Salla Pihlajavaara kokosi isoisänsä muistelmat kirjaksi:

Takasii kottii Ripolamäkkie

Aarne Räkköläisen muistelma

Kun lukee ukin tekstiä, tai kuulee hänen puhuvan murretta, tulee hyvä olotila, sanoo Salla.
Kuvassa ovat myös Aarne ja Riitta Räkköläinen.

”Mie uon keränt pienimuotost elämäkertaa”, totesi Aarne-ukkini vuonna 2014, kertoo Salla Pihlajavaara Aarne Räkköläisen muistelmakirjan alkumetreistä.
-Ukki toivoi tuolloin, että jotkut hänen viime vuosikymmenien aikana kirjoittamansa ja yhteen kokoamansa tekstit olisi saatu sidottua yhteen, sisällysluetteloineen ja tietynlaiseen järjestykseen – muistojen kirjaksi. Noiden kirjoituksien keskiössä on hänen lapsuudenmaisemiinsa, Karjalan kannaksella sijaitsevaan Räisälään, palaavat muistot.

-Projekti osoittautui sittemmin odotettua mutkikkaammaksi ja tekstit päätyivät muovikansioon, jonka päällä luki ”luettelo tehtävä”. Tuollaisena pakettina ukki ne minulle lainasi vuoden 2016 kesällä, koska toivoin saavani lukea ne.
-Mikään tuossa itse tekstien kirjoittamisessa ei minua yllättänyt, sillä olihan ukkini ollut innostunut kirjoittaja niin kauan kuin vain muistan. Kirjoituskone on ollut yksi mummulassa käyntini tunnelmallisimpia näkyjä pienestä pitäen. Mutta, että elämäkerta.
-Yhtä aikaa ajatus tuntui niin luonnolliselta ja niin arvokkaalta. Ikään kuin lahjanaan ukki on aina kertonut, kirjoittanut ja tehnyt tarkkoja havaintoja niin asioista kuin ihmisistä. Hän on ollut palava tarinoitsija, jonka pieniä ja suuria kertomuksia on siivittänyt hänen pettämätön, terävä muistinsa, omintakeinen huumorinsa ja sanansäilänsä. Niissä tarinoissa on toki esiintynyt muitakin aikoja, elämänvaiheita ja ihmisiä kuin vain karjalaiset, mutta tuskin epäilylle jää sijaa siinä tarmossa ja kipinöinnissä, jolla hän kertoo jostain pienestäkin kotijuuriinsa liittyvästä, sanoo Salla Pihlajavaara.

Tekstit pääosin karjalan murteella

-Kaiken tämän myötä tuntui, etteivät tekstit vain mitenkään voi muovikuoreen iäksi. Niiden täytyi päästä kirjoihin ja kansiin, niin että ukki voisi pidellä vankasti käsissään sitä sydämensä pohjasta antamaansa aikaa ja rakkautta, jota hän on näihin kirjoituksiin kätkenyt ja säilönyt. Niinpä Salla päätti viedä loppuun ukin uumoileman kirjaprojektin.
-Koska kuten tämän kirjan asialleen omistautunut sitoja paljon puhuvasti totesi: ”Tämä on aarre.” Salla on toteuttanut projektin niin, että se noudattelee mahdollisimman suoraviivaisesti sitä järjestystä, mihin ukkikin tekstit kokosi. Joitain tismalleen tai melkein tismalleen samoja tekstiversioita hän on jättänyt pois ukin luvalla.
-Jos myöhemmin kirjoitettuun tekstiin on tullut hieman enemmän lisäyksiä tai muutoksia, olen kirjoittanut ne erilliselle sivulle. Olen merkinnyt niiden tekstien kirjoitusajankohdat, jotka olen saanut selville, mutta kaikkien tekstien osalta se ei ole ollut mahdollista. Lopussa olevan kuva/uutiskoosteen olen osittain valikoinut alkuperäisestä ”käsikirjoituksesta” ja osan ukin muista arkistoista. Sinne olen myös lisännyt näytteen alkuperäisestä konekirjoitustekstistä.
-Tärkeänä apukätenä minulla oli ”toimitustyöni” loppuvaiheessa tätini Auli, joka oikoluki teoksen, teki tarkkaa, pyyteetöntä selvitystyötä muun muassa muistelmien kirjoitusajankohtiin liittyen sekä antoi täydentäviä vinkkejä sisällön rikastuttamiseen esimerkiksi Aarnen kirjoittamilla runoilla.
-Riitta-mummun toimelias etsintä- ja taustatyö antoi kirjaan hahmoa kuvin ja lisätiedoin. Poikaystäväni Kent auttoi tämän kirjan kannen suunnittelussa ja visualisoinnissa.
-Muutamat teksteistä ukki on kirjoittanut yleiskielellä mutta suurimman osa karjalan murteellaan. Kaikki varsinaiset tekstit olen toimittanut alkuperäisiä muokkaamatta, kenties muutamia selkeimpiä kirjoitusvirheitä lukuun ottamatta – on hyvä muistaa, että kirjoituskoneella kirjoitettaessa tekstin jälkeenpäin muokkaaminen ei ole ollut ollenkaan niin yksinkertaista ja varmaa kuin se nykyään on.

