Pääjuhla oli yhteiskoulun auditoriossa, jonne kokoontui iso joukko väkeä: enempää ei olisi mahtunutkaan.

72. Räisälä-juhla Kokemäellä

Pääjuhlan ohjelma oli kokonaisuudessaan hieno, tasokas ja viihdyttävä
– siitä asiasta ei kukaan voi olla eri mieltä.

Kokemäen Koulukeskuksen auditorio oli tupaten täynnä 2. heinäkuuta, kun räisäläiset kokoontuivat pitäjänjuhliinsa. Juhlat vietiin läpi kokemuksella ja totutun kaavan mukaan. Olihan nämä jo Kokemäen Karjalaseuran kymmenettä kertaa järjestämät Räisälä-juhlat yhdessä Räisäläisten Säätiön kanssa. Ensimmäiset juhlat pidettiin Kokemäellä jo vuonna 1946 eli vuosi ennen Räisäläisten Säätiön perustamista.

Päivä aloitettiin juhlamessulla, jossa saarnasi kenttärovasti Juhani Liukkonen. Rippisanat ja liturgia: kirkkoherra Hannu Tomperi ja rovasti Sakari Honkanen. Ehtoollisen jakoivat Hannu Tomperi ja Juhani Liukkonen. Tekstilukijana oli Sakari Honkanen ja kanttorina Henri Tuominiemi.

Juhlamessun jälkeen oli vuorossa perinteiseen tapaan kunnianosoitus sankarihaudoilla, jossa puhui Tuula Jyske. Seppeleen sankarihaudoille laskivat säätiön hallituksen pj. Jouko Perttu ja Kirsti Mäkitalo. Karjalaisten muistomerkille seppeleen laskivat Tarja Jaakkola ja Matti Lundén.

Pääjuhla järjestettiin Kokemäen Koulukeskuksen tiloissa, jossa oli monipuolinen ja vahvasti musiikkiin painottunut ohjelma. Räisäläisten Säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Seila Hoppendorff toivotti juhlaväen tervetulleeksi. Kokemäen kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginjohtaja Reijo Siltala. Juhlapuhujana oli kansanedustaja Antti Kaikkonen ja päätössanat esitti Räisäläisten Säätiön hallintoneuvoston pj. Jarkko Peltola. Pääjuhlan juonsi Kari Ruponen.

Räisäläisten Säätiön museovastaava Antti Kuisma julisti vaakunaveistokilpailun tuloksen ja voittajaksi tuli Johannes Perko. Helmikuun loppuun jatketun kilpailuajan sisällä kilpailuun lähetettiin neljä ehdotusta, joista kilpailulautakuntana toiminut Säätiön hallitus valitsi voittajan.

Huomionosoituksia Räisälä-juhlassa seuraavasti. Karjala Liiton hopeinen ansiomerkki: Jaakkola Tarja ja pronssinen ansiomerkki: Saveljeff Leo, Hoppendorff Seila, Lundén Matti ja Kauppila Terttu. Kruunullinen Räisälä-merkki: Ruponen Antti, Pökkönen Juha, Sinkko Erkki, Korkeaoja-Nurmo Mari ja Uusimaa Hanna.

Kansanedustaja Antti Kaikkosen juhlapuhe:

Juhlapuhuja kansanedustaja Antti Kaikkonen totesi, että harvoin pääsee nousemaan lavalle yhtä komean torvisoiton jälkeen. Juhlapuhe kokonaisuudessaan oli seuraavanlainen (väliotsikot ovat toimituksen tekemät).

On ilo olla tässä Räisälä-juhlassa mukana kaikkien teidän kanssanne. Joka vuosi teitä kokoontuu useita satoja juhlimaan, iloitsemaan ja viettämään yhteistä aikaa keskellä kauneinta kesää.

