Marja-Leena Lind ensimmäisestä vierailustaan Räisälään:

Mieleenpainuvinta oli omien vanhempien kotipaikalle pääsy

Nakkilassa asuva Marja-Leena Lind (o.s. Tenhonen) työskenteli 40 vuotta sosiaalityöntekijänä, nyt hän on eläkkeellä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi neljä aikuista lasta ja viisi lastenlasta.
Marja-Leenan äiti oli Helvi (o.s. Kiuru) ja isä Viljo Tenhonen.

-Isä syntyi Hiitolassa Kilpolan saaressa, hänen vanhempansa olivat Antti (s. Hiitolan Kuoksjärvellä) ja Katri Tenhonen (o.s. Hannukainen, s. Hiitolan Kilpolansaaressa). He muuttivat Räisälän Piiskonmäkeen isäni ollessa 11-vuotias.
-Äiti syntyi Räisälän Hytinlahdessa. Hänen vanhempansa olivat Aatami ja Anni Kiuru (o.s. Ovaska), molemmat syntyneet Räisälässä.

”Kuin olisi tullut kotiin”

-Oli vuosi 2004, kun vierailin Räisälässä ensimmäisen kerran. Reissulle lähti veljeni ja siskoni sekä kaksi serkkua, eli siinäpä syy reisuuun lähtemiseen. Tottakai oli myös iso kiinnostus sukujuuriin, sanoo Marja-Leena.
-Retki oli historiaan tutustumista heti Eurajoelta alkaen, josta noustiin linja-autoon. Mukana oli useita, jotka olivat asuneet Räisälässä lapsuudessa, joten tietoa tuli paljon kokonaista neljä päivää. Reissu oli Aimo Kaleniuksen johtama.
-Mieleenpainuvinta oli omien vanhempien kotipaikalle pääsy. En pysty sanoin kuvaamaan sitä valtavaa tunnetta, joka sisimmässä oli: kuin olisi tullut kotiin. Niin paljon olin kuullut tarinoita Räisälästä. Yhdessä lauloimme ”Karjalan kunnailla” ja eihän siinä ilman itkua selvitty. ”Karjalan kunnailla” on laulu, jota lapsena paljon kuulin karjalaisten tupailloissa ja tilaisuuksissa.
-Se mikä ihmetytti eniten, oli tapa, millä venäläiset olivat jättäneet maat oman onnensa nojaan. Ei he niitä oikeasti olisi tarvinneet, tuli mieleen. Nämä ajatukset jäivät kuitenkin taka-alalle, niin paljon oli nähtävää ja kuunneltavaa.

”Kyllä he tietävät”

Vuonna 2016 Marja-Leena vieraili Räisälässä tyttärensä ja veljentyttärensä kanssa.
-Oli hienoa, että seuraavakin polvi halusi nähdä Räisälän. Mielenkiintoista oli se, että vanhempien kotipaikka herätti heissäkin paljon tunteita ja lauloimme taas ”Karjalan kunnailla”.
-Totesin, että voi kun äiti ja isä tietäisivät, että olemme täällä. Kuului vastaus: ”kyllä he tietävät”.
-Seuraava reissu ei ole tiedossa, mutta haluan edelleenkin käydä Räisälässä.
-Viime keväänä 2018 olin kilpolalaisten kanssa Hiitolassa, jossa kävin isän kotipaikalla. Kotitalo oli paikallaan ja kunnostettu sekä laajennettu huvilakäyttöön. Olihan sekin aivan mahtava kokemus. Siellä isä oli pienenä poikana elänyt ja käynyt koulua Kilpolan kansakoulussa, josta oli tosin kivijalka vain jäljellä.

”Karjalaiset pitivät paljon yhtä”

-Olen lapsuuteni kasvanut vahvassa karjalaisessa kulttuurissa. Kaksoissiskoni kanssa puhuttiin karjalan murretta, kun vuonna 1956 aloitimme Hiukon kansakoulun, muistelee Marja-Leena.
-Karjalaiset pitivät paljon yhtä ja perheemme oli paljon karjalaisten kanssa tekemisissä. Jo pienenä lapsena aisti sen eron karjalaisten ja satakuntalaisten luonteen välillä. Karjalaisten kokoontuessa naurettiin, laulettiin ja välillä vähän itkeä tirautettiin. Ääntä oli paljon ilmassa ja puheensorina melkoinen. Paikkakuntalaisten kokoontuessa tilanne oli paljon jäyhempi ja varautuneempi. Se on kuitenkin todettava, että perheemme tuli hyvin juttuun satakuntalaisten naapurien kanssa, eikä minulla ole mitään huonoja muistoja.
-Ehkä tuo karjalaisuus, välittömyys ja sopeutumiskyky auttoivat paljon kanssakäymisessä. Karjalaiset olivat jo niin paljon nähneet ja kokeneet, etteivät jaksaneet pikku asioista pitää meteliä.
En ole koskaan elämäni aikana tuntenut itseäni satakuntalaiseksi. Se on todella mielenkiintoista. Karjalaisten joukossa, vielä nytkin erilaisissa tilaisuuksissa ja kokoontumisissa tuntee kuuluvansa tähän joukkoon. Se on ihmeellinen tunne. Tähän joukkoon kuulun.

”Olen onnellinen kirjan syntymisestä”

Kirjaani kirjoittaessa olen oikeasti käynyt tutkimusmatkalla omaankin menneisyyteen ja omiin vanhempiin. Hain ja luin paljon sota-ajan tarinoita ja tietoja, kävin todella pitkällä matkalla. Ajatukset olivat kolmen vuoden aikana hyvin usein vanhemmissa ja näissä sota-ajan tapahtumissa, sanoo Marja-Leena.
-Kirjoittaminen oli vain osanen sitä matkaa. Kaiken sen myötä kunnioitus omia vanhempiani ja tietysti myös muita evakkoja kohtaan nousi vielä entisestään. Omat vanhemmat kasvattivat ison kuusilapsisen perheen, joista neljä nuorimmasta syntyi Satakunnassa.
-Kaiken kaikkiaan olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen, että sain tämän kirjan tehtyä. Alkuunhan kirjoituksia aloittaessani en tiennyt, että kirjoituksistani tulee ihan oikeasti tällainen kirja. Asiat vain tapahtuivat ja veivät mennessään. Kulttuuriteko jälkipolville on tuonut paljon hyvää mieltä itselle mutta myös jälkipolvelle ja monille kirjan lukeneille.
-Tällainen lopputulos, toteaa Marja-Leena.

Takaisin kesäkuun 2019 lehteen