Unnunkosken, Hytinlahden, Härskeensaaren ja Kivipellon seutujen kylän- ja kylänosannimet.
Nimi
o Taivutustieto
o Murreasu
o Asukkaidennimitys
- Paikanlaji
- Muuta tietoa paikasta ja nimestä
o Lähteet
Merkintä (*) osoittaa, että murreasu (ainakin jokin murremuodoista) tai taivutusmuoto perustuu päättelyyn tai olettamukseen. Muut nimien murreasut ja taivutusmuodot on saatu todellisista murrehavainnoista.
Murreasuissa merkintä l' ja r' tarkoittaa liudentunutta l- ja r-äännettä.
Unnunkoski
(Unnonkoski)
o Taivutus: Unnunkoskella
(Unnonkoskella)
o Murreasu:
Unnukosk : Unnukosel, Unnukoskel
Unnokosk : Unnokosel, Unnokoskel (*)
o Asukkaidennimitys: unnukoskelaist (*)
- Kylä.
- Unnunkosken rekisterikylä on alueeltaan pieni, mutta kansanomaisessa nimenkäytössä Unnunkosken kylään luetaan laaja alue Räisälän pitäjän pohjoisosassa Unnunkosken rekisterikylän ympärillä: alueita Rautakopran, Piiskonmäen, Lokinanpellon, Tekemälahden, Hytinlahden, Tiittalan, Patakselan, Kiisanlahden, Läheniemen, Muonolan, Humalapellon ja Sutkenlahden rekisterikylistä.
- Nimi esiintyy joskus myös muodossa Unnonkoski (mm. Räisäläinen 3/2003 s. 8, 13).
- Vrt. Niemenkylä.
- Unnunkoski myös koskennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 221, 312, 471, 491, 508, 513, 514
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 58, 59, 60, 61
Muistan kuinka Räisälässä s. 40
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 16, 17, 27, 36, 50, 58-61, 63, 94, 158, 167
Terveisiä Räisälästä s. 20, 21
Tiuri - Kylä kallis Karjalassa s. 43
Räisälän Sakkali s. 19, 329, 367
Virka älä mittää s. 100
Räisäläinen 1/2002 s. 16, 3/2003 s. 7, 8, 13
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Piiskonmäki
o Taivutus: Piiskonmäellä
o Murreasu:
Piiskomäk : Piiskomeäl
o Asukkaidennimitys: piiskomäkköist
- Kylä.
- Piiskonmäki on rekisterikylä, mutta kansanomaisessa nimenkäytössä se luettiin yleisesti laajaan Unnunkosken kylään.
- Piiskonmäki myös mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 58, 99
Räisälän Sakkali s. 35, 36
takaisin hakemistoon
Köninginmäki
o Taivutus: Köninginmäellä
o Murreasu:
Köninkmäki : Köninkmeäl
Köninkimäki : Köninkimeäl
o Asukkaidennimitys: köninkmäkköist, köninkimäkköist (*)
- Kylä.
- Kylännimi Köninginmäki ei kovin tavallinen kansanomaisessa käytössä. Köninginmäki luettiin yleisesti laajaan Unnunkosken kylään.
- Köninginmäen rekisterikylään kuului palstoja Unnunkosken keskustassa ja Räisälän pitäjän pohjoisrajalla.
- Vakiintunut kirjoitusasu Köninginmäki.
- Köninginmäki myös kantatilannimi. Köninginmäen rekisterikylän osat: kantatila numero 1 Vätikkä, numero 2 Köninginmäki.
- Vrt. Unnunkoski.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Tekemälahti
o Taivutus: Tekemälahdessa
o Murreasu:
Tekemälaht : Tekemälahes
o Asukkaidennimitys: tekemälahtoist
- Kylä.
- Kansanomaisessa nimenkäytössä Tekemälahden rekisterikylä luettiin yleisesti laajaan Unnunkosken kylään.
- Vrt. Unnunkoski.