Räisälä-juhlia on järjestetty jo 72 kertaa, aina vuodesta 1946 lähtien. Ensimmäinen juhla järjestettiin juurikin täällä Kokemäellä. Se oli luontevaa, sillä Räisälästä hyvin moni päätyi juuri tänne Kokemäelle. On arvokasta, että perinne on jatkunut kokonaisen pitkän ihmisiän ja järjestelyvastuu on siirtynyt jo useammalta sukupolvelta toiselle. Katkeamaton ketju juhlia kertoo siitä, miten omistautuneita räisäläiset ja heidän lähipiirinsä ovat omille juurilleen.

Ensimmäinen Räisälä-juhla järjestettiin siis vuonna 1946. Siirtoväki ja koko Suomen kansa eli tuolloin vaikeaa aikaa. Sodan jäljiltä oli monta henkistä ja taloudellista haavaa edelleen auki eikä juhliminen välttämättä edes olisi tuntunut kovin sopivalta. Rauhanajan alkamisesta koko Suomessa oli vasta reilu vuosi, toisesta ja lopullisesta evakkomatkasta vain pari vuotta. Mutta kuten juhlilla on tapana, nostattavat ne mielialaa ja luovat yhteishenkeä. Niitä tarvitaan. Varmasti tuolloin juhlat ovat tuoneet hyvin yhteen myös satakuntalaisia ja karjalaisia, jotka vielä totuttelivat uuteen tilanteeseen eläen rinta rinnan täälläpäin. Räisäläiset tietävät, kuinka valtava merkitys Räisälän pitäjäjuhlilla on ollut kaikki nämä vuosikymmenet oman kotiseutuperinteen vaalimiselle ja ennen kaikkea yhteishengen ylläpitämiselle. Henki katkeaa helposti, jos sitä ei ylläpidä. Juhlien kautta Räisälän henkeä pidetään yllä ja avataan myös sellaisille, joilla ei omakohtaista kokemusta Räisälästä ole.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen.

Omat, vanhempien, isovanhempien ja muiden sukulaisten juuret heräävät käsinkosketeltavasti eloon, kun niihin juhlan tai vierailun kautta pääsee tutustumaa. Karjalaiseen tapaan myös Räisälän juhlat ovat hyvä sekoitus kaihoisia muistoja ja iloisen reipasta ja räväkkää juhlaa.

”Jälleenrakennus tehtiin hikeä ja kyyneleitä säästelemättä”

Räisälä-juhlan juhlan ympärille tänä vuonna kietoutuu myös isänmaamme Suomen 100-vuotisjuhlavuosi.

Ensimmäisen Räisälä-juhlan tervehdyspuheessa maanviljelijä Simo Lallukka totesi, että ”ankara työ ja usko tulevaisuuteen ovat ne voimat, joiden avulla Karjalan heimo ja koko kansamme selviytyy onnellisempaan elämään”. Puhuja oli aivan oikeassa. Vaikeista ajoista Suomi selvisi ankaralla työllä ja uskolla tulevaisuuteen. Siinä oli karjalainen asenne elämään aivan kohdillaan.

Suomi on kokenut valtavasti vaikeita aikoja. Itsenäisyyden jälkeen taistelimme toinen toisiamme vastaan. Sodassa olimme yhtenäinen maa ja taistelimme itsenäisyytemme puolesta maksaen siitä kuitenkin valtavan korkean hinnan. Sodanjälkeinen jälleenrakennus tehtiin hikeä ja kyyneleitä säästelemättä. 90-luvun puolivälissä laman syvimmissä pohjamudissa kärsittiin silloisen talouspolitiikan takia ja ihmisillä oli aitoa hätää. Toki paljon muutakin vaikeutta on historiassamme ollut. Tähän peilattuna tämän päivän haasteet tuntuvat sittenkin suhteellisen pieniltä. Siitäkin huolimatta hätä ja huoli koetaan suurimpana juuri sillä hetkellä kun se koetaan. Siksi paras lahja satavuotiaalle Suomelle on tehdä määrätietoisesti töitä sen eteen, ettei mikään näistä menneisyyden vaiheista toistu enää ikinä ja huolehditaan, että eriarvoistuminen, syrjäytyminen ja pahoinvointi maassamme lisäänny enää yhtään. Ja mikä tärkeintä, pidämme maamme sotien ulkopuolella. Paras tae siihen on viisas ulkopolitiikka.

