Ensi askeleita työelämään Räisälän kansanopistossa
1960- ja 1970-luvulla Heikki Lehtisen johdolla

Kuvassa Räisälän kansanopisto, joka näytti tällaiselta vuosia sitten

Räisälän kansanopiston opettajakuntaa 1960-1970-luvulla:
Heikki Lehtinen, YTM, toimi yleisaineiden opettajien viransijaisena v.1 963 ja rehtorina v. 1964-1971.
Riitta-Leena Lehtinen, HuK, toimi yleisaineiden opettajana v. 1967-1971.
Virpi Suuriniemi, KtaO, toimi kotitalousopettajana v. 1968-1974.
Sirkka Muurela, KteO, toimi käsityönopettajana v. 1963 - (1994).
Aira Anttila, agron., toimi maatalous- ja luonnontieteellisten aineiden opettajana v. 1965 - (1985) ja apulaisrehtorina v. 1967-1978.
Helena Salmi, ekon., toimi kaupallisten aineiden opettajana v. 1961-1979.

Virpi Suuriniemi:

Heikki Lehtinen oli ensimmäinen esimieheni ja myöhemmin perheystävä viimeisiin elinpäiviinsä asti. Tutustuin Heikkiin ja hänen puolisoonsa Riitta-Leenaan kesällä 1968. Vastavalmistuneena kotitalousopettajana hain opistossa avoimeksi julistettua kotitalousopettajan virkaa. Pari viikkoa aikaisemmin olin vastaanottanut kelpoisuustodistukseni ja valmistunut kotitalousopettajaksi.
Veljeltäni lainaamallani autolla ajoin kotoani Mouhijärveltä Kokemäen Peipohjaan ensikertalaista kovasti jännittävään työpaikkahaastatteluun. Kaikki jännitys hävisi samalla hetkellä, kun nuori rehtoripariskunta kätteli ja kutsui sisälle omaan kotiinsa kahvittelemaan. Tunne, jonka koin ei ole unohtunut koskaan. Vastaanotto oli kotoisa, lämmin, opettavainen ja luonnollinen. Hekin olivat nuoria ja varmasti myös jännittäneet samanlaista tilannetta. Jälkeenpäin muistelimme tilannetta yhdessä, nauroimmekin kokemukselle.

Yhteistyövuosiimme mahtui monia isoja asioita. Syksyllä 1968 aloitin opiston kotitalouslinjan opettajana, tehtäviini kuului myös opiston ruokalavastuu sekä edustus- ja juhlatilaisuudet. Henkilöstö ja opiskelijat (yhteensä yli 60 henkilöä) pääasiassa asuivat sisäoppilaitoksen tiloissa. Ruokahuolto hoidettiin sen mukaan. Keittiössä onneksi oli osaava emäntä Olivia Suutari ja talousapulaiset Riitta Paavilainen ja Anja Vulli. Yleismiehenä toimi talonmies Feliks Vaho. Koko henkilökunta oli yhtä perhettä – ei minkäänlaista arvojärjestystä. Sen käytännön luullakseni rehtori Heikki oli luonut.
Ensimmäisen lukuvuoden aikana pidimme monia ”tuumaustunteja” kehittääksemme edelleen opiston mahdollisuuksia. Ns. opintolinja oli kerännyt eniten opiskelijoita – heitä tuli ympäri maata. Silloin valmisteltiin valtakunnassa peruskoulun tuloa ja monet aikaisemmin kansalaiskoulun käyneet nuoret innostuivat suorittamaan keskikoulun arvosanoja ja kokonaisuutta. Käytännön työtaidot (kotitalous- ja käsityötaidot) olivat myös suosiossa. Uutta oli jo tekeillä.

