Kruunun eläke

Spåra serkkuja ja heidän jälkeläisiään koolla Kepolan Yhdystiellä 2016.

Kruunun Eläke on kertomus isoisäni Alexander Spåran esi-isistä aina 1600-luvulle asti. Spåra suku, jonka monivaiheista ja tapahtumarikasta historiaa olen yli kahdenkymmenen vuoden ajan tutkinut, on ollut mielenkiintoinen ja opettava aikamatka vuosisatojen taakse. Jully Ramsay teoksessaan Frälsesläkter i Finland. Intill stora ofreden (Aatelissukuja Suomessa ennen isovihaa) käsittelee Spåra sukua aina keskiajalle saakka ja pääosin he ovat olleet kruunun palvelijoita ja sotilaita.

Alexander oli syntynyt Sulkavalla 20.08.1871. Hän oli renkinä eri paikoissa Sulkavalla ja työskenteli myös Saimaalla ja lähivesillä puutavaran kuljetusaluksilla ja hinaajilla. Kiinnostus päästä vähän isommille vesille sai hänet ilmeisesti hakeutumaan Laatokalle vastaavanlaisiin töihin. Koska 1900-luvun alkupuolella lämmitykseen käytettiin melkein ainoastaan halkoja, oli niiden menekki luonnollisesti suurta. Tällaisella aluksella, joka kuljetti halkoja Laatokan kaupunkeihin, oli Alexander töissä, kun hän tapasi tulevan puolisonsa Maria Kolkan.

Heidät vihittiin Räisälässä 7.7.1901. Äitini Tyyne Spåra syntyi perheen vanhimpana lapsena 19.9.1902 Räisälässä. Myöhemmin perheeseen syntyivät Aarni, joka kuitenkin kuoli pienenä, Aarne s. 1907, Asser s. 1912, Kerttu s. 1919 (vihitty Tomminen) ja Iines s. 1923 (vihitty Ryhänen) -nimiset lapset. Äitini Tyyne Maria Spåra vihittin talollisen pojan Pekka Karilaisen kanssa Räisälän Alhotojalla. Heille syntyivät lapset Onni, Veikko, Sylvi, Erkki ja Reijo.

Evakkomatka

Kesällä vuonna 1944 Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen, tuli evakuointimääräys myös räisäläläisille. Meidän evakkomatkamme kohti Pohjanmaata alkoi dramaattisesti. Myllypellon asemalla evakkojunan veturi suistui kiskoilta ja lähtömme viivästyi. Sen takia saavuttuamme Elisenvaaran risteysasemalle, jouduimme vihollisen ilmahyökkäyksen kohteeksi.

Tämä pommitus vaati sodan suurimmat siviiliuhrit. Lopullinen kuolleiden lukumäärä on vielä tälläkin hetkellä epävarma. Joidenkin tietojen mukaan jopa 160 henkeä.

Minä olin tuolloin 3,5-vuotias ja minulla on joitakin muistikuvia tästä järkyttävästä tapahtumasta. Meille tämä oli risteysasema, mutta monille tästä tuli päätepysäkki.

Pohjanmaan kautta muuttoreittimme vei Satakuntaan Köyliöön Kepolan kartanoon. Vanhankartanon maista lohkotulle asutustilalle asuinrakennus valmistui vuonna 1946. Nykyisin tämä Yhdystien varrella oleva talo on meidän vapaa-ajan asuntonamme.

Ruotsiin

Armeijan jälkeen 1960-luvun alussa, kun Suomessa vallitsi suurtyöttömyys, minusta tuli uudestaan ”pakolainen”. Suomesta meitä lähti useita kymmeniätuhansia työnhakuun lahden taakse Ruotsiin.

Tapasin tulevan vaimoni Majvor Birgitta Ejefjordin Tukholmassa ja lapsemme ovat syntyneet siellä. Poikamme Leif syntyi vuonna 1965 ja tyttäremme Lena vuonna 1966.

Vaimoni suku hänen äidin puoleltaan on lähtöisin Roslagenista, joka on rannikkoalue itäisessä Upplandin maakunnassa Norrtäljen rannikkoseudulta. Laivavarustamo Silja Line aloitti autolauttaliikenteen 1960-luvulla Norrtäljestä -Turkuun ja tällä linjalla mekin usein matkustimme.

