Kunnianosoitus Kiukaisten sankarihaudoilla. Puhe agronomi Esko Suomala.

71. Räisälä-juhla Kiukaisissa

Kiukaisissa sunnuntaina 3. heinäkuuta 2016 järjestetystä Räisälä-juhlasta
muodostui seesteinen ja hyvä kokonaisuus.

Päivä aloitettiin juhlamessulla, jossa saarnasi rovasti Hannu Honkkila, liturgina oli kirkkoherra Jukka Kemppainen. Ehtoollisen jaossa avustivat rovasti Sakari Honkanen ja diakoni Pirjo Vapaakallio. Tekstinlukijana oli Leena Vihervuori ja kanttorina Jukka Saarni.

Juhlamessun jälkeen oli vuorossa perinteiseen tapaan kunnianosoitus sankarihaudoilla, jossa puhui agronomi Esko Suomala. Kukkalaitteen laskivat säätiön hallituksen pj. Jouko Perttu ja Susanna Liiten. Tilaisuudesta lähetettiin kukat myös Paneliaan, jossa on Karjalaan jääneiden muistomerkki. Kukat toimittivat muistomerkille Marja-Leena Tuominen ja Markku Lindberg.

Pääjuhla järjestettiin Kiukaisten yhteiskoulun tiloissa, jossa oli monipuolinen ja vahvasti musiikkiin painottunut ohjelma. Räisäläisten Säätiön hallituksen puheenjohtaja Jouko Perttu toivotti juhlaväen tervetulleeksi. Juhlapuhujana oli Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö Elina Ravantti. Euran kunnan tervehdyksen esitti kunnanvaltuuston pj., kansanedustaja Timo Kalli. Museovastaava Antti Kuisma selvitti Räisälä-keskuksen ja -museon kuvioita. Tilaisuuden juontajana toimi rehtori Juhani Vihervuori. Lisäksi juhlassa jaettiin erilaisia huomionosoituksia.

Kiukaisten yhteiskoululle kerääntyi noin 300 hengen yleisö seuraamaan juhlan kulkua.

Agronomi Esko Suomalan puhe Sankarihaudalla:

Luettuaan keväällä lehdestä, että puhun tänään sankarihaudalla äitini antoi evääksi Räisäläinen -lehden sekä Suomen sankarivainajat 1939-1945 teoksen ensimmäisen osan – paksu kuin perheraamattu, kuitenkin vain Turun ja Porin lääni kunnista. Kuvamatrikkelissa oli sivukaupalla kauniita, kirkassilmäisiä nuorukaisia ja nuoria miehiä, joilla piti olla elämä edessä, aloitti agronomi Esko Suomala puheensa. -Kun näitä kuvia katselee, niin Sankarihautojen kivet alkavat puhutella uudella tavalla...

”Puute oli sodan jälkeen suurta”

Äitini ei mielellään muistele sota-aikoja. Ymmärrän hyvin että, kokemukset ovat olleet rankkoja kaksi evakkomatkaa: ensin pienenä alle kouluikäisenä lapsena ja toisen kerran kymmenvuotiaana ovat jääneet mieleen. Äiti on kertonut, miten he välttivät 20. kesäkuuta 1944 Elisenvaaran aseman pommituksen vain täpärästi. He odottivat kuljetusta tien varressa, mutta tuotiin viesti, että menkää kotiin vielä yhdeksi yöksi.

Puute sodan jälkeen oli suurta, mukaan ei saatu paljoa. Uusi koti rakennettiin Kiukaisten Köylypolvelle. Naapurista päästiin ostamaan lisää hiukan maata ja isovanhempani viljelivät uutta pientilaansa. Äitini on toisinaan kaiholla muistellut lapsuuden leikkejään. Mieleen ovat jääneet leikit talon ja järvenrannan välissä olleen ison kiven päällä. Heistä on otettu siellä valokuvakin.

Löydän helposti tämän ison kiven myös Unnunkosken topografikartasta vuodelta 1939. Rakennuksista ei taida olla kuvia. Karttaan ne on tietenkin merkitty.

