Räisälän takaisinvaltaamistaistelut
elokuussa 1941 rivimiehen näkökulmasta

Tämä kertomus perustuu isäni korpraali, myöhemmin alikersantti Mikko Rantalaisen (s. 1915, k. 2003) kertomukseen. Isäni palveli joukkueenjohtajan taistelulähettinä I/JR 43:ssa 10. divisioonassa. Divisioonan liikkeitä on helppo seurata. Mitä pienempään joukkoosastoon mennään, sen vaikeampaa on. En ole edes yrittänyt selvittää. Olen lisännyt joitakin päivämääriä ja kellonaikoja seurannan helpottamiseksi.

Räisälän pohjoispuolen taistelut olivat isäni kertomuksissa yhtä Timoskalaa. Välissä vilahteli Pikkulampi, Hytinlahti, Näpinlahti. Sotapäiväkirjoihin merkitystä Tarhalasta hän ei maininnut kertaakaan. Räisälän taistelun esinäytös isäni osalta käytiin jo Hiitolassa: Kuullaan venäläisjunan puksuttavan asemalla. Arvellaan sen lähtevän Viipuriin. Käsky: kiskot taivaalle! Sellaistahan se on: tuhoa ja korjaa. Juna kuitenkin lähti kohti Käkisalmea kenenkään estämättä ja kuten myöhemmin selvisi, Myllypeltoon, ja niinpä sama vihollisporukka tuli vastaan Timoskalassa kuin mikä oli ollut vastassa Hiitolassakin!

Suomalaiset saapuivat Räisälään 10.8. linjalle Siirlahti-Unnunkoski. Venäläisten aloitettua vastatoimet, juututtiin paikoilleen. Kuten kunnon kylätappelussa, niin täälläkin kumpikin osapuoli rupesi haalimaan vahvistuksia ratkaisun saamiseksi. 12.8. klo 7.30 JR 43 sai käskyn siirtymisestä Kaukolaan.

Puolenpäivän maissa (12.8) isäni ollessa Hiitolassa Veijalan järven ja Asilan välisellä kannaksella Laatokan rannalla, tuli käsky pataljoonasta siirtymisestä heti Hiitolasta noin 5 km lounaaseen Kosenmuoniin klo 14.50 mennessä. Ruokailun jälkeen klo 16.30 marssi jatkui Kosenmuonista n. 10 km päähän Kaukolan pohjoispuolisen tienristeyksen maastoon, johon majoituttiin. 13.8. illalla saatiin käsky lähteä kohti Räisälää suuntana Unnunkoski-Kivipelto, tehtävänä sillanpää Särkiniemeen. Myöhemmin käskyä täydennettiin: Otettava koko Särkisalo haltuun. Tarkoittiko tämä pientä purolinjaa vai tienristeystä lähellä Myllypeltoa? Joka tapauksessa esikunnassa joku jo arveli päästävän takaa-ajoon.

Venäläiset ehtivät hyökätä ensin

14.8. klo 1.40 lähdetään liikkeelle. Ennen kuin saadaan oma hyökkäys käyntiin, venäläiset ehtivät ensin. Aloittavat hyökkäyksensä klo 5.30 edeten n. 2-3 km. Oman hyökkäyksen sijasta joudutaankin torjuntataisteluihin. Sotapäiväkirjan mukaan hyökkäys pysäytettiin klo 9.00 mennessä linjan Yletlampi – Selkosenjärvi tasalle. Klo 15.00 ryhdyttiin takaa-ajoon Timoskalaa kohti.

Näin selvää se on sotapäiväkirjojen mukaan. Mitä tämän kuuden tunnin aikana tapahtui, ei rivimiehen näkökulmasta olekaan näin selväpiirteistä. Klo 12.10 kuullaan hyökkäysvaunun kolinaa jossain Yletlammen korkeudella. Paikkaa en ole valokuvista pystynyt paikallistamaan. Siirrytään tieltä pusikon taakse näkösuojaan, josta seurataan tilannetta. Isäni näkee, miten vaunu ajaa joukkueen ammuskranaattien yli. Käsikranaatit räjähtelevät, luodit poksahtelevat syttyessään palamaan. Vaunu syttyy tuleen. Kuski kääntää vaununsa tien sivuun sammuttaen moottorin. Palo sammuu itsekseen.

Eräs alikersantti (nimeä en julkaise, koska pitäisi monesta lähteestä tarkistaa henkilön oikeellisuus) huomaa tilaisuutensa päästä leuhkimaan vaunun valloittajaa. Juoksee yksin vaunun luokse, jolloin alaluukusta ammutaan häntä vatsaan. Sota muuttuu hetkeksi kostosodaksi, jossa ei armoa anneta, tosin sitä ei pyydettykään.