- Tekemälahti myös lahdennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 177
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 61
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 11, 36, 50, 58, 99, 155
Räisälän Sakkali s. 36
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Rautakopra
o Taivutus: Rautakoprassa, Rautakopralla
o Murreasu:
Rautakopra : Rautakopras, Rautakopral
Rautkopra : Rautkopras, Rautkopral (*)
o Asukkaidennimitys: rautakopraist, rautkopraist (*)
- Kylä.
- Rautakopran rekisterikylässä useita erillisiä palstoja. Kantapalsta Unnunkoskella, muita palstoja mm. Selkojärven eteläpuolella (Vorrinmäki) ja Juoksemajärvellä.
- Tavallisin taivutustapa lienee Rautakoprassa, Rautakopraan jne.; myös taivutusta Rautakopralla, Rautakopralle jne. esiintyy.
- Vrt. Unnunkoski, Vorrinmäki, Juoksema.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 10, 219, 583, 590, 615
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 99, 155
Toivon, pelon ja vihan vuodet s. 9, 62
Räisälän Sakkali s. 36
Käkisalmen Sanomat 12.5.1909
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Raksunmäki
o Taivutus: Raksunmäellä
o Murreasu:
Raksumäk : Raksumeäl
o Asukkaidennimitys: raksumäkköist
o Rekisterikylä: Rautakopra.
- Kylänosa.
- Raksunmäki myös talonnimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 21
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 59
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 166
takaisin hakemistoon
Vorrinmäki
o Taivutus: Vorrinmäellä
o Murreasu:
Vorrimäk : Vorrimeäl
Vormäk : Vormeäl
o Asukkaidennimitys: vorrimäkköist, vormäkköist; myös: vorrilaist
o Rekisterikylä: Rautakopra.
- Kylänosa.
- Mahdollinen kirjoitusasu myös Vorrimäki.
- Vorrinmäki myös talonnimi (kantatila numero 1) ja mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 160
Toivon, pelon ja vihan vuodet s. 14
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Hytinlahti
(Hytylahti)
o Taivutus: Hytinlahdella, Hytinlahdessa
(Hytylahdella, Hytylahdessa)
o Murreasu:
Hytilaht : Hytilahel, Hytilahes
Hytylaht : Hytylahel, Hytylahes (*)
o Asukkaidennimitys: hytylahtoist
- Kylä.
- Hytinlahden rekisterikylä on laaja. Käytössä monia kylänosannimiä.
- Murteessa käytössä muodot "Hytilaht" ja "Hytylaht". Kirjoitusasuna vakiintuneesti Hytinlahti.
- Taivutusmuotoina esiintyy -lahdella, -lahdelle jne. ja -lahdessa, -lahteen jne.; vanhastaan tavallisempi taivutustapa on ehkä ollut -lahdella jne. (murteessa "Hytilahel", "Hytylahel").
- Esiintymä: "Emäntä Kuisma Hytinlahdella - -" (Käkisalmen Sanomat 1908).
- Hytinlahti aiemmin myös lahdennimi. (Lahti osin kuivunut ja muuttunut muunlaiseksi vesistöksi.)
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 152, 157, 251, 300, 309, 338, 360, 391, 406, 496, 544, 557, 582, 583, 598, 615
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 27, 50, 58
Toivon, pelon ja vihan vuodet s. 63
Virka älä mittää s. 112
Särkisalo s. 7, 152
Käkisalmen Sanomat 6.4.1908
Vuoksi 13.1.1900
Räisäläinen 2/2003 s. 14, 3/2003 s. 5, 18
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Väkelä
o Taivutus: Väkelässä
o Murreasu:
Väkelä : Väkeläs
o Asukkaidennimitys: väkeläist
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimi Väkelänmäki.
- Väkelä myös talonnimi. (Kantatila numero 5.)
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläinen 3/2003 s. 8
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Väkelänmäki
o Murreasu:
Väkelämäk
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimi Väkelä.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Junnanmäki
o Taivutus: Junnanmäellä
o Murreasu:
Junnammäk : Junnammäel
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Junnanmäki myös mäennimi.
Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 219
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 58, 61
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 158
Räisäläinen 3/2003 s. 8
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Kiurunmäki
o Taivutus: Kiurunmäellä
o Murreasu:
Kiurumäk : Kiurumeäl
Kiurmäk : Kiurmeäl
o Asukkaidennimitys: kiurumäkköist
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Kiurunmäki myös talonnimi (kantatila numero 1) ja mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläinen 3/2003 s. 14
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Korpela
o Taivutus: Korpelassa
o Murreasu:
Korpela : Korpelas
o Asukkaidennimitys: korpelaist
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Korpela myös talonnimi. (Kantatila numero 6.
- Vrt. Räisälässä toinen Korpela-niminen kylänosa Särkisalossa.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 334
takaisin hakemistoon
Selkojärvi
o Murreasu:
Selkojärv (*)
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Kansanomaisessa nimenkäytössä Selkojärveä pidetty omana kylänäänkin.
- Nimi tarkoittaa osia Hytinlahden (ja ehkä Rautakoprankin) rekisterikylästä.
- Selkojärvi myös järvennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Muistan kuinka Räisälässä s. 12
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Musakanmäki
o Taivutus: Musakanmäellä
o Murreasu:
Musakamäk : Musakameäl
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimi Musakka.
- Musakanmäki myös mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Musakka
o Murreasu:
Musakka
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimi Musakanmäki.
- Musakka myös talonnimi. (Kantatila.)
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Vornee
o Murreasu:
Vornee
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimiä Vorneela, Vorneenmäki.
- Vornee myös talonnimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Toivon, pelon ja vihan vuodet s. 63
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Vorneela
o Taivutus: Vorneelassa
o Murreasu:
Vorniela : Vornielas
Vorneela : Vorneelas (*)
o Asukkaidennimitys: vornielaist, vorneelaist
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimiä Vornee, Vorneenmäki.
- Vorneela myös talonnimi. (Kantatila numero 11.)
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Vorneenmäki
o Taivutus: Vorneenmäellä
o Murreasu:
Vorneemäk : Vorneemeäl
Vorniemäk : Vorniemeäl
o Asukkaidennimitys: vorniemäkköist, vorneemäkköist
o Rekisterikylä: Hytinlahti.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimiä Vornee, Vorneela.
- Vorneenmäki myös mäennimi (ja ehkä talonnimenäkin).
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Salokylä
o Taivutus: Salokylässä
o Murreasu:
Salokylä : Salokyläs
o Rekisterikylä: Hytinlahti (ym.?).
- Kylänosa.
- Alue Hytinlahden kylän länsiosassa.
- Kansanomaisessa nimenkäytössä Salokylää pidetty omana kylänäänkin.
- Vrt. Räisälässä Salokylä myös toisaalla, Särkisalossa.
o Lähteet:
Räisäläisten haastattelut 2011
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella (kyläkartta)
Toivon, pelon ja vihan vuodet s. 9, 18, 22, 37, 126
takaisin hakemistoon
Juoksema
o Murreasu:
Juoksema
o Rekisterikylä: Hytinlahti, Rautakopra.
- Kylänosa.
- Alueita Juoksemajärven rannalla.
- Rinnakkaisnimi Juoksemakylä.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Juoksemakylä
o Taivutus: Juoksemakylässä (*)
o Murreasu:
Juoksemakylä : Juoksemakyläs (*)
o Rekisterikylä: Hytinlahti, Rautakopra.
- Kylänosa.
- Sijaitsee Juoksemajärven rannalla.
- Mahdollinen kirjoitusasu myös Juoksemankylä.
- Rinnakkaisnimi Juoksema.
- Juoksemakylää voidaan pitää osana Siirlahden kylää (huom. Siirlahti ei rekisterikylä).
- Vrt. Siirlahti.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Lokinanpelto
o Taivutus: Lokinanpellossa
o Murreasu:
Lokinapelto : Lokinapellos
o Asukkaidennimitys: lokinapeltoist
- Kylä.
