Muistojen matka Jalasjärven Kannonkylään

Kesäkuun 19. päivä v. 1944 Räisälän Lamminaution kylästä oli taas lähdettävä sotaa pakoon. Oli jätettävä kodit silloin kun kesä oli kauneimmillaan.
Vaelsimme Siirlahdesta hevoset, lehmät, lampaat ja tarpeelliset eväät mukanamme Kaukolan suuntaan. Matka kesti parisen viikkoa ja määränpäänä oli Jalasjärvi, johon räisäläläiset oli määrätty sijoitettavaksi.

Aluksi kuljimme pikkuteitä Punkaharjulle asti. Kulennoisten asemalla pääsivät junaan Kopran perheestä Katri-mummo ja nuoremmat lapset Esko, Heikki ja Paavo. Samoin junaan menimme me eli Kerttu-äiti, Toivo, Veikko, Yrjö ja minä. Karjanajajat jatkoivat vaellusta Keski-Suomeen asti.
Junakyydin päätepisteestä Kurikan asemalta meidät kuljetettiin kuorma-auton lavalla Jalasjärven kirkonkylään, jossa saimme lämpimän aterian. Oli ihanaa saada lämmintä ruokaa.
Edelleen kuorma-auton lavalla jatkoimme matkaa Kannonkylään, jossa oli kylän väkeä vastassa valitsemassa perheitä taloihinsa.
Meille kävi hyvin vaikka olimme viimeiset sijoitettavat. Hymyilevä nuori Ala-Kannon emäntä Hilda sanoi: ”Tulkaa meille kaikki.” Meitä meni heille, kun Juho- ukki ja Maire-täti tulivat eläinten kanssa myöhemmin, yksitoista henkeä.

Isäntäväki Hilda ja Jaakko Ala-Kanto olivat ystävällisiä ja sijoittivat meidät talonsa päädyssä olevaan kamari- ja hellahuoneeseen, lehmät heidän navettaansa ja hevosen talliinsa. Hilda-emäntä antoi kahden viikon ajan ruuan meille, kunnes saimme omat keittovälineemme jaasiat kuntoon. Ahdasta tietenkin oli, mutta saimme hyvän sijaiskodin.
Sodan päätyttyä syyskuussa tulivat lottatöissä olleet Kopran sisarukset Ala-Kannolle. Koska väkeä oli paljon, muutti äitini lapsineen samassa kylässä olevaan Maire ja Aarne Kantolan talon pieneen hellahuoneeseen, josta saimme myös hyvän kodin.

Kun Ala-Kannolla asuneet aina kertoivat hyvästä ajastaan siellä, kävimme useita kertoja Marja-Riitan kanssa keskusteluja siitä, että olisi mukava käydä Jalasjärvellä Kannonkylässä katsomassa paikkoja nykyään. Lupauduin selvittämään vierailun mahdollisuutta.
Tullessani Kannonkylään kuusivuotiaana sain naapurintytöstä elinikäisen ikäiseni ystävän Anna- Maija Katilan (myöhemmin Ojaniemi). Myös hänen tyttärensä Eija Perälä on pitänyt yhteyttä minuun ja lupautui tiedustelemaan Ala-Kannon isäntäväeltä sopisiko Kopran serkusten vierailu. Kaikille sopi 27. päivä heinäkuuta ja niin lähdimme muistojen polulle.

Matkaan lähti kuusi serkkua Esko Kopran lapset Marja-Riitta ja Jussi, Heikki Kopran lapset Reijo ja Pirkko, Paavo Kopran Jaana sekä minä, Kerttu Patjaksen o.s. Kopran Maija. Mukana oli myös mieheni Kauko ja tyttäreni Hanna.
Olin ainoa, joka muisti noita aikoja ja oli kuullut niistä paljon. Paikan päällä vielä muistui mieleen lisää, joten kerroin tarinoita noista 79 vuoden takaisista ajoista.
Nykyinen Ala-Kannon isäntä Osmo oli syntynyt vasta sen jälkeen, kun me olimme muuttaneet jo Eurajoelle, ja hän kuunteli myös kiinnostuneena uusista asioista taloonsa liittyen. Kaiken kaikkiaan serkkuni olivat erittäin tyytyväisiä tähän ”evakkomatkaan”.

Tapaamisemme paikaksi sovimme Eija Perälän kanssa Jalasjärven kirkkopuiston Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille.
Matkastamme myös kiinnostunut JP Kunnallissanomien päätoimittaja Terhi Rintala liittyi seuraamme. Kertomus matkassamme oli 2.8.2023 ilmestyneessä JP Kunnallisanomat -lehdessä.

Teksti: Maija Jaakkola
Kuvat: Kauko Jaakkola

Takaisin syyskuun 2023 lehteen