”Mie kun suutun, niin mie suutun sit kunnolla”

Muitten kertomukset alkavat tästä. Vaunu valloitettiin ja sen miehistö tapettiin, todetaan lakonisesti. Eräs kranaatinheitinjoukkueen ylikersantti, myöhemmin luutnantti, mistä kaukaa lie juossut paikalle, tappoi vaunumiehen puukolla. Myöhemmin hän totesi: Mie kun suutun, niin mie suutun sit kunnolla. Hänellä kun oli selvittämättömiä asioita naapurin kanssa liittyen maanomistuskysymyksiin Kannaksella Valkjärvellä. Hän haavoittui selkään syyskuussa -43 Syvärin sillanpäässä Pogostan lohkolla halvaantuen. Oli sidottu pyörätuoliin koko loppuiäksi. Hän antoi kasvonsa koko kansalle sotainvalidien keräyksen yhteydessä kertoen mielenterveysongelmistaan, alkoholisoitumisestaan ja selviytymisestään.

Seurasin isäni kanssa kahden metrin etäisyydeltä, kun isäni entinen joukkueenjohtaja kävi tervehtimässä tätä sotainvalidiveljeä. Harva tätä näin selvästi on läheltä nähnyt kuin isäni joukkueenjohtajansa kanssa, jolta myöhemmin tarkastin kertomuksen oikeellisuuden.

Toinen hyökkäysvaunu ajoi tämän vaunun ohi pohjoista kohti n. 300 metriä. Tästä vaunusta on kertomuksia vaikka minkä verran. Siihen ammuttiin laskutavasta riippuen 70-135 laukausta. Ei tehonnut. Viimein pysähtyi. Tätä etummaista oli yritetty pysäyttää kasapanoksilla, onnistumatta. Vaunu oli uusi malli T-34 (Sotka). Vahvistuksen isäni kertomukseen olen saanut ”Viisi sodan vuotta” -teoksesta. Ensimmäinen: Ryssä tuli harvan miehityksemme läpi (Oltiin painopistesuunnassa). Toinen: Ammuimme niin perkeleesti. Ryssän läpimurto oli tosiasia. Kolmas: Vaunu ajoi ammusvaunumme yli syttyen palamaan, jne. Vaunun luona oltaessa joukkueelle tuli käsky: Puhdistakaa pikkulammen (Yletlampi) ympäristö. Siinä vierähtikin vuorokausi. Välillä satoi vettä tolkuttomasti, puhdistaminen piti keskeyttää välillä sateen takia. Maasto oli peitteistä, ei näkyvyyttä, omat ja vieraat sekaisin. Joku joutui jopa turvautumaan puukkoon, kun ei saanut ampumatilaa. Omistaan harhautuneet pienet vihollisosastot antautuivat vangeiksi suhteellisen helposti. Sitkeimmät piti yksitellen kaivaa ylös koloistaan, kuin maamyyrät.

Seuraavana päivänä 15.8. klo 14.00 saakka oltiin Yletlammen eteläpuolella puhdistustöissä Hytinlahti – Timoskala- maantien varressa. Jossain kerrotaan hyökkäyksestä maantietä pitkin. Toisessa käskyssä mainitaan takaaajosta. Isäni sotilaspassissa lukee Hytinlahden taistelu. Klo 14.30 lähdetään muun pataljoonan perään 10 km:n marssille Ahvenitsan järven itäpuolitse maaston kautta Tarhalaan.

Käskynä oli kaksi km kirkon pohjoispuolella olevan tienristeyksen haltuunotto. Tavoitteesta jäätiin 1-1,5 km. Valtatie Räisälästä Kaukolaan katkaistiin. Motin pituus oli n. 4 km ja leveys 2-3 km. Osa venäläisistä purkautui pois idän kautta.

Vasemmalla – oikealla – edessä – takana

Seuraavat tapahtumat olivat katkaisukohdassa jossain Tarhalan tienoilla. En ole pystynyt maastosta tunnistamaan näitä talvisodan aikana rakennettuja puolustuslinjoja.

Maata on puolustettava myös Käkisalmen ja Räisälän takanakin. Näitä puolustusasemia on ylimalkaisesti piirretty karttoihin. Näissä Talvisodan aikaisissa asemissa vihollinen perääntyy 100 metriä kerrallaan. Jossain vaiheessa oltiin talvisodan aikaisella piikkilankaesteellä, josta oli hyvä ampumaala. Mihin suuntaan, sitä en tiedä, pohjoiseenko vai etelään? Karttoja ei ollut. Sotilaalla on aina neljä ilmansuuntaa: vasemmalla - oikealla - edessä – takana, riippumatta siitä missä ollaan, mitä tehdään.

Ollaan talvisodan aikaisen panssarivaunukaivannon luona. Samalla tulee vihollisen kuorma-auto lava täynnä ukkoja. Kuski ammutaan, auto vaapuu 80 metriä leveän aukion yli räjähtäen kaivantoon. Ukot hyppivät lavalta ja juoksevat takaisin metsään sellaista haipakkaa, että yhteenkään ei saada osumaa.