”Olen käynyt kerran katsomassa äidin synnyinkodin paikkaa”

Olen vain käynyt kerran katsomassa äidin synnyinkodin paikkaa runsaat 10 vuotta sitten.

Lähes koko karjalainen sukuni ja heidän satakuntalaiset puolisonsa lapsineen olivat mukana, olimme Lavosen Topin matkassa. Topi kävi usein Karjalassa omatoimisesti ja auttoi paikallisia uusia asukkaita Unnunkoskella rakennustöissä.

Vanhaa tieuraa pääsi kävellen perille viimeiset pari kilometriä. Talon peruskivet ovat aikoillaan ja iso kivi talon ja järvenrannan puolivälissä löytyy helposti. Maisema oli kaunis. Epäsäännölliset, mutta varmasti viljavat ja suotuisasti etelään aukeavat rantapellot pellot eivät olleet kelvanneet kenenkään viljelykseen. Olen usein katsellut äitini kotipakkaa sateliittikuvista tietokoneen ruudulta. Ihan uusimmista kuvista näkyy, että on tehty tie uuteen paikkaan pellolle ja rakennuksia, suuriakin on tullut useita. Rantaan on myös rakennettu iso 100 metriä pitkä laituri. Ehkäpä Tekemälahteen pääsisi jälleen pienellä höyrylaivallakin.

”On hyvä tutustua omiin juuriinsa”

Itse asiassa tekee jälleen mieli mennä katsomaan paikan päälle, mitä uutta sinne on syntynyt?

Mitä kertoisin asukkaille? Ehkä onnittelisin: on hyvä paikka asua, omia esivanhempianikin on siellä asuen saanut elantonsa satojen vuosien ajan. Kertoisin myös, että meillä räisäläläisten jälkeläisillä on nyt kaikilla kuitenkin omat uudet rakkaat kotipaikkamme muualla ja ymmärrämme, että tämä ei enää ole meidän omaamme.

On kuitenkin hyvä tutustua omiin juuriinsa, se auttaa meitä paremmin ymmärtämään ja arvostamaan omaa elämäämme, lähimmäisiämme ja ympäröivää maailmaa.

Esko Suomalan puheen väliotsikot ovat toimituksen tekemät

Juhlapuhe Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö Elina Ravantti.

Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö
Elina Ravantti:
Räisäläiset ovat luopumisen, elämän jälleenrakentamisen ja kotoutumisen eksperttejä.

- Olen täällä Kiukaisten yhteiskoululla räisäläisen tyttärenä. Isäni suku asui Tiurin kylässä Alhotojalla. Vuoksenrannan ja Räisälän raja kulki meidän saunamme takaa. Sain käydä katsomassa noita paikkoja isän vielä eläessä. Perinteen säilyttäminen ja muistojen pitäminen elävinä ovat nyt siirtymässä meidän räisäläisten jälkeläisten harteille, sanoi Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö Elina Ravantti juhlapuheessaan.

-Maailmalla liikkuessa olen huomannut, kuinka tärkeää on, että tuntee juurensa. Ilman juuria ihminen ei voi saada siipiä, jotka kantavat elämässä. Itse tunnistan itsessäni niin näitä satakuntalaisia piirteitä kuin karjalaisiakin.

-Aina karjalaisten seuraan saapuessa on vahva olo: ”Tämän minä tunnen, olen tullut kotiin”. Karjalaisiin liittyy aina isosti ilo. Sen vastaparina on suuri suru ja menetys. Joka joutuu pakolla lähtemään kodistaan, kokee suuren menetyksen. Räisäläiset saivat tuntea menetyksen erityisen kovasti.

-Suomen historian pahin siviileihin kohdistunut pommitus osui juuri räisäläisiä kuljettaneeseen junaan Elisenvaarassa, kun yli 80 Neuvostoliiton pommikonetta kylvi kuolemaa Elisenvaaran ratapihalla kesäkuun 20. päivänä vuonna 1944. Tästä tekin olette täällä Räisälä-juhlassa puhuneet.