Anoppini kotipaikka Vettershaga on merenrannalla, aivan ruotsinlaivojen reitin lähellä. Saarten takaa näkyivät laivojen piiput, kun ne ajoivat ohi.

Sigurd Jansson, vaimoni äidinisä harjoitti meriliikennettä poikiensa kanssa. He ostivat talvella halkoja ja kesäisin he kuljettivat niitä aluksellaan Tukholmaan myyntiin. Tämä elinkeino loppui kun kumipyörät valtasivat kuljetukset ja polttopuun tarve väheni kaupungeissa. On yllättävää todeta kuinka samanlaisia yhteiskunnalliset toiminnot ovat olleet Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa ja Karjalan Viipurin-Käkisalmen talousalueella. Isoisänihän Alexander oli töissä tällaisella aluksella Laatokalla.

Piikkiön kihlakunta 1600-luvulla

Siirrytään ajassa taaksepäin Piikkiön kihlakuntaan 1600-luvun alkupuolelle.

Lainauksia soveltuvin osin Jully Ramsayn ruotsinkielisestä teoksesta Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden (Aatelissukuja Suomessa ennen isovihaa).

Spåra, vanha aatelissuku Varsinais-Suomesta

Ruotsin Ritarihuoneeseen v.1765 vuonna 1648 kuolleen ja sammuneen Spåra N:o 160 suvun istuimelle. Omisti yhteisen syntyperän aatelissuvun Silfverspåra (Hopeaspåra) N:o 385 miestenpuolelta 1678 loppuneen suvun kanssa. Ainakin yksi Spåra suvun jäsenistä käytti nimeä Silfverspåra niinkuin vastaavasti Silfverspåra nimellä sisäänkirjoitetut henkilöt käyttivät nimeä Spåra. Vuonna 1759 lähetti vänrikki Hans Henrik Spåra (TAB XI) asuinpaikka Rantasalmi suvun Silfverspåra (kilpi = vaakuna) -kirjeen Ruotsin Sotakollegiumiin selvityksenä aatelisesta syntyperästään eläkehakemuksen yhteydessä. Vahva perinnetieto aatelisuudestaan eli tässä vanhassa miehessä, mutta vasta vuonna 1765 Ritarihuone aateloi ja sisäänkirjoitti epätäydellisten ja puutteellisten tietojen perusteella suvun Spåra.

Tällä välin kun unohdettu sukuhaara Savosta, kuten yllä olemme nähneet, Silfverspåra vaakunakirjeen avulla esitti kuuluvansa mainittuun sukuun, pitivät suvun enemmän huomattavat haarat kiinni polveutumisestaan suvusta Spåra N:o 160. Suku Spåra aateloitu vuonna 1617 sisään-rekisteröity v. 1627 loppui kuten aikaisemmin mainittu vuonna 1648 ja kirjattiin täten kuolleeksi v. 1731 ilmestyneen Ritarihuonemartikkelin mukaan. Kun yliluutnantti Henrik Spåra (TAB VII) kuuli tämän, kirjoitti hän tuohtuneena kirjeen Ritarihuonesihteeri S. von Otterille. Kirjeessään hän ilmoitti olleensa läsnä valtiopäivillä vuonna 1723 Spåra suvun N:o 160 edustajana, ja että hän ja hänen esi-isänsä on aina katsottu kuuluvan aateliin. Tähän vastasi von Otter kunniottavasti, että virhe korjattaisiin seuraavassa painoksessa. Näin sai kapteeniluutnantti Hans Henrik Boije, jolla oli valtakirja Spåra N:o 160 suvun paikalle käskyn poistua valtiopäiviltä tai hankkia toinen valtakirja. Sama kohtalo oli greivi Gyllenborgilla joka haki pääsyä vuoden 1752 valtiopäiville samalla valtakirjalla. Ja niin Stiernmannin matrikkelissa vuonna 1754 istui Spåra suku uudelleen tällä kohtalokkaalla ristillä (paikalla).

