Olen Matti ja Maria Poikosen tyttären poika

Ukkini Matti Poikonen ja mummoni Maria, os. Korte. Kuvausvuosi ei ole tiedossani.

Äitini isä, Matti, kuoli siis 1937, äitini ollessa kahdeksan vuotta vanha, ja talvisodan syttymiseen oli tuolloin aikaa vajaa kaksi vuotta. Äitini talon yläkerrassa, Hakalan kaupunginosassa, Virtakadun perimmäisessä talossa, asuivat yläkerrassa Lydia (1900 – 1986) ja Tommi Nousiainen – he olivat harrastelijanäyttelijöitä, ja heillä oli äitiäni hieman vanhempi tytär Toini, jonka kanssa äitini leikki paljon Käkisalmessa ollessaan, ja Toini muun muassa opetti Meeri-äitini uimaan läheisessä Vuoksen virrassa; virran keskellä olevalle kivelle äitini pääsi aluksi Toinin selässä, mutta sitä aikaa ei sitten tullut, jolloin äitini olisi omin voimin päässyt virran kivelle uimaan. Lydia eli Lyyti-täti puolestaan opetti äitini pelaamaan korttia.

Kesät Meeri vietti enojensa perheiden luona, josta hänen äitinsä Maria oli siis syntyisin. Unnunkoskelle pääsi kätevästi laivalla Käkisalmesta; Vätikän rykiltä – siis laivalaiturilta – oli Jurkkalan taloon matkaa parisen kilometriä. Ja olipa äitini joskus yllättäen mennyt Köninginmäkeen talvellakin, potkukelkalla jäitä pitkin.

Paikkakunnat vaihtuivat

Talvisota keskeytti lapsuuden Karjalassa äitini ollessa kymmenen vuotta vanha. Ensimmäinen evakkotaival vei Ähtäriin, josta he olivat muuttaneet vuodeksi Heinolaan – ennen kuin palasivat takaisin Käkisalmeen. Käkisalmi oli poltettu venäläisten perääntyessä 90-prosenttisesti, mutta kuin ihmeen kaupalla heidän talonsa oli jäänyt pystyyn. Naapuritalo oli palanut, ja siinä asunut äitini sukulaistäti Kaisa oli vallannut heidän talonsa alakerran, mutta hänet sitten ”häädettiin” yläkertaan, jossa ennestään asuivat jälleen Nousiaiset.

Sotien jälkeen äitini kävi keskikoulua Seinäjoen lyseossa – ja yhtä hauskalta kuulostaa, kun seinäjokiset pojat puolestaan kävivät sikäläisessä tyttölyseossa. Kauppaopiston äitini kävi Tampereella, ja siellä hän myös tapasi isäni Eero Takalan (1932 – 1999), joka siihen aikaan toimi Tampereen Karjalaisissa Nuorissa puheenjohtajana, ja toimitti ”Mie pakisen” -nimistä lehteä. Isäni oli syntynyt Viipurissa, mutta hänen vanhempansa ja sisaruksensa eivät olleet karjalaisia.

Isäni isä Taavetti Takala (1895 – 1964) oli syntyjään Uuraisista Keski-Suomesta, ja oli komennuksella Viipurissa suojeluskunta-
päällikkönä, ja lisäksi hän toimi Suomen Lakkitehtaalla käsinemestarina; isäni äiti Sanni, os. Leskinen (1895 – 1982) oli puolestaan Evijärveltä Etelä-Pohjanmaalta.

Vapaaehtoistyötä

Minä, Matti Takala, synnyin Tampereella 1962, ja muutin Helsinkiin 1987, sekä edelleen Espooseen 1993. Viisi vuotta sitten leukemiaan kuollut, ja vuoden verran diagnosoidusti sairastanut siskoni Annamari Lehikoinen, os. Takala (1964 – 2012) muutti niin ikään vuonna 1987 pois (tulevan miehensä luokse) lapsuuden kodistamme, Tampereen Tesomalta, jossa olimme asuneet vuodesta 1966, ja lisäksi vanhempamme muuttivat 1987 Nokialle, josta Kangasalan Ruutanaan 1994, siskoni poikia hoitamaan.

