Olla Vilhon toimintaa Räisälässä 1920-luvulla

Kuva menneiltä ajoilta Räisälän Hytinlahdesta Ollan talosta, joka on rakennettu
Aatami Suutarin ajoilta eli 1800-luvun lopulta.

Kun menin 1950-luvun lopulla Helsingin tyttölukioon, äidinkielen opettaja antoi ensimmäiseksi kotiaineen otsikoksi ”isäni suku”, vaihtoehtona oli muistaakseni ”äitini suku”. Valitsin isän suvun ja haastattelin siis isää, mutta ikävä kyllä tuo kouluaine ei ole tallella. Yhden asian siitä kuitenkin muistan: isä sanoi hieman ylpeänä, että esi-isämme ovat viljelleet Ollilan perintötilaa Räisälän Hytinlahdessa vuosisatojen ajan. Isä taisi puhua peräti 1500-luvusta, mutta varmaa tietoa minulla on vasta 1700-luvulta.
Serkkuni Leena Reunanen ja hänen miehensä Raimo ovat jäljittäneet tilan vaiheita sinne saakka, ja Raimon laatimassa sukutaulussa kantaisänä oli Ollilaa tuolloin isännöinyt Peter Ericsson Wäkiparta, joka oli syntynyt Hytinlahdessa vuonna 1743. Sitten perintötilan isäntinä seurasivat Peterin (eli Pekan) poika Simo ja Simon poika Pekka, Wäkipartoja siis molemmat. Sen jälkeen ei löytynyt miespuolista perillistä, sillä taloon syntyi viisi tytärtä eikä yhtään poikaa. Tilan peri tytär Anna Wäkiparta, ja ”kotivävyksi” tuli tilallinen Aatami Suutari Räisälän Sutkenlahdesta. Aatami olikin erinomainen isäntä: ”yksi pitäjän varakkaimpia talollisia” ja ”sivistyksen ja edistymisen innokas harrastaja”, kuten hänestä kirjoitettiin ”Uusi Suometar”- lehdessä hänen kuoltuaan äkillisesti vuonna 1894 alle 60-vuotiaana.

Aatamin pojanpoika, isäni Vilho Suutari eli Olla Vilho, syntyi Hytinlahdessa vuonna 1906. Vilhon vanhemmat veljet, Armas ja Väinö, jatkoivat maanviljelyä Ollilan tilalla. Sen sijaan Vilhoa se ei kiinnostanut. Hän halusi opiskella, lukea, näytellä, kirjoittaa runoja ja pakinoita ja esiintyä mm. Voimistelu- ja Urheiluseura Pamauksen tilaisuuksissa ja nuorisoseuran iltamissa Unnunkoskella. Räisälä, ja erityisesti kotitila Ollila eli Olla kauniin Ollaselän rannalla, oli kuitenkin hänelle rakas. Yksi osoitus siitä oli se että hän 1940-luvulla vaihtoi sukunimeksemme Ollaranta, jonka nimen muutkin sisarukset ottivat hieman myöhemmin.

”Hyvä tietolähde: Räisälän Sanomat”

