Illalla menin sänkyyn klo 21.00 ajatuksissani nukkua edes vähän ennen reissua. Klo 00.50 kello soi, olin saanut juuri vähän ennen herätystä unenpäästä kiinni. Ei auta, ei auta, reissuun on lähdettävä kun kerran on luvannut ja tietenkin nuukana miehenä kun kerran matkakin oli maksettuna. Join kupin kahvia ja söin pari voileipää, kummassakin leivässä kaksi kinkunpalaa ja juustoviipale. Olin nauttimassa aamiaista kun autonkuljettaja, eli rakas vaimoni Hannele, heräsi. Hän puki päälleen ja ryhtyi nauttimaan kahvia. Sitten olikin jo aika lähteä Mondeolla kohti Rauman linja-autoasemaa.

Minä ajoin ja menimme lyhintä tietä eli Vaaniin Neittamon kautta Turajärven tienhaaraan, josta Rauma- Lauttakylätielle. Muuta liikennettä ei juuri ollut, joten saavuimme aikataulun mukaisesti perille. Otin laukkuni auton takahutlarista ja suukottelin Hannelen kanssa auton takapeltin ollessa yläasennossa, ettei linja-auton kuljettaja nähnyt. Sain hyvänmatkan toivotukset ja siirryin autoon. Autossa oli jo kaksi matkustajaa. Kävin kättelemässä ja esittäydyin. He olivat Laineen veljekset Raumalta. Lähdimme saman tien liikkeelle ja vauhti tuntui hurjalta. Asetuin istumaan etupenkkiin, mutta päätin jo ennen seuraavaa pysäkkiä, että siirryn hieman taaksepäin, kunhan tilaisuus antaa myöden.

Laitilan kohdalla pysähdyimme, joukkoomme liittyi joitakin henkilöitä ja myös matkanjohtajapariskunta Aimo ja Pirkko Kalenius. He lastasivat linja-autoon jos jonkinlaisia tavaroita, tarkoituksenaan tarjota päivittäin kahvit joissakin sopivissa paikoissa. Jatkoimme matkaa Turun ja Helsingin kautta kohti Vaalimaata poimien loput matkustajat kyytiimme. Viimeiseksi autoon nousi nelihenkinen norjalaisperhe, joidenka juuret olivat Räisälän Myllypellossa. Pysähdyimme Suomen puolella kolmesti jaloittelemaan ja vähän tankkaamaan itse kukin. Viimeinen pysähdys ennen Vaalimaata oli Rajahovissa. Vaihdoimme euroja rupliksi kukin tarpeensa mukaan. Sitten vaan kohti rajamuodollisuuksia, ensin Suomen puolella, jossa ei mitään ihmeellistä. Rajavyöhykkeen toisella puolella olivat venäläiset vastassa. Asettauduimme jonoon aakkosjärjestyksessä ja odotimme virkailijoiden avaavan tarkastusportit. Tarkastus sujui joustavasti ja mikä oli merkillepantavaa, virkailijoiden joukossa oli paljon nuorehkoja naisia, joita muistini mukaan ei aiemmin ollut.

Kalakauppa oli kokemus

Saavuimme Viipuriin, jossa teimme kiertoajelun kaupungissa Aimon selostaessa paikkoja. Pysähdyimme Torkkelin puistoon ja kävimme tutustumassa Alvar Aallon suunnittelemaan Viipurin kirjastoon. Kirjasto oli todella näkemisen arvoinen. Se oli kunnostettu ja edusti Aallon ajatonta tyyliä. Kaupungissa oli iloinen syke, lapset kulkivat opettajiensa ohjauksessa ja musiikki raikui jostakin kaupunkitapahtumasta-

Jatkoimme matkaa Kiviniemelle, Muolaan, Valkjärven ja Sakkolan kautta. Pysähdyimme Muolaanjärven pohjoispuolella ”Ilvesbunkkereiden” kohdalla. Pirkko ja Aimo laittoivat kahvi- ja voileipätarjoilun nopeasti pystyyn. ”Metsämarket” eli pakettiauto, jonka myyntiartikkeleina oli alkoholijuomia sekä muuta kiinnostavaa odotteli asiakkaita ja kauppa kävi. Kahvitauon jälkeen matka jatkui.

