paneeli
Säätiön pj Pekka Lehtiö esitteli Elisenvaara-tilaisuuden paneeliin osallistuneet.
Vas. Carl-Fredrik Geust, Aila Rusi, Erkki Rahkola, Annikki Söderholm ja Esko Ahola.

Elisenvaara-tapaamisella aloitettiin

Elisenvaaran kauhunhetket säilyvät mielessä

Räisälä-juhlat aloitettiin lauantaina 3.7. keskustelu-
tilaisuudella Elisenvaaran pommituksesta (20.6.1944). Yleisön suuri lukumäärä osoitti että Elisenvaaran kauhunhetket säilyvät mielessä eikä niistä vielä ole puhuttu tarpeeksi.
Mukaan keskustelupaneeliin tulivat kaikki tv-dokumentin Vaiettu murhenäytelmä teossa Elisenvaarassa v. 2005 olleet Esko Ahola, Carl-Fredrik Geust, Erkki Rahkola, Aila Rusi (o.s. Timoska) ja silloin Elisenvaaran asemaravintolassa työskennellyt Annikki Söderholm (o.s. Kylliäinen).
Erkki Rahkolan johdolla edettiin 66 vuotta ja 13 päivää aiemmin koettuja tapahtumia aluksi aikajärjestyksessä, minkä jälkeen salintäyteinen yleisö sai esittää kysymyksiä ja kertoa omia kokemuksiaan.
Suurin osa Elisenvaaran pommituksesta selvinneitä räisäläisistä tuli lopulta Satakuntaan, Euraan ja lähikuntiin. Useiden omaisia oli neljännestunnin aikana menehtyneiden runsaan 150 uhrin joukossa. Monet lapsena ja nuorena kauhunhetkiä kokeneet kärsivät edelleen myös fyysisistä vammoista.
Räisälän Myllypellon asemalta edellisenä päivänä lähteneen evakkojunan veturin suistumisesta kiskoilta on Esko Aholalla omat muistikuvansa. Hän oli äitinsä kanssa henkilövaunussa, ja muistaa junan edenneen ehkä 300 metriä, kunnes se pysähtyi töksähtäen. Milka Hellberg (o.s. Poikonen) oli lähellä veturia olleessa mullivaunussa ja näki että töksäys johtui törmäyksestä umpiraiteen päässä olleeseen pysäytyspukkiin.
- Veturi oli ojassa kallellaan ja veturimiehet ohjeistivat muodostamaan sankoketjun veden saamiseksi läheisestä ojasta, koska veturin pesä oli saatava sammutettua, kertoo Esko Ahola, joka nuorena sotilaspoikana oli mukana ketjussa.

Risteysasemat tuhottava

Sotatutkija Carl-Fredrik Geust totesi räisäläisten joutuneen suurvaltapolitiikan uhreiksi. Neuvostoliitto oli havainnut Suomen joukkojen siirron Kannakselle ja Viipurin puolustukseen. Siksi oli annettu käsky tuhota risteysasemat joukkojen siirron estämiseksi. Tämä oli määrä toteuttaa kaksoisiskussa, jolloin Simolan asemaa pommitettiin 19.6. ja Elisenvaaraa 20.6.
- Elisenvaarassa Neuvostoliiton joukot havaitsivat että ilmapuolustusta ei siirtymis- ym. syistä johtuen ollut ollenkaan. Niinpä kolmannen aallon suojahävittäjät osallistuivat tulittamiseen ja ampuivat konekivääreillä elävää materiaalia, mikä sattui olemaan evakkoon matkaavia lapsia äiteineen ja vanhuksia. Myös pommivalikoima vaihtui. Ensimmäisessä pommitusaallossa pyrittiin räjähdyspommein tuhoamaan radat ja rakennukset ja kolmannessa aallossa käytetyt sirpalepommit oli tarkoitettu elävän materiaalin eli ihmisten eliminoimiseen.

Vaikka Elisenvaaran pommituksessa menetti henkensä 170-200 henkeä, ei Neuvostoliiton tavoite aseman tuhoamisesta onnistunut, sillä seuraavana päivänä sotilaskuljetukset jatkuivat.
Useissa mukana olleiden kertomuksissa toistetaan, että ihmisiä pyrittiin pitämään mahdollisimman kauan vaunuissa. Tämä on mahdollisesti pelastanut kymmeniä ihmishenkiä, joita sirpaleet tai koneiden tykki- ja konekiväärituli olisivat aiheuttaneet.
Keskustelussa tuli esiin myös että kriisihoitoa ei ollut eikä tunnettukaan. Kokemuksista kyllä keskenään puhuttiin ja niitä puitiin.