Sen me olemme velkaa Suomelle ja sen me olemme velkaa niille sukupolville, jotka ovat meille säästäneet itsenäisyyden, rakentaneet maan ja jälleen pitäneet pystyssä, vaikka talous on käynyt pakkasen puolella. Meidän sukupolvemme tehtävä on antaa Suomi eteenpäin seuraaville sukupolville paremmassa kunnossa kuin me olemme sen saaneet. Edeltävät sukupolvet ovat sen jämäkästi rakentaneet, siksi Suomesta on pidettävä huolta.

”Itsenäisyyden hinta on ollut kallis”

Ilokseni olen kuitenkin koko kevään päässyt seuraamaan hyviä talousuutisia siitä, millainen Suomi meillä on juhlavuoden lopussa. Talous on nyt viimeinkin roimassa kasvussa, työttömyys vähenee, uusia investointeja tulee ja lisää työpaikkoja syntyy. Se on yhdenlainen, hyvä lahja isänmaalle, joka on viimeisen vuosikymmenen elänyt taloudellisesti vaikeita aikoja.

Suunnanmuutos on edellyttänyt vaikeitakin päätöksiä, mutta nyt kun näkymät alkavat näyttää selvästi paremmilta, on meillä syytä hivenen iloitakin. Tätä kasvua pitää nyt tukea kaikin keinoin, jotta nousu pysyy ainoana mahdollisena reittinämme myös tulevaisuudessa. Kun kasvunsiemenet on nyt kylvetty, pitää niistä kasvavaa hedelmää jakaa myös siten, että Suomen eriarvioistuminen saadaan pysäytettyä. Suomen pitää olla hyvinvointivaltio, joka tarpeen mukaan pitää huolta myös heikoimmistaan.

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna muistamme siis, että itsenäisyyden hinta on ollut kallis ja moni uhrasi paljon. Siksi nämä uhraukset ansaitsevat nöyrimmät kiitoksemme sekä sanoina että tekoina. Maamme kunniakansalaisista on huolehdittava loppuun saakka parhaalla mahdollisella tavalla. Viime vuoden lopulla sovimme kaikkien eduskuntaryhmien kesken siitä, että veteraanimäärärahojen määrää kasvatetaan aivan oleellisesti ja pidämme huolta siitä, etteivät rahat kotona asumista tukevissa palveluissa ja kuntoutuksessa lopu kesken. Vaikka monesta on jouduttu säästämään, niin ei kuitenkaan veteraaneista. Se on vähintä, mitä voimme itsenäisyytemme varmistajille tehdä. Erityinen kiitos itsenäisyydestä kuuluu sotiemme veteraaneille, mutta yhtä lailla on mielestäni välttämätöntä esittää kiitos koko sodan ajan sukupolvelle, joka monin eri tavoin kantoi kortensa kekoon isänmaamme hyväksi.

Räisälä-juhlassa ja Suomen 100-vuotisjuhlassa on siis paljon samaa. Toisaalta muistamme, millaisia uhrauksia olemme tehneet ja mitä olemme menettäneet. Samalla kuitenkin erityisesti juhlimme sitä, mitä meillä on. Suomi on tänä vuonna erilaisia juhlia kaikkialla Suomessa. Suomalaiset ovat ottaneet vuoden omakseen ja juhlivat sitä antaumuksella. Karjalaisten tavasta yhdistää kaipaus ja ilo on ollut hyvä ottaa mallia.