Kun etsin tietoa Vilhon nuoruuden harrastuksista Pääkaupungin Räisäläisten juhlakirjan juttuani varten, löysin Kansalliskirjaston digi- arkistosta hyvän tietolähteen: Räisälän Sanomat. Tämä paikallislehti perustettiin joulukuussa 1925, ja se ilmestyi ilmeisesti kerran viikossa. Kansalliskirjaston digiaineistossa siitä tosin on vain neljä vuosikertaa: vuodet 1926, -27, -28 ja -29. Hakusanoilla ”Vilho Suutari” tuli tietysti juttuja suutarin ammatin harjoittajista ja muistakin Vilhoista ja Räisälässä yleisen Suutari-sukunimen omaavista, mutta yli 15:ssä tapauksessa kyseessä oli ”oikea” Vilho Suutari. Useimmiten Vilho oli esiintynyt iltamissa, mutta löytyipä myös kolme hänen kirjoittamaansa pitkää kronikkaa, joihin palaan tarkemmin tuonnempana. Sekä Räisälän Nuorisoseura Unnunkoskella että Voimistelu- ja Urheiluseura Pamaus järjestivät ahkerasti kisoja ja varsinkin iltamia, joissa yleensä oli runsaasti sekä esiintyjiä että yleisöä. Iltamissa Vilho esitti usein ”savolaesta sananrieskoo”, saaden yleisön suosion osakseen, toimittaja sanoo. Joskus sivistyssanat ovat menneet kirjoittajalta hieman sekaisin, ja Vilhon sanotaan olevan ”tunnettu veikeä humoreski”. Urheilukilpailujen jälkeen Vilho esitti kirjoittamiaan ”leikillisiä” runoja päivän kisoista. Mutta Vilho ei tietenkään ollut ainoa vakioesiintyjä runsaslukuisissa iltamissa. Löysin muiden muassa kaksi muutakin Suutari-nimistä, jotka tietääkseni eivät olleet Vilholle ainakaan läheistä sukua. Rouva Hilja Suutari lausui runoja, esitti kertomuksia ja lauloikin. Johannes Suutari oli Nuorisoseuran puheenjohtaja ja seuralehti ”Oksan” päätoimittaja. Lisäksi hän esitti yksilaulua ja lausui runoja. Eräässä tilaisuudessa hän luki lehden koko sisällön, jota Räisälän Sanomat arvioi seuraavasti: ”Se oli hyvin sisältörikas, sisältäen opettavaisia kertomuksia, runoja sekä huvipuolena leikilliset runot, uutiset, ilmoitukset y.m., joten se oli kaikin puolin hyvin laadittu.” Antti Asikainen, joka hänkin oli jonkin aikaa Räisälän Nuorisoseuran puheenjohtajana, piti puheita, luki kertomuksia ja satuja, neiti Malmi Vilppula esitti yksinlaulua ja lausuntaakin, jne.

Kansanlaulaja Eino Pussinen

Ilomantsista Hytinlahteen muuttanut kelloseppä Eino Pussinen, josta kerrotaan myös Pääkaupungin Räisäläisten juhlakirjassa, oli monessa mukana. Vuoden 1926 alkupuolella hän oli Voimistelu- ja Urheiluseura Pamauksen puheenjelmanumerona johtaja ja siinä ominaisuudessa hän osallistui 60 km hiihtoon. Iltamissa hän usein lauloi ja soitti kannelta.

Yleisömenestyksestä kertoo mm. seuraava Räisälän Sanomista poimittu katkelma: ”Sen jälkeen astui esiin karjalainen kansanlaulaja Eino Pussinen »kanteleineen«, näyttäen hieman väsyneeltä, sillä olihan hän seuran päänä poikiansa innostaen hiihtänyt 60 km:n taipaleen kunnialla loppuun. Soittaen aluksi kanteleellaan Napoleonin marssin, lauloi hän sen jälkeen kanteleen säestyksellä O. Valleniuksen oopperalaulun »Ah kuin elin ilossa ennen« ja »Istun järven järven rannalla» yleisön lakkaamattoman käsien paukkeen johdosta ylimääräisenä »Venheellä soudan vettä pitkin«. ” Iltamien lopuksi tanssittiin tunnin verran, milloin viulun, milloin torvien säestyksellä. Usein toimittaja muistaa mainita että ”yleisön käytös oli kerrassaan moitteetonta” tai ”siivoa”.

Vilho valittiin Räisälän Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi, ja lisäksi sanotaan että hän ”joutui” sanomalehtikirjeenvaihtajaksi, mitä se sitten tarkoittikin. Räisälän Sanomissa julkaistut kolme pitkää kronikkaa osoittavat, että hän oli monella tasolla perillä Hytinlahden ja sen ympäristön elämästä. Yllättävintä mielestäni oli se, että Vilho oli keväällä 1927 kirjoittanut 20-säkeistöisen runon Unnunkosken kutomakurssien lopettajaisjuhlaan ja oli siis joutunut tutustumaan kutomisen saloihin ja erilaisiin kangaslaatuihin. Runo alkaa hauskasti:

Runon kertoman mukaan kurssi kesti kolmisen kuukautta ja siihen osallistui kolmisenkymmentä naista, jotka opiskelivat kahdeksasta viiteen, pitäen välillä tunnin ruokatauon. Kurssin loppuessa Vilho toteaa:

Nyt kurssit on lopussa kerrassaan,
niist’ on muutakin jälellä kuin muistot vaan,
on kutomisen taito se verraton,
joka ikänsä mielessä pysyvä on.

Syksyllä 1927 Vilho aloitti viisivuotisen opiskelun Sortavalan seminaarissa. Hän piti kuitenkin tiiviisti yhteyttä kotiseutuunsa Räisälään. Kesäisin hän ilmeisesti oli töissä Unnunkoskella Räisälän Maalaisten Osuusliikkeessä, joka vietti 10-vuotisjuhlia maaliskuussa 1928. Tähän juhlaan Vilho kirjoitti pitkän kronikan, jota hän nimitti ”juhlarunon tapaiseksi”. Tämä samoin kuin seuraavana vuonna Hytinlahden Osuuskassan 20-vuotisjuhlaan kirjoitettu juhlaruno julkaistiin Räisälän Sanomissa.

