Elämän makuinen kahdestoista laulusoutu
Humalaisten kautta Käkisalmeen

Ylermin päivänä, toukokuun varhaisina aamutunteina, starttasi pikkubussi Uudestakaupungista, koukkasi "Lumikin" Turusta, ajaa jurruutti Imatralle. Täällä vaihtui auto, ja ohjaksiin tarttui Raimo Pekkala, jonka Kaleniuksen Hannu oli värvännyt ryhmälle matkaoppaaksi. Toki Hilkka tarjosi kahvit ennekuin päästiin lähtemään.
Suunta oli selvääkin selvempi: Humalainen ja kangasvuokot, ne oli käytävä katsomassa ja kuvaamassa. Ja tutussa paikassa ne kököttivät hentoina, nukkaisina - olivat jo yleisöä odottaneetkin!
Rapautuvassa rappukivessä oli myllynkivi tukevasti paikoillaan. Aho oli siisti talven jäljiltä, ja ympärillä olevilla aukeilla pelloilla tehtiin kevätkylvöjä. Ne olivat pieniä elonmerkkejä muuten hiljaisella kyläraitilla.
Matka jatkui kohti Käkisalmea. Ruokailun jälkeen majoittauduttiin motelli Vapaa-Aikaan.
Seuraava aamu valkeni aurinkoisena - kuin tilauksesta. Vihreät, uudenkarheat soutuveneet saatiin Käkisalmen venevarikolta, ja laululla alkoi Humalaisten kahdestoista Laulusoutu. Kuin niin useasti ennekin: neljä venettä, joka veneessä kaksi henkeä.

ruokaa Ruokatauko. Vasemmalta Tapio Jutila, selin Raimo Reunanen, Aimo Kalenius. Mukana

Tämäkin retki kuuluu sarjaan "Lumikki ja seitsemän kääpiötä" seikkailemassa Vuoksen vesillä: Aimo Kalenius Humalaisten Joenmäeltä johti ryhmää; mukana lisäksi Raimo Rantanen, jonka juuret johtavat Sakkolaan; Pekka Harmovaara, soudun taiteellinen johtaja; Seppo P öyhönen, Viipuri poikii; edellisen pikkuveli Pentti; Raimo Reunanen, Hytinlahden Ollan vävypoika; Tapio Jutila, juuret johtavat Kanneljärvelle; sekä Tuula Lindqvist Humalaisten Korpelasta. Neljä ensin mainittua kuuluvat Uudenkaupungin Laulu-Veikot-nimiseen mieskuoroon, ja kvartetti esiintyisi voitonpäivän juhlassa 9.5. Käkisalmen linnassa.

Yöt puolijoukkueteltassa

Soutu oli siis alkanut tyynillä vesillä. Ensimmäiset pysähdykset olivat Sutkenniemellä. Käytiin koluamassa tuhoutuneen fajanssitehtaan raunioita, kuvaamassa karhunjätöksiä ym. kotioloista poikkeavia nähtävyyksiä.
Illaksi päädyttiin Saunasaaren rantamille, josta löytyi tasainen teltan paikka. Kvartetin lauluharjoitukset kiirivät kauas pitkin peilityyntä ulappaa.
Kaulushaikara huhuili, käki kukkui, muuten hiljaisuus oli melko täydellinen. Yö oli niin lämmin, että kamiinalle annettiin vapaata. Nötkötit maistuivat aamulla, päivän soutu-urakkaan valmistauduttiin huolella. Matka jatkui kohti Räisälää ja Unnunkoskea. Läheniemi oli matkan pää (huom. Aimo Kaleniuksen juttu oheisena!).
Pitkien ruokalepojen jälkeen jatkui soutu. Oivallinen yöpymispaikka löytyi Ristiniemen kärjestä. Valmis nuotiopaikka ja tietenkin suunnaton jäteröykkiö odottivat rantautujia. Ja sitten alkoi vimmattu laulanta. Lieneekö jäänyt montakaan laulamatonta laulua "Korsusta korsuun"-kirjaan?
Vienan korvesta Jäämeren rantaan vana voittoisa jälkeemme jää! Tällä kerralla tosin vain Käkisalmesta Räisälän rantaan…. mutta komeaa oli laulu ja aika komeita laulajatkin!
Illan pimennettyä yöksi hiljenivät laulutkin. Muutama moottorivene häiritsi hieman nukkumarauhaa, mutta teltan sisäpuolella hyrisevä hiljainen kuorsaus ei häirinnyt.

