Matkalaiset yhteiskuvassa Siiranmäen taistelujen muistomerkillä.

Antti Kuisma, Antti Virolainen, Roger Långström, teksti.
Ossi Kamppinen, Antti Kuisma, valokuvat.

Antti Kuisma:

Siirlahden koulupiirin kylätoimikunnan järjestämä viimekesäinen kotiseutumatka 23.-26.07.2015 toteutui osallistujamäärältään suppeana, sillä lähtijöitä kertyi loppujen lopuksi vain 10 henkilöä, joista suurin osa oli Virolaisen sukuun kuuluvia. Kulkuneuvoksi riittikin pienoisbussi, jolla liikkuminen oli joustavaa ja mahdollista kehnoillakin teillä, varsinkin kun kuljettajana oli Jukka Ruoti, RuotiBus Ky:n toimitusjohtaja.

Matkan keskeisiä kohteita olivat Viipurin kaupunginkirjasto, Räisälä ja Konevitsan luostarisaari, mutta näiden ohella piipahdettiin ja pysähdyttiin lukuisissa muissakin kohteissa, joilla oli yhtymäkohtia Virolaisen suvun historiaan tai sotahistoriaan. Näin Kannaksesta avautui suvun ulkopuolisillekin uusia, aikaisemmin tuntemattomia näkökulmia.

Matkalaisten ikähaitari oli laaja (17–84 v.) ja vaikutelmat ja näkemykset matkasta luonnollisesti iästä riippuen erilaiset. Seuraavassa matkalaisten vanhimmasta päästä olevan Antti Virolaisen ja joukon nuorimman, Roger Långströmin matkavaikutelmia.

Antti Virolainen:

Yhdeksäntoista hengen pienoisbussilla matkustimme Vaalimaan kautta Karjalankannakselle. Poikkesimme Viipurissa, Talissa, Ihantalassa, Antreassa, Kirvussa Sairalan Lehtniemessä, Räisälässä Unnunkoskella , Siirlahdessa ja kirkolla, Käkisalmessa ja Kivennavan Siiranmäessä. Viipurissa tutustuimme Alvar Aallon suunnittelemaan, Torkkelin puiston laidassa sijaitsevaan kirjastotaloon. Se oli kunnostettu ja restauroitu Tarja Halosen aloitteesta ja kuulemma Putinin myötävaikutuksella. Kirjastohuoneen kattoikkunat loivat lukijoille valoisan näkymän.

Erityisen tärkeä paikka minulle ja Erkki-veljelleni oli tietysti Siirlahti, ja sen edustalla välkehtivä kirkasvetinen Juoksemajärvi. Siellä oli asunut kotvaijani (isoisäni) ja mummoni, Jaakko ja Eeva Virolainen, suuren lapsiperheensä kanssa. Siirlahden koulussa oli Tauno-isäni sisaruksineen käynyt kansakoulun. Nyt se koulu toimii museona. Kävelymatkan päässä koulusta on kaimani Antti Kuisman synnyinkoti. (Retkellä oli minun lisäkseni mukana kaksi Anttia). Kuisman Antin lapsuudenkodin edustalla saimme viipyä useita tunteja, kun bussimme virta-avain katkesi. Meidät pelastivat kuitenkin pälkähästä siirlahtelaisjuurinen Suvi Vesanen ja miehensä Harri, jotka lapsiensa Annin ja Eetun kanssa olivat tulleet etsimään Suvin isoäidin kotipaikkaa. He kiidättivät katkenneen avaimen Käkisalmeen ja palasivat sieltä uuden avaimen kanssa, jolla bussi alkoi jälleen liikkua. He olivat meille sinä päivänä Luojan lähettämiä enkeleitä.

Emme kuitenkaan pitkästyneet uutta avainta odotellessamme, oli niin paljon nähtävää: kalkkunat, hanhet, kanat ja uljaat värikkäät kukot sekä lampaat ja vuohet. Kukot kiekuivat kilpaa ja iso kalkkuna röyhisteli valkoisessa juhlapuvussaan. Asujat pioneeri-leiriläisineen ja erikoinen, taiteilijan suunnittelema iso keskeneräinen hirsitorni, sekä ränsistyneet rakennuksetkin, olivat huomiomme kohteina. Juoksemajärven rannalta käveltyämme kylään, havaitsimme, että Kannaksellakin on hyvä mustikkavuosi. Karjalan merellä, Laatokalla, purjehdimme upeaan Konevitsan luostarisaareen. Kirkkojen taivaansiniset kupolit välkehtivät auringon paisteessa kilometrien päähän selälle. Luostarissa opas selosti alueen vaiheita perinpohjaisesti. Skiittoihin oli niin pitkiä kävelymatkoja, että olin veljeni kanssa nääntymäisilläni. Minunkin piti tutustua myös jättimäisen siirtolohkareen (Hevoskiven) päälle rakennettuun skiittaan. Luostarin sikolätissä röhki mustia sikoja. Oli siellä muutakin karjaa, joita luostariveljet hoitivat. Kirkossa kolme munkkia lauloi moniäänisesti ilman soittopelin säestystä.