- Nimen virallinen asu ja muutenkin tavallisin kirjoitusasu Lokinanpelto. (Mahdollinen kirjoitusasu myös Lokinapelto.)
- Rekisterikylään kuului palstat Unnunkoskella ja Ahvenisen länsipuolella.
- Vrt. Unnunkoski, Puksunkulma, Puksu.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 382
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Puksu
o Taivutus: Puksussa
o Murreasu:
Puksu : Puksus
o Asukkaidennimitys: puksulaist (*)
o Rekisterikylä: Lokinanpelto (ehkä myös Hytinlahti).
- Kylänosa.
- Alue Ahvenisen länsipuolella.
- Esiintymä: "- - asu siel Ahvenise ja Pitkjärve välil siel Puksus."
- Rinnakkaisnimiä Puksunkulma, Puksunmäki.
o Lähteet:
Räisälän historia s. 618
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Puksunkulma
o Murreasu:
Puksukulma
o Asukkaidennimitys: puksulaist (*)
o Rekisterikylä: Lokinanpelto (ehkä myös Hytinlahti).
- Kylänosa.
- Alue Ahvenisen länsipuolella.
- Rinnakkaisnimiä Puksu, Puksunmäki.
o Lähteet:
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Puksunmäki
o Murreasu:
Puksumäk (*)
o Rekisterikylä: Lokinanpelto (ehkä myös Hytinlahti).
- Kylänosa.
- Alue Ahvenisen länsipuolella.
- Rinnakkaisnimiä Puksu, Puksunkulma.
o Lähteet:
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Timoskala
o Taivutus: Timoskalassa
o Murreasu:
Timoskala : Timoskalas
o Asukkaidennimitys: timoskalaist (*)
- Kylä.
- Timoskala rekisterikylän virallinen nimi; tavallinen myös puheessa.
- Rinnakkaisnimiä Timoskala, Timoskanmäki.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 183, 185, 187, 315, 326, 489, 492, 508, 540
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 57, 58
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 27, 58
Terveisiä Räisälästä s. 115
Timoskalan kylä Räisälässä
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Timoska
o Taivutus: Timoskalla, Timoskassa
o Murreasu:
Timoska : Timoskal, Timoskas
o Asukkaidennimitys: timoskalaist (*)
- Kylä (ei rekisterikylän nimenä).
- Timoska tavallinen nimi kansanomaisessa käytössä.
- Rinnakkaisnimiä Timoskala, Timoskanmäki.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 185, 188, 489
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 57, 58
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 54
Terveisiä Räisälästä s. 113, 120
Toivon, pelon ja vihan vuodet s. 66
Virka älä mittää s 94, 99, 102
Räisäläinen 3/2003 s. 3, 8, 14, 17
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Timoskanmäki
o Taivutus: Timoskanmäellä
o Murreasu:
Timoskamäk : Timoskameäl (*)
- Kylä.
- Vanha nimi. Esiintynyt aiemmin rekisterikylän nimenä, mutta ei viime aikoina.
- Nimi Timoskanmäki 1900-luvun tietojen mukaan lähinnä vain vanhojen käytössä.
- Rinnakkaisnimiä Timoskala, Timoska.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Vaarinmäki
o Taivutus: Vaarinmäellä
o Murreasu:
Vaarimäk : Vaarimeäl (*)
o Rekisterikylä: Timoskala.
- Kylänosa.
- Nimen esiintymä (Räisäläinen 3/2003, s. 8): "Olimme Vaarin mäellä, missä ennen asui paljon Sinkkoja".
o Lähteet:
Räisäläinen 3/2003 s. 8
takaisin hakemistoon
Niemenkylä
o Taivutus: Niemenkylässä, Niemenkylällä
o Murreasu:
Niemekylä : Niemekyläs, Niemekyläl (*)
o Asukkaidennimitys: niemekyllöist
- Kylä tai kyläntapainen alue (ei rekisterikylä).
