhani Kaatoselle ja lahjoitti ennätyssarjan maalitaulun säätiölle. Molemmat olivat käyneet kansakoulua Särkisalossa ja tunteneet toisensa jo lapsuudesta.
Matti Haikosen puoliso ja poikien äiti Elma Haikonen (os. Saari) harrasti myös jousiammuntaa MM-tasolla ja oli rakas tuki puolisolleen kilpailuissa ulkomailla. Hän oli kotoisin Hinnerjoelta (liitetty vuonna 1970 Euraan), jonne perhe asettui. Paras sijoitus MM-kisoissa oli yhdeksäs ja hopea joukkuekisassa. Lisäksi nelilapsiseen perheesen syntyivät siskot Marija ja Mervi. Myös poikien sisko Mervi ampui jousellaan Suomenmestaruuden 1975.

Veljeksistä nuorempi Matti Kalevi Haikonen kertoo kuulleensa isänsä päättäväisyydestä tarinan isän serkulta Vieno Rakkolaiselta. Isä oli pienenä poikana kivunnut Räisälän Marttilankolkassa peltoaukean keskellä olleen suuren siirtolohkareen päälle ja lausunut “minä olen Matti maailmanmestari”. Ja se hänestä tuli, ensimmäinen suomalainen miesten jousiammunnan maailmanmestari Västeråsissa Ruotsissa vuonna 1965 tuloksella 2313.
Räisäläinen-lehti julkaisi syyskuun numerossa 3/1965 artikkelin otsikolla Räisäläinen maailmanmestari. Lehtikuvassa oli myös vaimo Elma. Lehteen painettiin toiveikkaasti olympiarenkaat vaikka laji ei ollut olympialaji. Matti Haikonen muistetaan sittemmin myös olympiamitalisti ja maailmanmestari Kyösti Laasosen valmentajana. Laasonen taisteli ensimmäisen päivän epäonnistumisen jälkeen itselleen hienosti olympiapronssia, kun laji palasi viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen olympialaisiin Münchenissa 1972.
Markku Haikonen kertoo, että mestaruuteen vaadittavia päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä olivat varmasti vahvistaneet isän kokemukset kahdelta evakkoreissulta sekä toiminta linnoitustöissä ja ilmavalvonnassa sotilaspoikana jatkosodan aikana. Jousiammunta vaatii myös vahvat lihakset ja kestävyyttä. Jalkapallo sekä varsinkin hiihto olivat isän urheilulajeja jo kauan ennen jousiammunnan aloittamista. “Isä teki latuja itse ja saattoi lähteä työpäivän ja lajiharjoittelun jälkeen vielä hiihtämään otsalampun valossa. Isä pärjäsikin nuorena hyvin myös hiihtokilpailuissa, koska hänellä oli vahvat ylävartalon lihakset”, Markku jatkaa.

