![]() Säätiön pj Pekka Lehtiö esitteli Elisenvaara-tilaisuuden paneeliin osallistuneet. Vas. Carl-Fredrik Geust, Aila Rusi, Erkki Rahkola, Annikki Söderholm ja Esko Ahola.
Elisenvaara-tapaamisella aloitettiinElisenvaaran kauhunhetket säilyvät mielessä |
||
Räisälä-juhlat aloitettiin lauantaina 3.7. keskustelu- tilaisuudella Elisenvaaran pommituksesta (20.6.1944). Yleisön suuri lukumäärä osoitti että Elisenvaaran kauhunhetket säilyvät mielessä eikä niistä vielä ole puhuttu tarpeeksi. Mukaan keskustelupaneeliin tulivat kaikki tv-dokumentin Vaiettu murhenäytelmä teossa Elisenvaarassa v. 2005 olleet Esko Ahola, Carl-Fredrik Geust, Erkki Rahkola, Aila Rusi (o.s. Timoska) ja silloin Elisenvaaran asemaravintolassa työskennellyt Annikki Söderholm (o.s. Kylliäinen). Erkki Rahkolan johdolla edettiin 66 vuotta ja 13 päivää aiemmin koettuja tapahtumia aluksi aikajärjestyksessä, minkä jälkeen salintäyteinen yleisö sai esittää kysymyksiä ja kertoa omia kokemuksiaan. Suurin osa Elisenvaaran pommituksesta selvinneitä räisäläisistä tuli lopulta Satakuntaan, Euraan ja lähikuntiin. Useiden omaisia oli neljännestunnin aikana menehtyneiden runsaan 150 uhrin joukossa. Monet lapsena ja nuorena kauhunhetkiä kokeneet kärsivät edelleen myös fyysisistä vammoista. Räisälän Myllypellon asemalta edellisenä päivänä lähteneen evakkojunan veturin suistumisesta kiskoilta on Esko Aholalla omat muistikuvansa. Hän oli äitinsä kanssa henkilövaunussa, ja muistaa junan edenneen ehkä 300 metriä, kunnes se pysähtyi töksähtäen. Milka Hellberg (o.s. Poikonen) oli lähellä veturia olleessa mullivaunussa ja näki että töksäys johtui törmäyksestä umpiraiteen päässä olleeseen pysäytyspukkiin. - Veturi oli ojassa kallellaan ja veturimiehet ohjeistivat muodostamaan sankoketjun veden saamiseksi läheisestä ojasta, koska veturin pesä oli saatava sammutettua, kertoo Esko Ahola, joka nuorena sotilaspoikana oli mukana ketjussa. Risteysasemat tuhottava
Sotatutkija Carl-Fredrik Geust totesi räisäläisten joutuneen suurvaltapolitiikan uhreiksi. Neuvostoliitto oli
havainnut Suomen joukkojen siirron Kannakselle ja Viipurin puolustukseen. Siksi oli annettu käsky tuhota
risteysasemat joukkojen siirron estämiseksi. Tämä oli määrä toteuttaa kaksoisiskussa, jolloin Simolan asemaa
pommitettiin 19.6. ja Elisenvaaraa 20.6. |
Vaikka Elisenvaaran pommituksessa menetti henkensä 170-200 henkeä, ei Neuvostoliiton tavoite aseman
tuhoamisesta onnistunut, sillä seuraavana päivänä sotilaskuljetukset jatkuivat. Useissa mukana olleiden kertomuksissa toistetaan, että ihmisiä pyrittiin pitämään mahdollisimman kauan vaunuissa. Tämä on mahdollisesti pelastanut kymmeniä ihmishenkiä, joita sirpaleet tai koneiden tykki- ja konekiväärituli olisivat aiheuttaneet. Keskustelussa tuli esiin myös että kriisihoitoa ei ollut eikä tunnettukaan. Kokemuksista kyllä keskenään puhuttiin ja niitä puitiin. Puutteellista tietoa
Carl-Fredrik Geustin mukaan Kansallisarkiston tietokanta sodan uhreista on puutteellinen, sillä nimiluettelo
käsittää vain sotilasuhrit. | |
![]() Euran koulukeskuksen juhlasali täyttyi sekä lauantaina että sunnuntaina.