Kävellään tällä alueella tiellä johonkin päin. Tien oikealta puolelta kuuluu kumpareelta huuto suomennettuna: Toveri majuri, toveri majuri, mihin päin me menemme? Tien vasemmalta puolelta kalliolta tai kumpareelta kuuluu ääni: Loivasti vasemmalle! Joukkue laitetaan heti ketjuun ja sana taakse komppaniaan: Ryssä hyökkää oikealta. Mihin lienevät hävinneet, ei niitä tullutkaan. Nämä ovat jo ehkä elokuun 16. päivän tapahtumia.

Samaan monttuun niin hevoset kuin miehetkin

17.8. siivotaan maastoa Tarhalassa Timoskalan eteläpuolella. En tiedä paljonko taistelujoukkoja käytettiin tien varsien siivoamisiin, ainakaan Timoskalassa herrat eivät halunneet haistella tätä kuvottavaa mädäntyneen lihan hajua…

Venäläisten kaivamiin korsunpohjiin vedätetään vangeilla samaan monttuun niin hevoset kuin miehetkin. Osa sellaisenaan, osa telttakankaalla vetäen. Pahimmin silpoutuneet kannettiin ladoista otetuilla ovilla. Isäni ihmetteli, miten ilmeettömästi vangit omiansa vetivät monttuun. (Isälleni ei juolahtanut mieleen, että ei hänkään vastaavassa tilanteessa olisi mieltään osoittanut. En rohjennut ottaa tätä puheeksi).

Tällä aikaa 17.8. klo 7.45 Mäntyharjun miehet yrittivät ottaa haltuun käsketyn tienristeyksen tuntumassa ollutta Työväentalon mäkeä. Yli vuorokausi meni valtavine tappioineen ennen kuin he 18.8. klo 7.45 ensimmäisinä suomalaisina saavuttivat Räisälän kirkon.

Tausta seuraavalle vaiheelle: Siirlahdessa taistelevia joukkoja oli käskyn mukaan kehotettu tekemään moukari-isku Tietäväjärven ja Ahvenitsan järven väliin. Venäläiset livistivät länteen. Jotain jäi tiellekin. Illalla 17.8. klo 21 tuli käsky kiertää Tarhalan pohjoispuolitse Napinlahteen ja avata tie Napinlahdesta Räisälään. Aamulla 18.8. tultiin takaisin Tarhalaan.

Viimeisenä suomalaisena osastona 18.8. klo 12 saavuttiin Räisälän kirkolle. Tunnin ruokatauon aikana otettiin valokuvat Stalinin patsaasta. Klo 13 lähdettiin ensimmäisenä suomalaisena osastona kohti Kiviniemeä. Käskyn mukaan piti JR43:n ottaa sillanpää Vuoksen etelärannalta.

Illalla 18.8. oltiin Lähdekorvantien risteyksen edessä. Seuraavana päivänä se kierrettiin idän kautta. Samoin Humalainen kierrettiin sotilaan onnella idän kautta. Venäläiset olivat asemissa kylän länsilaidassa. Matka jatkui Kasarmilaan, josta isäni laitettiin joukkueenjohtajan ja oppaan avustuksella metsäpolkuja pitkin Kiviniemeen tiedustelemaan siltojen kunto apteekin kellarin ikkunasta. Sillat ovat tuhottu, yli ei pääse. Kiviniemi oli venäläisten hallussa.

Yksikköön paluun jälkeen vallattiin Kiviniemi. Jäätiin siihen. Isäni pesäke oli rautatien ja maantien välissä 30 metriä radasta länteen. Myöhemmin Vuoksi ylitettiin Äyräpäässä.

Isäni haavoittui Viipurissa 21.6.1944 ja hän oli 30 prosentin sotainvalidi.

Lopuksi yhteenveto:

Venäläiset olivat tyytymättömiä suoritukseensa Räisälässä. Esikunnissa turhautuneisuutta purettiin tavanomaisella retoriikalla: syylliset on löydyttävä. Heidät on saatettava edesvastuuseen ja rangaistava mitä ankarimmin.

Isäni havainnot Hytinlahti-Timoskalasta: Kaikki paikat haisivat märänneelle yksinpä ruokakin pakissa. Oli kesän kuumimmat päivät, mätäkuu.

Taistelu Räisälästä kesti yli viikon 10.-18.8.-41. Siellä lojuivat hevosten raadot kuten kaatuneetkin sikin sokin. Isälläni oli valokuva Timoskalasta 8 hevosen tykkivaljakosta, joka oli ammuttu keskelle tietä; kaikilla kaviot kohti taivasta turvonneitten mahojen takia.

Muistiin merkitsi:
Pentti Mikonpoika
Rantalainen
Ristiina

Takaisin maaliskuun 2014 lehteen