Saavuimme illansuussa Kiviniemelle hotelli Losevoon. Hotellihuone oli siisti sisältä, mutta kaipaisi fiksausta ulkopuolelta. Päätin ennen iltaruokailua käydä katsomassa pienen metsikön takana virtaavaa Vuoksea. Se oli komea nähtävyys ja vesi virtasi vuolaasti. Kävelin rantaa pitkin kylän keskustaan. Tutustuin kyläkauppaan, tehden pienet ostokset iltaa varten. Kylän keskustassa oli joitakin pieniä putiikkeja, mutta silmäänpistävin oli kalakauppa, jossa kalat oli ripustettu narulle roikkumaan kiduksistaan. Pieni kioskin tyyppinen kalakauppa oli minulle ennen näkemätön. Mietin sitä tuoksua joka kaloista lähtisi pienessä sisätilassa.

Iltaruokailuun menimme porukalla, pianomusiikin soidessa. Hotellin ruokailutiloihin johtavassa ala-aulassa oli lähes joka kerta erinomainen pianisti, soittaen suomalaisillekin tuttuja säveliä. Ruoka ei ollut ihan huipputasoa, mutta kyllä sen avulla yön yli selvittiin.

Vierailulla Melnikovon nykyjohdon luona

Aamiainen hotellin ruokasalissa sisälsi puuroa, kolme kuoretonta nakkia, kahvia, leipää, pullaa, metvurstia ja juustoa. Puuroon ei tarvinnut lisätä voisilmää, sillä se oli jo riittävän rasvaista muutenkin. Aamiainen oli riittävä käynnistämään jännittävän päivän. Bussi lähti tasan klo 9.00. Saavuimme Räisälän kirkolle, jossa järjestimme tunteikkaan lyhyen seremonian. Laskimme seurueen puolesta kukat vuonna 1992 vihitylle sankarivainajien muistomerkille. Olimme muuten perheeni kanssa juuri silloin edellisen kerran Räisälässä. Kukkia oli kanssani laskemassa norjalainen Kirsti Nilsen ja muistomerkistä huolehtiva Ljuba (Lempi) Averjanova. Lempi luki ”Isämeidän rukouksen” ja seurueeseemme kuulunut Alahärmän kappeliseurakunnan kappalainen Heikki Väkiparta puhui. Lopuksi lauloimme yhteisesti kaksi säkeistöä ”Suvivirrestä”.

Seurue jakaantui kukin omille läheistensä synnyinseuduille eri kyliin. Aimo ja minä sekä tulkkimme Natalia Gundyreva lähdimme tapaamaan väliaikaista kunnanjohtajaa Sergei Nikolajevia. Halusimme esittäytyä Melnikovon nykyjohdolle jatkaaksemme hedelmällistä yhteistyötä Räisäläisten säätiön puolesta. Meidän tärkeimpänä asiana oli kuitenkin ”infotaulun pystytys” kesällä 2016. Asiaa olivat pohjustaneet Ilkka Puukka ja Antti Kuisma vuonna 2014. Nykyinen kunnanjohtaja ei kuitenkaan tiennyt mitään koko asiasta, joten lähdimme alusta tässä asiassa. Onneksi Aimo oli valmistautunut asiaan perusteellisesti piirroksin ja tekstein, jotka oli myös käännetty Venäjäksi.

Asia jäi nyt heidän päätettäväkseen, mutta puheista päätellen siihen suhtauduttiin myönteisesti. Toisena asiana esitimme hautausmaan suojelualueen kulmamerkkien korjausta, joka luvattiin korjata jo tänä kesänä. Totesimme hyvän yhteistyön jatkuvan myös tulevaisuudessa, olemmehan me naapureita.

