Sota varjosti nuoren parikymppisen naisen elämää. Perhe joutui lähtemään ensimmäiselle evakkomatkalle vuonna 1939. Saaran lottatyö alkoi tuolloin, kun alkoi liikekannallepano, ja Saara oli koko talvisodan ajan lottana. Vuosina 1940-1941 hän oli linnoitustyömaalla Virolahdella. Jatkosodan alkaessa 1941 hän oli Mäntyselässä muonituslottana aina kevääseen 1942.

Elisenvaaran pommitukselta vältyttiin

Kului pari vuotta ja taas oli jätettävä kotiseutu. Patjaksen perhe vältti Elisenvaaraan 20.6. tehdyn pommituksen junaan, koska kuorma-autokyyti asemalle ei saapunut 19.6. heitä noutamaan. Koko perhe päätti lähteä kävellen evakkotaipaleelle 19.6. koska käsky kävi että heti oli lähdettävä. Nyt olivat evakkotaipaleella hevoskuormat, lehmät, lampaat ja kylän väki. Saara oli myös taipaleella ajamassa ja paimentamassa lehmiä pysymään tiellä nuorimman 12-vuotiaan veljensä Erkin kanssa. Urakka oli iso, välillä jalat olivat verillä kun piikkilangat repivät. Matka eteni asemalta toiselle tiedustellen tyhjiä junanvaunuja onnistumatta siinä. Välillä Antti-isä oli jo huokaissut: ”Pittääks meijä kulkii koko Suome poikki tälviisii”. Vihdoin kun oli kuljettu 260 kilometriä jalan, löytyi Pieksämäen takaa Naarajärven asemalta tyhjiä vaunuja joihin pakattiin eläimet ja ihmiset. Matka jatkui Kauhajoelle Niemiaron taloon, jossa oli hyvä vastaanotto. Antti-isä löysi myöhemmin kuitenkin sopivan maatilan taloineen Kihniöstä.

Saara ja Tauno tapasivat tansseissa Keuruulla

Saara meni Naiskotiteollisuuskouluun Keuruulle ja työskenteli Keuruun vanhainkodissa. Tämä paikkakunta koitui hänen kohtalokseen kun hän tapasi tulevan miehensä Tauno Korhosen Kurkijoelta tansseissa ja rakkaus syttyi, avioliittoon astuttiin vuonna 1946.

Perhe-elämä alkoi aluksi Patjaksella, jossa he eivät kauaa asuneet kun muuttivat omaan asuntoon. Heille syntyi neljä lasta, poika ja kolme tytärtä. Saara oli kotiäitinä hoitaen lapsiaan. He olivat innokkaita metsässä kävijöitä, sieltä löytyi perheelle ruokapöytään marjat ja sienet.

Alkulamaannuksen jälkeen Saara tottui elämään yksin ja sai töitä leipomosta heti miehensä kuoleman jälkeen. Suku ja ystävät kannattelivat elämässä eteenpäin, myös marttayhdistyksessä ja veteraanijärjestössä toimiminen. Hiihtäminen oli myös mieluisaa, juontaen jo lapsuuden koulujenvälisistä hiihtokilpailuista.

Käynti kotiseudulla Lamminautiossa vuonna 1990

Kädentaito näkyy kodissa, Saara on aikoinaan kutonut pöytäliinoja, mattoja, seinävaatteita ja ompeli lapsilleen ja myös vieraille vaatteita. Karjalanpiirakoita ja terveellistä ruokaa syntyi käden käänteessä. Enää ei ole harrastuksia, ei leivota karjalanpiirakoita ja elämäntahti on hiljentynyt, lukutaito on tallella, jaksaa lukea pieniä juttuja. Seinällä oleva valokuva Janakkalan kirkkokuorosta ja 60 v. Martta-merkki sekä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali muistuttavat eletystä elämästä.

Vuonna 1990 Saara kävi kotiseudulla Lamminautiossa, kivijalka vain oli jäljellä kotitalosta. Hänestä oli mukava käydä katsomassa lapsuudenpaikkoja, mutta yksi matka sinne riitti.

Kodin seinällä on veljen vaimon maalaama taulu kotitalosta viljapeltoineen, muisto lämmittää kun sitä katsoo. Viimeinen pidempi matka oli Lauri-veljen hautajaisiin Savonlinnaan vuonna 2017.

”Hakekaa virkkuukoukku”

Saara asuu edelleen omassa rivitalokodissa lasten ja kotihoidon turvin, kotona on hyvä olla. Koti ja perhe ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Saara odottaa kovasti aina jälkikasvun vierailuja ja on kiinnostunut heidän elämästään.

Saaran lapset ovat löytäneet paikkansa, Raimo on trumpetisti, musiikinopettaja. Eeva on tehnyt arvokasta lähetystyötä Ecuadorissa, Anja on sairaanhoitaja ja nuorin Reeta puheterapeutti. Lapsenlapsia on 9, lastenlastenlapsia 13, nuorin 2 kk.

Saara on vielä kovasti elämässä kiinni kun huolehti 100-v. syntymäpäiväjuhlien järjestelyistä; onko nyt kaikki kutsuttu? Onko lapsille karkkia? Onko piiraat ja kakku tilattu? Onko liinat puhtaat? Kynttilöitä pitää olla, onko kuppeja riittävästi? Kermaa pitää olla.

Tyttärien pukiessa äidille kansallispukua päälle, korun laittaminen ihmetytti kuinka lenkit korun läpi laitetaan, äiti sanoi topakasti: ”hakekaa virkkuukoukku”! Ja näinhän se onnistui! Äiti neuvoo edelleen tyttäriään.

Takaisin lokakuun 2019 lehteen