Olen oikeastaan koko ikäni tehnyt vapaaehtoistyötä, Tampereella asuessani olin sikäläisen – kaiketi edesmenneen – retkipyöräseuran sihteerinä, sitten Helsingin Polkupyöräilijöissä toimin monenlaisissa tehtävissä viitisentoista vuotta, ja nyt sitten olen ollut Pääkaupungin Räisäläisissä syksystä 2012, ja Räisäläisten Säätiön valtuuskuntaan meikäläinen kutsuttiin keväällä 2013.

Kaipuu Räisälään

Meeri-äitini halusi lähteä Käkisalmeen heti kun sinne pääsi, yhdessä Käkisalmesta niin ikään kotoisin olleen ystävättärensä, Eeva Koskimaan kanssa. Ja seuraavana vuonna meikäläinenkin oli mukana matkalla, ja isäni. – Säätiön tekemä viime kesän matka oli itselläni seitsemäs, ja neljättä kertaa kävin Räisälässä, jonne tunnun kummasti kaipaavani, vaikka olen jo kolmannen polven räisäläisiä, eli kun äitinikään ei ollut Räisälässä syntynyt.

Ensimmäistä kertaa Käkisalmessa ollessani siellä ei ollut vielä hotellitoiminta käynnistynyt, vaan me olimme perhemajoituksessa, ja ehtipä tuo nykyisen Priozerskin isäntäväki käydä vanhempieni luona kylässä Nokialla, jossa he kokivat ”järkytyksen”, kun he eivät omatoimisella iltakävelyllään löytäneetkään kulisseja (röttelöitä), jollaisia he olivat kuvitelleet näkevänsä Suomessa; se oli todellinen kulttuurishokki heille.

Monenlaisia harrastuksia

Itselläni on kauppaopistopohja tietotekniikalla vahvistettuna, ja pääkaupunkiseudulla olinkin liki 20 vuotta atk-konsultointitoimistossa, jossa asiakkainamme oli etupäässä markkinatutkimuslaitoksia. Tai tähän pariin vuosikymmeneen pitää lukea myös ”sisäinen” siirto Suomen Gallupiin.

Tämän lisäksi olen lukenut logistiikkaa ja suorittanut varastomiestutkinnon ja ajanut trukkikortin, mutta tämä ei ainakaan toistaiseksi ole poikinut töitä sillä saralla – ehkäpä luenkin sen vain monipuoliseksi vahvuudekseni. Olen myös ollut asiakirjahallintotehtävissä Espoon kaupungilla.

Mitä vapaa-ajan harrastuksiin tulee, niin vuoteen 2011 asti olin pyöräillyt valtoimenaan, ja tehnyt toistakin viikkoa pitkiä pyöräretkiä Helsingin Polkupyöräilijöiden riveissä; 1999 Etelä-Norjaan, 2001-07 Viroon, viimeksi myös Latviaan.

Valokuvausta olen harrastanut vuodesta 1978, jolloin isäni osti meikäläiselle käytetyn kameran, siltä varalta, että en olisi innostunutkaan valokuvaamisesta; isäni valokuvasi ahkeraan heti synnyttyäni, ja meillä onkin tuhansia dioja. – Viimeiset parisenkymmenkunta vuotta olen tahkonnut erilaisia tietokonepelejä, ennen kaikkea strategisia seikkailuja, joissa räiskintä on lähinnä oman henkikullan säästämiseen.

Myös sukututkimus on noussut uudelleen harrastuksiini, vuosikymmenen vuoden tauon jälkeen. Harmi, että aikoinaan tutkimusta aloittaessani en tullut riittävästi pistäneeksi ylös niitä tarinoita, joita äitini Karjalan ajoistaan kertoi. Facebookista meikäläisen tavoittaa osoitteesta https://www.facebook. com/saarnimatti - googlettamalla ’facebook saarnimatti’. Saa pyytää kaveriksi! – Sekä Saarnimatti että Evakonpoika ovat vakiintuneita nimimerkkejäni; ensin mainittu tulee siitä, että asun Espoossa Saarniraivion alueella, ja jälkimmäinen siitä, että äitini oli evakko ja meikä on siis evakon poika – yhteen kirjoitettuna.

Takaisin maaliskuun 2017 lehteen