Aino ja Johannes Kurosen jälkipolvet
kokoontuivat 10.8.2019 Säkylässä
Lähes kaikki sukujuhliin osallistujat ovat kuvassa.
Teksti:
Aira Riihelän o.s. Kurosen) tytär Oili Vainio
ja Kauko Kurosen tytär Heli Simula.
Kuvat: Kurosen väki.
Räisälän Särkisalosta Johannes ja Aino Kuronen sekä yhdeksän
lasta pakkasivat nyytit, niin talvi- kuin jatkosodan
alettua ja lähtivät tuhansien muiden tavoin kohti länttä, pois
sodan jaloista, lopulta sijoittuen Säkylään.
Jatkosodan alettua vuonna 1944 Kurosen perhe lähti Karjalasta,
keväällä -45 tulivat Säkylään Sydänmaalle Mäkipereelle,
josta 1.1.1946 muuttivat Pyhäjoelle Ojaperkoon,
jossa oli Eelan talo tai mökki, johon asettuivat asumaan.
Vuosina 1946-47 Johannes Kuronen (pappamme) rakensi
navetan, jossa asuivat noin kaksi vuotta, jonka jälkeen nykyinen
Kurosen talo valmistui vuosikymmenten taitteessa
1949-1950, joka paikka oli meidän serkusten mummula.
Sinne saavuttiin niin läheltä kuin kauempaa.
Kaunis oli elokuinen lauantaipäivä, kun kokoonnuimme Säkylässä Kurosen ”mummulaan”, jossa kohotimme tervetulomaljat, nautimme maittavan lounaan kahvin kera. Iloinen puheensorina täytti Kurosen pihamaan, haasteltavaa riitti.
Meidän iki-ihana ”tädistö” toimi meille pienille niin varamummuna kuin varaäitinä sekä varapappana. Ainakin minä voin vieläkin kutsua tätiäni ja hänen miestään mummiksi ja papaksi, samoin tekee meidän nuoriso. Suuren suvun ”helmoissa” meidän serkusten on ollut hyvä kasvaa omille poluillemme.
Osa joukostamme suuntasi hautausmaalle kukkien laskuun ja kynttilöiden sytytyksiin jo poisnukkuneille läheisillemme.
Kuvassa istumassa vas. Aira ja Heikki, Aino, Johannes, Tuomas, Tuulikki (Laura) ja Jaakko. Keskellä
pojat Eero, Jorma ja Jarmo. Seisomassa Eino, Raija, Kyösti, Aili, Veikko, Mailis (Aura), Ove, Anja,
Toivo, Pirkko, Kauko, Sakari Ja Ulla.
Päivän kulkuun kuului myös matkamme kohti Räisälä-keskusta Köyliöön, joka oli mielenkiintoinen ja innostus omista juuristamme kiinnosti monia. Paljon tuli kysymyksiä joihin saatiin vastauksia.
Kuvassa sukumme vanhin ja nuorin, jotka onnistuimme saamaan
samaan kuvaan Räisälä-keskuksessa.
Museolta siirryimme takaisin Säkylän Haapsaareen, jonne saapui vielä lisää väkeä. Meitä oli siellä sitten “Vauvasta Vaariin”. Jatkoimme vapaalla seurustelulla, ruokailulla, sekä kakkukahvilla ja Pyhäjärven vesi viilensi mukavasti saunomisen jälkeen.
Oli ilo seurata, kuinka kaikki mukana olleet viihtyivät ja ennen kaikkea nauttivat ilontäytteisestä päivästä. Teimme tällä kertaa pienimuotoisen esittelyn sukujuurista valokuvaesityksellä, johon saimme tarkennuksia jo edesmenneistä, sukumme ihanalta “tädistöltä”. “Innostusta itkuun asti, masennusta maahan saakka” (Iivo Härkönen/lainaus, Karjalanliitto). Tällä kertaa tuota itkua, eikä masennusta kyllä ollut meidän juhlassa. Liikutusta meinasi esiintyä, mutta se ei menoa haitannut. ”Yleisöstä” kuului vain: että ei se haittaa ja eikä se haitannutkaan. Kyllä tuo karjalaisuus kyllä näkyy meidän juhlissa monin eri tavoin: välitöntä yhdessäoloa, ”jos ei tuttui oltu niin, helpostha myö tutuiks tultii”.
Helposti suvun lapset löysivät niin luontevasti leikkimään yhdessä, vaikka eivät olleet ennen toisiaan nähneet. Hienosti menivät traktorin ajot, kiekonheitto koriin ja jalkapallon peluu.
Tähän Eino Haukan toteamukseen kysymykseen, mitä karjalaisuus on. Tähän on hyvä lopettaa:
“Ilmiö ajassa, paikassa ja ihmisessä,tuhannen vuoden kooste.
Isien ja äitien perintö,
kielen ja mielen kokonaislaatu”.