Samana vuonna tuli Tukholmaan myös kenttävääpeli Henrik Johan Spåra pojanpoika yllämainitulle yliluutnantille (TAB VII), tarkoituksenaan saada takaisin paikka Ritarihuoneesta. Hänellä oli mukanaan perheen papereita, joista ainut painava asiakirja oli vuodelta 1672 kuninkaallinen lupa hänen isänsä serkun Märta Spåran solmia avioliitto aatelittoman kanssa. Ritarihuoneviskaali Fr. von Post ei kiistänyt suvun Spåra aatelisoikeuksia, mutta antoi lausunnon ”Tämä Herra vääpeli ei ole osoittanut kuuluvansa sisäänkirjattuun perheeseen”. Mutta vääpeli ei antanut periksi, hän taisteli ilmeisen hyvässä uskossa oikeuksiensa puolesta ja lopulta Ritarihuonematrikkelin määrätyssä tarkastuksessa v. 1764-65, jolloin niin monta sukutaulua tuli paikatuksi tai uudelleenrakennetuksi, tuli vääpeli Spåra ritarihuone-edustajien pöytäkirjan mukaan todelliseksi ja tunnustetuksi syntyperältään polveutuvaksi af Spåra suvusta. Sisäänkirjautumisen yhteydessä vuonna 1765 nimi muutettiin Spåreksi.

TAB. I

Jakob Olofsson, vaihtoi Juvan aatelistilan 24.2 1556 mihin kuului 24 tankoa maata joka sijaitsi Marttilan kunnassa kuningas Kustaa I: sen kanssa, yhtä paljon maata Moision kylästä Liedon kunnasta, ja sai Väärä nimisen torpan myös. Asetettu aatelistilaksi v. 1562. Naimisissa .... kanssa joka eli v. 1556.

Lapset:
Olaus Jacobi, kirkkoherra, U 1612.
Katso Silfverspåre.
? Tomas Jakobsson, Moisionkylästä, maakirjan mukaan yhdessä tässä alla olevan Sigfridin kanssa elivät v. 1567. Myöhemmin 1700 luvulla esitetty kirjattu niinkuin poika Jakob Olofssonille, ja niinkuin kantaisä Suomessa esiintyvälle Spåre suvulle. Ihmeelliseltä tuntuu, että hän eli samaan aikaan kuin Jakob Olofsson mutta oli vähintään yhtä sukupolvea vanhempi kuin taman todistettu poika Olaus Jakobi.
? Sigfrid Jakobsson. Moisionkylasta eli v. 1567
- Katso Silfverspare

TAB. II

Tomas Jakobsson (TAB I) Moisionkylasta eli v. 1567.

Lapset:
Eskil Tomasson. (TAB III)
Karin, oli Piikkion kihlakunnan vuodelta 12.4 1602 poytakirjan mukaan tati Saka-rias Eskilsson Sparalle. Ja han oli naimi-sissa lietolaisen Bengt Rahalan kanssa ja peri 4 tankoa verovapaata maata Moision kylasta.

TAB. III

Eskil Tomasson (TAB II) peri 8 tankoa maata Moision kylasta. Sai kuningas Johan III:n kirjeen nojalla 29.5 1583 Moision aatelistilan.

Lapset:
Zakarias Eskilsson
Matts Eskilsson Moisiosta U ennen v. 1625 (TAB IV).
Karin Piikkion hovioikeuden paatoksella 12.4 1602 hanen veljensa Matts lunasti hanen osuutensa Moisiosta.
Herman Eskilsson Spara hovimies. Esiintyy Porin kuninkaankartanon mant-taaliluettelossa v. 1594. Kuoli ennen v. 1602.

TAB. IV

Matts Eskilsson (TAB III) omisti aatelis-tilan Moision kylasta Liedon kunnassa. Sai 27.4 1614 vahvistuksen sille vaihtokaupalle jonka Jakob Olofsson (TAB I) v. 1556 oli solminut kuningas Custaf I kanssa. Kirjattu aatelisluetteloon v. 1616;
- U ennen 1625.

Lapset:
Jakob Mattsson, kaskynhaltia (viranomainen), U 1675.