”Sodan ja Karjalan muistot ovat eliniän mielessä”

Äskettäin Karjala, muistot sodasta ja evakosta sekä suomalaisten yhteys menetetyille alueille nousi esiin hieman yllättävällä tavalla. Satunnainen nuorimies oli äskettäin löytänyt Säkkijärven Santasaaresta kihlatai vihkisormuksen, jossa on kaiverrettuna nimi Alma ja päiväyksenä 5.11.1937. Vielä ei ole tietoa, miten sormus on Santasaareen päätynyt tai kenelle se kuuluu, mutta se voima, jolla suomalaiset lähtivät Facebook-kirjoitusta jakamaan ja selvittämään sormuksen taustoja, on erityinen. Tuhannet ihmiset kiinnostuivat sormuksista ja Helsingin Sanomatkin ryhtyi selvittämään, löytyisikö sormuksen omistajasta tietoja.

Pääjuhlassa esiintyi myös Kokemäen Karjalaseuran Vunukat.

Sormuksessa olevat merkinnät vahvistavat, että sormus on ostettu Helsingistä vuonna 1937 Aleksanterinkadun Westerbackin liikkeestä. Sormuksen koko, laatu ja siihen kaiverrettu naisen nimi viittaavat sormuksen kuuluneen miehelle, ehkä upseerille. Tämän enempää ei juuri vielä tiedetä. Voi olla, että sormuksen taustat eivät koskaan selviä emmekä tiedä, selviääkö kihlaparin kohtalo koskaan. Toivon niin, koska mikä olisikaan parin 80-vuotiskihlapäivän kynnyksellä hienompaa kuin se, että kihlasormus Karjalasta löytäisi tiensä omaisille takaisin.

Mutta vaikka tausta ei selviäisi tai koko tarina osoittautuisi uutisankaksi, kertoo suomalaisten into selvittää sormuksen taustoja myös siitä, kuinka elävä sodan ja Karjalan muisto meissä kuitenkin on, vaikka omakohtaista kokemusta suurimmalla osalla Facebookin käyttäjistä ei ole. Moni uutisen lukenut kävi varmasti mielessään läpi, mistä päin Karjalaa omat sukujuuret kenties ovat tai missä päin isovanhemmat palvelivat isänmaata sodan aikana. Omat juuret ja oman suvun vaiheet ovat meillä mukana, vaikka niitä ei joka päivä ajattelisikaan. Siksi tarina Karjalan Säkkijärveltä löytyneestä sormuksesta liikutti niin monia, tarinahan voisi koskea kenen tahansa meidän sukuamme. Sota ja Karjalan menetys ovat osa yhteistä suomalaista tarinaa, joka sitoo meidät yhteen aivan kuten puiden juuret syvällä maan alla sitovat puun paikalleen. Ilman juuriaan puut eivät pysyisi tuulessa pystyssä ja samalla tavalla nuo juuret pitävät meidät pystyssä.

”Ei mikä tahansa tienpahanen, vaan mielellään aika komea tie”

Räisälä-juhlilla on aiemmin puhuttu paljon siitä, miten tärkeää on saada nuoria mukaan ja kiinnostumaan perinteiden ylläpitämisestä. Tämä on aivan oikeaa pohdintaa, josta riippuu perinnekulttuurimme tulevaisuus. Nuoremmilla sukupolvilla, joihin itsekin kuulun, saattaa olla karjalaiset juuret, mutta hyvin kaukainen kosketus tai ei kosketusta ollenkaan omiin taustoihin. Nuoremmat kuitenkin kuuntelevat ja elävät niitä tarinoita, joita vanhemmat ja isovanhemmat heille kertovat. Omia kokemuksia ei välttämättä tarvitse olla, sillä me nuoremmat voimme elää karjalaisuutta teidän vanhempien elämäntarinoiden kautta.

