|
Ivaskan hovin kaksikerroksinen päärakennus sijaistee heti maantien vasemmalla puolella Ivaskan sillan jälkeen Käkisalmen suuntaan mentäessä.
|
|
Räisälän kartanon päärakennus sijaitsee kirkonkylän kupeessa Vuoksen varrella. Rakennuksessa asuivat omistajat käydessään paikkakunnalla.
|
|
Fabian Laukkasen mökin rantanäkymää Ivanskan sillan kupeessa. Fabian oli räisäläisten "hovivalokuvaaja" aikoinaan.
|
|
Humalaisten nuorisoseuran 110-vuotis juhlat 16.6.2012 Kukkatervehdys Juoneksen ahon muistokivellä Humalaisten kylässä.
|
|
Siirlahden kansakoulu, jossa opetus alkoi v.1904. Nykyisin rakennuksessa on kesäsiirtola ja kotiseutumuseo.
|
|
Yksittäisiä vanhoja rakennuksia on säilynyt monessa kylässä. Kuvassa on Armas Kuisman entinen kaupparakennus Siirlahdessa.
|
|
Unnunkosken nuorisoseurantalo "Nuorten pirtti" nykyisin. Rakennus valmistui v.1933 vanhan perustuksille edellisen tuhouduttua palossa.
|
|
Unnunkosken kansakoulun rakennettu v.1900. Edellinen samalla paikalla ollut lähes valmis koulu tuhoutui palossa.
|
|
Unnunkosken silta on valmistunut v.1938. Edellinen puusilta tuhoutui jäiden lähdön aikaan v.1923
|
|
Näkymää Unnunkosken sillalta Käkisalmen suuntaan.
|