Kotiseutumatka Karjalaan kesällä 2019

Elisenvaaran asemasillalla

Räisäläisten Säätiö järjesti matkan Viipuri-Käkisalmi 13.-16.6.2019. Matkalle osallistui kaikkiaan 32 henkeä, jotka kerättiin 2-tien varrelta, Helsingistä ja loput ennen rajaa Rajahovista. Matkaan lähdettiin Matka-Niinimäki Oy:n ajanmukaisella 46 paikkaa käsittävällä turistibussilla. Kuljettajina olivat Ossi Niinimäki sekä Ari Uusitalo, joten ajopiirturi ei hidastanut matkaamme. Kokenut Karjala-matkojen kuski Ossi kertoi matkan varrella näkemistämme paikoista ja niiden historiasta.
Säätiö oli määrännyt minut matkanjohtajaksi. Toisena säätiön edustajana oli museovastaava Risto Pohjalainen, joka on ollut suureksi avuksi tämän jutun kirjoittamisessa. Myös Elisenvaaran pommituksissa mukana olleelle Lauri Laukkaselle olen kiitollinen matkalla sekä matkan jälkeen saamistani arvokkaista tiedoista.

Forssassa Autokeitaalta. Meitä oli mukana vaimoni Sirkka, tyttäremme Liisa (Rantahalvari) sekä ensikertalaisia Liisan pojat Lassi ja Ossi. Autossa oli jo mukana iso joukko aiemmin matkaan liittyneitä. Helsingissä Kiasman vieressä matkalaisten määrä tuplaantui. Esittelin itseni ja toivotin matkalaiset tervetulleeksi. Kerroin, että toinen säätiön edustaja on Risto Pohjalainen, jolta oli saatavana pikkuserkkuni Aimo Kaleniuksen laatimia oppaita ”Räisälän kulttuuri- ja matkakohteita”. Ainakin muutama henkilö osti ko. oppaan. Opas on varsin perusteellinen kuvineen ja karttakoordinaatteineen.

Ennen Rajahovia kävimme vaihtamassa euroja rupliin Vaanoco Oy:n toimipisteessä. Rajahovissa poikkesimme haukkaamaan välipalaa ja ostamassa vettä sekä syötävää matkalle. Illoinen yllätys oli, että hankalasti täytettävä pieni maahantulokortti oli ainakin tällä rajanylityspaikalla jäänyt historiaan, ja hoitui nyt koneellisesti.

Jännitimme ennen matkaa, miten tyttärenpoikamme Lassi selviää tullista vääntyneen passinsa kanssa. Jo Suomen tullissa passista naljailtiin. Venäjän puolella asiasta myös reklamoitiin, mutta poika pääsi kuitenkin läpi. Oma suurlähettiläämme Anne Meskanen juuttui myös vähäksi aikaa Venäjän tulliin, kun nuori tullivirkailija ei ilmeisesti ollut koskaan nähnyt diplomaattipassia eikä tiennyt, että tällaisen passin haltija ei tarvitse viisumia.

Tullimuodollisuuksien jälkeen matka jatkui kohti Viipuria. Tietysti piti ensin käydä tutustumassa Viipurin Veikkojen tarjontaan. Ainakin juomavalikoima oli runsas. Muistan, että ainakin viime vuonna olen myös vaihtanut valuuttaa rakennuksen alakerrassa.

Viipurissa majoituimme Salakkalahden pohjoisrannalle hotelli Druzbaan. Hotelli sijaitsee aivan rautatieaseman vieressä. Sisäänkirjautuminen sujui nopeasti. Saatuamme raahattua matkatavarat huoneisiimme, pitikin jo valmistautua retkelle Viipurin linnaan. Linnassa tulkkinamme ja oppaanamme oli Nina Laitinen, joka oli viime vuonna tulkkinamme Viipurin kirjastossa. Venäläisenä oppaana oli Maria, jonka sukunimeä ei edes Nina muistanut. Linnan mielenkiintoisissa museohuoneissa vierähti puolitoista tuntia.

Linnasta siirryimme ruokailemaan Torkkelin puistoon ravintola Espilään. Ravintola on vanhan Espilän paikalla ja rakennettu suunnilleen entisen rakennuksen näköiseksi. Tarjolla oli koko menu alkuruoasta jälkiruokaan. Ei ollut ruokailun suhteen valittamista. Etukäteen tilatut erikoisruokavaliotkin näyttivät toimivan.

14.6. Heräsimme aamuvarhain katsomaan televisiota. Ikkunasta näimme, kuinka loputtoman pitkältä tuntuva juna vaunut täynnä koivutukkia kolisteli asemalta pohjoiseen. Mahdollisesti oli menossa Suomeen.