Lännen Sokerin Jousiampujat

Matti ja Elma menivät naimisiin Hinnerjoella 1950. Samana vuonna allekirjoitettiin valtion sokerivaliokunnan hyväksymänä Länsi-Suomen Sokeritehtaat Oy:n perustamiskirja ja alkoi tehtaan rakentaminen Säkylään, jossa yhä toimii viimeinen suomalainen sokeritehdas. Veljekset kertovat isän käyneen aluksi polkupyörällä töissä Euran Kauttualla Ahlströmin paperitehtaalla ja saaneen sitten paikan Lännen Sokerissa uuttotornin hoitajana. Siihen hän kävi ensin harjoittelemaassa Turengissa, jonne oli siirretty jatkosodan alta Andrean sokeritehdas. Toiminta oli alkanut vasta 1951, koska Neuvostoliitto oli vaatinut rauhansopimukseen vedoten takaisin kaikki Andrean tehtaan laitteet, vaikka eivät ottaneetkaan niitä käyttöön. Kun Säkylässä käynnistyi Länsi-Suomen Sokeritehdas Oy, Suomessa päättyi sokerin korttiostaminen ja säännöstely. Lännen Sokeri nimellä myyty tehtaan tuote antoi nimen myös tehtaan jousiammuntaseuralle ja siellä isä tutustui lajiin aluksi leikkimielellä. Siitä kertoo museossa maalitauluun kehystetty valokuva, jossa harjoituksessa kisan hävinnyt kaveri kantaa Mattia reppuselässä.
Tehtaan toimitusjohtaja Pentti Perttuli, myöhemmin maatalousneuvos, oli urheilumiehiä ja kannusti työväkeä urheilun pariin. Tehdas omisti henkilöautoja, joita oli mahdollista lainata kisamatkoille, ja rakensi Kotkastenniemen urheilukentän, jossa Matti Haikonen ampui 28. kesäkuuta 1964 kaksipäiväisen juhannuskisan toisena päivänä 30 metrin matkan maailmanennätyksen. Ampumaetäisyydet kisassa olivat 90, 70, 50 ja 30 metriä, eli paras suoritus tuli viimeiseltä etäisyydeltä.
Kisassa oli mukana Lontoossa 1948 keihäänheiton olympiakultaa voittanut Tapio Rautavaara, joka oli voittanut jousiammunnan SM-kisan 1956 ja MM-joukkuekisan 1958. Veljekset eivät muista kilpailiko myös paikalla ollut tunnettu näyttelijä Uljas Kandolin, joka oli 1951 houkutellut keihäsuraa lopettelevan Rautavaaran lajin pariin. Jousiammuntaan mitoiltaan ja voimiltaan ihanteelliseksi luonnehdittu Rautavaara on verrannut lajeja, että “keihäässä ollaan suoritusvaiheessa raivon rajamailla”, kun taas jousiammunta on ”pelkkää kylmää harkintaa, tietämistä ja ankaralla harjoittelulla hankittujen lihasten laskelmoitua hyväksikäyttämistä”.

Jousiammunta on välineurheiluakin, veljekset tietävät. Isän ensimmäiset voitot tulivat jo 1950-luvulla, jolloin ammuttiin vielä teräsjousilla. Isän ja myös Mervi-siskon käyttämät jouset valmisti 1960-luvulla Helsingin yliopistolla mallipuuseppänä työskennellyt ja lajia harrastanut Veikko Virta. Niiden valmistusta voi sanoa myös tuotekehitykseksi ja valmistaja nousi maineeseen ulkomaillakin. Nuolet ja jänteet Matti Haikonen valmisti itse. Maailmanmestaruustasolla amerikkalaiset olivat tuolloin laskuituisilla jousillaan edellä muita.
Markku muistelee isän todenneet, että maailmanennätys suorituksessa auttoi ehkä lupautuminen edellisellä viikolla tehtaan lastenleirin valvojaksi, jolloin ei tullut ammuttua. Tehtaan hyvin rakennettu urheilukenttä kokosikin nuorisoa monien eri urheilulajien pariin. 1950-luvulla ja vielä 1970-luvulla jousiammuntakin oli Suomessa iso laji suurten ikäluokkien kiinnostuksen ja maailmalla menestyneiden urheilijoiden ansiosta. Veljeksistä Matti valitsi lajikseen kuitenkin 1000 metrin juoksun sekä ampumahiihdon. Säkylässä asui lajissa maailmalla menestynyt Heikki Ikola, jolta Matti kertoo hankitus ainakin kahdet sukset. Markun lajivalinta vei hänet usein Turkuun, jossa vesipartioseura Vesipeikoilla oli vene, nimeltään Vesipeikko. Sillä tehtiin poikaporukalla rohkeita partioreissuja Turun saaristossa toisinaan jopa ilman valvontaa ja yksisuuntaisen radioyhteyden varassa, eli Ylen merisää -lähetyksiä matkaradiosta kuunnellen.

Takaisin kesäkuun 2024 lehteen