Opistotapaaminen Tampereella![]() |
||
|
Räisälän Kansanopiston oppilaat 1961-62 kokoontuivat Cumulus hotelliin Tampereelle maaliskuun 15. päivänä. Meitä oli 15+2 ”avekkia”, jotka saapuivat eri puolilta Suomea ja yksi Ruotsista asti. Virpi Willman (os. Valli) ja allekirjoittanut olimme tulijoita vastassa aulassa, tunsimme melkein kaikki heti. Kaksi oli, joita emme heti tunnistaneet. Aikaa oli kulunut yli 50 vuotta, joten ihmekös tuo, jos kasvomuisti oli häipynyt. Siirrytimme ravintolan puolelle ja Virpi piti tervetulopuheen, samalla kohotimme maljat tapaamisemme kunniaksi. Kerroin päivän ohjelmasta ja hotelliasioista. Pidimme hiljaisen hetken Sirkka Karosen poismenon johdosta kunnioittaen hänen muistoaan. Ruokailun jälkeen luimme tervehdykset niiltä opistolaisilta, jotka eivät olleet paikalla. Tervehdyksiä oli lähetetty kiitettävästi. |
Toin tilaisuuteen terveiset opiston johtajaopettaja Heikki Isolaurilta. Soitin hänelle aiemmin ja kerroin tapaamisestamme. Hän ilahtui kovasti ja pyysi välittämään lämpimät terveiset kaikille. Lähetimme hänelle kortin ja liitimme mukaan "luokkakuvamme" Tampereelta. Filosofian tohtori Isolauri asuu Turussa ja voi hyvin. Hän täyttää ensi vuonna kunnioitettavat 90 vuotta. Kahvin jälkeen suunnittelimme uutta tapaamista ja sovimme että nähdään kolmen vuoden päästä Tampereella. Matti Paavilainen sai tämän tehtävän hoitaakseen. Suurin osa meistä istui vielä illalla ravintolan puolella juttelemassa. Koska olimme tulleet kaukaa, niin yövyimme hotellissa. Aamulla vielä tapasimme ruokailussa. Sitten olikin jäähyväisten aika, teimme sen iloisissa merkeissä, sillä kolmen vuoden päästä taas tavataan, eikö niin? Aila Laine (os. Kuosa) |
|
Takaisin kesäkuun 2014 lehteen |
||