Kävimme hotellissa aamupalalla. Ensimmäistä kertaa näillä matkoilla jokainen saattoi itse valita, mitä haluaa lautaselleen ottaa eikä tarvinnut ottaa vastaan valmiiksi täytettyä lautasta. Hyvä! Alkaa jo muistuttaa suomalaisten hotellien aamiaista. Varmasti ruokahävikkikin pienenee.

Aamupalan jälkeen lähdimme köröttelemään kohti Räisälää. Matkalla oli tietysti perinteinen pysähtyminen Muolaanjärven pohjoisrannalla Ilves-bunkkerien kohdalla, missä Andrei jo odotteli pakettiauto täynnä virvokkeita ym. myytävää.

Kuusaan hovin kohdalla ei tarvinnut pysähtyä, koska siellä ei ole enää mitään nähtävää. Päärakennuksesta alettiin viedä 1990-luvulla ovia, lautoja, kattopeltiä ja ikkunoita. Myös tiilimuurit purettiin ja tiilet hävisivät. Lopulta koko rakennus paloi. Kuusaan hovilla on rooli Suomen historiassa, sillä se oli madame Kollontain kesänviettopaikka. Kollontai toimi rauhanvälittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton välillä Talvisodan ja Jatkosodan rauhanneuvottelujen aikana.

Kiviniemen sillalla pysähdyimme hetkeksi. Kuljettajamme Ossi Niinimäki kertoi kuinka 1800 luvun alussa Suvannon järven kevättulvat yritettiin estää kaivamalla oja kapean Taipaleen kannaksen poikki Laatokkaan. Veden virtaama kaivannossa voimistui nopeasti ja vesi vei mukanaan sekä puita että rakennuksia. Vesi järvessä laski 7 metriä, jolloin vapautui maata maatalouden käyttöön yli 5000 ha.

Matkalaiset pääsivät hetkeksi kuvaamaan sillalta kosken kuohuja. Itse kävin ostamassa paikallisesta kaupasta hyttysmyrkkyä, koska omat olivat jääneet kotiin. Tarinan mukaan ovat tehokkaampia kuin Suomessa myytävät, koska sisältävät aineita, jotka EU-alueella ovat kiellettyjä. Saattaa tietysti olla pelkkää legendaa.

Räisälän eteläisimmässä kylässä Humalaisissa oli ennen sotia 79 savua. Enää siellä ei ole ainuttakaan rakennusta jäljellä. Poikkesimme vielä erotettavissa olevan venäläisten lentokentän jälkeen vasemmalle Humalaisten vanhalle kylätielle, missä heti alussa polku tieltä takaviistoon vasemmalle johti Lallukanmäelle, missä Juho Lallukka oli syntynyt ja missä ennen sotia oli vielä vanhempieni asuinpaikka. Kerroin kylätien varrella sijanneista taloista, Humalaisten nuorisoseuran perustamisesta ja kylän nimen mahdollisesta alkuperästä. Komensin tyttärenpojat ulos kuvaamaan ja keksimään jutun aiheita, jotta säätiön lupaamaan matka-avustukseen olisi edes teoreettisia mahdollisuuksia.

Ruismäen kohdalla palasimme takaisin nykyiselle päätielle jatkamaan matkaa. Pysähdyimme seuraavaksi Tiurin sillalle. Näytin tien Tiurin myllylle, jossa äitini isoisä Israel Koponen ja myöhemmin hänen poikansa Matti olivat pitkään mylläreinä. Kerroin myös kuinka nuori vänrikki Pentti Iisalo oli elokuussa 1941 onnistunut kärkiryhmänsä kanssa venäläisiltä valtaamallaan panssaritorjuntatykillä ruuhkauttamaan venäläisten sotilasliikenteen. Iisalo sai tästä Mannerheim-ristin ritarin arvon. Varoitin matkalaisia kiipeilemästä tihkusateen liukastamilla linnan raunioilla.

Ennen Räisälää pysähdyimme vielä kuvaamaan pienellä Vuoksen luodolla sijaitsevaa kaunista apostoli Andreaksen kappelia, jonka kauneus on tosin pilattu suurella rautasillalla. Kaksi Henttistä jäi matkailemaan Tiuriin; haimme heidät parin tunnin kuluttua takaisin.