 Voitonpäivän aamu valkeni aurinkoisena, ja paluusoutu kohti Käkisalmea alkoi. Kun veneet oli luovutettu, niin jo oli Raimo pakettiautoineen vastassa. Saunominen ja ruokailu olivat ennen linnan konserttia.

Konsertti Käkisalmen Linnan museossa

Täysi salillinen yleisöä oli saapunut seuraamaan Laulu-Veikkojen kvartetin konserttia. Ohjelmisto sisälsi isänmaallisia lauluja - näin oli järjestäjän kanssa sovittu. Johtajana ja juontajana toimi Pekka Harmovaara. Hän mainitsi, että suomalaisilla on oma juhlansa samana päivänä. Toukokuun yhdeksäs on myös eurooppa-päivä, joten ohjelmiston valinta oli sen mukainen. Ja yleisö hurmaantui seisoallaan antamaan suosionosoituksia.
Näin komealla tavalla tuli laulusouduista tusina täyteen. Vuoksen vesistö on valloitettu soutamalla ja ystävyyttä on lujitettu laulun siivin.
Tuula Lindqvist

Jalkapatikassa Läheniemeen

Aimo Kalenius
Toisen soutupäivän tärkein kohde oli syrjäisen Niemenkylän, Läheniemen yksinäistila, jota aikoinaan isännöi Matti Läheniemi ja poikansa Veikko. Historian kirjat kertovat Matin olleen kuuluisa persoona, kiivasluontoinen, asioihin kantaa ottava ja oman tiensä kulkija. Poikkeuksellista luonnetta ja lahjakkuutta kuvastaa mm. se, että hän kansakoulupohjalta sinnitteli itsensä Haminan kadettikouluun ja yleni vänrikiksi.
Poikansa Veikko (1893-1918) ei "puusta kauaksi pudonnut". Veikon nuoruusiän tärkeimpiä harrastuksia olivat erityisesti erilaiset urheilulajit ja nuorisoseuratyö, mutta isänsä jälkiä seuraten hän tuli paremmin tunnetuksi innokkaana itsenäisyystaistelijana ja jääkärinä. Rintamakomentajana sisällissodan kahakoissa Veikon kohtalona oli kaatua Raudun taistelussa.
Veikko Läheniemi haudattiin kotitilansa Läheniemen lammen rannalle, jonka hän oli itse aikoinaan halunnut hautapaikakseen. Veikon hautakummulle pystytettiin muistomerkki ja hautakatos. Talvella 1942 isä Matti Läheniemi haudattiin poikansa viereen.
Edellä mainitut tapahtumat tiedostaen, suunnistaminen ja paikan löytäminen jännitti ja herätti entisestään mielenkiintoa tätä merkittävää paikkaa kohtaan. Pienen metsätaipaleen jälkeen eteemme avautui peltoaukio ja sen takana kumpare. Kumpareelta erottautui jo kaukaa mahtava L-muotoinen kivinavetan raunio. Vieressä, vielä elossa ja rehevästi kasvavien puutarhapensaiden seasta löytyi pitkän asuinrakennuksen perusta. Kumpareelta itään katsottaessa näkyi lampi, jonka rantoja oli aivan lähiaikoina perattu ja rantakoivikkoa harvennettu. Varmasti joku suunnittelee datsansa rakentamista tälle kauniille paikalle.
Tärkeintä eli hautakumpua silmäilin lammen eteläreunalta, jossa sen tiesin kuulemieni puheiden mukaan olevan.
Sieltä löytyikin kukkivien sinivuokkojen koristelema kumpare, jonka kuvasin ja oletin oikeaksi. Kotiin tullessani varmistelin asiaa Arvi Naukkariselta. Minulle tämän souturetken monien kohteiden ohella, tärkeimmäksi antimeksi jäi tämä käynti.
Lähdetiedot: Unnunkosken kyläkirja ja Arvi Naukkarisen haastattelu.

hauta Isän ja pojan, Matti ja Veikko Läheniemen viimeinen leposija?


Takaisin kesäkuun 2009 lehteen