Laukkaset kokivat sodan raadollisuuden
Harjavallassa asuva Lauri Laukkanen oli kuusivuotias kokiessaan perheensä kanssa sodan raadollisuuden karmeimmassa muodossaan. Vaikka veljekset selvisivät Elisenvaaran pommituksesta elossa, riitti murhetta yllin kyllin. Lauri kertoo käyvänsä edelleen viiden vuoden välein myös Savonlinnan hautausmaalle pystytetyllä muistomerkillä. Haudattiinhan sinne hänen lapsuudentovereitaan. Lauri esittelee helluntaina 1944 otettua kuvaa, missä poseeraavat Lauri (6v), Kauko (4v) ja Matti (3v). Kahdeksan kuukauden ikäinen Pentti ei ole kuvassa. Reino Laukkanen asui ennen talvisotaa vaimonsa Tyynen (o.s. Rappe) ja lastensa kanssa Räisälän keskustan risteyksestä Alhotojan tietä noin ½ km päässä ennen Ristniityn peltoaukeita.
- Kaikki talorykelmän talot ovat vieläkin pystyssä. Kotipaikassa asuu mamma, joka kertoo, että hänet tuotiin siihen muualta. Sukumme on lähtöisin Sortavalasta, mistä se siirtyi Muolaaseen. Isoisä muutti 1920 Räisälään ja tuli Skaffariin vävyksi, valaisee Lauri Laukkanen.
- Isä lähti jo 16-vuotiaana hevosen kanssa rahinajoon. Kun Räisälässä rakennettiin paljon ennen talvisotaa, niin isäkin opetteli muurariksi, muistelee Lauri ja kertoo isänsä olleen rakentamassa Räisälän Osuuskauppaa.

Isä ja hevonen sotaan

Kun Osuuskauppa valmistui 1939, joutui ammatiltaan muurari ja betonitöitä taitava isä tekemään siltoja. Laurin mukaan isä siirtyi ajamaan hevosella siltavärkkejä.
Talvisodassa Reino Laukkanen oli oman hevosen kanssa tykistössä. Kun oma hevonen kuoli, tehtävä jatkui jatkosodassa armeijan hevosella.
- Isä oli Siiranmäkeä puolustamassa. Neuvostoliiton suurhyökkäys Siiranmäessä käynnistyi 13. kesäkuuta 1944. Kun ei ollut enää ammuksia, veteli isä tykkiä pitkin metsiä. Ne olivat tuttuja seutuja, koska isä oli talvisin rahinajossa, ja tiesi mitä tietä pääsee menemään.
Perääntymisvaihe alkoi kun kenraaliluutnantti K. L. Oeschin antamalla vetäytymiskäskyllä joukot aloittivat peräytymisen Vuosalmelle (Äyräpää). Siiranmäki oli puolustajien hallussa vetäytymisen alkaessa 16. kesäkuuta illalla. Lauri kertoo, että hänen isänsäkin oli 17.6. mentävä raskaitten tykkien kanssa Vuosalmen puolelle yli Vuoksen.
- Isä lainasi 19. päivän vastaisena yönä veljeltään pyörän, ja polki luvatta Vuosalmesta Räisälään. Siellä hän lainasi, pakkasi äidin ja meidät lapset kyytiin ja vei Myllypellon asemalle. Kiire oli kova koska isä oli luvatta matkassa ja hänen piti ehtiä aamuksi takaisin joukko-osastoon.
Valitettavasti Reino Laukkanen jäi kiinni luvattomasta poistumisestaan. Hän joutui kenttäoikeuteen. Tuomio oli puoli vuotta vankeutta.

Laukkaset Helluntaina 1944 noin kuukausi ennen pommitukseen joutumista otetussa kuvassa ovat Laukkasen vanhimmat pojat Lauri, Kauko ja Matti.

lauri Elisenvaaran pommituksessa tullut keuhkorepeämä vei perheeltä äidin kahden vuoden sairastamisen jälkeen.

Pakenimme junasta

Elisenvaaraa kohti lähtevä juna oli ensimmäinen mihin joukko pääsi. Tämä juna lähti, kuten tiedämme, Myllypellon asemalta 19. päivänä illalla, mutta saapui viivästysten vuoksi Elisenvaaraan 20. päivänä.

Lauri Lauri Laukkanen käy viiden vuoden välein Savonlinnan hautausmaalla Elisenvaaran uhreille pystytetyllä muistomerkillä.