-Yli 150 ihmistä kuoli, suurin osa naisia ja lapsia. Moni pienokainen jäi orvoksi, moni vanhempi menetti lapsensa. Minunkin perheestäni nuo verisen hyökkäyksen runsaat viisitoista minuuttia veivät kolme kaunista tyttöä. Ilman Elisenvaaran pommitusta täälläkin olisi tänään varmasti läsnä neljä tätiäni, nyt vain yksi. Monella teistä on sama tilanne, sanoi Elina Ravantti.

”Isälläkin oli suuri tarve tulla kuulluksi”

Ihmisellä on suuri tarve tulla kuulluksi. Uuteen tilanteeseen pystyy sopeutumaan paremmin, jos tuntee, että minua on kuultu. Räisäläisillä ei tätä mahdollisuutta ollut ennen kuin vuosikymmenten päästä, totesi Elina Ravantti.

-Mummo kertoi meille lapsille tarinoita perheemme kokemuksista, Elisenvaarasta myös. Muistan, miten aikuisena jännitin sitä, pystyisikö isä puhumaan Räisälästä ja erityisesti Elisenvaaran tapahtumista. Olisiko oikein panna hänet muistelemaan rakasta kotiseutua ja evakkomatkaa?

-Olin yllättynyt, kuinka vuolaasti isä, pienenä 13-vuotiaana poikana kaikki ne karmeudet kokenut, halusi kokemastaan kertoa. Hänelläkin oli suuri tarve tulla kuulluksi.

Ja kun Räisälä-juhlassakin sittemmin puhuneet toimittaja Erkki Rahkola ja historioitsija Carl-Erik Geust keräsivät materiaalia Elisenvaaran pommituksesta kertovaan kirjaansa, isä antoi auliisti silminnäkijäkuvauksen ja muisteli tarkkaan jokaista yksityiskohtaa, joka hänelle oli painunut mieleen tuon kuuman, kesäisen päivän muuttumisesta jyliseväksi, löyhkääväksi ja ihmisten hädän ja tuskan äänten täyttämäksi painajaiseksi.

Kommelluksista voi myös oppia

Juhlapuheessaan Elina Ravantti painotti, että räisäläiset ovat luopumisen, elämän jälleenrakennuksen ja kotoutumisen eksperttejä.

-Tällaisille taidoille on taas nykypäivänä kysyntää, kun muualta maailmasta sotaa paenneet ihmiset etsivät Suomesta turvaa. Ehkäpä karjalaisten keräämistä opeista voisi olla apua, kun Suomen viranomaiset kehittävät toimivia tapoja erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kotouttamiseen ja etsivät keinoja, joilla tulijat saadaan auttamaan itse itsensä elämän alkuun uudessa ympäristössä.

-Karjalaisten tilanne oli toki erilainen kuin nykypäivän tulijoiden, olivathan he suomalaisia, samaa kansaa ja kieltä. Silti karjalaistenkin opeissa voisi olla kohtia, joita hyödyntää. Ja kulttuurisia törmäyksiä tuli karjalaistenkin asuttamisessa niin kuin tuli myös kommelluksia kielen erilaisten merkitysten kanssa.

-Muistan, miten mummo kertoi karjalaisten lukeneen ihmeissään ja kai vähän järkyttyneinäkin, kun Pohjanmaalla evakossa kaupan ikkunassa mainostettiin raavaan lihaa. Raavas kun oli monelle karjalaiselle siihen mennessä merkinnyt vain rippikoulun käynyttä.

Ennen kuin tiedät, mitä hyvyys on, sinun pitää kokea menetys

Elina Ravantti sanoi, että evakkomatkan kokeneet ovat elävä esimerkki siitä, kuinka ihminen selviää kovistakin koettelemuksista. Kuinka katkeroitumisen sijasta voi valita toivon ja halun pyrkiä kohti hyvää.
-Meillä nuoremmilla on syytä ottaa siitä oppia.

Lue lisää Räisäläinen 03/16 lehdestä.

Räisälä-juhlassa esiintyivät myös Antero Rautanen (trumpetti) ja Raine Rautanen (piano).
Kuvia vuoden 2016 Räisälä-juhlasta
Takaisin etusivulle