TAB. V

Jakob Mattsson Spara (TAB 4) Moision aatelistilan omistaja jo vuonna 1625. Palveli pitkaan kuninkaallista majesteettia ja kruunua kihlakunnan voutina Piikkion kihlakunnassa, mutta ajautui viimeisina elinvuosinaan suureen koyhyyteen ja velkaan kruunulle. Joutui luovuttamaan ainoan aateliskartanonsa Moision, pantiksi veloistaan Johan Sparalle, aateloitu Silfverspare. 6.6 1668 Sjalon sairaala myonsi hanelle yllapidon, hanen korkean ikansa ja kyvyttomyytensa takia huolehtia itsestaan ja viela vahemman elattaa seitsemaa pienta ja surkeaa lastaan, joista kaksi oli sokeita. Asuinpaikkanaan Saris-kyla Paraisilla; - U 1675, haudattu kirkonkirjojen mukaan Liedon kirkkoon - Naimisissa Aliisa Goransdotterin U n. 1670 kanssa. Hanen on taytynyt olla kaksi kertaa naimisissa.

Lapset:
Jakob Spare, kutsuttiin Silfverspareksi, eli 1673 (TAB VI).
Krister Spara vanrikki U 1691
(TAB VII). Henrik Spara, kapteeni U 1681.
(TAB VIII).
Klas Jakobsson Spara, rivimies kaartissa 1649, eronnut 4.3 1651, korpraali Uudenmaan rykmentissa. Luutnantti kapteeni E. B. von Jordanin rakuu-naomppaniassa 15.11 1658. Kornetti eversti Karl von Arenstorffin rykmentissa 3.4 1669.
Kristina, vihitty 11.10. 1664 Turussa trumpetisti Matts Carolliuksen kanssa. Todennakoisesti han on se sama Kristina Spara Kuottilasta Piikkion kunnasta joka on haudattu Piikkioon.
Hans Spara korpraali asuipaikka Ku-lennoinen Kerimaen kunnassa (TAB X).
Abraham Spara ylikorpraali 1675 Burghaussenin drakuunoissa. Kersantti 1676, ei mainintoja sen jalkeen, kuollut todennakoisesti 4.12 1676, Lundin tais-telussa, missa suurin osa Burghaussenin drakuunoista kaatui.
Vieläkin enemmän lapsia, jotka v.1668 olivat surkeita ja pieniä ja kaksi aivan sokeaa.

TAB. X

Hans Spåra (TAB V). Korpraali. Asuinpaikka Kulinoinen Kerimäen kunnas-sa. - Hänen leskensä Katarina Makkonen kuoli 84-vuotiaana, haudattu 1.5 1729 Kerimäen kirkkoon (13).

Lapset:
Anna, kuollut 77-vuotiaana, haudattu 12.5 1737 Sääminkiin (14). Naimisissa talonpoika Karhun kanssa, jonka poikaa Mårten Karhua syytettiin 1722 Kerimäen käräjillä Annan veljen Karl Gustaf:in toimesta vihamielisestä käytöksestä tämän palatessa vankeudesta Venäjältä.
Karl Gustaf, s. 1669, vänrikki, kuollut 1743 (TAB XI).
? Prudentia, naimisissa, mainittiin 1749 Savon tuomiokirjassa tyttärensä Maria Kälmannin kanssa.
? Erik Spåra, s. 1695. Torppari Reijolan kylästä Rantasalmen kunnasta. Eli täällä vielä 1771, vaimonsa Sofia Asikattaren s. 1700 kanssa. Heillä oli paljon lapsia. Tämä sukuhaara elänee Savossa.

Taulukossa TAB X, jossa Ramsay liittää vuonna 1695 syntyneen Erik Spåran Hans Spåran lapseksi, täytyy olla virhe. Koska henkikirjatietojen mukaan Hans on kuollut 1689-1690 tienoilla ja hänen vaimonsa Katarina Makkonen mainitaan henkikirjossa tämän jälkeen leskeksi. Ramsaylta on ilmeisesti jäänyt huomioimatta Rantasalmella, Asikkalan kylässä Karl Gyllenbrandin aateliskartanossa Rouhialassa olevat Erik Spåra (ryddare) ratsumies ja Elisabeth Lindberg. Ja heidän lapsekseen olen pystynyt henki- ja rippikirjoista varmentamaan vuonna 1695 syntyneen Erikin. Vanha Erik (ratsumies) kuoli Rantasalmella, Asikkalan Tihilänniemessä vuonna 1732 83-vuotiaana. Eli hän oli syntynyt noin 1650. Kerimäen ja Rantasalmen henkikirjojen mukaan on todennäköistä että Hans ja Tihilänniemessä kuollut Erik ovat olleet veljeksiä. He ovat siis olleet kihlakunnan vuodin Jakob Matsson Spåran poikia. Jakob Matsson kuoli Piikkiössä 1673 ja hänet löydettiin Mäenpään, Pölen piispankartanon mailta vain noin runsaan sadan metrin päästä talosta, jossa me asumme tällä hetkellä.

