HAAVEMAA

Pieni-suuri mökki Unnunkoskella

Ihailen ikkunalaudoilla olevia Räisälän-pelakuita. Kuinka ihmeellisesti niiden vihreät lehdet ovat aivan valkoreunaisia tai täysin valkoisia. Hempeä vispipuuronpunainen kukka on kuin ”Räisälän Satakielen” leninki. Mummu avaa oven ja ojentaa korin sekä muistilapun. Hymyilemme toisillemme. Katri-mummuni (s.1912 Räisälä, Köninginmäki, k.1987) ei seisoisi tuossa, ellei hänen lapsuudenystävänsä Malmi olisi uintitaidotonta auttanut. Pyykkipata lämpenee pienessä saaressa mökin edustalla.

Keveästi poljen pyörälläni kohti laivalaituria. Hiekka ratisee renkaisiin. Tarakallani on laatikossa kananmunia ja pyöränsarvissa kori täynnä piirakoita Käkisalmen torille vietäväksi. Tuulenvire kieputtaa hiussuortuvaani, kutittaen poskea. Pyyhin sen pois kasvoiltani. Kuulen lasten naurua, kissan pyytävän maitoa ja kirveen halkaisevan kuivuneen koivuhalon.

Katson sivulleni. Joku avaa ikkunan ja huutaa lapsia syömään. Koiranpentu juoksee vierelläni. Se taitaa olla karkuteillä uudelta omistajaltaan. Kesäinen heinä tuoksuu ja käki kukkuu kaukana. Ohitan monta kyläläistä, jotka hekin ovat viemässä kauppatavaraa laiturille. Esiliinani taskussa on muistilappu, kauppalista tuomisista kyläläisille. Tarkistan, ettei se ole hävinnyt. Kaikkialla on kaunista. Sen on huomannut Pusan Katrikin. Hän on avannut maalaustelineen ja silmäilee maisemaa myllylle päin. Tuon taulun haluan nähdä valmiina. Tuolla on pari pojanviikaria ongella ja tuolla taas nuori äiti työntää lastenvaunuja laivalaiturin suuntaan. Huomaan myös komean nuorukaisen, joka hymyilee minulle, kun katseemme kohtaavat. Olisikohan illalla syytä lähteä ”Nuorten pirtille”. Voisin laittaa ylleni sen uuden mekon, jonka hankin Räisälän Liike Oy:n päämyymälästä. Se oli mukava päivä käydä kaupoilla, kun Susannaserkku ja Eeva-täti oli minulle makutuomarina. Löytyihän se kolttu serkullekin. Jospa lähtisimme yhdessä ja pyytäisimme Heidi-serkunkin mukaan. Tunnistan miehen laivalaiturilla. Nostan kättäni ja vilkutan. Pietari-Pappa (s.1905 Räisälä, Unnunkoski, k.1986) odota minulla on sinulle piirakoita ja kauppalista mummulta. Tulen illalla vastaan, kun palaat. Lähden. Olen luvannut, että noudan postin ja autan pyykkipadalla. Salaa toivon, että pappa muistaisi tuliaisilla, mutta tiedän kuinka hänellä on monta muuta muistettavaa, pyyntöä ja hommansa laivalla. Katson laivojen lähdön. Kolmannen puhalluksen jälkeen Alavuoksi seuraa Vuoksea, vilkutan. Seuraan silmilläni, kuinka laivat jättävät veteen vanan ja sorsapoikue notkuu vetten päällä luottaen siihen, että liike laantuu hiljalleen. Emo kuljettaa poikaset turvaan omaan pesään. Laivoja ei enää näy. Käännyn ympäri. Olen Melnikovissa. Laiturista on jäljellä vain paalut, jotka pilkottavat veden alta. Työnnän raskasta pyörääni mäkeä ylös. Tarakalla ei ole mitään ja pyöränsarvetkin ovat tyhjät kantamuksista. Yritän nousta pyörän selkään ja polkea, mutta se on aivan liian työlästä. Tuntuu, että vaatteiden taskut ovat täynnä kiviä ja aurinko paahtaa sumean verhon lävitse. Sadevesi on syönyt tietä ja pitää varoa etten horjahda. Humalainen mies nostaa pulloa kädessään ja nauraa ilkikurisesti. Sade ja ukkosen jyminä on kaikkoamassa. Kylmä tuskanhiki sekoittuu kasvoille vierähtäneisiin kyyneliin. Nuori äiti työntää lastenvaunuja laivalaiturin suuntaan.