Lapsenlapsesi,
Salla Pihlajavaara
Tampereella, 21.7.2017

Juuret Karjalassa -kerhosta löytyy kirjasta myös tekstiä

Myöhemmin Aarne jättäytyi pois Euran karjalaisten toiminnasta, mutta halusi silti jatkaa työtä karjalaisuuden säilyttämiseksi. Tässä tilanteessa hän perusti muutaman ystävänsä kanssa omatoimisen kerhon nimeltä Juuret Karjalassa. Sen perustamiskokous pidettiin keväällä 2012, ja se kokoontui muun muassa Euran kirjastossa. Kokouksia pidettiin kerran kuussa.

Kerhon päätavoitteena oli karjalaisuuden ylläpitäminen ja murteen säilyttäminen. Kunkin tapaamisten aiheena oli aina jokin karjalaisuuteen liittyvä teema, josta juteltiin sillä kerralla. Lisäksi keskusteltiin niistä asioista, joita mieleen tuli, juotiin kahvia ja laulettiinpa joskus karjalaisten laulujakin. Pääteemoina olivat muun muassa: evakkoon lähtö, vastaanotto vierailla paikkakunnilla ja sopeutuminen niille paikkakunnille, minne lopulta toisen evakkoon lähdön jälkeen sijoituttiin.

Jokaisella tapaamiskerralla oli vaihtuva, karjalaistaustainen vieras, joka ei itse ollut syntynyt Karjalassa, mutta jonka juuret olivat siellä. Nämä nuoremman polven vieraat kertoivat suhteestaan karjalaisuuteen, siihen pohjautuen mitä itse tiesivät ja mitä olivat kuulleet vanhemmiltaan. Kerhon toiminta päättyi keväällä 2015. Kerho oli tärkeä asia niin ukille kuin muillekin kävijöille – olivathan karjalaisten asiat kaikille mieluisia.

Salla Pihlajavaara

Salla Pihlajavaara on 30-vuotias räisäläisjuurinen Suomen kielitiedettä Tampereella opiskeleva nuori nainen. Hän muutti syyskuussa noin vuoden ajaksi ulkomaille.
Salla kokosi kirjaksi isoisänsä Aarne Räkköläisen muistelmia tämän lapsuusajoilta Räisälästä, evakkomatkoilta ja myös sodanjälkeisiltä ajoilta. Lähes 200-sivuinen teos on yhden siirtolaispojan kokemus noista ajoista.
Kirjoja on tehty harkiten, kaksi on valmiina, kolme valmistuu lähiaikoina ja ennen joulua on tarkoitus saada vielä neljä kirjaa, eli yhteensä yhdeksän kirjaa. Toinen tällä hetkellä valmiina olevista kirjoista löytyy Euran kirjastosta, josta kirjan voi lainata.

Takaisin lokakuun 2017 lehteen