- Nimi Niemenkylä tarkoittaa aluetta, johon kuuluu osia useista rekisterikylistä (Pataksela, Tiittala, Kiisanlahti, Läheniemi, Humalanpelto, Muonola, Sutkenlahti). Niemenkylän eteläraja on Sutken kohdalla.
- Niemenkylä on ollut kansanomaisessa käytössä tavallinen nimi.
- Koko Niemenkylä voitiin lukea osaksi laajaa Unnunkosken kylää.
- Taivutuksessa sekä muotoja Niemenkylään, Niemenkylässä jne. että muotoja Niemenkylälle, Niemenkylällä jne.; vanhastaan tavallisempi taivutustapa ehkä Niemenkylällä jne. (murteessa "Niemekyläl").
- Esiintymä vanhassa murteellisessa runossa: "- - ihmiet Niemekylällä - -".
- Vrt. Unnunkoski, Suurenkylänpuoli, Sakkalinpuoli, Saari.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 173, 177, 359, 471, 547
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 71, 72
Muistan kuinka Räisälässä s. 18, 22, 43, 138, 229
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 11, 15, 22, 58, 59, 98, 136, 158
Räisälän Sakkali s. 37
Vuoksi 8.8.1894, 12.8.1899
Räisäläinen 1/2002 s. 16
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Suurenkylänpuoli
o Murreasu:
Suurekyläpuol' (*)
o Asukkaidennimitys: suurekyläpuoloist (*)
o Rekisterikylä: Pataksela, Kiisanlahti, Läheniemi, Humalanpelto, Muonola,
Sutkenlahti, Tiittala.
- Kylä tai kyläntapainen alue (ei rekisterikylä).
- Käytössä ainakin asukkaidennimitys "suurekyläpuoloisii". Sen taustalla voisi olettaa olevan alueennimen Suurenkylänpuoli (tai Suurikylä), mutta sellaisesta ei ole muuta tietoa. Se tarkoittaisi samaa tai suunnilleen samaa aluetta kuin Niemenkylä.
- Vrt. Sakkalinpuoli, Niemenkylä.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Humalanpelto
o Taivutus: Humalanpellossa
o Murreasu:
Humalapelto : Humalapellos
o Asukkaidennimitys: humalapeltoist
o Rekisterikylä: Humalanpelto.
- Kylä.
- Humalanpellon rekisterikylässä useita palstoja (Niemenkylässä, Sakkalinpuolella, Leviäisensaarissa).
- Kirjoitusasuna joskus Humalapelto; virallisessa käytössä tavallisesti Humalanpelto.
- (Vrt. Unnunkoski, Niemenkylä, Suurenkylänpuoli, Sakkalinpuoli.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Kiisanlahti
(Kiislahti)
o Taivutus: Kiisanlahdessa
(Kiislahdessa)
o Murreasu:
Kiislaht : Kiislahes
Kiisalaht : Kiisalahes
o Asukkaidennimitys: kiislahtoist, kiisalahtoist (*)
- Kylä.
- Rekisterikylän nimen virallinen asu Kiisanlahti.
- Kirjoitusasuna toisinaan myös Kiislahti (mm. Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 142). Murteessa tavallisin muoto "Kiislaht".
- Kiisanlahti, Kiislahti myös lahdennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 221
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 71
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 142
Muistan kuinka Räisälässä s. 25
Räisälän Sakkali s. 303
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Läheniemi
o Taivutus: Läheniemessä
o Murreasu:
Läheniem : Läheniemes
o Asukkaidennimitys: läheniemoist
- Kylä.
- Läheniemen rekisterikylässä vain yksi talo, Läheniemi. Pääpalsta Niemenkylässä, ulkopalsta Sakkalinpuolessa.
- Vrt. Unnunkoski, Niemenkylä, Suurenkylänpuoli, Sakkalinpuoli.
- Läheniemi myös niemennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 221, 267, 327, 340, 491, 547
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 71
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 68, 69
Räisälän Sakkali s. 302
takaisin hakemistoon
Pataksela
o Taivutus: Patakselassa
o Murreasu:
Pataksela : Patakselas
- Kylä.