Kesällä 1970 opiston yksi asuntolatalo ns. ”Liitontalo” (entinen Satakunnan Nuorisoseurojen Liiton toimitalo) tuhoutui tulipalossa. Rehtorin kädet olivat täynnä - kuinka opiskelu saadaan syksyllä käyntiin. Entinen poikien asuntolatalo ”Puolimatka” oli jo aikaisemmin myyty yksityiselle. Johtokunta räisäläis-harjavaltalaisen kirjakauppias Einari Liimataisen johdolla sai päätettäväkseen todella kiireisiä ja isoja asioita. Silloin me naisväki käytimme lähinnä aivojamme. Muistan aurinkoisen kesäpäivän, jolloin istuimme Riitta-Leenan (toimi itsekin opistossa yleisaineiden opettajana (v. 1967-1971) ja meidän molempien pienten poikien Juhanan ja Sakarin kanssa piknikillä opiston nurmikolla. Mitä talvella oli pohdittu, nyt se tarvitaan. Kun oppilasasuntoja ei saada syksyksi, on luotava sellainen opintosuunta, jonka opiskelijat asuvat lähiseudulla kodeissaan. Rehtori Heikki oli heti järkenämme ja ryhtyi kesken muiden kiireittensä selvittämään minkälaisia viranomaislupia tarvitaan. Lähes kaikki opetusvoimat löytyivät talosta, mutta suunnitelmissa oli myös lastenhoidon opetus ja siihen tarvittava pienten lasten hoitokoti.

Rehtori matkusti Helsinkiin selvittelemään lakien ohjaamia asioita – Räisälän kansanopiston ”perhehoitajalinjalle” näytettiin vihreää valoa. Pienten lasten hoitokodiksi hyväksyttiin paikallisviranomaisten päätöksellä opettajien asuntolan juuri peruskorjattu kolmen huoneen asunto. Hoitokoti/seimi oli Kokemäen kaupungin ensimmäinen hoitokoti. Lasten päivähoidosta annettiin laki vasta 1974, joka muutti hoidon päiväkotiin tai perhepäivähoitajille. Opiskelijoiksi otettaisiin yli 16-vuotiaita nuoria, joilla mielellään on jo muutakin koulutusta tai kokemusta. Kurssi kesti yhden lukukauden eli 15 viikkoa. Kevätkaudella oli uusi kurssi. Yllätykseksemme opiskelijoiksi halukkaista suuri osa oli ylioppilaita.
Syksyllä 1970 otimme ensimmäiset perhehoitaja-opiskelijat taloon ja kaikki oli valmiina sitä varten. Silloin kulunut kesä näytti mistä ”puusta” nuori Heikki-rehtorimme oli tehty. Talo täyttyi syksyllä normaalisti, pikkulapset ilmestyivät pihakuvaan ja lukuvuosi pääsi täydellä voimallaan hyvin alkuun.
Rehtori-Heikin kiireet eivät tähän päättyneet, uutta tilaa tarvittiin palaneen asuntolan ja opiston kehittämisen vuoksi. Opiston johtokunta tuki rehtoriaan täydellä voimalla. Suunnitelmia laadittiin ja rahoitusta mietittiin. Kokemäen kaupunkikin oli hengessä mukana. Ja Heikki jaksoi. Uuden asuntolan, tilavan opetustilan ja opettajien huoneen rakennustyöt alkoivat kaikesta huolimatta syksyllä 1970. Asuntola oli käytössä jo keväällä 1971 ja koko rakennus opiston samassa pihapiirissä valmistui kesällä.

Olin saanut ensi kättelyssä rehtori Heikki Lehtisen kädenpuristuksesta juuri tuollaisen järkevän, rauhallisen, sovittelevan talousmiehen mielikuvan. Hän todella oli sitä.