Oma kosketukseni karjalaisuuteen on juuri tällainen. Olen saanut olla useilla karjalaisilla juhlilla puhumassa ja usein kerron, että olen varttikarjalainen eli biologisesti minussa on neljännes karjalaisuutta. Tämän neljänneksen olen saanut sotaveteraani-isoisältäni, joka sotavuosien jälkeen joutui jättämään kotiseutunsa Pyhäjärven Konnitsan kylän ja päätyi evakkona Satakuntaan, juuri tänne Kokemäelle. Olemme siis lapsuuteni mummolan maisemissa ja oma isäni on aikanaan tämän koulun käynyt, missä nyt juhlia pidämme. Perheemme kesämökki Kokemäenjoen maisemissa Kiettareen saaressa on edelleen ahkerassa käytössä.

Sain kuskiksi tänne juhlaan oman isäukkoni, ja hän tiesi tuossa matkalla kertoa, että isoisälläni Arvi Kaikkosella oli täällä Kokemäellä paljon ystäviä Räisälästä. Nimeltä voisi mainita montakin, mutta esimerkiksi Arvi ja Mirja Karonen olivat hyviä ystäviä, ja monelle teistä juhlaväestäkin varmasti tuttuja. Juuret yhdistävät, välillä yllättävälläkin tavalla. Maailma on pieni, mutta Karjala on suuri. Haluan myös ilmaista tukeni sille ajatukselle, että Kokemäelle nimettäisiin joku sopiva tie Räisäläntieksi. Toivon, että kaupungin hallinto ottaa räisäläisten tekemän aloitteen tosissaan, ja tälläkin tavalla Räisälää muistamme. Mutta katsokaa sitten, että se ei ole mikä tahansa tienpahanen, vaan tähän tarvitaan mielellään aika komea tie!

”Myönteinen asenne elämään auttaa selviämään vaikeuksista”

Isoisäni kautta olen saanut vain myönteisiä kokemuksia karjalaisuudesta. Vaikka isoisä koki elämänsä aikana monen muun karjalaiseen tavoin raskaita menetyksiä, katsoi hän aina silti rohkeasti eteenpäin tulevaisuutta kohti, eikä murehtinut liikaa menneitä. Toki menetyksistä tulee ottaa opiksi, mutta aina katse uutta kohti suunnaten. Uskon kuitenkin, että elämä kyllä kantaa, kun tekee työnsä hyvin ja huolehtii kanssaihmisistään. Tämän ajatuksen etenkin karjalaiset ovat hienosti sisäistäneet ja käytännössä toteuttaneet. Myönteinen asenne elämään auttaa selviämään monien vaikeuksien yli. Siitä me voimme vain oppia, kun lähdemme viemään Suomea sen toiselle vuosisadalle itsenäisenä ja hyvinvoivana isänmaana.

Vaakunaveistoskilpailun voitti Köyliön Vuorenmaalla asuva Johannes Perko.

Lopuksi haluan kehua tämän juhlan järjestäjiä. Ei ole pieni ponnistus järjestää näin hienoja juhlia vuodesta toiseen. Lisäksi juhlaan valmistautuessani huomasin jälleen, kuinka erityisen hyvin olette tallentaneet Räisälän historiaa ja räisäläisten matkaa sähköiseen ja kirjalliseen muotoon. Nämä tiedot ovat luonteeltaan herkästi häviäviä ja on arvokasta, että muistot, faktat ja historiikki tallennetaan julkiseen käyttöön niin hyvin kuin te olette sen tehneet. Elämän ikävä tosiasia on, että muistojemme Karjala vähenee muistitietona kiihtyvällä tahdilla ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että perheiden tarinoita ja sukujen suullista perintöä tallennetaan aikaa kestävään muotoon. Näin muistot ja Karjalan perinne ei koskaan häviä.

Lue lisää Räisäläinen 03/17 lehdestä.
Kuvia vuoden 2017 Räisälä-juhlasta
Takaisin etusivulle