- Patakselan rekisterikylässä kantapalsta Niemenkylässä ja ulkopalstoja Sakkalinpuolessa ja Suurenselän saaristossa.
- Kansanomaisessa nimenkäytössä Pataksela (kantapalsta) luettiin yleisesti Niemenkylään ja laajaan Unnunkosken kylään.
- Vrt. Unnunkoski, Niemenkylä, Suurenkylänpuoli, Sakkalinpuoli.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 17, 58, 98
Räisälän Sakkali s. 11
takaisin hakemistoon
Tiittala
o Taivutus: Tiittalassa
o Murreasu:
Tiittala : Tiittalas
- Kylä.
- Tiittala rekisterikylän virallinen nimi. Harvinainen kansanomaisessa käytössä.
- Rinnakkaisnimi Olkkola.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 183, 187
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 71
Muistan kuinka Räisälässä s. 141
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 27
takaisin hakemistoon
Olkkola
o Taivutus: Olkkolassa
o Murreasu:
Olkkola : Olkkolas (*)
o Asukkaidennimitys: olkkost, olkkolaist (*)
o Rekisterikylä: Tiittala.
- Kylä (Olkkola ei rekisterikylän nimenä).
- Tavallinen nimi kansanomaisessa käytössä.
- Rinnakkaisnimi Tiittala.
- Vrt. Niemenkylä.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 540
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 58, 119, 120, 167
Räisälän Sakkali s. 340
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Sutkenlahti
o Taivutus: Sutkenlahdessa
o Murreasu:
Sutkelaht : Sutkelahes
o Asukkaidennimitys: sutkelahtoist
- Kylä.
- Sutkenlahti rekisterikylän ja jakokunnan nimi. (Sutkenlahden jakokuntaan kuului useita rekisterikyliä. Jakokunnannimeä ei käytetty kansanomaisessa nimenkäytössä.)
- Vrt. Sutkenmäki, Sutke.
- Sutkenlahti myös lahdennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 11, 119
Räisälän Sakkali s. 12
takaisin hakemistoon
Sutke
o Taivutus: Sutkessa
o Murreasu:
Sutke : Sutkes
o Rekisterikylä: Sutkenlahti.
- Kylä (ei rekisterikylä).
- Nimi Sutke käytössä hovin (kartanon) nimenä. Nimellä voidaan tarkoittaa myös Sutkenlahden kylää. Hovi myös: Sutkenhovi.
- Kirjoitusasuna toisinaan Sutki (taivutus silloinkin: Sutkessa jne.).
- Vrt. Sutkenlahti, Sutkenmäki.
o Lähteet:
Räisälän historia s. 534
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 70, 71
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 17
Räisälän Sakkali s. 41
Vuoksi 29.10.1892
takaisin hakemistoon
Sutkenmäki
o Taivutus: Sutkenmäellä
o Murreasu:
Sutkemäk : Sutkemeäl
o Rekisterikylä: Sutkenlahti, Pataksela ym.
- Kylänosa (tai kylä tai kyläntapainen alue; ei rekisterikylä).
- Alueennimi Sutkenmäki tarkoittaa mm. Patakselan ja Sutkenlahden rekisterikyliin kuuluvia alueita Sutken tien varressa.
- Vrt. Sutkenlahti, Sutke.
- Sutkenmäki myös mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän Sakkali s. 63
takaisin hakemistoon
Härskeensaari
o Taivutus: Härskeensaaressa, Härskeensaarella
o Murreasu:
Härskeesoar' : Härskeesoares, Härskeesoarel (*)
- Kylä.
- Esiintyy sekä taivutustapaa -saaressa, -saareen jne. että -saarella jne.
- Tietojen mukaan Härskeensaari ollut ennen myös saarennimenä, joka olisi tarkoittanut Vuoksen haarojen välistä laajaa saarta. Saarennimeä ei liene kuitenkaan käytetty yleisesti ainakaan 1900-luvulla.
