Kirjoittaja tapasi Maurin ja hänen vaimonsa Paulan ensimmäisen kerran juhannusaattona 08. Paikka oli Lohjalla kenraali Laguksen entisen asuinrakennuksen pihanurmi, jolla oli tanhuesitys. Seuraavan kerran tavattiin itsenäisyyspäivänä 6. 12. samana vuonna.
Rutin perhe lähti ensimmäiselle evakko matkalle samana päivänä 69 vuotta sitten - jopa kellonaika oli sama, ilta viiden aikoihin. Sommeen asema oli lähtöpaikka, matkaa sinne oli 2 km, ja aikaa lähtöön 2 tuntia.
- Ennen lähtöä ehdimme piilottaa lattian alle 2 haulikkoa ja kiväärin hyvin rasvattuina. Ruokaa ehdimme ottaa mukaan jonkun verran. Lampaan talja oli meillä lapsilla makuualustana junan matkustajavaunun lattialla. Kaikki eläimet jäivät sinne. Sotilasjohdon määräyksestä kotini määrättiin poltettavaksi, muistelee Mauri Ruti.
Mauri on syntynyt 1933 Viipurin maalaiskunnan Porlammin kylässä. Paikka on 20 km Viipurista Pietariin päin.
- Perheeseemme kuului Isä Otto ja äiti Martta. Lisäksi minulla on 2 veljeä Matti ja Martti. Siskoja ei ollut. Karjalassa meillä oli maatila, jossa peltoa oli reilu 25 ha ja metsää 150 ha. Nykyään siellä ei ole mitään palveluja, ei kauppoja, ei ravintolaa. On vain meidän suomalaisten rakentamat, nyt jo kovin huonokuntoiset talot ja sorapäällysteiset huonokuntoiset tiet. Tuleva valtioneuvos Johannes Virolainen asui noin 4 kilometrin päässä.

Miljardimotti

Yläsommee-Porlammi oli elo-syyskuun vaihteessa - 41 Suomen suurimman mottisodan keskus. Siksi sitä kutsuttiin myös miljardimotiksi. Venäläisiä kaatui 7 000 ja vangiksi jäi 9 000. Neuvosto-sotilaat harhailivat metsässä tavoitteena päästä omien joukkoon, useat ilman aseita. TK-miehet (taistelu kuvaaja) olivat lehtimiehiä, valokuvaajia ja haastattelijoita. Tunnetuin heistä lienee ollut Pekka Tiilikainen. Hän haastatteli myös kirjoittajaa - 60 luvulla.
TK-mies Unto Seppänen kertoo, että kaatuneita vihollisia ja hevosia lojui ojissa. Eräs venäläinen majuri oli hirttäytynyt puunoksaan. Eräs toinen vaikeasti haavoittunut vaikeroi autossa ja pyysi, että hänet ammuttaisiin.Suomalaiset saivat sotahistoriansa suurimman sotasaaliin mm: 306 tykkiä, 19 000 kenttätykin ammusta, 55 panssarivaunua, 246 kranaatinheitintä ja 46 000 ammusta niihin, 272 konekivääriä, yli 10 000 kivääriä, 3,4 miljoonaa patruunaa, 673 autoa, lähes 300 traktoria, 154 000 litraa bensiiniä, 159 000 litraa öljyä, sekä 4 500 elävää hevosta (tiedot Juuremme Yläsommeessa ja Porlammissa kirjasta).

Vaarallista leikkiä

Mauri kertoo että hänen isänsä siirrettiin Syvärille, jossa hän kaatui syyskuussa - 41.
- Hänet haudattiin väliaikaisesti Salmin hautausmaahan ja siirrettiin Viipurin hautausmaahan joulukuussa. Siunaustilaisuuden jälkeen me menimme Porlammille, jossa rakennuksemme oli poltettu. Meillä oli kotimme vieressä 20 ha. peltoalue, joka oli täynnä edellä mainittuja aseita, ammuksia ja sotilaallisia tarvikkeita. Suomen armeija oli parin viikon aikana kerännyt suurimmat määrät sotatarvikkeista. Mutta aseita oli edelleen pellollamme ja lähimetsissämme. Siellä oli mm. nelipiippuinen ilmatorjunta konekivääri, jolla tietysti piti ampua. Sitten sieltä löytyi käsigranaatteja, joita myös oli heitettävä. Rotulia ja nalleja löytyi myös, ja joku vanhempi poika osasi tehdä niistä pommeja. Onneksi henki säilyi.

