vähä jännittiki. Olj se riemulline hetk ko piästii Ripolamäkkie ja takasii kottii. Nuapurit olliit kerenniet uotella meitä ja Torkkelist olj käyty lämmittämäs uuniloi. Väliaikasilt asujilt olj jiäniet hommat vähä, nii ja näi, niipä sitä pit ruveta tekemiä kaik, iha nii ko alust. Isäl siin olj tietyst kaiki paljo hommua sekä asioihe hoitamista, ko alust kerra olj alotettava. Täs ko on kyse sillo käsilolevist kottii liittyvist töist, ne haluan mainita, et äitii meil ei enniä olt. Äit kuol 1939 keyvväil. Muutama lehmä ko olj hommattu sekä hevone, se olj jo pitkä askel ettie päi. Mikä olj käyvves ruokapöytiä, ko olj omist lehmist lypsettyy maituo ja koton kirnuttuu voita. Syyskynnöt ko olliit tekemättä, pit muat kyntiä enne kylvötöihe piäsemistä. Kylvöt ko olj tehty ja karja piästetty laitumel, voitii hyvil mielil lähtii koht kessiä - työtäyteistä kessiä. Rintamalt kuulunt tykkie jyske, ajottai toistuniet ilmahälytykset, sekä ylitse lentäniet pommikonniet, pittiit meit tietosen siint et sova varjos elettii. Siiheki totuttii tietyst, senverra ko semmosie tosiasiua voi tottuu. Tuaks jiänyttä evakkoreissuu ei suuremmi muisteltu, olj kaikkii muuta ja tärkiä. Kanssakäymine, nii nuopureihe kans sekä laajemmiki piäs tuas jatkumua. Töis autettii sen mukkua ko olj tarvis, esmerkiks talkoita olj monellaisii. Olj se meil kulmakunna lapsilki mukava, ko piästii tuas yhes temmeltämmiö. Meijä riihe takan oleva tasane aho tulj tuas ahkerua käyttyö, sin kokoonnuttii kisailemmua ja aikua viettämiä. Olj se Pohjammua murreki joihiki lapsii ”tarttunt”, mut aika äkkii hyöki jo huastoit iha ”laillista murretta.” Syksyl -42 piäsiit koulutki alkamua ja nii mieki mänin tuttuu Kivipello kouluu, jatkamua siint mihi Ilmajoel Palokylä koulus jäin. Kaks kokonaista vuotta myö suatii sillo jatkosova aikan Räisäläs olla. Iha hyväl syyl voip sannuo, et se lyhyt aika, joka siel suatii olla, olj kehitykse aikua. Nii paljo Räisäläs kaik muuttu ja män ettie päi. Elämä olj jo tavallua uomissua. Sova loppumista uoteltii ja tietyst suur toive olj se, et suatas olla koton. Sota jatku, ni jatku myöski Takasii kottii, ja tuas pit lähtii elämä Räisäläs. Mitä pitempiä olj koton oltu, sitä tyytyväisempii oltii. Mut sillo kiänty kohtalo lehti. Olj piästy vuuve 1944 alku-kesä päivii, sillo kaik muuttu. Vissii sitä osattii pelätäki, mut sillo se rytinä alko - suur ja mahtava voimuase näytti. Muuttunt tilanne tek elämisen epävarmaks ja karjalaist joutuit tuas katsomua kahtie suuntua. Uutisis kerrottii suomalaisii perääntymisist ja rintamalt kuulunt jytinä rupes kuulumua kovemmi sekä lähempiänt. Ei mänt kovikua kitkyä aikua ko selvis mikä olj meijä, suuri toivei kottii pallanneihe kohtalo. Ruvettii suunnittelemua ja valmistelemua evakkuo lähtemistä. Kesä alko olla kauneimmillua ko Karjala kansa jotu jo toise kerra kottiise jättämiä. Meijä perhie kohal se päivä olj 20.kesäkuuta, sillo myö liityttii kohtalotovereihe matkua. Neljä meitä olj lähtemäs. Mummo ei olt enniä matkua lähtemäs, mummo suatettii – etellisen vuon Räisälä kirkkomuaha. Urho olj sillo sotaväes Lappierannas. Molemmat siskoin läksiit karja kans aikasemmi, myö lähettii isä kans vähä myöhemmi. Tavaroi laitettii kuormua nii paljo ko suiki suatii mahtumua, Elssinimine hevone valjastettii kärrilöi ettie ja molempii aisoi kytkettii varsa, emä vierel kulkemua. Mie olin jo kuorma piäl ko isä kysy tuva rappusilt: ”Jätetiäks ouv auk, vai laitetuaks kii?” Mie vastasin: ”Samaha se on.” Olha se semmone herkkä hetk ko isä paino koi oven kii ja sano: ”Laitetua kii.” Kovast olj hiljane