Kevennettyä ohjelmaa Eurassa |
||
Tänä vuonna oli Räisälä-juhlien pääjuhlan ohjelmistoa tarkoituksella kevennetty. Sunnuntaina on vuosikymmenten
ajan totuttu kuulemaan torvisoittokunnan aloittavan pääjuhlan. Torvet olivat nytkin mukana, mutta pienemmässä
mitassa. Vetopasuunaa soittanut Markus Vatka, jonka juuret ovat Räisälän Särkisalossa, toi mukanaan Ville
Niemelän (tuuba) ja Juho Uusitalon (baritonitorvi). He soittivat Markuksen ilmaisun mukaan kevennettyä
musiikkia. Tästä olkoon esimerkkinä trion soittama Hectorin Mandoliinimies. Myöskään kuoroa ei ollut tällä kertaa mukana, mutta laadukasta miesten yhteislaulua kylläkin. Edellisenä yönä Räisälän matkalta kotiutunut Mikko Pelkonen (juuret Ivaskanmäellä) kokosi asuinpitäjästään Säkylästä lauluryhmäänsä kolme muuta miestä (Tarmo Varho, Mikko Tuomola ja Kauko Aalto). Mikko Pelkonen toimi myös kanttorina sunnuntain messussa, missä toinen räisäläismies, pastori Pekka Rainio Imatralta, huolehti saarnasta. Euran Karjalaseuran sihteeri Salme Mäkinen lausui Aarne Räkköläisen runoja kumpanakin päivänä. Nuoren polven musiikillista taitoa esitteli runsaat kuusi vuotta harmonikkaa soittanut 13-vuotias Anton Lehtonen esiintyen pariinkin otteeseen haitareineen. Hänen isänsä Jukka Lehtonen kertoi Antonin osallistuneen tänä vuonna ensimmäistä kertaa hopeinen harmonikka kisaan alle 15-vuotiaiden sarjassa. Kulttuuri säilytettävä
Euran kunnanjohtaja Matti Lahtinen kiitti lämpimästi karjalaisten aktiivista toimintaa ja hyvää panosta
kunnan ja sen yhdistysten toiminnassa pitkin vuotta. |
asukasluvusta, millä Lahtisen mukaan oli merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus. Juhlapuhuja, kokemäkeläinen agronomi, maanviljelijä ja kansanedustaja Juha Korkeaoja, totesi olleensa lähellä karjalaisten elämää koko 60-vuotisen elämänsä ajan. - Pääsin isän mukana Tauno Vaetojan kylälle tuomalle sahalle ihmettelemään toimintaa. Hän oli myös taitava puuseppä, jonka tekemiä kalusteita on edelleen Korkeaojan koululla ja kylätoimikunnan käytössä, kuvaili Korkeaoja kokemuksiaan ja muisteli monien muidenkin karjalaisten kanssa viettämiään hetkiä. Puhuja totesi räisäläisten kokeneen kodeista ja omaisuudesta luopumista pahempia menetyksiä esimerkiksi Elisenvaaran pommituksen seurauksena. - Oman terveyden tai perheen jäsenten menetys oli asia, mistä ei jälkeenpäinkään tahdottu tai uskallettu puhua. Tämän päivän Suomessa on järkyttävien tapahtumien yhteydessä tarjolla kriisiapua. Silloin ei edes tunnettu koko asiaa, murehti Korkeaoja. Kulttuurien välinen sopeutuminen sujui Korkeaojan mukaan hyvin, vaikka kyräilyäkin esiintyi etenkin silloin kun yksityiset joutuivat maanluovuttajiksi. Yleensä kyllä ymmärrettiin toisten asema. Paljon enemmän vaikeuksia olisi hänen mielestään ollut, jos satakuntalaisten olisi pitänyt siirtyä Karjalaan. Hän muistutti, että maanviljelysväestön oli uusien kotien rakentamisen lisäksi raivattava ja muokattava maatilaa, mikä vaati työtä monen vuoden ajan yötä päivää. - Karjalaisilta viljavilta pelloilta oli tultava tiloille, jotka poikkesivat huomattavasti menetetyistä ja tuntuivat jopa tuottamattomilta. Vasta keinolannoitteiden yleistyminen ja erikoisviljelyyn siirtyminen muutti olosuhteita, totesi maanviljelyksen asiantuntija. - Räisäläiset toivat myös omia tapoja ja välineitä tullessaan. Esimerkiksi karjalaiset reet olivat satakuntalaisissa metsissä käyttökelpoisempia metsätöissä. Vaikka sitä ei ääneen sanottu, niin siirtyminen samankaltaisiin välineisiin oli sanaton tunnustus. Sekä Matti Lahtinen että Juha Korkeaoja ilmaisivat tyytyväisyyttä siitä, että karjalainen kulttuuri ja omanarvontunto eivät ole kadonneet. He näkivät myös hienona asiana sen, että muistoja kootaan kirjalliseen muotoon.
|
|
Kuvia vuoden 2010 Räisälä-juhlista
Takaisin etusivulle |