Räisälän kirkolla laskin vaimoni Sirkan kanssa Räisäläisten Säätiön seppeleen sankarihaudan muistomerkille. Joku ehdotti, että lauletaan Karjalaisen laulu; sanoin, että tällä paikalla on aina laulettu suvivirsi ja niin tehtiin nytkin. Onneksi mukanamme oli erinomaisia laulajia.

Seppeleenlaskun jälkeen suuntasimme tapaamaan vt. kunnanjohtaja Sergei Nikolajevia. Riston ja minun lisäksi mukana olivat erinomainen tulkkimme Natalia Gundyreva sekä valokuvaajana tyttäreni Liisa. Minulle oli yllätys, että kunnanvirasto ei ollutkaan entisessä Räisälän kunnantalossa, vaan kirkon takana suuren kerrostalon alakerrassa. Nykyinen kunnanjohtaja otti meidät ystävällisesti vastaan ja johdatti meidät työhuoneeseensa. Esittäydyimme ja kiitimme siitä, että kunnanjohtajalla oli kesken kiireisen työpäivän aikaa ottaa meidät vastaan. Kunnanjohtaja toivotti meidät tervetulleeksi ja pyysi käymään peremmälle.

Kiitimme kunnan johtoa pitkään jatkuneesta säätiön ja Melnikovon kunnan välisestä hyvästä yhteistyöstä. Sanoimme olevamme iloisia kirkon muistomerkkien sekä ympäristön hyvästä hoidosta. Esitin toiveen, että yhteistyöhön saataisiin myös nuorempaa sukupolvea, koska nuorissa on tulevaisuus. Esimerkkinä otin esille Elisenvaaran Suohovin koulun sekä Pöytyän kunnassa sijaitsevan Elisenvaara koulun väliset vaihtovierailut. Viimeksi Elisenvaaran koulun oppilaita opettajineen vieraili Kurkijoella viime toukokuussa. Tällä tavalla on voitu tutustua lähemmin naapurimaan kulttuuriin ja saatu luotua pitkäaikaisia ystävyyssuhteita. Kunnanjohtaja oli kiinnostunut ajatuksesta ja pyysi ottamaan yhteyttä kouluviranomaisiin.

Kunnan kehittämissuunnitelmia koskevaan kysymykseemme Nikolajev vastasi, että heillä on kehitystavoitteissa kaksi painopistealuetta: matkailu ja maatalous. Ainakin muutaman kilometrin päässä Makkolan suunnalla olen itsekin nähnyt suuren karjatilan.

Kerroimme, että mukana matkassamme on Suomen Afganistanin suurlähettiläs, joka harrastaa Myöhään iltapäivällä matkamme jatkui kohti Käkisalmea. Suuret tietyöt olivat hidastamassa liikennettä, mutta pääsimme kuitenkin aikataulun mukaisesti perille ja kirjauduimme Vuoksen rannalle pieneen, mutta viihtyisään hotelli Kexholmiin. Iltaruokailun jälkeen olikin meikäläisten aika vetäytyä yöpuulle. Nuoriso tuskin oli vielä tässä vaiheessa valmis nukkumaan.

15.6. Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Lahdenpohjaa. Natalia oli mukanamme tulkkina ja oppaana koko päivän. Kurkijoen kirkonkylässä pysähdyimme hetkeksi kuvaamaan maisemia. Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten Otsanlahden hautausmaa. Elisenvaaran pommituksen uhreja haudattiin siellä 25.6.1944. Uhreista 49 oli tunnistettuja ja 39 tunnistamattomia. Lisäksi 29. kesäkuuta haudattiin neljä laatikkoa, jotka olivat täynnä löydettyjä ruumiinosia. Hiitolasta kotoisin olevat sotilaspojat, iältään 12-15 vuotta, oli määrätty keräämään Elisenvaaran asemalta löytyneet ihmisten ruumiista irronneet osat. Oli siinä ollut nuorille pojille rankka tehtävä.

Kun matkailu Karjalaan Neuvostoliiton hajottua 1991 vapautui, joukkohaudan sijainta oli enää vaikea määrittää, koska venäläiset olivat haudanneet omiaan joukkohaudankin päälle ja ilmeisesti myös käytävien sijaintia oli muutettu. Kurkijokiset pyrkivät mm. vanhojen karttojen sekä gps-laitteiden kanssa uudelleen paikantamaan haudan sijaintia. ”Kurkijokelaisen” toimittaja Eino Vepsä kirjoitti 19.5.2010 Lauri Laukkaselle kirjeen, jossa kertoi merkitsevänsä seuraavalla matkallaan joukkohaudan paikan valkoisella levynpalalla.

