Kaipuu kotikonnuille oli kova
Monelle Karjalasta lähtemään joutuneelle jäi ylipääsemätön kaipuu kotipaikalle. Niin polttava oli sisäinen tuli, että oltiin valmiita kokeilemaan mahdollisuutta päästä edes piipahtamaan kotona. Lyhyt tuokio pihapiirissä oli usein ainoa saavutus, mutta siitäkin oltiin onnellisia.Kova kaipuu kotikonnuille sai monen muun räisäläisen tavoin Aarne Räkköläisenkin lähtemään kotiseutumatkalle jo ennen luvallista aikaa. Innostus heräsi toisten tekemien matkojen jälkeen ja kaipuu sai miehen liikkeelle. Aarne kertoo, että kaikki ei kuitenkaan aina mennyt suunnitelmien ja toiveiden mukaan.
- Sain kuulla, että muutamat räisäläiset olivat tehneet matkoja kotiseudulleen. Sen jälkeen kaipuu kasvoi niin suureksi, että siitä ei päässyt yli, vaan omakin reissu oli toteutettava. Aluksi mentiin Pietariin kuten muutkin turistit. Sieltä sitten soitettiin etukäteen saatuun numeroon, ja tehtiin sopimukset sekä lyötiin suunnitelmat lukkoon, kuvailee Aarne tapahtumia.
Räkköläisten kotitalo sai vuosien varrella monta muodonmuutosta ennen palamistaan. Tässä
tilanne Aarnen toisen matkan aikaan 80-luvulla.
Aarne kertoo, että peruslähtökohtana kuskin piti osata sen verran suomea, että reissusta
selvittiin. Useasti tilanne oli jännittynyt. Niinpä Aarnen reissuillakin kolmella
ensimmäisellä tuli kiire lähteä.
- Etukäteen sovittiin aika kuinka monta tuntia perillä ollaan. Vasta neljännellä reissulla
suunnitelma toteutui. Kolmella ensimmäisellä kerralla kuskille tuli kiire lähteä. Mie en
tiiä mitä hää pelkäs. Hää vaa sano jot nyt lähetää. Kyl hää pelkäs, ja rauhottu vast sit
ko päästii Kivinieme sillast ohi. Mie en kysynt millokaa, jot mitä ne ihmiset hänel sannoit
semmosta mist hää pelästy.
Jäihän näillä reissuilla aina joku kiinnikin, ja myöhemmin on kuultu venäläisten tienneen
ainakin jonkin verran muistakin suomalaisten tekemistä reissuista kotipaikoille. Jollakulla
saattaa olla tiedossa, mitä sitten olisi tapahtunut ja tapahtui niille kuskeille, jotka
jäivät kiinni suomalaisten kuljettamisesta. Joka tapauksessa luvattomilla matkoilla
jännittivät kuskien lisäksi myös reissaajat.
- Miliisiaseman kohdalla kuljettajat käskivät yleensä katsoa vain suoraan eteenpäin. Erään
kerran jouduimme miliisien pysäyttämäksi. Mie mietin et mite täs nyt mahtaa käyvä. Kuski
meni ulos ja hetke pääst päästii jatkamaa. Myöhemmin hää kerto sanoneesa mein ollee
eestiläisii kalastajii. Mitä siel oikiast puhuttii ja tehtii, nii sitä mie en tiiä,
muistelee Aarne.
Tämä kaivo oli saunan ja asuinrakennuksen välissä.
Ei isoja vaatimuksia
Kyllä monelle matkalaiselle kotipaikalla käyntikin onnistui. Vaatimukset eivät olleet
suuria. Kunhan saa edes nähdä entiset kotikonnut, ja palauttaa muistikuvat mieleensä.
Aarne kertoo, että monenlaiset mietteet risteilivät mielessä, kun ensimmäisen kerran
pääsi kotipihalle 39 vuoden jälkeen. Vastaan henki kuitenkin ankeus.
- Muistoissa tuohon ympäristöön oli aina liittynyt kodikkuus, mutta nyt se tunnelma oli
poissa. Samalla tunsimme kuitenkin iloa siitä, että vuosikymmenten haave oli toteutunut -
saimme vielä kerran nähdä lapsuuskotimme, kuvailee Aarne muistiinpanoissaan ensimmäisen
käynnin jälkeisiä tunnelmia.
Kotipaikalla oli vielä asuinrakennus ja navetan tiiliosa jäljellä. Matkakertomuksessaan
Aarne toteaa kaiken vaikuttaneen pienemmältä kuin mieleen painuneissa muistikuvissa
toisella kymmenellä olleen lapsen silmin katsottuna. Olivathan toki puutkin kasvaneet ja
kaventaneet pihapiiriä.
- Haikeutta tuntien lähdimme paluumatkalle ja jätimme taaksemme Räisälän. Olimme viettäneet
kaksi muistorikasta tuntia lapsuuden maisemissa. Sisimpäämme jäyti riipaiseva tunne.
Käydä vai ei
Aarne Räkköläinen viittaa monen esittämään ajatukseen siitä, olisiko parempi säilyttää
vain se muisto mikä jäi jäljelle yli 60 vuotta sitten vai käydä katsomassa tämän hetken
Räisälää. Itse hän on tähän mennessä käynyt siellä yli 20 kertaa. Hän toteaa, että sama
pakotus ja kaipuu panisivat tänäkin päivänä lähtemään, jos oltaisiin samassa tilanteessa.
Lähteminen toteutuisi, vaikka tietäisikin mitä se toi tullessaan.
- Mielestäni ei ole olemassa rakkaampaa muotoa kuin se mielikuva, mikä meille kotiseudusta
kerran jäi. Mutta jos tulee kyynel silmään kun kävelee kotipihalla vuosikymmenien jälkeen
tai jos kotinsa kivijalan nähdessään toteaa sydämensä pohjasta. tässä se on, ei voi muuta
kuin olla tyytyväinen, että on matkan tehnyt.
Vaikka jonkun käynnin jälkeen mieleen on tullutkin, että ei kai myö enää tänne tulla, ovat
käynnit toistuneet. Aarne kertoi harmitelleensa etenkin ensimmäisten käyntien hätäisten
poislähtöjen jälkeen sitä, kun aina on kiire lähteä pois, oli sota tai rauha.
Kullervo Huppunen