Kauppaneuvos Niilo Seljanti
Osuuskauppa-aatetta jo pikkupojasta lähtien
Räisäläläinen Niilo Seljanti, entinen Suutari, (synt.28.10.1928) on kotoisin Räisälän Kivipellosta, Härskeensaareen rajoittuvasta osasta. Hänen pitkään työuraansa on sisältynyt 25 toimitusjohtajavuotta Säkylän, Lappeenrannan ja Kokkolan osuuskaupoissa. Kaiken kaikkiaan 40 vuoden aikana osuuskauppojen ja SOK:n palveluksessa Seljanti on läpikäynyt lukuisan määrän erilaisia työtehtäviä. Nykyään hän viettää eläkepäiviään Porin keskustassa valoisassa huoneistossaan.
Harrastukset ja ystävät pitävät mielen vireänä
Niilo Seljanti on ollut jo pienestä pojasta lähtien kova penkkiurheilija ja urheilua tulee seurattua säännöllisesti. Lukeminen ja monipuolinen kirjallisuus kiinnostavat ja pitävät myös mielen virkeänä. Sekä paikalliset että valtakunnalliset sanomalehdet tulevat tarkkaan luetuiksi.
Porissa useamman kerran vuodessa kokoontuvat ”Homekorvat”, eläkeläisten ukkokerho, kuten Niilo Seljanti sanoo, keskustelevat ajankohtaisista aiheista tavatessaan. Rotary-toiminnassa hän on edelleen mukana. Aiemmin myös puutarhanhoito oli rakas harrastus, mutta vuonna 2010 sattuneen aivoinfarktin vuoksi liikkuminen vaikeutui ja hyvin hoidetusta, upeasta puutarhasta ja pihapiiristä Porin Tuorsniemessä oli luovuttava. Tosin siellä nytkin voi käydä Juha-pojan ja miniän luona.
Vajaa vuosi ennen omaa onnettomuutta rakas vaimo Lilli kuoli lokakuussa 2009. Seljanti kertoo, että raskaassa elämäntilanteessa ja sairaana vanhenevalle ihmiselle ystäväverkosto on todella tärkeä. Halvaantuneena oli aikaa miettiä, että vanhat ihmiset jäävät helposti sängyn pohjalle, heillä ei riitä voimia ja yritystä kohentaa kuntoaan. Oman sairastumisen jälkeen Niilo totesi, että ei pidä luovuttaa vaan yrittää ponnistella ja kuntoutua. Hän oli ja on äärettömän tyytyväinen saamiinsa palveluihin sairaalassa ja nyt kotona pyörätuolin kanssa pärjätessään, apunaan Diakonialaitoksen kotihoito. Hoitajissa on tavattoman paljon pystyviä ja aikaansaavia henkilöitä. Myös miniä Mia käy päivittäin apuna.
Niilo Seljanti on ehtinyt eläkkeellä ollessaan miettimään nykyistä elämänmenoa ja häntä huolestuttaa nykypäivän ahneus ja välittämisen puute.
Kirsikkakauppiaasta maitolanhoitajaksi
Niilo Seljanti muistelee kirjassaan Minä, Missä, Milloin – vuosikymmenieni kronikka syyskesän päivää vuonna 1939, jolloin hän oli vanhemman veljensä kanssa lähtenyt Käkisalmeen torille. He olivat kulkeneet rantaniittyjä pitkin Unnunkosken satamaan ja matkustaneet laivalla Käkisalmeen mukanaan kaksi kukkurallista sangollista kirsikoita. Kirsikat oli poimittu kotipiirin kirsikkametsiköstä. Aurinkoisen ja kauniin Vuoksen matkan jälkeen nuorten kauppiaiden kirsikat menivät hyvin kaupaksi. Tuo jäi Seljannin viimeiseksi kerraksi Käkisalmessa, kunnes vasta puoli vuosisataa (1991) myöhemmin siellä tuli käytyä uudelleen.
Kahden evakkovuoden jälkeen palattuaan kotikylälle Kivipellolle 13-vuotias Niilo-poika sai hoidettavakseen kotinsa aittaan perustetussa keräilypisteessä maitolanhoitajan tehtävät (v. 1942-44). Tehtäviin kuului maidon vastaanotto kotikylän karjanomistajilta. Räisälän kirkonkylän maidonmyyntiosuuskunta vastaanotti maitoa rintamajoukoille. Niilo muistelee jännittäviä linja-automatkoja päivän mittaisille kursseille Viipuriin Valion konttoriin, josta sai opin uuteen ammattiinsa.
Onnistunut osuuskauppakoulu
Vuonna 1946 Seljannin seitsenhenkinen perhe asettui jo ennen jatkosotaa nimetylle pika-asutustilalle Kokemäelle, Peipohjaan. Isä auttoi hankkimaan myyjäharjoittelijan paikan Kokemäen osuuskaupasta Peipohjan myymälästä. Hieman myöhemmin Niilo Seljanti siirtyi myyjäksi Kokemäen keskustaan rautakauppa- ja siirtomaatavaramyymälään. Rakennustarvikkeista oli pulaa ja kaupanteko yleensäkin, säännöstelyineen ja kuponkeineen, oli toisenlaista kuin nykyisessä yltäkylläisyydessä.
Osuuskauppakoulu 1950-51 valmisti edelleen osuuskauppatoimintaan. Opinto-ohjelmassa oli mm. puhetaito vapaaehtoisena aineena ja Niilo toteaakin kirjassaan, että hän osallistui joihinkin puhekilpailuihin vaihtelevalla menestyksellä ja jossain vaiheessa valkeni sellainenkin yksinkertainen asia, että hyvässä puheessa pitää olla myös sisältöä!