Lauri Laukkanen opasti meidät hautausmaan portista sisään, missä paarihuoneen kohdalta jatkoimme parisen kymmentä metriä oikealle. Lauri kertoi, että oheisessa kuvassa matkalaisemme seisovat todennäköisesti joukkohaudan päällä. Kun olin täällä viisi vuotta sitten, kuvassa Laurin takana näkyvään koivuun oli puun ympärille sidottu muovilla suojattu pahvilevy, johon oli tussilla kirjoitettu: ”Tällä paikalla sijaitsee Elisenvaaran 20.6.1944 pommitusten uhrien joukkohauta”. Ruumiinosia sisältävät laatikot haudattiin Laurin takana kuvassa olevalle alueelle.

Hiljaisina jatkoimme matkaamme Lahdenpohjan keskustan ohi Huuhanmäelle. Huuhanmäki on uusi sota- ja kivihistoriallinen kohde, mikä on yksi kymmenestä kohteesta, joka kuuluu Etelä-Karjalan matkailu- ja nähtävyysklusteriin.

Huuhanmäki-sotakeskus on metsän ympäröimä mahtava kallio, jossa on kaksi sisäänkäyntiä kallion sisäpuolelle Vuosina 1943-1944 luonnonkallio oli Suomen armeijan komentopiste. Kävimme katsomassa luolastossa museon kokoelmia. Nuoriso kiipesi myös kallion päälle katsomaan maisemia.

Retkikahvit juotuamme lähdimme takaisinpäin. Pysähdyimme ensin hetkeksi Lahdenpohjan satamaan ihailemaan näkymiä Laatokalle ja jatkoimme sen jälkeen matkaa Jaakkiman kirkolle. Kirkko oli aikanaan mahtava punatiilinen rakennus. Jos Räisälän kirkkoon mahtui 1000 sanankuulijaa, niin tänne mahtui ihmisiä kolminkertainen määrä. Neuvostovallan aikana kirkkoa käytettiin varastotiloina. Se paloi 1970-luvun lopulla, joten aikanaan upeasta kirkosta jäljellä ovat valitettavasti enää tiiliseinät.

Matkamme jatkui kohti Elisenvaaran asemaa Räihävaaran kautta. Bussin alustarakenteet olivat loppumatkasta varmaankin aika kovilla, kun tiessä oli pelkkiä kuoppia kuoppien perässä. Räihävaara on kokenut saman kohtalon kuin räisäläinen Humalaisten kylä: ei talon taloa jäljellä, vain viljelemättömät pellot, jotka kasvavat ruohoa ja pajukkoa. Ennen Räihävaaran ja Elisenvaaran kylien välistä rajaa pysähdyimme, kun Risto Pohjalainen pistäytyi tien vieressä olleelle äitinsä kotipaikalle. Muistoksi paikalta Risto nappasi pajunoksan. Ossi näytti matkan varrella myös hiihtäjälegenda Veikko Hakulisen kotipaikan.

Asemasillalla Lauri kertoi järkyttävistä kokemuksistaan Elisenvaaran pommituksissa. Räisäläisten evakkojuna, jossa oli 650 ihmistä, oli lähtenyt matkalle Myllypellon asemalta illalla 19.6.1944. Heti asemalta lähdettyä juna joutui pysähtymään puoleksi vuorokaudeksi veturin suistuttua kiskoilta. Kesäkuun 20. päivänä evakkojuna odotti myöhästyneenä Elisenvaarassa lähtöä eteenpäin (Laurin mukaan raiteella no. 4). Kaikkiaan asemalla oli kymmenkunta junaa. Oli sotilasjunia matkalla Viipurin rintamalla ja oli ammusjunia. Yhteensä junissa oli noin 1000 henkeä.

Pommitukset alkoivat puolenpäivän jälkeen, jolloin neuvostokoneet moukaroivat asemaa kolmessa pommitusaallossa neljännestunnin ajan. Toisen pommitusaallon jälkeen ihmiset yrittivät paeta lähellä olevaan nuoreen metsään. Kolmannen pommitusaallon alkaessa saattohävittäjien lentäjät huomasivat pakenevat ihmiset ja ryhtyivät konekivääreillään tulittamaan heitä. Aikalaisten kertomusten mukaan hävittäjät lensivät niin matalalla, että lentäjien kasvot näkyivät ohjaamosta. On selvää, että myös lentäjät näkivät ampuvansa siviilejä, naisia, lapsia ja vanhuksia.