Niin lähellä, mutta nii kaukana

Puristava tunne rinnassani kertoo, että äskettäin täällä asui onnellisia, tavallisia ihmisiä. Perheen ja kodin perustivat tänne myös isovanhempani. Heidän esikoisensa Alpo (s.1939 Käkisalmi/Räisälä) ja isäni Hannu (s.1943 Räisälä, Unnunkoski) ovat hekin hetken asuneet näissä kauniissa maisemissa ennen kuin heidät määrättiin evakoiksi. Ympärilläni on useita eksyneitä, orpoja ja hapuilevia poikasia, joilta vanhemmat ovat hävinneet. Pesäpaikka on aivan vieressä, mutta sinne pääsy on estetty. Vanhin ja kokeneemmat poikaset johdattelevat poikuetta. Pesä on purettu ja tilalle on noussut valtava hirsihuvila. Ei mene pitkään, kun sen ympärille on noussut korkea aita suojaamaan asukkaiden rauhaa. Hätääntyneet, mutta levolliset silmäykset poikueen kesken lohduttavat. En ole yksin. On jotakin sanoinkuvaamattoman tuttua ja turvallista, mutta samalla vierasta ja pelottavaa. Yhdessä poikue yrittää kutsua emoaan. Sanat Karjalan Kunnailla hiipuvat ja katoavat hiljalleen. Poikasten päät kääntyvät omiin mietteisiin ja kaikilla on kaihoinen ikävä. Sateenvarjot painuvat alas.

Nyt astelen Goryn –teillä

Jostakin saamme silmäkulmaan pilkkeen (lieneekö näitä Hoppelan sisarusparven letkautuksia esim. ”Ei siin kauan mee, kun mies tunnin hiihtää”: Pekkasetä) ja kiiruhdamme uuteen kyläkauppaan. Makeat kermakaramellit vaihtavat omistajaa. Päätän ostaa ruplillani jäätelön. Haluan syödä sen muistoksi käynnistä ”mummulassa”. Ostihan pappa Kiukaisissa kauppa-autosta kuningatarjäätelön minulle, kun kävin lapsena sellaisessa ensimmäistä kertaa. Toinen syy ostokseeni on murhe pakasteista, jotka sulavat sähkökatkoksen seurauksena. Jatkan jo kevein askelin jäätelö toisessa kädessä. Toisella kädellä koetan ikuistaa kameralla videoiden jokaista tielle osuvaa kohdetta. Infotaulut ja opasteet luetaan ja kuvataan tarkasti Natalia-tulkin avustuksella.

Räisäläinen-lehti kertoi viimeisimmässä numerossa juuri näistä. Eräästä taulusta selviää alueen kunnossapitosuunnitelma (rakenteilla, valmistunut, suunnitteilla). Karttaan on merkitty esim. venelaiturit, virkistysalueet, näköalapaikat, lepopaikat, metsäaukeamat vapaaajan viettoon, urheilukentät ja terveyspolku. Matka jatkuu. Ylitetään silta ja arvuutellaan joukkohaudan mahdollisuutta sen lähistöllä. Käki kukkuu. Setä osoittaa suuntaa, jossa isoisänisäni on peltojaan viljellyt ja kotinsa rakentanut saapuessaan tähän kylään. Arvailujen varaan jää kysymys: Mikä hänet tänne ajoi? Uusi suuri pyörökivinen koristeltu rakennus seisoo jylhänä nyt paikalla, jossa alakoulu ennen kutsui lapsia opin saunaan. Pietarin Polyteknillisen korkeakoulun lomanviettopaikka tarjoaa nyt virkistymistä opiskelijoilleen. Alpo-setä muistelee viimeistä yötä Unnunkoskella, jolloin hän ja isäni sekä heidän äitinsä ja äidinäitinsä majoittuivat alakoulun vintille. Jostakin syystä lähtö viivästyi ja pelasti heidät Elisevaaran pommituksesta. Myöhemmin linja-autossa saan kuulla lisää tuosta ikävästä tapahtumasta siinä mukana olleelta.

Kunpa olisin osannut kuunnella ja kysellä jo aiemmin.

Seila Hoppendorff

Huom. Tarinan toinen osa on luettavissa Räisäläisen joulukuun numerossa.

Takaisin syyskuun 2013 lehteen