Kokemäen Karjalaseura juhli 70-vuotistoimintaansa
Juhlavan ruokapöydän antimet olivat maittavia. Kuvassa edessä ovat Hanna ja Pentti Uusimaa.
Kokemäen Karjalaseura on perustettu vuoden 1945 helmikuussa. Seuran 70-vuotisjuhlaa vietettiin sunnuntaina 30. elokuuta Ali-Ketolan tilalla noin 70 henkilön voimin ruokailun, kahvien, yhteislaulun, musiikin ja ”haastelun” merkeissä.
Seuran nykyinen puheenjohtaja on Matti Lunde´n ja varapuheenjohtaja Tarja Jaakkola. Kokemäen Tuomaala tunnetaan nimenomaan siirtoväestä, joka joutui lähtemään evakkoon luovutetusta Karjalasta ja hakemaan uutta elämää muualta koto-Suomesta.
Lähes poikkeuksetta karjalaiset ja paikallinen väestö löysivät heti yhteisen ja toimivan sävelen
ja elämänmeno on sujunut sodan jälkeisen ajan aina näihin päiviin saakka hyvässä yhteishengessä
ja -ymmärryksessä.
Tälle sivulle on koottu muutamia kuvia Kokemäen Karjalaseuran 70-vuotisjuhlasta Matti Lunde´nin taltioimina.
|
|
Ensio Asikaisen Power-Point esityksen kesto oli 17 minuuttia. Aiheena oli karjalaisen
sotaorvon elämänkaari syntymästä evakkomatkoineen nykypäivään.
Kuvassa myös Lahja Reinikka.
Juhani Neronen (vas.), Erkki Koivula ja Esko Jääskeläinen esittivät musiikkia ja laulua.
|
Myös Eija ja Seppo Marila osallistuivat Ali-Ketolassa järjestettyyn
juhlaan.
Juhlassa saatiin nauttia myös Vunukoiden taidokkaasta esityksestä.
|