KÄRSIMYKSEN TIELLÄ

Sotilaspastori Niilo Kinoksen saarna
Räisälän kirkossa itsenäisyyspäivänä 1939

Räisälän entinen kirkko talviasussaan vuonna 2010 (Kuva: Ljuba Averjanova).

Itä-Kannaksen puolustusvastuu oli talvisodassa III Armeijakunnalla, jonka esikunta oli sijoittunut Räisälään ja majoittunut koko sodan ajaksi Räisälän kansanopistolle. Armeijakuntaa komensi kenraalimajuri Erik Heinrichs, ja armeijakunnan sotilaspastorina toimi Niilo Kinos, jonka pitämä saarna on tässä referoitu sotarovastien Johannes Björklundin ja Rolf Tiivolan vuonna 1941 toimittamasta teoksesta ”Risti rintamalla – valikoima sotilaspappien saarnoja ja puheita sotatalvena 1939-1940”.

Sotilapastori Niilo Kinos (keskellä) tervehtii Räisälässä III AK:n esikunnassa talvisodan aikana vierailleita englantilaisia sanomalehtimiehiä (SA-kuva).

Itsenäisyyspäivänä pidetyn jumalanpalveluksen yhteydessä siunattiin pitäjän ensimmäisenä haudan lepoon Räisälän sankarihautausmaahan Raudun viivytystaisteluissa 2.12.1939 kaatunut siirlahtelainen Reino Edvard Pelkonen.

Talvisodan aikana sotilaspastori Kinos osallistui aktiivisesti jumalanpalvelustoimituksiin Räisälässä. Hän palveli sotilaspappina isänmaata myös jatkosodassa ja sotien jälkeenkin, ja hänet ylennettiin kenttärovastiksi v. 1952. Siirryttyään eläkkeelle v. 1956 Niilo Kinos toimi Lahdessa vielä eri yhteiskouluissa uskonnon ja historian opettajana vuosina 1956-67.

Sotilaspastori Niilo Kinos pitämässä kenttä-
jumalanpalvelusta Torkkeli Knuutinpojantorilla Viipurin valtausparaatissa 31.8.1941. Eturivissä oikealla IV Armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch. (SA-kuva).

KÄRSIMYKSEN TIELLÄ

Rakkaat aseveljet! Se tie, jota Suomen kansa nyt kulkee, on ihmeellinen tie. Meille, jotka täällä vartiopaikallamme seisomme ase kädessä puolustamassa ”alttaria ja kotiliettä”, on tullut viestejä sieltä kotirintamalta, jotka ovat ilahduttaneet meidän mieltämme ja antaneet meille rohkeutta ja uskallusta tämän rakkaan maamme puolesta panna vaakalaudalle elämämme ja henkemme.

Nuo viestit ovat kertoneet meille, että meidän kansamme on lähtenyt kulkemaan yksimielisyyden tietä. Entiset erimielisyydet on unhoitettu. Veljen käsi on ojennettu yli puoluekuilujen ja kielirajojen. Ei ole koskaan tämä kansa itsenäisyytensä muistojuhlaa näin yksimielisenä viettänyt. On toteutunut isänmaan ystävän harras toive, että onnettomuus on kansamme ehjäksi saattanut. Tämä yksimielisyyden tie on myöskin meidän tiemme. Ainoastaan yksimielisinä me kykenemme ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksen torjumaan.

Viestit ovat myös kotirintamalta kertoneet, että tämä yksimielisyyden tie on myös uhrimielen tie. Olemme lukeneet sanomalehdistä liikuttavia kertomuksia kansamme uhrivalmiudesta. Ja tämä uhrivalmiuden henki on saavuttanut vastakaikua myös ulkomailla. Naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa on pantu alulle maamme hyväksi keräys, joka kertoo meille sisarvaltioittemme uhrivalmiudesta Suomen kansan raskaalla kärsimysten tiellä. Tämä uhrivalmiuden henki ei voi eikä saa olla meillekään, aseveljet, vieras, eikä se olekaan. Sitä todistavat tiedot rintamalta, jossa Suomen mies taas, niin kuin menneinäkin vuosisatoina, iskee perivihollista vastaan.

Raskaiksi varmasti tulevat uhrit kansallemme. Arvaamattomien kärsimysten edessä seisomme, ja Jumala yksin tietää, millä tavalla tästä kärsimysten pätsistä ”selviydymme”.

Mutta yksi asia olisi meidän pidettävä mielessämme. Aina kun Suomen kansa on kulkenut kärsimystensä tietä, on tämä tie johtanut tämän kansan myös Herran tielle. Niin kävi isonvihan aikana. Suomen kansa sai kokea Jumalan ihmeellistä varjelusta, ja se nöyrtyi Herran edessä tunnustamaan Jumalan valtasuuruuden.

Aseveljet! Emme jaksa yksin kulkea sitä kärsimysten tietä, jolle olemme saaneet vasten omaa tahtoamme ja ilman omaa syytämme lähteä. Me tarvitsemme tällä tiellä sen saman Herran läsnäoloa ja varjelusta, jota tekstimme Jaakob tarvitsi. Ellei Herra ole meidän kanssamme ja kansamme kanssa, hukkaan me vartiopaikalla seisomme. ”Jos ei Herra kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo”. Tämä sana pitää paikkansa tänäkin ajankohtana. Kun Herra on meidän puolellamme, ei mikään mahti voi meitä kukistaa.

Herran ihmeellinen varjelus sai nuoren Jaakobin murtuneena Herran eteen ja lupaamaan Herralle: ”Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut tällä tiellä, jota kuljen, niin Herra on minun Jumalani”.

Jotakin tällaista odottaa Herra meiltäkin ja meidän kansaltamme. Synnyttäköön Herra itse yhteyden meidän ja hänen välilleen! Silloin meillä on kärsimysten tietä kulkiessamme varma pohja ja perustus elämässämme. Ja kun tälle perustukselle rakennamme oman elämämme ja kansamme elämän, niin olemme turvanneet itsemme aikaa ja iäisyyttä varten. Amen.

N. J. Kinos
armeijakunnan pastori

Takaisin joulukuun 2019 lehteen