Kävimme tutustumassa Räisälän kirkkoon, joka toimii nykyisin kulttuuritalona. Kirkko oli peruskorjattu vuonna 2010, joten se oli sisätiloiltaan hienossa kunnossa. Kulttuuritalon johtaja oli ylpeä edustamastaan keskuksesta. Pääsimme käymään kirkon tornissa, josta avautui kaunis näkymä hieman kauemmas. Kulttuurikeskus oli varannut yhden huoneen räisäläiselle kulttuurille ja he olisivat halukkaita ottamaan vastaan aineistoa myös Räisäläisten säätiöltä. Veimme mukanamme Räisälän historian, joka asetettiin heti näkyvälle paikalleen.

Lempi kutsui meidät kotiinsa läheiseen kerrostaloon kahville. Hänen kotinsa oli vaatimaton. Hän esitteli kuvia ja kertoi omasta hengellisestä taustastaan. Nautimme kahvit ja kiitimme vieraanvaraisuudesta.

”Sydämeni täyttyi onnesta”

Vaihdoimme Aimon kanssa vaatteet bussissa hieman kevyempiin varusteisiin, koska olimme sonnustautuneet aamun virallisten tapaamisten takia pikkutakkiin jne. Natalia tarjoutui kyyditsijäksi minulle ja Aimolle. Lähdimme kohti Tekemälahtea, äitini synnyinsijoille. Suuntasimme matkamme Timoskalan kautta. Tie oli paikoin todella kuoppainen, joten oli hyvä kun meillä oli allamme Natalian Jeeppi-maasturi. Vihdoin näin silmissäni tutun maiseman, jossa olin käynyt kerran, 23 vuotta sitten. Tuntui todella hyvältä katsella noita kauniita maisemia ja ajattelin äitini kulkeneen ja leikkineen siellä lapsuudessaan. Tunne oli ihanan lämmin.

Näin kotikuusen, josta poikani Antti-Jussi muistutti reissuun lähtiessäni. Se kuusi oli jäänyt hänen mieleensä kaksitoistavuotiaana kun kävimme koko perheen voimin tuolla paikalla. Äitini kotipaikan tontti oli säilynyt vielä uudisrakentamiselta. Paikalla oli talon ja navetan kivijalat, kotikuusi, josta jo mainitsin ja kirsikkapuita. Kaunis Tekemälahti kimalteli silmissäni, olin saavuttanut jotain ainutlaatuista. Sydämeni täyttyi onnesta, saadessani käyskennellä oman äitini lapsuusvuosien kotimaisemissa.

Lähdimme toista reittiä kohti Unnunkoskea. Matkan varrella oli useita uusia rakennuksia ja rakenteilla olevia, ilmeisesti pietarilaisten vapaa-ajan asuntoja. Natalia jätti meidät Unnunkoskelle, jossa kiitimme erinomaisesta kyydistä. Bussimme odotti meitä, josta jatkoimme pienellä porukalla Unnunkosken sillalle ja itse koskelle. Lähelle koskea oli rakennettu pieni yksityinen kappeli ja upea asuinrakennus, joka kyllä näytti hyvin hiljaiselta eli ainakaan vakituisesti siinä ei asuttu. Poikkesimme Unnunkosken kansakoulun pihamaalla, jota äitini oli aikanaan käynyt. Koulu näytti päällisin puolin melko ryhdikkäältä, siinä todennäköisesti asuttiin edelleen. Pysähdyimme myös Unnunkosken nuorisoseurantalon kohdalla. Talo oli melko huonossa kunnossa, mutta pääosin hahmossaan. Näiden kohteiden jälkeen lähdimme keräilemään porukoita eri puolilta Räisälää. Matkalla poikkesimme vanhan pappilan pihamaalla, todetaksemme sen peruskorjatuksi hienoon kuntoon. Kunnianosoituksena nykyinen omistaja oli laittanut pappilan seinään isoilla kirjaimilla Räisälän viimeisen kirkkoherran J. Helasvuon nimen.