- Vrt. Saari.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 11, 341
Muistan kuinka Räisälässä
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 27, 58, 120
Terveisiä Räisälästä s. 120
Räisälän Sakkali s. 343
Käkisalmen Sanomat 7.6.1907, 9.9.1907
Räisäläinen 2/2002 s. 13, 2/2003 s. 8, 3/2003 s. 7, 8, 9
takaisin hakemistoon
Saari
o Taivutus: Saarella
o Murreasu:
Soar' : Soarel (*)
o Asukkaidennimitys: soarelaist (*)
o Rekisterikylä: Härskeensaari (ym.).
- Kylä tai kyläntapainen alue (ei rekisterikylä).
- Nimen esiintymiä kirjassa Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella (1998): "Saarelta", "Saarella", "Saarella päin", asukkaidennimitys "saarelaisten".
- Kansanrunossa: "Ei ole tuolla Tiurin puolla, saa ei tuolt Saaren puolt, maha ei olla Makkolassa - -" (Suomen kansan vanhat runot).
- Tiedoista ei ilmene tarkkaan, mitä aluetta nimi Saari tarkoittaa; ehkä Härskeensaaren kylää lähistöineen.
- Vrt. Härskeensaari.
o Lähteet:
Suomen kansan vanhat runot: Räisälä 2941 (Reinholm 1849)
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 27, 30, 49
takaisin hakemistoon
Haikosenmäki
o Taivutus: Haikosenmäellä
o Murreasu:
Haikosemäk : Haikosemeäl
o Rekisterikylä: Härskeensaari.
- Kylänosa.
- Haikosenmäki myös talon (kantatilan) nimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Javanaisenmäki
o Taivutus: Javanaisenmäellä
o Murreasu:
Javanaisemäk : Javanaisemeäl
o Asukkaidennimitys: javanaisemäkköist
o Rekisterikylä: Kivipelto.
- Kylänosa.
- Myös talon (kantatilan) nimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Matikanmäki
o Murreasu:
Matikamäk (*)
o Rekisterikylä: Härskeensaari.
- Kylänosa.
- Myös talon (kantatilan) nimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Juurikorvenmäki
o Murreasu:
Juurkorvemäk
o Rekisterikylä: Kivipelto (myös Ivaskanmäki?).
- Kylänosa.
- Juurikorvenmäki myös mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Kivipelto
o Taivutus: Kivipellossa, Kivipellolla
o Murreasu:
Kivpelto : Kivpellos, Kivpellol (*)
o Asukkaidennimitys: kivpeltoist, kivpellokyllöist
- Kylä.
- Nimi tavallinen sekä virallisessa että kansanomaisessa käytössä.
- Käytössä taivutusmuodot -pellossa jne. (ehkä vanhastaan tavallisempi?) ja -pellolla jne.
- Jo Käkisalmen Sanomissa 1908 vaihtelua taivutusmuodoissa: "maanviljelijä Kuisma Kivipellosta", "Matti Kaijaa Räisälän Kivipellolta".
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 152, 224, 250, 327, 340, 345, 352, 380, 401, 402, 492, 513, 514, 544, 590
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 69
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 22, 27
Räisälän Sakkali s. 6, 48, 83, 85, 322
Käkisalmen Sanomat 6.4.1908, 15.6.1908
Räisäläinen 1/2002 s. 14, 2/2003 s. 7, 3/2003 s. 13
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Rutakka
o Murreasu:
Rutakka
o Asukkaidennimitys: rutakkaloist
o Rekisterikylä: Kivipelto.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimi Rutakanmäki.
- Rutakka myös talonnimi (kantatila numero 2).
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Rutakanmäki
o Taivutus: Rutakanmäellä
o Murreasu:
Rutakamäk : Rutakameäl
o Asukkaidennimitys: rutakamäkköist
o Rekisterikylä: Kivipelto.
- Kylänosa.
- Rinnakkaisnimi Rutakka.
- Rutakanmäki myös mäennimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Savolaisenmäki
o Murreasu:
Savolaisemäk
o Rekisterikylä: Kivipelto.
- Kylänosa.