Puutteellista tietoa

Carl-Fredrik Geustin mukaan Kansallisarkiston tietokanta sodan uhreista on puutteellinen, sillä nimiluettelo käsittää vain sotilasuhrit.
- Useita suurprojekteja sotien uhrien tiimoilta vetänyt Kansallisarkiston dosentti Lars Westerlund kertoi, että tietokantaa ollaan uudistamassa. Tekeillä on sodissa 1939-1945 surmansa saaneiden siviilien nimitiedoston kokoaminen, johon hän pyysi saada käyttää pohjana Elisenvaara-kirjassa julkaistua uhriluetteloa. Tämä hanke ei ole kuitenkaan vielä saanut "virallista" statusta arkistossa, huomauttaa Geust.
Vihjeeksi on annettu että asian edistämiseksi sopivien tahojen (esimerkiksi Räisäläisten Säätiö, muut yhdistykset, Karjalan Liitto jne.) olisi tehtävä aloite, niin asialle osoitetaan varmaan tarpeelliset resurssit!
Toinen puute, mikä keskustelutilaisuudessa nousi esiin, oli eri laitosten täydellinen tietämättömyys Elisenvaaran tapahtumista ja silloin vallinneen kaoottisen tilanteen ymmärtämisestä. Viranomaiset eivät vähääkään ymmärrä millaisessa kaaoksessa pommituksen läpikäyneet olivat. Esimerkiksi Milka Hellbergille vastattiin, että olisi pitänyt mennä joukkosidontapaikalle tullakseen luetteloiduksi haavoittuneisiin. Silloin nuori tyttö kertoo totelleensa sotilaiden opastusta, joten kun ei ole nimeä niissä luetteloissa eikä löydy vainajien luettelosta, ei voida pitää haavoittuneena.
Eräs keskustelutilaisuudessa ollut kertoi, että heitä oli neljä, jotka juoksivat katajapuskan taakse piiloon kuin jänikset. Hänen kuulovammaansa viime aikoina hoitanut lääkärikin on todennut harmistuneena, että lääkäri ja potilas eivät tiedä pommituksen aiheuttamista jälkiseurauksista mitään, mutta virastoissa tietokoneen takana tiedetään, ettei mitään ongelmia ole ollutkaan.
Paneelissa mukana ollut Aila Rusi (silloin Timoska) ja hänen Hilkka-serkkunsa jäivät ainoina eloon täysosuman saaneessa härkävaunussa. Perheryhmästä menehtyi kolme naista ja neljä lasta.
- Isälle tuotti varmasti kovaa tuskaa perheen menettäminen. Myös itselle ovat nuo tapahtumat syöpyneet niin, etteivät ne koskaan häviä mielestä, kiteytti Aila Rusi monen muun kokemukset.

Eurassa
Euran koulukeskuksen juhlasali täyttyi sekä lauantaina että sunnuntaina.

Kevennettyä ohjelmaa Eurassa

Tänä vuonna oli Räisälä-juhlien pääjuhlan ohjelmistoa tarkoituksella kevennetty. Sunnuntaina on vuosikymmenten ajan totuttu kuulemaan torvisoittokunnan aloittavan pääjuhlan. Torvet olivat nytkin mukana, mutta pienemmässä mitassa. Vetopasuunaa soittanut Markus Vatka, jonka juuret ovat Räisälän Särkisalossa, toi mukanaan Ville Niemelän (tuuba) ja Juho Uusitalon (baritonitorvi). He soittivat Markuksen ilmaisun mukaan kevennettyä musiikkia. Tästä olkoon esimerkkinä trion soittama Hectorin Mandoliinimies.
Myöskään kuoroa ei ollut tällä kertaa mukana, mutta laadukasta miesten yhteislaulua kylläkin. Edellisenä yönä Räisälän matkalta kotiutunut Mikko Pelkonen (juuret Ivaskanmäellä) kokosi asuinpitäjästään Säkylästä lauluryhmäänsä kolme muuta miestä (Tarmo Varho, Mikko Tuomola ja Kauko Aalto). Mikko Pelkonen toimi myös kanttorina sunnuntain messussa, missä toinen räisäläismies, pastori Pekka Rainio Imatralta, huolehti saarnasta.
Euran Karjalaseuran sihteeri Salme Mäkinen lausui Aarne Räkköläisen runoja kumpanakin päivänä. Nuoren polven musiikillista taitoa esitteli runsaat kuusi vuotta harmonikkaa soittanut 13-vuotias Anton Lehtonen esiintyen pariinkin otteeseen haitareineen. Hänen isänsä Jukka Lehtonen kertoi Antonin osallistuneen tänä vuonna ensimmäistä kertaa hopeinen harmonikka kisaan alle 15-vuotiaiden sarjassa.