Molemmissa runoissa Vilho on kuvannut juhlittavien laitosten vaiheet erittäin tarkasti ja parhaansa mukaan sovittanut runomittaan myös perustajajäsenten nimet ja tärkeimmät toimijat jne. Ihmettelin kovasti, mistä hän on kaikki nuo yksityiskohtaiset tiedot kaivanut aikana, jolloin ei ollut Internetiä eikä Googlea! Kun itse yritin ”googlaamalla” vahvistaa noita tapahtumia, niin kuin nykyään on tapana, löysin ”Luovutettu Karjala”-sivustolta Pentti Matikan kirjoituksen ”Liike- ja pankkitoiminta Räisälässä”, en paljon muuta. Hytinlahden Osuuskassasta siinä kerrottiin lyhyesti; Räisälän Maalaisten Osuusliikkeen vaiheet eivät siitä sen sijaan selvinneet.

Osuusliikkeen alkuajoista Vilho kertoo seuraavasti:

Alussa mainittu Tuomas oli jo 1890-luvun alussa Unnunkoskelle kaupan perustanut Tuomas Javanainen, tämä selvisi Pentti Matikan kirjoituksesta. Tämän uuden osuuskaupan hallitukseen valittiin opettaja Vilppula, ”isäntä Kuisman Anttilasta”, Timo Onisimoff, Adam Rännäli, Pekka Haikonen, Heikki Patrakka ja useita muita. Vilho jatkaa kaupan taipaleesta:

Vielä Vilho kehottaa:
Siis omassa kaupassa käykää vain,
kyllä sieltä saatte te tarpeenne ain.
Siellä myydään niin halvalla hinnalla,
joka kilpailee suurtenkin rinnalla.

Hytinlahden Osuuskassan 20-vuotisesta taipaleesta Vilho kertoo suurimmaksi osaksi kalevalamitassa elokuussa 1929.

Näin osuuskassa sai alkunsa:

Mutta kuten Pentti Matikkakin kertoo, alku ei sujunut kovin hyvin, vasta vähitellen kassasta ”muodostui hyvinkin merkittävä tekijä”, Matikka sanoo. Näin Vilhokin runoilee:

Hankala on alku aina,
ahdasta kulku alussa.
Niinpä nytkin vuodet vieri,
vuodet vieri vinkeästi,
ahkerasti kului aika,
aika kului ikä karttui,
ikä karttui kassallemme,
päivät pitkät pienellemme,
vaan ei kasvanut kassamme,
noussut nopsa nuorikkomme…

Mutta lopulta kansalaissodan jälkeen alkoi kasvu, niin että Vilho saattoi kirjoittaa:

Nyt tuli tuhannet tukuissa,
sataset samalla lailla,
sekä tuli, jotta meni
ratoksi rahattomille,
hyödyksi hyväin isäntäin.
Kasvoi kaunis liikevaihto,
turposi tuhannet moniksi.
Markat vieri vikkelästi,
pennit pylkkysi pyrynä
”Kassan” kautta maailmalle,
taskuihin taloisen miehen,
kourahan kovempi-osaisen.
Niillä moni mannut maksoi,
mannut maksoi, konnut osti.

Näissä molemmissa runoissa keskeisenä ajatuksena on yhteistyön voima. Selkeimmin Vilho sanoo sen Osuusliikkeen juhlarunossa:

Koko elämänsä ajan Vilho jatkoi näitä nuoruuden harrastuksia: hän luki, kirjoitti, lausui runoja ja näytteli, mm räisäläisten juhlissa. Ammattikin muuttui 1950-luvulla; kansakoulunopettajasta tuli puhetaidon opettaja, koululogopedi. Hän kirjoitti puhetaidon oppaita ja teki niistä ohjelmia Kouluradioon. Mutta vasta nyt kun tutkin 1920-luvun loppupuoliskon Räisälän Sanomia, minulle selvisi, kuinka hyvän kasvualustan Hytinlahti ja sen ympäristö tarjosivat näille harrastuksille, ja kuinka paljon sieltä yleensäkin löytyi sekä liikunnallista että taiteellista lahjakkuutta.

Takaisin lokakuun 2019 lehteen