Myöhästyneet synttärit

Mie Särssalon evakkopoika satuin vuosi sitten täyttämään 90 vuotta. Oli suunniteltu ihan pikkujuhlat.
Saan joka vuosi Valtiokonttorilta kymmenen päivän kuntoutusjakson Sinikkani kanssa; palkkiota sodanaikaisesta karjan evakuoinnista.
Meillä oli varattu Kankaanpään kuntoutuskeskuksesta paikat, sovittu juhlaväen ruokinnasta ja kutsuttu tärkeimpiä ystäviämme juhlimaan.
Mitä tapahtui? Sinikka sairastui koronaan, ja koko homma oli peruttava. Soittelin kaikille Valtiokonttorista alkaen ja pyytelin anteeksi. Silviisii siin käi!

Meidän perheellämme on voimassa 84 vuotta jatkuneet ystävyyssuhteet Pohjanmaalle Ilmajoelle, sotiemme aikaiseen evakkokotiimme.
Kaikki alkoi siitä, kun pääsimme talvisodan evakoiksi Lenni ja Katri Tuomisen taloon. He pitivät meistä raukoista hyvää huolta. Parempaa ei voisi kuvitella.
Talon väki: isäntä Lenni, emäntä Kari, tyttärensä Eila ja Erkki-poika olivat aina tukemassa meitä evakkoparkoja. Vielä on mainittava Ulriika-mummo, Lennin äiti.
Hän piti erityisesti huolta minusta, 7-vuotiaasta evakkopojasta, Olin täyttänyt seitsemännen vuoteni juuri sinä päivänä, kun lähdettiin ryssää pakoon. Että sellaiset synttärit oli tuolloin!

Poikkesimme kesäksi -41 tänne Satakuntaan ja pääsimme jatkosodan alettua takaisin kotiin Räisälään. Yhteydenpito jatkui kirjeitse lähinnä äitini ja Eilan toimesta.
Eila avioitui, ja hänen miehensä Toivo Mäki-Rautila palveli isänmaatamme siellä Kannaksen sotajoukoissa ja kävi meillä vieraana. Saimme jopa kuulla, että nuorelle parille oli syntynyt terhakka poikalapsi!

Sitten kesäkuussa -44 alkoi ”suuri ja mahtava Neuvostoliitto” tuhoisan hyökkäyksen. Jouduimme taas evakkotielle.
Äitini ja minä ajelimme lehmiä pari-kolmesataa kilometriä, Räisälästä Pieksämäen tälle puolen. Laumassa oli viiden talon karja, noin 25 lehmää. Joka perheestä oli joukossamme yksi tai kaksi henkeä.
Lehmille oli osoitettu laitumia, ja me nukuimme kuusen alla niitä lähellä. Yksi yö oltiin koulussa, yksi kirkossa.

Naarajärven asemalta päästiin junaan. Meidät oli määrätty evakuoitavaksi Jalasjärvelle. Nousimme junasta Kurikan asemalla ja istuimme nuotiolla evakkolaitumen vierellä.
Siitä piti aamulla lähtemän marssimaan.
Arvatkaa, kuka ilmestyi nuotion viereen: isäntä Lenni Tuominen. Hän oli viranomaisilta saanut tietoa liikkumisestamme ja sanoi selvästi: ”ETTEHÄN TE KOROOSTANNE SIVUUTTE MENE”!

Näin pääsimme jälleen hyvien ihmisten huomaan. Eilan ja Toivon poika Tapio oli reilusti puolivuotias. Nukuttelin häntä lastenvanuissa Pietilän kujilla.
Neljän ihmisen voimin tehtiin maataloustöitä, Eila, äitini ja minä sekä yksi Tuomisen sukulaisnainen. Naapurin Latva-Pietilän Tapanin kanssa ravustimme Kyrönjoesta ja saalista saatiin. Ravut myytiin Ilmajoen keskustassa toimineelle kauppiaalle.
Kävin kansakoulun kuudennen luokan Luoman koulussa.

Keväällä -45 alkoi meidän räisäläisten siirtyminen Satakuntaan. Ero oli haikea. Mutta ystävyys jatkui monella tapaa. Käytiin vierailuilla, kirjoiteltiin.
Ensimmäiset reissuni sinne rakkaaseen evakkotaloon tein 40-luvulla. Kerran olin liikkeellä polkupyörällä. Reilut 250 kilometriä taittui 12 tunnissa. Paluumatka viikon kuluttua kesti puoli tuntia vähemmän.

Vuosikymmenet ovat kuluneet... 84 vuotta... ja yhteys jatkuu. Olemme käyneet katsomassa Ilmajoen musiikkijuhlien oopperat JAAKKO ILKASTA (1978) alkaen. Mahtavaa kuultavaa ja katsottavaa. Minulle tärkein taisi olla TALVISOTA-OOPPERA.
Eräällä matkallani pidin ”oppitunnin” illalla aikuisille ja seuraavana päivänä lapsille entisessä opinahjossani Luoman koulussa.

Toivo Mäki-Rautila perusti Tuomisen maille kotinsa ja puusepän tehtaan. Päätuotantoa olivat muun muassa ovet, ikkunat ja sohvien puuosat sohvatehtaille.
Eilan ja Toivon poika Tapio opiskeli rakennusalan insinööriksi ja toimi vuosikymmenet Ilmajoen kunnan teknisenä johtajana. Hänen käsialaansa oli pitkälti Jaakko Ilkan ooppera-areena.
Tapio, hänen vaimonsa, hammasalan taitaja Anneli ja sisarensa Terttu olivat mukana Sinikan ja minun järjestämillä matkoilla Karjalassa, Räisälässä vuosikymmeniä sitten.

Vuonna 1992 Erkki ja Salme Tuomisen tytär Tiina ja hänen miehensä Keijo, perustivat yrityksen nimeltä TOISKA. Molemmat ovat koulutukseltaan psykiatrisia sairaanhoitajia.
Toimintaa varten he ostivat naapuritalon, Latva-Pietilän. Toiska on hoivakoti, jossa kymmenet – sadat nuoret tytöt ovat saaneet uuden, paremman alun elämälleen.
Useimmat tytöt ovat Toiskassa pari–kolme vuotta, eräät jopa viisi- kuusi vuotta.
Tiina ja Keijo ovat tulleet eläkeikään, ja Toiskaa johtaa nyt heidän poikansa Kalle.

Minun synttärini jäivät siis pitämättä 9.12.2022.
Mutta ne juhlittiin reilut kymmenen kuukautta myöhemmin. Tapio ja Anneli, Tiina ja Keijo ajelivat sieltä Pohjanmaalta tänne Satakuntaan. Otin heidät vastaan Räisälä- keskuksessa ja kerroin kansamme vaiheista, erityisesti Karjalan heimon kohtaloista. Tunnelma oli voimakas; isänmaallinen,
Sitten siirryttiin kotiimme Tammelaan.
Tein reilut 50 vuotta sitten Köyliön keskustaan kaksi ”palatsia”. Molemmat suunnitteli ystäväni Tapio. Hän sai nyt nähdä edelleen asutut talot.

Syötiin, juotiin, haasteltiin. Ihanat myöhästyneet synttärit!
Kiitos Teille evakkokotimme kolmannelle sukupolvelle!
Jatketaan yhteyttä samoissa merkeissä edelleen. 85. Ystävyysvuosi alkaa näinä päivinä.

Takaisin joulukuun 2023 lehteen