Tiemme erkanivat keväällä 1971, Lehtisen pariskunta siirtyi uusiin tehtäviin, valittava rehtori pääsi jatkamaan edeltäjänsä kattamaa pöytää.
Itse olin yhden lukuvuoden johtokunnan myöntämällä palkattomalla hoitovapaalla ja vuoden 1974 keväällä opetustyöni Räisälän kansanopistossa päättyi omien suunnitelmiemme vuoksi.
Ystävyytemme Lehtisen perheen kanssa kuitenkin jatkui, tuli monia iloisia savusauna- ja uintipäiviä Ylöjärven Oksijärven mökkisaaressa ja vuoroin maatilallamme Laviassa. Pidimme toisiamme ajan tasalla. Heidän toinen lapsensa Iiria syntyi aikana, jolloin kaikki olimme liian kiireisiä tapaamisiin. Vastoinkäymisiäkin tuli, yhdessä itkimme heidän yli parikymppisen poikansa Juhanan äkillistä poismenoa nopeasti edenneen sairauden vuoksi. Heikin ja Riitta-Leena päästyä eläkkeelle yhteydenpitomme taas virkistyivät ja tapailimme säännöllisesti Riitta-Leena vaikeista sairauksista huolimatta. Hän menehtyi sairauksiinsa joku vuosi sitten.
Ystävä-Heikki soitti hillityn rauhallisen jäähyväispuhelun sairaalasta muutama päivä ennen kuolemaansa. Hän vielä pahoitteli, että hänen suunnittelemansa päiväretki uuteen Tampereeseen jäi toteutumatta.
Hänen kaltaistaan esimiestä, työtoveria ja ystävää on todella ikävä.

Sirkka Muurela:

Heikki Lehtiseltä tuli v. 2020 joulukortti, johon hän oli perinteisten joulutoivotusten lisäksi liittänyt seuraavat koskettavat sanat: ”Räisälän opistoaikoja muistellen; vaimoni Riitta-Leena nukkui pois 10.10.2020 monen sairauden uuvuttamana”.
Se sai minut silloin kertailemaan monia yhteisiä muistoja mielessäni.

Jouluna 2022 sain nyt joulukortin mukana entiseltä opettajatoveriltani Virpi Suuriniemeltä yllättävän suru-uutisen, että yhteinen ystävämme ja entinen esimiehemme Heikki Lehtinen oli kuollut 23.11.2022.
Rupesin katselemaan Räisälän kansanopiston vuosikertomuksia ja valokuva-albumeitani.
Olimme olleet samassa työpaikassa, Räisälän kansanopistossa, jossa aloitin v. 1963, kuten myös Heikki Lehtinen, hän aluksi opettajana, mutta vuodesta 1964 opiston rehtorina. Räisälän kansanopisto oli meille kummallekin ensimmäinen vakinainen työpaikka.

Virpi Suuriniemi tuli kotitalousopettajaksi v. 1968 Aito Tonterin jälkeen. Muistan Heikin mennessään Köyliöön tapaamaan johtokunnan jäsen Eemeli Kuismaa opistoon liittyvissä rakennusasioissa pyytäneen jotain viemisiksi, vaikkapa karjalanpiirakoita. Kyllä Aito aina jotain tuliaista laittoikin Heikin mukaan, kun tämä piti sitä hyvänä tapana toimia.
Heikillä oli taito luoda ja ylläpitää mukavaa tunnelmaa ja ilmapiiriä työympäristössään.
Opettajainhuoneen kahvipöydässä keskusteltiin ja käsiteltiin tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat. Siinä sai tuntumaa siihenkin, että oltiin nimenomaan RÄISÄ- LÄN kansanopiston kahvipöydässä: Niinpä kun intomielisenä räisäläisenä tunnetun johtokunnan jäsenen Robert Rainion piti saada taksi, hän kyseli, onko kuljettaja räisäläinen, johon temperamenttinen musiikinopettaja Ilmi Paavilainen puolestaan kivahti: Pitääkö sen olla välttämättä räisäläinen, eikös pääasia ole, että saat kyydin asemalle?
Hyvät muistot ovat Heikistä ja hänen vaimostaan Riitta-Leenasta sekä Heikin rehtorikaudesta Räisälän kansanopistossa jääneet vielä vuosikymmenien jälkeen muisteltaviksi.

Takaisin maaliskuun 2023 lehteen