Länsi-Suomi ja Säkylä
Osuuskauppakoulun jälkeen Seljanti toimi eri tehtävissä pari vuotta, mutta Kokemäen osuuskaupassa ei ollut mahdollisuuksia etenemiseen. SOK:ssa oli aloitettu liikkeenjohdollinen kenttäkoulutus ja Niilo Seljanti oli kymmenen valitun koulutettavan joukossa. Hän kouluttautui Rauman osuuskaupassa ja SOK:n konttorilla Raumalla (1955-57). Myöhemmin konttori siirtyi Poriin, jonne Seljannit muuttivat. Vaimo toimi opettajana Porin kauppaoppilaitoksessa ja Niilo toimi säästökassaneuvojan ja -tarkastajan tehtävissä Länsi-Suomen noin sadassa osuuskaupassa. Käyntien kohteina olivat näiden kauppojen sivumyymälät, joita oli siihen aikaan paljon.
Pari vuotta matkusteltuaan Niilon teki jo mieli toisiin tehtäviin. Säkylässä oli toimitusjohtajan paikka auki, jota hän haki ja sai sen. Kaupan yrityskuvaa ryhdyttiin muuttamaan, mm. nimi muuttui Kauppakunta Sataharjuksi Maanviljelijäin Osuuskaupasta. Säkylän vuodet 1959-65 olivat hyviä ensimmäisen esimiespaikan oppivuosia. Säkylä oli pieni, kodikas osuuskauppa ja toimijat olivat läheisiä
.Lappeenrannasta Kokkolaan
Vuonna 1965 Niilo Seljanti haki Lappeenrantaan Osuuskauppa Yhtymän toimitusjohtajaksi, jossa toimi vajaat 4 vuotta. Lappeenranta oli kaunis kesäkaupunki ja ihmiset ystävällisiä. Tarjolle tuli kuitenkin markkinointijohtajan vakanssi Keski-Pohjanmaan Osuuskauppaan (KPO) ja paikkaan hakeutumisella osansa oli myös lähivuosina vapautuva toimitusjohtajan tehtävä.
Kokkolassa oli miellyttävää toimia. Siellä arvostettiin osuuskauppaa ja KPO oli vakavarainen. Tässä yksi hauska esimerkki tuolta ajalta. Innokkaana penkkiurheilijana Niilo meni kerran katsomaan erästä Kokkolan Pallo-Veikkojen jalkapallo-ottelua. Pelin tiimellyksessä pelaajat kolhivat pahasti päänsä yhteen ja vierasjoukkueen poika kaatui päätään pidellen nurmikkoon. Katsomosta kuului kantava ääni: ”Hakekaa KPO:n päämyymälästä miehelle uusi pää!”
Keski-pohjalaisissa ihmisissä Seljanti koki tavatonta lämpöä ja vaatimattomuutta. He olivat isänmaallisia, uskonnollisia ja koti oli arvo. Ruotsinkieliset puolestaan käyttäytyivät kohteliaasti ja olivat iloisia ja virkeitä. Seljanti toimi apulaisjohtajana neljä vuotta ja hänet valittiin toimitusjohtajaksi 1972. Johtajana Niilo Seljanti oli läheinen ja otti huomioon alaisensa ja pyrki olemaan tasaveroinen. Eri tehtävissään hän pyrki luomaan selkeän organisaation, jossa jokainen tiesi oman vastuualueensa.
Vaakuna-hotelliketju
Kokkolassa heti alkuun oli vireillä hotelliprojekti, joka oli erittäin haasteellinen monien tahojen vastustuksen vuoksi. Hotellia kuitenkin jo rakennettiin ja Seljanti otti otteen rakennushankkeesta ja lähti viemään asiaa eteenpäin. Hän ehdotti SOK:n johtokunnalle, että Kokkolan hotellin nimeksi tulisi myös Vaakuna Helsingin ja Oulun Vaakunoiden mukaan ja maahamme voitaisiin rakentaa Vaakuna- hotelliketju. Ehdotus hyväksyttiin, nykyisin Vaakuna-hotelleja on muutamalla paikkakunnalla ja ne ovat osa Sokos-hotelliketjua.
Kaiken kaikkiaan Kokkolassa vierähti 20 vuotta. Niilo Seljanti pääsi jo 58-vuotiaana eläkkeelle ja Pori valikoitui eläkepaikaksi 1988, koska 50-luvulla oli jo asuttu pari vuotta Porissa ja maakunnassa oli tuttavia ja sukulaisia.
Kauppaneuvos Niilo Seljanti pelasti osan kauppaneuvos Lallukan perinnöstä
Räisälän kansanopiston perusti vuonna 1907 räisäläissyntyinen liikemies Juho Lallukka. Lallukka perusti opiston omalla kustannuksellaan ja opisto aloitti toimintansa vuoden 1908 marraskuussa. Sotien jälkeen Kansanopisto toimi 1950-2009 Kokemäen Peipohjassa.
Toiminnan päätyttyä konkurssiin Niilo Seljanti osti itselleen kansanopiston esineistöä ja aineistoa sekä lahjoitti ne Räisäläisten Säätiölle. Ne ovat nyt nähtävissä Säätiön ylläpitämässä Räisälä-museossa Köyliössä. Niilo Seljanti on myös Räisäläisten Säätiön kunniajäsen.
Haastattelija ja kirjoittaja:
Aino Puukka