Räisälän kirkko on sen tähden minulle tuttu, kun Hämeenlinnassa asuessamme isoisän huoneen seinällä oli kirkon iso kuva. Hengellisiä toimituksia kirkossa ei enää ole, sillä se on sisustettu paikalliseksi kulttuurikeskukseksi. Tulkkina ja näyttelyoppaana kirkossa oli mordvalainen nainen Ljuba ”Lempi” Averjanova, joka oli ollut suomalaisten mukana jakamassa mordvaksi käännettyjä Raamattuja. Kerroin hänelle, että seurakuntamme lähetti oli ollut kääntämässä Raamattua mordvaksi. Lopuksi siunasin ääneen tuota ahkeraa tulkkisisarta.

Hämmästyttävän hyvämuistisia Kannaksen historiaan ja karttaan liittyviä tietopankkeja olivat äsken mainittu Antti Kuisma ja matkaoppaamme Ossi Kamppinen (sukulaisemme).

Roger Långström:

Kuulin äidiltäni, että hänen pappansa Erkki Virolainen on lähdössä Karjalaan katselemaan ja muistelemaan synnyinseutujaan. Tämän kuultuani halusin mielelläni lähteä isoisäni matkaan mukaan. Olihan pappa minulle joskus maininnut siitä, kuinka haluasi näyttää synnyinseutunsa ja Karjalankannaksen. Niinpä lähdin mukaan kesälomallani 23.7.2015 ja se todella kannatti. En ollut koskaan ylittänyt Venäjän rajaa, joka vähän jännitti, mutta hyvin se kuitenkin meni.

Mieleeni jäi erityisesti Konevitsan palatsimainen luostari sekä Alvar Aallon valoisa kirjasto. Olen aina pitänyt Tampereen Metso-kirjastoa hienona, mutta nyt se kyllä tipahti arvoasteikossa alaspäin.

Yksi mieleen painuvia tilanteita oli se, kun bussinkuljettajamme Jukan autonavaimet hajosivat Siirlahdessa. Odotimme mahdollista kyytiä takaisin majoituspaikallemme ainakin kaksi tuntia. Ei se mitään, Siirlahdessa oli Antti Kuisman syntymäkoti ja pystyssä vielä, tosin “huonossa hapessa”. Kylässä oli vuohia, ankkoja sekä koiria ja yksi kalkkunakin. Kohokohta oli mielestäni kylän emännän Irinan paistamat letut, joiden kanssa oli hilloa, jotakin sokerinestettä sekä teetä ja kahvia. Ai että kyllä letut maistuivat mainioille! Jos kuljettajalle ei olisi käynyt tuota avaintragediaa, olisimme jääneet ilman tuoreita lettuja. Tästä opimme, että jokaisella tapahtumalla on myös herkulliset puolensa :)

Mielestäni on tärkeää, että nuoret näkevät isovanhempiensa synnyinseudut; nuoret kun ovat niin harvoin sellaisista asioista kiinnostuneita. Vanhemmassa iässä sitä monesti tuleekin miettineeksi, että hei, mistä esi-isäni ovat alunpohjin kotoisin. On tärkeää nähdä nämä paikat, koska se avartaa ihmistä ja aukaisee omaa historiaa. Onhan se tärkeää tietää, mistä kaikki papat ja mummot ja muut esi-isät ovat lähtöisin.

Iso kiitos koko porukalle ja Erkki-papalle, joka otti minut mukaansa. Kiitän myös Antti Kuismaa hyvistä ja mielenkiintoisista historiatuokioista. Niitä tykkään kuunnella vaikka kaksikin tuntia yhteen menoon. Tämä matka oli papalta minulle 18-vuotislahja ja eikä pöllömpi lahja ollutkaan.

Hyvää jatkoa kaikille mukana olleille!

Takaisin joulukuun 2015 lehteen