Äitini Tyyne Spåra, rippikuva.

Erikin ja Elisabethin lapset ovat kaikki olleet palveluksessa ruotsinkielisissä aateliskartanoissa Rantasalmella ja ruotsinkielisten virkamiesten perheissä. He ovat varmaankin olleet kaksikielisiä. Erikin on täytynyt olla kaksi kertaa naimisissa. Häntä voidaankin pitää Rantasalmen meidän haaramme esi-isänä. Rippikirjoista ilmenee että suku on ollut suurimmillaan joskus 1750-1850-luvulla (noin 40-50 henkilöä). Suvussa on ollut sotilaita, torpareita, lanpuoteja(tilanvuokraajia) ja joku talollinenkin. Suurin perhe oli vuonna 1776 syntyneellä Abraham Spåralla ja Maria Jordanilla. Heillä oli 15 lasta ja heidän kohdaltaan löytyy rippikirjoista merkintä: ”tämä pari sai tilan”. He saivat tilan Hiltula n:o 12, joka oli luutnantin virkatalo siis kruununtila, jonka Abraham oli lunastanut perintötilaksi. Tuolloin oli mahdollista lunastaa tila maksamalla yhdellä kertaa kolmen vuoden verot kruunulle sekä toimitusmaksut, jotka olivat noin neljän vuoden verot. Tätä suurperhettä kohtasi 1800- luvun alkupuolella suuri suru ja onnettomuus kun samana vuonna heiltä kuoli neljä lasta kulkutauteihin. Heidän jälkeensä Abrahamin tytär Sophia Garel ja hänen miehensä M. Kettunen olivat Spåra tilan isäntinä.

Abrahamin vanhin veli Johan sai myös kokea kovia noihin aikoihin. Hän oli vihitty hiismäkeläisen ratsutilallisen tyttären Karin Hukkasen kanssa ja he odottivat ensimmäistä lastaan. Synnytyksessä kuitenkin jokin meni vikaan ja molemmat sekä äiti että poikalapsi menehtyivät muutaman päivän välein.

Rantasalmella Spårat olivat sotilasammatin ohella olleet tilallisia Hiltulassa, lanpuoteja (tilanvuokraajia) Tuusmäellä, yhtiömiehiä Reijolassa, torppareita ja renkejä Rantasalmen kartanoissa.

Erikin ja Elisabeth Linbergin lastenlasten syntymä- ja kastemerkintöjä tutkiessa kiinnittyy huomio siellä olevien kummien nimiin, jotka poikkeavat tavallisista savolaisista nimistä. Esimerkiksi Beata von Konow, Greta von Konow, Otto von Pistolekors, Johan von Nandelstadh, Sophia von Fiand, von Harlin, aatelliskartano Vahersalon omistaja 1825-1867, kappalainen Karl Johan Pontan, majuri Svarts, rehtori Herman Prochman, joka oli sotatuomari Johan Prcohmannin ja Sofia Harneskiöldin poika,Vahersalon aateliskartanon edelliset omistajat, herr Heinzius, kirkkoherran tytär Ulrika Kyander Nils Opman Ratsumestari Henrik Opmannin poika, Ratsumestarin rouva Kathrin Opman, Johan Hainricius ym. ruotsalaisnimiä.