Lauri kertoo heidän päässeen matkustajavaunuun. Heidän perheestään oli junassa äiti neljän pojan kanssa, täti eli äidin 17-vuotias sisar Hilkka Rappe (myöh. Vilpponen), ukonmummo (isänäiti) Katri Laukkanen (o.s. Skaffari), tämän tytär Esteri Meskanen ja 5-vuotias tytär sekä miniä Sirkka Laukkanen 6-vuotiaan tyttärensä kanssa. Myös akanmummo eli äidinäiti Hilda Rappe sekä Rappen ja Skaffarin lapsia ja muuta sukua oli matkassa. Laurilla on kertomansa mukaan selkeät muistikuvat pommituksista.
- Katselimme matkustajavaunun ikkunasta kun sotilaat söivät. Se jäi mieleen, koska itsellä oli kova nälkä, kun ei ehditty saada evästä mukaan. Sitten tuli pommikoneita. Ne lähinnä kiinnostivat nuorta poikaa, ei osannut pelätä. Tosin kotona kellari, ja oli opetettu, että kintut alle ja kellariin kun tulee ilmahälytys.
Pommituksen alkaessa lensi vaunun ikkunasta sirpaleita. Laurilla on vieläkin kasvoissa niiden jälkiä.
- Ohje oli, ettei saa päästää ketään pois vaunuista. Nuori Hilkka tätimme kuitenkin tuuppasi kädet levällään olleen sotilaan syrjään ja sanoi että nyt mennään. Juoksimme niityn puolelle, missä oli ojia ym. suojapaikkoja. Emme lähteneet kylän puolelle, koska siellä oli palavia rakennuksia. Pelastuimme siksi että lähdimme heti vaunusta. Kun olimme jonkun matkaa menneet, niin katsoin taakseni. Vaunua ei enää ollut, muistelee Lauri.
Kaikki vaunuun jääneet menehtyivät. Kuolleiden joukossa oli mm. kolme Skaffarin lasta, joiden äiti katosi jäljettömiin. Samoin Laurin leikkikavereita kuoli. Heidän hautapaikallaan Savonlinnassa Lauri vierailee säännöllisesti.

Äidille keuhkorepeämä

Vaikka Laurin veljet ja äiti pelastuivat, eivät hekään selvinneet vaurioitta. Äiti sai keuhkorepeämän, minkä seurauksena hän menehtyi parin vuoden jälkeen.
- Äiti yritti suojata pienempiä poikia. Pommi tuli kuitenkin niin lähelle, että kova ilmanpaine heitti hänet pystyyn. Hän sylki verta loppuelämänsä, ja oli lähes koko ajan Kurikassa parantolassa. Hän kuoli tuskallisen kuoleman 30.5.1946.
Lauri kertoo miten 4-vuotiaalta Kauko-veljeltä jäivät housut piikkilanka-aitaan. Poika sai housut jalkaan vasta Jyväskylässä.
- Myös ruokaa saimme vasta Jyväskylässä, missä vastaanotto oli hoidettu hyvin. Siellä saatiin ensiapua, vaatetusta ym.
Toinen kommellus oli kun akanmummo oli nostanut edellisenä päivänä kaikki rahansa. Käsilaukku oli pommituksen voimasta lentänyt niin että sitä saatiin etsiä pitkään, mutta lopulta onneksi löydettiin.
Lauri kertoo, että Jalasjärvellä heidät lapset sijoitettiin asumaan terveyssisar Esteri Järvelän luokse. Hän on mielissään myös siitä, että Räisälässä Kivipellon koululla opettajana ollut Eeva Kaasalaisen opetti nyt Jalasjärvellä olon aikana hänetkin lukemaan.

Isä rangaistusvanki

Perhe ei päässyt yhteen sillä äiti oli vakavasti sairas ja pääosin hoidettavana. Isä oli rangaistusvanki, koska oli luvatta poistunut yön ajaksi joukko-osastostaan auttamaan perhettään evakkomatkalle.
- Isä vietiin Parikkalassa junaan ja hän joutui Lapin sotaan suorittamaan rangaistuksensa, valaisee Lauri isänsä kohtelua.
Puolisonsa kuoleman jälkeen Reino Laukkanen oli vähän aikaa leskenä, kunnes meni uusiin naimisiin toisen sotalesken kanssa. Silloin Laurin mukaan elämä muuttui merkittävästi paremmaksi.
Lauri Laukkanen kertoo, että hänen äitinsä ja nuorena (7.4.1947) kuollut Pentti veli on haudattu Jalasjärvelle. Hautapaikasta ei ole tarkkaa tietoa, ainoastaan alue on selvillä.
- Isälle ei myönnetty koskaan kuntoutuksia eikä mitaleita, koska hän oli ollut rangaistusvanki. Hautajaisissa ei ollut yhtään veteraanijärjestön edustajaa paikalla eikä muutakaan muistamista ilmaistu.
Laurin mukaan hänen isänsä ei murehtinut mitaleiden menoa toisten rintapieliin, mutta hevosen kohtalo häntä painoi. Talvisodassa kuolleesta hevosesta korvattiin 1000 mk, kun samaan aikaan kahvipaketti maksoi mustassa pörssissä 800 mk.
Jos sota on raakaa, niin on se raadollistakin.
Takaisin syyskuun 2009 lehteen