Rajatonta ystävällisyyttä – onko sitä?

Palaan toukokuuhun 1999. Karjalan laulumaille suuntautuva retki oli hyvässä vauhdissa, ”Toinen Laulusoutu”. Seitsemän miessoutajaa ja minä, lisäksi huoltoauto kuljettajineen Imatralta. Laulusoutu – tuo nimi juontaa osanottajista: Uudenkaupungin LauluVeikot-mieskuorosta viisi jäsentä. Luontoretki Räisälään, Vuokselaan, Kiviniemeen, Sakkolaan, Metsäpirttiin ja Äyräpäähän, se oli tapahtuman virallinen nimi. Ohjelman ja ohjeet antoi matkanjohtaja Aimo Kalenius.

Aimon, ykkösbasson, lisäksi matkassa olivat kuoron ja soudun taiteellinen johtaja Pekka Harmovaara, kakkostenori Raimo Rantanen, ykköstenori Seppo Pöyhönen ja Mauri Tenhonen, Tekemälahden ylipitkä kakkosbasso (lehtemme vastaava toimittaja!) ja herrat Raimo Reunanen sekä Altti Kuusisto.

Veneet vuokrattiin Räisälästä, Humalaisten kylän Oriniemestä, neljä vihreää, lähes Rajatonta ystävällisyyttä – onko sitä? ehjää venettä airoineen.

Muutosten ilta ja yö Metsäpirtissä

Ensimmäiset yöt sujuivat lähes ohjelman mukaan, mutta sitten hävisi tutkasta Hannu Kaleniuksen ohjastama huoltoauto, jolla mm. Kiviniemen kosken kuohut ohitettiin Suvannon puolelta. Ilta alkoi pimentyä – rannalla värjötteli kahdeksan soutajaa ilman telttaa, ilman makuupusseja, ilman muonaa, yli kolmenkymmenen kilometrin päiväsoudun jälkeen! Tähyiltiin maantielle, mutta turhaan.

Yösijan etsintään

Rohkeimmat, kielitaitoisimmat lähtivät yösijan etsintään. Hylätty omnibussi rotansyömine patjoineen ei miellyttänyt! Sitten tärppäsi: lukiovenäjän ja muitten kielten melskalla löytyi keskeneräinen, mutta jo laudoitettu omakotitalo, jonka haltijat Margarita ja Sasha toivottivat väen sisään. Sauna oli yhtä keskeneräinen kuin päärakennus, mutta pesuvettä ja löylyä oli tarjolla.

Pashaalsta, odin harasoo... jostain ihmeen kaapeista isäntäväki kaivoi (ehkä aapureiltakin) makkaroita, suolakurkkuja eriparisten ottimien kanssa pöytään. Palanpainike, vodka, ei vähentynyt illan kuluessa. Eikä laantunut laulu. Laulua istuen, laulua seisten, juomalauluja.... suomeksi ja venäjäksi kling, kling ja bravo, hjuva ilta....

Rappuset johtivat yläkertaan, jonne talon emäntä alkoi sijata vuoteita ”vieraille”. Puhtaanvalkoiset lakanat löytyivät lavereille. Minun peitteekseni rouva Margarita kantoi kultalammasturkin.

Laulut raikuivat alakerrassa, naapuri haki kitaransa – ja juhla jatkui, kunnes ovelle ilmestyi Hannu Kalenius! Huolet olivat tiessään, ja retkikunta koossa. Ja että miten ihmeessä Hannu retkikunnan löysi, se on oma kertomuksensa, pitkä. ”Sinpäi suunnistin mist kovaäänine laulu ja mekastus kuulu”. Lisäksi moitteet perään! Soitannollinen, lyhyt, hieman holotna, mutta ihana yö alkoi talon isännän valomerkistä. Aamulla viisipäiväinen soutu jatkui kuta kuinkin ”suunnitelmien mukaan: vastassa Taipaleen joki, akanvirtoineen, pyörteineen.

Läpi harmaan kiven ja sinisen veden. Laulusoutu etenee vaikka veneitä työntämällä ellei vesi riitä.

Raimo Rantanen kiikaroi, Tuula Lindqvist soutaa. Reissun aikana roolit olivat useimmiten toisinpäin.

Slava ja Mauri syventamässä Tenholan sukutilan entisen ja nykyisen isännän henkistä ja kultturellista yhteistyötä.

Tässä on vain yksi esimerkki ystävällisyydestä, jota koimme kahdentoista souturetken aikana, aina Sakkolasta Solovetskiin.

Tuula Lindqvist

Takaisin syyskuun 2013 lehteen