Kulttuuri säilytettävä

Euran kunnanjohtaja Matti Lahtinen kiitti lämpimästi karjalaisten aktiivista toimintaa ja hyvää panosta kunnan ja sen yhdistysten toiminnassa pitkin vuotta.
- Euran Karjalaiset ansaitsevat erityiskiitokset tuodessaan hyvän panoksen pitäjän toimintoihin. On tärkeää, että nykyhetkessä jokainen tunnistaa juurensa. Karjalaisuudella on erityispiirteensä kuten piirakat, rotinat, virpominen, kyykkä ja tanhut, jotka tuovat väriä ympäristöönsä, kiitteli kunnanjohtaja.
Matti Lahtinen huomautti, että evakoiden tulo tänne jäyhään Satakuntaan on ollut melkoinen kokemus sekä muuttaneille että pitäjissä asuneille. Esimerkiksi Euran alueelle tulleiden evakoiden osuus oli 20 %

asukasluvusta, millä Lahtisen mukaan oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus.
Juhlapuhuja, kokemäkeläinen agronomi, maanviljelijä ja kansanedustaja Juha Korkeaoja, totesi olleensa lähellä karjalaisten elämää koko 60-vuotisen elämänsä ajan.
- Pääsin isän mukana Tauno Vaetojan kylälle tuomalle sahalle ihmettelemään toimintaa. Hän oli myös taitava puuseppä, jonka tekemiä kalusteita on edelleen Korkeaojan koululla ja kylätoimikunnan käytössä, kuvaili Korkeaoja kokemuksiaan ja muisteli monien muidenkin karjalaisten kanssa viettämiään hetkiä.
Puhuja totesi räisäläisten kokeneen kodeista ja omaisuudesta luopumista pahempia menetyksiä esimerkiksi Elisenvaaran pommituksen seurauksena.
- Oman terveyden tai perheen jäsenten menetys oli asia, mistä ei jälkeenpäinkään tahdottu tai uskallettu puhua. Tämän päivän Suomessa on järkyttävien tapahtumien yhteydessä tarjolla kriisiapua. Silloin ei edes tunnettu koko asiaa, murehti Korkeaoja.
Kulttuurien välinen sopeutuminen sujui Korkeaojan mukaan hyvin, vaikka kyräilyäkin esiintyi etenkin silloin kun yksityiset joutuivat maanluovuttajiksi. Yleensä kyllä ymmärrettiin toisten asema. Paljon enemmän vaikeuksia olisi hänen mielestään ollut, jos satakuntalaisten olisi pitänyt siirtyä Karjalaan.
Hän muistutti, että maanviljelysväestön oli uusien kotien rakentamisen lisäksi raivattava ja muokattava maatilaa, mikä vaati työtä monen vuoden ajan yötä päivää.
- Karjalaisilta viljavilta pelloilta oli tultava tiloille, jotka poikkesivat huomattavasti menetetyistä ja tuntuivat jopa tuottamattomilta. Vasta keinolannoitteiden yleistyminen ja erikoisviljelyyn siirtyminen muutti olosuhteita, totesi maanviljelyksen asiantuntija.
- Räisäläiset toivat myös omia tapoja ja välineitä tullessaan. Esimerkiksi karjalaiset reet olivat satakuntalaisissa metsissä käyttökelpoisempia metsätöissä. Vaikka sitä ei ääneen sanottu, niin siirtyminen samankaltaisiin välineisiin oli sanaton tunnustus.
Sekä Matti Lahtinen että Juha Korkeaoja ilmaisivat tyytyväisyyttä siitä, että karjalainen kulttuuri ja omanarvontunto eivät ole kadonneet. He näkivät myös hienona asiana sen, että muistoja kootaan kirjalliseen muotoon.

Kuvia vuoden 2010 Räisälä-juhlista

Takaisin etusivulle