Ripolamäk, ko myö lähettii pihalt muantiel päi mänemiä. Vähä matka piäst katsottii viel kottii päi ja isä sano: ”Sin se kot jäi.” Mie totesin saman. Muantietä lähettii Käksalmie päi ja sit Riätäl- Peko kohalt vasemmal Unnukoske tietä. Ei myö pitkält keretty männä ko pommikonelavue lens ylitse rajal päi, sielt konneist ammuttiiki ja se rupes pelottammua. Tiel kulkijat yrittiit joteki suojaituu, mieki ryömin kuorma al. Myöhemmi kuultii jot Elisevaara asemua olj pommitettu. Kaukola pitäjä puolel myö suotii sit tuntumua evakkotietä kulkevii leiriytymisest. Paljo olj kohtalotoverloi pysähtynt huiluamua sekä ruokailemmua ja pithä ne lehmätki lypsyä. Neljä ivaskalaista perhettä, Karvoset -, Reinikaiset -, Tiirat (Kalle-eno) ja myö tehtii matkua yhes. Osa karjast kulk kärri perriä kytkettyyn - osa taluttamal, tai iha vua ajamal, irrallua kulkiniet elläimet ei aina tahtoniet pyssyy omas sakis ja nii meijäki kaks sonni- mullikkua matka jossai vaihies läksiit omil teillie. Tilanne ko huomattii, ne isä nost lakkii ja sano ”Morjensta vua Jermu ja Saku”. Isä jakso ottua huumori kannalt, eikä ruvettu mullikkoi perriä haikeilemmua. Matkua tehtii, nii kauniis siäs ko sattiessaki ja tie täyn kulkijoi. Matkal jouvuttii kippuumua mahottoma jyrkkii mäkiäki, niis joutuit raskaita kuormii vetävät hevost tiukil. Savolinna ko ol ohitettu, tulj vähitelle matka se vaihe ko ruvettiii kyselemmiä ja uottelemmua er asemilt, mist piäsis junnua. Kallislahe asemalt myö lastattii ”koko elämine” juna-vaunuu ja lähettii koht Etelä- Pohjanmaata. Meijä sijoituskunta olj Kauhajok ja siel Harja-nimine kylä. Se kesä myö asuttii Yli-Harja nimises talos, mut talveks muutettii iha rehellisest sanottun, parempua talluo.Talo nim olj enniä yksistiä Harja. Isäl olj jo siin vaihies aikomus ostua jostai oma muapaikka, ilmotettii leheski, vua ei sopivua löytynt. Vuon 1945 piäsiäisen myö tultii tän Eurua, Eura kirkolt kymmekunt kilometrii Rauma suuntua Turajärvi nimisie kylliä ja sielt tyhjilliä olevua Poutala-nimisie talluo. Turajärve kyläst muutama kilometri Kiukaisii suuntua oleval Neittamo-nimisel alueil prustettii 11 siirtoväel tarkotettuu muatillua. Sielt myöki ostettii ”Saranpää” -nimine tila ja jokasel muuleki tilal tulj räisäläine omistaja. Räisäläisyys yhist meitä ja se koettii positiivisen tekijän, nii uusii koteja rakentais ja sit ko nuapuruksin asuttii. Yks iso sarrai olj meijä paikas ko myö sin mäntii, kait muut rakennukset rakennetii vuosin 1950-1952. Meijä isä kuol 1965 ja seuraavan vuon perikunta möi kot-paikan vierail. Meijä sisaruksist Raili ja Urho assuut Raumal, Martta assuu tiäl Euras,samote mie Riitta-vaimo kans. Kaks tytärtä meil on ja hyö assuut perheinie, Auli Tamperiel ja Heli Hämeenlinnas. Täst on jo jonki aikua ko synty ”Muistoja” nimine runo, olin sillo muistossain lapsuuve maisemis. Mut asiaha ei uo mikskiä muuttunt ja niipä laitan tähä mukkua kaks säkeistyö.
"Käyn muistoissa aikaan lapsuuden istun kotini porraspuulla. Huojuu latvat kotikoivujen, lintuin laulelot voin kuulla.
Kuljen, katson, näen ja tunnen kotoiset kunnaat, sen pellot ja haat. Siellä lasna leikimme ennen, siellä on muistot ja muistojen maat."

Lue lisää Räisäläinen 02/04 lehdestä.

Aarne Räikköläinen

Takaisin kesäkuun lehteen