Tutustumismatka isovanhempiemme kotiseudulle Karjalaan
Marika seisoo kotimme takan edessä Räisälän kansallispukuun pukeutuneena. Hänestä otetaan kuvaa Vaaniin Neittamon historiikin lukuun, joka kertoo Karjalan siirtolaisista. Puku on mummomme (Lempi Issakoff os. Olkkonen) itsensä tekemä ja perintönä häneltä saatu. Tuolloin syntyi halu selvittää puvun sekä sukumme todelliset juuret.
Puoli vuotta myöhemmin olimme matkalla Räisälään paikkaan, josta olimme kuulleet vain tarinoita. Ensikertalaisena Melina odotti näkevänsä paikallista elämää, kauniita maisemia ja köyhyyttä.
Menomatkalla piirakoita ja Ilkan lapsuudenmuistoja
Menomatkalla nautimme asiaan kuuluvasti karjalanpiirakoita, opiskelimme venäjää ja kuuntelimme innokkaasti matkanjärjestäjämme Ilkka Puukan lapsuuden tarinoita Humalaisten kylästä. Rajan ylitimme Nuijamaalla, jonka jälkeen matkaamme hidastivat huonokuntoiset tiet. Karjalaisten yhteislaulujen siivittämänä aika kului kuitenkin nopeasti, kunnes saavuimme majapaikkaamme Losevoon.
Kohti Humalaisten kylää
Yön levättyämme matkasta suuntasimme kohti Humalaisten kylää. Pystyimme vain kuvittelemaan, kuinka hurjaa 6-vuotiaan Ilkka Puukan elämä oli ollut, kun hän oli Humalaisissa asuessaan nähnyt lentokoneen tippuvan horisonttiin. Kävimme raunioituneen kyläkaupan kellarissa, jonka tien varresta veljemme Markus löysi käyttämättömän luodin vuodelta 1944. Yllätykseksemme ruuti luodin sisällä oli vielä kuivaa ja syttyi palamaan. Kävelyretki Torhonjärven rantaan sai vatsamme kurnimaan ja päätimme lähteä Räisälän kirkonkylään borssi-keitolle.
Unnunkoskelle
Retkemme kolmantena päivänä pääsimme käymään isovanhempiemme (Lempi ja Jaakko Issakoff) kotikylässä Unnunkoskella. Sieltä mummomme lähti evakkoon ukin jäädessä puolustamaan isänmaatamme. Mummon kotipiha oli nyt venäläismiehen omistuksessa. Vain mummomme navetan rauniot sekä palasia pirtin rappusista ovat säilyneenä näihin päiviin asti. Veressämme kulkeva rakkaus paikkaa kohtaan oli säilynyt kuitenkin ennallaan.
Isä esitteli kotipaikkoja
Isämme lapsekas riemu tarttui meihinkin hänen esitellessään paikkoja. Säntäilimme ympäriinsä ja yritimme pysytellä hänen perässään. Näimme paikan kauneuden, mutta aikaisemmin paikalla käyneet sukulaisemme kuvailivat sen olleen vieläkin kauniimpi ennen jälleenrakennusta. Kuulimmekin moneen otteeseen sanat ”Meidän maita!” ja samastuimme tuohon tunteeseen. Evästauon pidimme Vuoksen järven rannalla polskutellen jalkojamme sen virkistävässä vedessä.
Käkisalmeen vihittäväksi
Samaiselta rannalta isovanhempamme olivat lähteneet potkukelkalla aikoinaan jäätä pitkin 17 km:n matkalle Käkisalmeen vihittäväksi. Heidän epäonnekseen pappi oli ollut sotaa paossa, jolloin he taivalsivat matkan seuraavana päivänä uudelleen. Matkaa kertyi yhteensä noin 68 km. Nyt viimeistään ymmärsimme tuon tunteenpalon, joka isovanhemmillamme oli ollut heidän matkustaessaan sodan jälkeen ensimmäistä kertaa kotikonnuilleen ilman viisumeita. Jouduimme jättämään Unnunkosken taaksemme. Matkalla takaisin Räisälän kylään opettelimme Unnunkoskelaisia sanontoja: Meidän silmämme eivät kassot lietee päin (=emmehävenneet) vaan nyt olimme tietoisia ja ylpeitä juuristamme. Hotelliin päästyämme päätimme virkistäytyä Vuoksessa ja kokea venäläislöylyt.
Viipurin torin kautta
Viimeisenä retkipäivänämme ennen kotiin paluutamme piipahdimme Viipurin torilla. Mukaan tarttui niin pellavaa, saunahattuja, paikallisia herkkuja, pöytäliinoja kuin hapankaalia. Ostosten jälkeen lähdimme hyvillä mielien kohti Satakuntaa. Matkan jälkeen rakkaus Karjalaa ja sukujuuriamme kohtaan on vain syventynyt ja toivommekin pääsevämme jonakin päivänä vielä takaisin. Ortodoksinen hautausmaa, jonne sukuamme on haudattu, jäi meiltä vielä löytämättä. Halumme jakaa muiston Karjalasta tuleville sukupolvillemme ja säilyttää ne sydämissämme. Ote mummomme (Lempi Issakoff) runosta ”Kotikunnaille Karjalaan”:
”Mitä toivoa voisin nyt muuta, elon iltaa kulkiessain, että unessa palata saisin kotikunnaille Karjalaan.
Marika ja Melina Issakoff