Poikkesimme ennen hotellille saapumista useassa paikassa, kuten Tiurinlinnan raunioilla, Keljan taistelupaikalla ja Humalaisten kylällä. Keljan taistelupaikka on räisäläisten kannalta merkittävä, koska ErP6:n miehistö oli koottu räisäläisistä ja lähiympäristön miehistä. Humalaisten kylässä taas ei ole ainuttakaan rakennusta jäljellä.

Vierailu Konevitsan luostarisarella

Kolmantena matkapäivän aamuna suuntasimme Sortanlahteen ja sieltä laivalla kohti Konevitsan luostarisaarta. Laiva ei taatusti olisi läpäissyt suomen lainsäädäntöä turvallisuusnäkökulmasta. Kaksihenkinen miehistö näytti päällepäin varsinaisilta työn sankareilta. Osa ryhmämme jäsenistä pääsi sisätiloihin, osan piti jäädä ulkokannelle.

Jonkin aikaa lähdöstä, kannelle ilmestyi laivan uumenista iso rotta, joka pomppi edestakaisin ja huomatessaan ihmisiä, palasi samaan koloon takaisin. Pelastusliivejä ei näkynyt missään eli niitä ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Pääsimme kuitenkin perille ja tämän kohteen oppaana toiminut Antti Musakka selosti Konevitsan luostarin historiaa ja nykypäivää. Osa rakennuksista oli päässyt huonoon kuntoon, osa rakennuksista oli entisöity entiseen loistoonsa. Mainittakoon, että korjauksia tekevät Konevitsassa asuvat muutamat munkit ja korjaustyö rahoitetaan lähinnä keräysvaroilla. Kolme munkkia järjesti meille pienen konsertin, laulaen kolmeäänisesti muutaman kappaleen.

Lähdimme luostarikeskuksesta n. 2-3 kilometrin kävelylenkille, jossa näimme pieniä rukouskappeleita ja pienen aidatun ortodoksisen hautausmaan. Jonkin matkan päässä oli pienempi kappelikokonaisuus, melko pahasti ränsistynyt. Tämä oli Konevitsan luostarin sivuluostari. Kulkiessamme valtavien puiden siimeksessä, näimme metsänpinnan töngittyinä paikoitellen suurilta alueilta. Asialla olivat olleet villisiat. Yhtään villisikaa emme kuitenkaan nähneet. Kierroksen lopussa meidät yllätti vesisade, joten sateenvarjot olivat oiva apu. Nautimme kahvit kierroksen päätteeksi ja lähdimme kohti laivaa, sateen jatkuessa. Suuret aallot Laatokan pinnalla hieman arvelutti, kun nousimme alukseen. Nyt vaihdoimme paikkoja, ne jotka tulomatkalla olivat sisätiloissa, joutuivat ulkokannelle. Jonkin ajan kuluttua sade loppui ja suhteellisen lämmin tuuli kuivatti märät vaatteet. Aallokko oli paikoin kovaa, joten vähän matkanteko jännitti. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille.

Iltaa vietimme hotellimme läheisyydessä Vuoksen rannalla, nuotion loimutessa. Jokainen ryhmämme jäsen esitteli itsensä ja kertoi omat sukujuurensa, miten ne liittyvät Räisälään. Toiset kertoivat tarinansa pikkutarkasti, toiset lyhyemmän kaavan mukaan. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia kertomuksia. Kotimatkalle lähdimme seuraavana päivänä, heti aamiaisen jälkeen. Viipurissa poikkesimme kauppahallissa. Siellä oli hyvä tehdä tuliaisten hankinnat. Isot suklaakaramellit olivat minun suosikkejani. Kahvit Pyöreässä Tornissa oli paluumatkan kohokohta. Olen kiitollinen, että lähdin tälle matkalle ja haluan kiittää Aimoa ja Pirkkoa erinomaisesti järjestetystä matkasta. Tulevana kesänä lähden uudestaan.

Takaisin syyskuun 2015 lehteen