- Kun me kaivoimme uuden kotimme sokkelimonttua, maasta löytyi useita venäläisten sotilaiden ruumiita. Jotkut ruumiit oli haudattu niin matalalle, että polvet olivat maan pinnalla näkyvissä. Ennevanhaa sanottiin: "Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistais!" Se oli minulle 8 vuoden ikäiselle järkyttävää katseltavaa.
- Asuinrakennus valmistui - 43. Karjaa pidettiin liiterin yhteyteen rakennetussa väliaikaisessa suojassa. Uutta navettaa varten olivat mm. tiilet valmiina, mutta onneksi emme ruvenneet rakentamaan.

Tällä alueella, Rutin peltoaukeilla,Viipurin maalaiskunnan Porlammin kylässä oli elo-syyskuun vaihteessa - 41 Suomen suurimman mottisodan keskus.

Sotalapsena

- Olin Ruotsissa sotalapsena - menimme sinne -44 syksyllä. Matka tehtiin ensin laivalla Vaasasta Uumajaan, josta Sundsvalliin. Jouduimme olemaan siellä 7 viikkoa, koska oli ilmennyt tulirokkoa, eli olimme karanteenissa siellä. Sitten junalla Göteborgin lähelle Luuda-nimiseen kylään. Meidän ryhmässä oli 20 lasta ja meidät sijoitettiin lastenkotiin, jonka henkilökunta oli suomalaista, joten emme oppineet paljoakaan ruotsia. Oloni Ruotsissa kesti noin vuoden.

Korkea-arvoisia kättelijöitä

- Lastensairaalan ylilääkäri Arvo Ylppö täytti 60 vuotta 27.10.1947. Häntä kävi onnittelemassa presidentti Paasikivi ja marsalkka Mannerheim. Olin silloin potilaana Lastensairaalassa. Lastenlinna valmistui pian tämän jälkeen. Meitä lapsipotilaita komennettiin 3 poikaa riviin ja he kättelivät meidät ja kyselivät vointia. Minulla oli munuaistulehdus, jonka lääkitykseen sain penisilliiniä pistoksina.
Maurin perhe muutti Lohjalle, josta he saivat vapaaehtoisella kaupalla maatilan Vaanilan alueelta vuonna -46.
- Olin silloin 13 vuoden ikäinen. Avioiduin - 59, jolloin hankimme tontin Lohjan asemalta ja rupesimme rakentamaan. Lapsia meillä on 2 poikaa, Mika ja Marko.

Sotilasjohdon määräyksestä poltetun talon tilalle valmistui Rutin perheelle uusi kotitalo 1943.

Onnettomuus kentällä

- Lohjan aseman urheilukentällä järjestettiin yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut vuonna - 77. Olin järjestelemässä kentällä urheiluvälineitä paikoilleen, kun tapahtui onnettomuus. Eräs poika heitti kilon kiekkoa renkaasta, jota ei normaalisti käytetty. Kiekko osui takaraivooni murskaten pääluun. En mennyt tajuttomaksi, mutta olin shokkitilassa. Minut vietiin Lohjan sairaalan kautta Helsinkiin Töölön sairaalaan, jossa olin 2 viikkoa hoidettavana. Menetin toisen käteni sormista hienomotoriikan.
- Johannes Virolaista olen tavannut Lohjalla muutaman kerran. Hän kertoi lähinnä vanhemman evakkoväestön tuntemuksista sodan jälkeen. Johannes oli mm. vaimoni Paulan syntymäpäivillä hänen täyttäessä 50 vuotta. Hän tunsi vanhempani hyvin jo Karjalassa.
- Eräs korkea-arvoinen venäläisupseeri pyysi Johannes Virolaista näyttämään aluetta, jossa Porlammin motti oli ollut. Hänen upseeri-isänsä kaatui kyseisessä taistelussa. Porlammilla olen käynyt vaimoni kanssa muutaman kerran. Viimeksi heinäkuussa 2010, jolloin myös kirjoittaja oli seuralaisineen mukana...
Hannu Ehoniemi