Minä tässä aamutuimaan aloin haastaa serkkuloil. Mie oli 9 v. ko lähettii Varsamäest kaikkii ikävyyksii jälkee. Ensiks myö Irja, Kirsti ja mie oltii mamma kans se kesäsydän Kuisma Heiki ja Liisa- täti kans ja heijä perheensä kanssa siel Selkosejärve takana ja joteki niiko siel Jumala selän takan, ko sin ol pitkä matka Varsamäist.

Eihä myö pienet tytöt ymmärretty mitä tää kaikki tarkoitti, oli mukavaa kun oli kuuma kesä ja järvel saimme serkkujen kanssa käydä uimassa. Mut sit meit jossain vaiheessa rokotettii ja mius ainaki oli kova kuume ja uimine oli sitte kielletty.

No sit tuli syksy ja koulut rupesivat alkamaan, mitäs nyt tehdään? Virolaisen Jaakko perheineen asui vielä Kiviniityllä. Me Arvo veljen kanssa olimme koulu iässä. Eihän me näistä järjestelyistä paljon ymmärretty. Sit vaa myö Arvo kans päästii kahdeksi viikoksi Moituksen lattialle yöksi.

Aamulla mentii kouluu ja illalla paimensimme lehmiä ja siitä hyvästä varmaan saimme vatsamme täyteen. Kiitos vielä Moituksen vanhemmille. Sitten alkoi meidän Kiviniittyaika metsän keskellä. Varsamäellä oli laaja kylä ympärillä, nyt ei näkynyt yhtään talon taloa. Kyllä sitä näemmä ihminen tottuu yhteen jos toiseen kun on pakko ja heikon paikan tullen sen elämänilon löytää aika vähästä. Se oli vuosi 1932.

Sitten kun minä kasvoin ja koulu alkoi olla ohi, Hutrille syntyi kaksoset. Siellä yritin olla avuksi, en koskaan huomannut kysyä, oliko enemmän vastusta kuin apua. Olin heinäpellollakin Tuomaksen ja Hilja Hutrin (Hilja-täti) ja Armas Kykkäsen kanssa ja myös Anni- täti oli silloin pellolla ja Iida-täti jäi lasten kanssa kotiin. Levitin heinäseipäitä pitkin sarkaa, mutta sain Tuomakselta nuhteita, itkimme Anni-tädin kanssa yhdessä. Oli meillä hauskaakin. Ensiksikin ranta oli just siinä ja saimme uida ja sukeltaa.

Minä kun neuvoin Kerttua, että pitää heti sukeltaa laiturin päästä veden alle niin sitte Kerttu tuli kerran ylös haava otsassa ja veri tuli haavasta, ja sanoi ensi sanoikseen: nyt mie muikkasin siu mielikseis. Se loppui uimakoulu siihen.

Yksi muisto oli mieliin jäävä. Siellä lähisaaressa oli partiolaisten leiri ja Kaarlo, Kerttu ja minä päästiin mukaan. Enempää selittämättä se oli uusi kokemus, siellä kun oli kaikenlaista ohjelmaa ja iltanuotio sun muuta. Siis mieliin jäävä lasten ja nuorten ilta.

Kävimme Kertun kanssa yksi viikonloppu välillä Kiviniityllä. Tietysti laivalla ja kävellä naputtelimme Unnunkoskelta laivarannasta Kiviniitylle. Siitä reissusta kun palasimme, Kerttu kertoi palattuamme äidilleen kun hän sai Jussi-enolassa huttua, heillä syötiin puuroa, aineet olivat samat. Näin päättyi tämä pesti. Alkoi jatkokoulu. Sitte jossain vaiheessa Moituksella Elisa-tädille syntyi toinen tyttö. Taas minä pääsin sukuloimaan. Eihän täti päässyt kahdelta pieneltä tytöltä lypsylle kun lehmät oli pienen matkan päässä. Sieltäkin tulin yhden kerran tädin polkupyörällä Kaarlahdesta kotiin illalla ja seuraavana päivänä jatkokursseille ja sitten takaisin, lunta oli jo maassa. Toisen kerran muistan kun tulin ja palasin linja-autolla, oli siinä joulu lähellä. Olimme jossain iltamissa Elisa-tädin ja Eino-sedän kanssa. Muistan kun yritin Eino- sedän kanssa mennä jenkkaa, varmaan huonolla menestyksellä. En muista mihin tämä päättyi.

Yksi vaihe elämässä oli Katri-tädillä kun hän odotti nuorimmaistaan ja vanha emäntä nukkui pois samoihin aikoihin. Tapanin kanssa kannoimme vettä ja puita teimme navettatöitä. Tädin kanssa pesimme pyykkiä alhaalla saunalla. Sitten on se mieleen jäänyt hapanleipätaikinan alustaminen. Olen vieläkin muistavinani, että selvisin siitä hyvin kun täti oli siinä vieressä ja lisäsi aina jauhoja tarpeen mukaan.

Olihan siinäkin naapureita. Kiralaiset ja Toisiilaiset ja tutustuinpa siellä Poikselän perheeseen. Sitten kävi tätiä katsomassa Sunin mamma ne sano paapo mamma?

Vielä oli semmoinenkin tapahtuma, Makkolan seuran talolla oli lauantai tai sunnuntaitanssit. Kalervon teki mieli mennä ja ei minuakaan tarvinnut yllyttää olihan siellä Sepän Mirja ja Lahja ja varmaan Poikselän tytöt ja Toisiilaisten Signe. Niin Heikki-setä antoi Kalervon valjastaa hevosen ja pienellä pekureellä mennä ja tulla körötettiin.

Tämmöistä kaikkea kerkesi tapahtua Kiviniityn aikana.

Takaisin maaliskuun 2019 lehteen