- Myös talon (kantatilan) nimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Yrjölä
o Murreasu:
Yrjölä (*)
o Asukkaidennimitys: yrjölöist, yrjöläist
o Rekisterikylä: Kivipelto.
- Kylänosa.
- Myös talonnimi (kantatila numero 1).
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Sääkymä
o Taivutus: Sääkymässä
o Murreasu:
Seäkymä : Seäkymäs
o Asukkaidennimitys: seäkymöist
o Rekisterikylä: Kivipelto, Ivaskanmäki.
- Kylänosa.
- Kansanomaisessa nimenkäytössä Sääkymää voitu pitää myös kylänä.
- Sääkymään voitu lukea myös osia Ivaskan (Ivaskanmäen) kylästä.
- Sääkymä myös talonnimi (Kivipellon kantatila numero 3; Ivaskanmäen tila numero 3:3).
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 238
- Räisälän teitä ristiin ja rastiin s. 36, 65
Räisälän Sakkali s. 6, 48
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Sääkymänranta
o Murreasu:
Seäkymäranta (*)
o Rekisterikylä: Kivipelto.
- Kylänosa.
- Sääkymän rannanpuoleinen osa.
- Vrt. Sääkymä.
o Lähteet:
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Sakkali
o Taivutus: Sakkalissa
o Murreasu:
Sakkal' : Sakkal'is
Sakkali : Sakkalis
o Asukkaidennimitys: sakkal'l'oist
- Kylä.
- Sakkalin rekisterikylä on alueeltaan melko pieni. Nimellä voidaan tarkoittaa myös rekisterikylän lähialueita, jotka kuuluivat mm. Patakselan, Kiisanlahden, Muonolan ja Kivipellon rekisterikyliin.
- Vrt. Sakkalinkylä, Sakkalinpuoli.
- Sakkali myös talonnimi.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän historia s. 177
Räisälän Sakkali s. 2, 11, 13, 17, 28, 29, 310, 380
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 99
Terveisiä Räisälästä s. 73
Käkisalmen Sanomat 17.7.1907
Räisäläinen 3/2003 s. 13
Räisäläisten haastattelut 2011
takaisin hakemistoon
Sakkalinkylä
o Murreasu:
Sakkal´ikylä (*)
o Rekisterikylä: Sakkali.
- Kylä (ei rekisterikylän nimenä).
- Nimi Sakkalinkylä tarkoittaa Sakkalin rekisterikylää tai myös laajempaa aluetta.
Vrt. Sakkali, Sakkalinpuoli.
o Lähteet:
Räisälän Sakkali s. 2, 6
Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella s. 27
takaisin hakemistoon
Sakkalinpuoli
o Murreasu:
Sakkal'ipuol' (*)
o Asukkaidennimitys: sakkal'ipuoloist
o Rekisterikylä: Sakkali, Kiisanlahti, Pataksela, Humalanpelto, Muonola ym.
- Kylä tai kyläntapainen alue.
- Nimi Sakkalinpuoli tarkoittaa Sakkalin rekisterikylää lähialueineen.
Sakkalinpuoleen kuuluu Sutkenlahden jakokunnan eteläosa (osia seuraavista rekisterikylistä: Sakkali, Muonola, Humalanpelto, Pataksela, Kiisanlahti, Läheniemi, Sutkenlahti).
Vrt. Sakkali, Sakkalinkylä, Niemenkylä, Suurenkylänpuoli.
o Lähteet:
Nimiarkisto
takaisin hakemistoon
Eläväkorpi
o Murreasu:
Eläväkorp (*)
o Rekisterikylä: Kiisanlahti (myös Sakkali?).
- Kylänosa.
- Kolmen talon ryhmä Sakkalin pohjoisosassa. Asukkaita mm. Lukkaroinen.
- Vrt. Sakkali, Sakkalinkylä, Sakkalinpuoli.
o Lähteet:
Nimiarkisto
Räisälän Sakkali s. 29, 340
takaisin hakemistoon
Laatinut Sami Suviranta 2012.
|