Arvo M Soininen kirjoittaa Rantasalmen historiassa, että Rantasalmen aatelisten kotikieli oli ruotsi mutta he puhuivat myös suomea. Poikkeuksena kaksi ruotsinmaalaista neitiä, jotka viettivät kesiään Rantasalmen pappilassa. Näiden neitien täytyi olla juuri von Konovin sisarukset, Maria Spåran lapsen Lisan kummit. Heistä oli merkintä henkikirjoissa vain yhdeltä vuodelta ja tuolloin pappilan tiluksilla, eivätkä he olleet myöskään merkitty henkilösarakkeeseen. Marginaalissa heistä oli merkintä, että he käyttivät kuristettuja hameita, tarkoittanee ns. pönkkähametta, jollaisia säätyläisnaiset käyttivät tuolloin. Maria oli noihin aikoihin palveluksessa nimismies Södermarkilla pappilan vieressä ja Marian isosisko Anna pappilassa korkeasti oppineella rovasti Andreas Heinriciuksella. Heitä yhdisti varmaan muun muassa juuri yhteinen kieli Konovin sisaruksiin.

Vuonna 1818, kun Suomen ritarihuone perustettiin, siirrettiin kaikki Suomessa asuvat aatelissuvut Suomen ritarihuoneeseen. Näin myös Spåra-suku, joka oli siis Spåre nimellä kirjattu Ruotsin ritarihuoneeseen. 1820-luvulta lähtien on tätä Spåre muotoa alkanut esiintyä myös Erikin s. 1650 jälkeläisten nimissä, esimerkiksi heidän ollessaan kasteissa kummeina ja muutamissa muissa dokumenteissa.

Dosentti Jarl Gallen, joka on laajalti tutkinut Spåra/Silferspåra sukuja, kertoo tämän kihlakunnanvouti Jakob Matson Spåran olleen ensimmäinen joka on haarassaan ottanut 1600-luvun alkupuolella virallisesti nimen Spåra sukunimekseen. Hän kertoo myös että entinen kihlakunnanvouti, joka oli joutunut luopumaan Moision säteritilastaan eli rutiköyhänä Soris-kylässä Paraisilla pienen kruunun myöntämän eläkkeen turvin. Jarl Gallen kertoo myös että vaihtokauppaan, jonka Jakob Olofsson vuonna 1556 teki Kustaa Vaasan kanssa jossa hän sai Moision säterin ja Väärä torpan, kuului myös Mäenpään pöle (talo) Piikkiössä. Tämä selittänee hänen löytymisensä kyseisen kartanon mailta kuolleena vuonna 1673. Syytä hänen köyhtymiseensä voimme vain arvailla, mutta Ruotsin kansallisarkistosta löytämästäni dokumentista käy ilmi että hänen velkansa kruunulle oli sitä luokkaa että se ei ole voinut johtua ylellisestä ja tuhlailevasta elämästä.

Reijo ja Majvor Karilainen kesälomalla 1963.

On hyvin todennäköistä että hän 1650-luvun vaiheilla olleiden vaikeiden katovuosien ja niitä seuranneiden tilojen autioitumisien vuoksi ei ole pystynyt perimään talonpojilta heidän verovelkojaan.

Ei ole myöskään selvinnyt myönnettiinkö tälle rantasalmelaiselle vänrikki Hans Henrik Spåralle, joka Ramsaun mukaan eläkehakemuksensa yhteydessä lähetti Ruotsin sotakollegiumiin selvityksen aatelisesta syntyperästään, vuonna 1759, tuolloin eläke. Olen nimittäin Ruotsin sota-arkistosta löytänyt toisenkin hänen eläkehakemuksensa vuodelta 1773 jossa hän selvittää palvelusvuosiaan kruunun palveluksessa. Hakemuksen laatija H Prohchman (Marian Spåran lapsen kummi?) kertoo hänen olevan vähissä varoissa, vanha ja raihnainen sekä vaikeuksissa elantonsa saannissa. Hans Henrik kuoli 26.10.1788 Rantasalmella 76-vuotiaana.

Tuo kruunun eläke tuntuu kulkevan suvussa, sillä sitä minäkin tässä nautin Ruotsin työvuosiltani ansaitsemaani eläkettä saaden ja vieläpä aivan Jakobin kuolinpaikan lähistöllä Varsinais-Suomen Piikkiön kihlakunnassa.

Takaisin elokuun 2017 lehteen