Sodan jälkeen suomalaisten tiedot neuvostokoneiden lukumäärästä olivat puutteelliset, koska ymmärrettävistä syistä paikalla olijoilla ei juuri ollut mahdollisuuksia pitää niistä kirjanpitoa. ilmailusotahistorian asiantuntija Carl-Fredrik Geust on tutkinut venäläisiä sotapäiväkirjoja. Niiden mukaan pommituksiin osallistui kolmessa laivueessa yhteensä 44 pommikonetta ja jokaisen laivueen mukana oli 12 nopeaa saattohävittäjää. Kun ilmatorjuntaa ei ollut, kaikki neuvostokoneet selvisivät pommituksesta vaurioitta. Pommituksessa lähes 160 nimeltä tiedettyä henkilöä menetti henkensä. Todennäköisesti luku on kuitenkin suurempi. Yli puolet uhreista oli evakkojunassa olleita räisäläisiä.

Luettelo pommituksessa kuolleista ja kadonneista räisäläisistä seuraavassa pommituksessa kuolleet.

Neuvostolentäjät palkittiin tästä urotyöstä ”isänmaan sankareina” korkeilla kunniamerkeillä. Toimittaja Erkki Rahkola on tehnyt Elisenvaaran pommituksista YLE:n dokumentin ”Elisenvaaran vaiettu murhenäytelmä”, joka oli vuonna 2006 vuoden katsotuin tv-dokumentti. Dokumentti on katsottavissa Ylen Elävästä arkistosta.

Kun matkalaisemme palasivat asemarakennuksen toiselle puolelle Risto Pohjalainen ja Lilli Rajevski laskivat säätiön seppeleen Elisenvaaran pommitusten muistokivelle. Seppeleenlaskun jälkeen kajahti paikalla komeasti yhdessä laulettu Karjalaisten laulu. Paluumatkan alussa näimme vielä Elisenvaaran lukion rauniot. Siitä vähän eteenpäin oli venäläisten suuri tutka-asema sekä armeijan kalustoa. En myönnä kuvanneeni sitä, ettei kukaan voi syyttää vakoilusta.

Käkisalmessa teimme Natalian opastuksella vielä kaupunkikierroksen, jonka aikana näimme kaupungin tärkeimmät matkailukohteet. Natalia kertoi, että Laatokka oli aiemmin puhdas ja hyvin kalaisa järvi. Kala- ja norppakantojen suojelemiseksi verkkopyynti on kuitenkin nykyisin joillakin alueilla kielletty. Kiertoajelun lopuksi pysähdyimme kuvaamaan entistä Käkisalmen sellutehdasta. Nykyisin tehtaan tiloissa on haketta käyttävä lämpövoimalaitos sekä huonekalutehdas, jossa tehdään muun muassa Ikean huonekaluja. Päästyämme hotelliin, jouduimme vaihteeksi ulkoruokintaan. Ravintolatilat oli ilmeisesti varattu johonkin hääjuhlaan. Kun kerran retkellä oltiin, niin tämä terassilla nautittu illallinen ei meitä suuremmin haitannut.

16.6. Kotimatkalle lähdimme aikaisin aamulla. Kuljimme hieman eri reittiä kuin tullessa ja näimme Pyhäjärven siintelevän vasemmalla puolella. Muolaassa pysähdyimme katsomaan Mannerheim-linjalle aikanaan rakennettuja panssariesteitä.

Ossi kierrätti meitä pitkin Viipurin keskustaa, ja pysähdyimme sitten keventämään pellavakaupan pursuavia varastoja. Pysäköityämme kauppatorille kipusimme Pyöreään torniin lounaalle. Nuorehko nainen tuli kitaroineen esittämään meille korvausta vastaan suomalaisia ja venäläisiä kansanlauluja. Nainen oli sama, joka esiintyi meille viime vuonnakin.

Lounaan jälkeen kiertelimme vielä kauppahallissa ja teimme pikku ostoksia. Tavaraa oli tarjolla monen moista, ja sitä tyrkytettiin joka kojun kohdalla. Kyllä siellä olisi helposti rahoistaan eroon päässyt.

Venäjän tullin jälkeen poikkesimme vielä Tax Free-myymälään tekemään viimeiset tuliaisostokset. Selvittyämme kunnialla Suomenkin tullista, kiitin omasta ja säätiön puolesta matkakumppaneita onnistuneesta matkasta. Ilmeisesti matka oli onnistunut, koska ainakaan minun korviini ei valituksia kuulunut. Kerroin, että jos matka myös ensi vuonna kiinnostaa, kannattaa hyvissä ajoin ottaa yhteyttä säätiöön. Lopuksi toivotin kaikki tervetulleeksi Räisälä- juhlaan Harjavaltaan.

Takaisin elokuun 2019 lehteen