Talvisodasta 70 vuotta

Erään perheen miehen talvisota

Katselen vanhaa kirjettä, jota äitini on tallettanut ja kuljettanut mukanaan vuosikymmenien ajan. Luulen että tällä paperilla on ollut iso osuus meidän perheen elämänkulun raskauteen.
Paperi jäi haltuuni, kun äiti nukkui pois neljä vuotta sitten. Hän ei juurikaan halunnut puhua sodasta johtuvista vaikeista muistoista ja tapahtumista. Itse olen näinä vuosina pyrkinyt asiapapereitten, kirjeitten ja valokuvien perusteella saamaan jotain selvyyttä sen aikaisista hämäristä tapahtumista - erään perheen kohtalosta - pikakiväärimies Antti Ilmari Junkkarin talvisodasta.

Näin hän kitjoittaa:
- Kotona Sienimäellä 17. pv lokakuuta 1939
Alma rakas!
Lähetän tässä sinulle velkaluettelon, ketkä ovat minulle velkaa, että voit periä pois tuonnempana, jos niin käy, ettei minua ole enää perimässä. Nyt minun täytyy mennä Lauritsalaan Hakalan kansakoululle. No, voi hyvin ja paljon terveisiä teille kaikille.
Sitten on paperille merkitty velallisen nimi, osoite, Smk. Nimiä on 45, joista 8 on yliviivattu (luultavasti käyty maksamassa). Summat ovat 12 mk - 4000 mk. Lopuksi listassa on kirjoitus: "Minä en jaksa kaikkia muistaa enää ketkä jää pois kai maksavat muutenkin".
Sitten lopuksi on allekirjoitus ja lisäys "Särkisalon Osuusmeijeristä perimättä osuusrahat, Särkisalon Osuuskassasta osuusrahat."
Tiettävästi ei äidistäni, nuoresta sotaleskestä, ollut perimään saataviaan. Kolme pientä lasta sekasortoisissa sodan olosuhteissa ylitti jo voimavarat muutenkin. Eikä isältä lainatut summat tuntuneet polttelevan kenenkään lompakkoja - tai omaatuntoa -

Liikemiestavoite

Miten sitten isällä oli tämmöisiä summia jaella ympäriinsä?
Ainoana poikana hän oli perinyt Räisälän Hovisaaressa olevan sukutilan jo kovin nuorena. Vuonna 1938 päätti isä-Antti ryhtyä liikemieheksi ja myi tilan Suutarin veljeksille Myllypellolta. Kaupassa taloon jäivät syytinkiläisiksi äitinsä Varpu sekä alaikäiset siskonsa Elina ja Hilja.
Isä vuokrasi Imatralta Sienimäellä olevan tohtori Mansenin talon 10 vuodeksi. Perhe muutti Imatralle ja vuokralaisiakin oli useita.

Isä kaatui

Isä taisteli isänmaansa ja perheensä puolesta sen alusta katkeraan viimeiseen päivään, jolloinka vihollisen luoti osui päähän ja hän menehtyi vammoihinsa seuraavana päivänä (14.3.19490) kun rauha solmittiin.
Talvisodan pommituksia perhe joutui pakenemaan Hörkkälään Toivo Vainikan taloon. Sisarukseni sairastuivat tulirokkoon ja joutuivat Imatralle sairaalaan (pommitukset olivat olleet niin rajuja, että piti olla puukapulat hampaitten välissä). Isä oli päässyt lomalle ja sai tavata tuolloin perhettään viimeisen kerran. Minä, jokaolin 1,5-vuotias, en saanut tulirokkoa. Äitini kertoi talon emännän pesseen pienen rääpäleen lysolivedellä? Aineella, jolla yleensä desinfioitiin pintoja jos perheessä oli esim. keuhkotautia.
Talvisodan helvetti päättyi 13.3. - rauha solmittiin. Miehet palailivat kotiin kuka missäkin kunnossa jatkamaan elämää perheittensä parissa. Minun isäni palasi puuarkussa. Lähes 70 vuoden ajan Ruokolahden vanhalla kauniilla hautausmaalla on isäni tomumaja levännyt muitten sankarivainajien vierellä.

Sotaorvot unohdettu

Rintamalta tulleet monet kirjeet huokuvat suurta huolta perheen taloudellisista asioista. Kun kotitalo jäi tyhjilleen, oli sieltä viety esim. puut ja isän vaatteet. Vuokralaiset eivät olleet maksaneet pitkiin aikoihin äidille; isä kovistelee olemaan "topakkana". Sienimäen kotimme oli ollut myös sotilaitten käytössä.
Ei ole valtiovaltakaan lämmennyt myöntämään sotaorvoille "tunnusta" - edes lähes 70 vuoden jälkeenkään. Eikö lapsen uhri: isän turvan ja tuen menetys tälle maalle ole siis merkityksellinen? Yhteiskunta jätti sotaorvot selviämään oman onnensa nojaan - olisiko viimein aika maksaa sitä "KUNNIAVELKAA KAATUNEILLE" - pitämällä huolta edes orpojen vanhuudessa selviämiseksi!! Riittäähän valtion varoja esim. sotimaan rauhanturvajoukoissa Afganistanissa.Omasta mielestäni isän sotavahinkotunnuksen pitäisi olla riittävä todiste esim. kuntoutuksen saamiseksi.Monen suomalaisen ValtionOrvon kohtalo on uskomattoman karu ja tyly. Ihme, että niinkin moni on selvinnyt veronmaksukykyiseksi niissä olosuhteissa - tätä rakasta Isänmaata hyödyttäen - ja rakastaen.

Ritva Junkkari
sotaorpo, evakkolapsi, ainut sotalesken huoltaja vuoteen 2005.
Raumalla 11.11.2009
Kuvat kertovat talvisodasta 70 vuotta sitten.

Lue lisää Räisäläinen 4/2009 sivut 6-9.

Takaisin joulukuun 2009 lehteen