Paluu Räisälään alkoi 70 vuotta sitten syksyllä 1941
Ilo kotiinpääsystä peitti vaikeudet
Noin 70 henkeen nouseva joukko räisäläisiä miehiä ja naisia suuntasi toivorikkaana kotiseudulleen jälleenrakennustyöhön ja luomaan pohjaa siellä uudelleen aloitettavalle elämälle. Perillä näkyi kaikkialla sodan kaameat jäljet. Mikään ei kuitenkaan estänyt innokkaimpia palaamasta mahdollisimman pian heidän jälkeensä. Kotiinpääsyn ilo oli suurempi kuin vastassa olleet vaikeudet.
Vilja-, peruna ja juurikassato piti kiireesti korjata talteen. Talvi alkoi syksynä 1941 normaalia paljon aikaisemmin. Niinpä osa perunasadosta jäi lumen alle. Onneksi lumi satoi routaantumattomaan maahan, missä se talvehti käyttökelpoisena.
Seuraavassa joitakin muistoja niiltä jotka palasivat syksyllä 1941. Osa teksteistä on lainattu aikaisemmin Räisäläisessä olleista kertomuksista ja osa tänä syksynä muisteltuja.
Nuori vangin sieppaaja
Räisäläinen 4/2008
Räisälän Myllypellolla 1927 syntynyt Lauri Inkinen kertoo omasta paluustaan.
- Meitä oli seitsemän hengen ryhmä, joka meni takaisinvaltauksen jälkeen 18.8.1941 siivoamaan Räisälään, siinä olivat: Pökkösen Meeri ja Matti, Mulin Aaro, Tiiran Jussi ja Suutarin (mylläri) Jussi, minun äitini ja minä. Sain Seinäjoen piiriltä luvan lähteä 14-vuotiaana, kun äiti oli mukana.
- Parikkalassa eräs kapteeni kysyi: - Mihis te olette menossa? Vastasimme, että olemme menossa Räisälään. Kapteeni: - Ette te voi sinne mennä, sitä ei ole vielä vallattu!
Ryhmä odotti junassa sivuraiteella 2 vuorokautta lupaa ja sen saatuaan he olivat ensimmäiset siviilit, jotka tulivat Räisälään takaisinvaltauksen jälkeen.
- Kun tulimme Räisälän kirkolle, siellä oli paljon kaatuneita Sairalan tien varressa, suurimmaksi osaksi venäläisiä. Olimme saaneet aseet, minullekin oli annettu kivääri ja panoksia. Minulla oli Pärssisen hevonen, Pökkösillä oli 2 hevosta ja lehmiä oli muutama. Me pidimme itse vartiota. Venäläiset pistivät iltaisin valot päälle Kolikkoinmäellä Karilaisen Helenan mökissä samanaikaisesti kuin mekin.
- Isä tuli lomalle käymään Myllypeltoon. Hän oli mestariampuja piirin tasolla, siksi hänelle oli annettu kiikarikivääri. Asuimme silloin jo kotona. Menimme aamulla aikaisin tutkimaan tilannetta, isällä oli 2 kivääriä,
Räisälän keskusta takaisinvaltauksen jälkeen elokuussa 1941. Talvisodan jälkeen tulleet uudet neuvostoasukkaat olivat ehtineet rakentaa patsaita ja rautaportin entiseen suomalaiskylään. Patsaan takana on säästöpnakki ja oikealla osuuskassa.
Kivipellon lottien siivoustyötä aidoimmillaan. Katri Poskiparran talosta on kannettu haiseva saavi pihalle. Vas. Meeri Kurki, Aune Javanainen ja Lahja Javanainen.
Kuvan luovuttanut käyttöön Meeri Kurki.
minulla 9 mm:n Parabellum pistooli. Minä menin talon toiselle puolelle ja isä oli kiviaidan takana toisella puolella. Saimme yhden vangin. Kaikkiaan ryhmämme sai 3 vankia.
"Hyvin pärjättiin"
Alpo Jortikka syntyi Räisälässä Humalaisten kylässä 6.8.1927. Hän kertoi Räisäläisen numerossa 1/2008 perheen palanneen joulukuussa 1941 kotiin Räisälään.
- Ostettii yks lehmä, ett saatii maituo vauvaiäs olleel pikkuveljel. Lähimmät kaupat olliit Sakkola Kivniemes ja Pyhäjärve puolel Konnitsas, jot niihi ol Humalaisist matkaa. Polttopuut olliit kaikist pahimmat, ko sinä talven ol erittäi paljo lunta. Onneks koivu on sil taval hyvä, et se pallaa jäisenkii, tarinoi Alpo.
Ilmi Suutari (o.s. Ohvo) muistaa ennen kaikkea lutikat, joita asusteli seinänraossa. Niitä ei saatu täysin tuhottua, vaikka siivousryhmät kävivätkin talot läpi.
Ilmin mukaan ruoasta ei ollut puutetta, sillä heillä oli oma lehmä ja isä kalasti, asuihan perhe Rammansaaressa kalavesien ympäröimänä.
- Leipomukset tehtiin yöllä ja ikkunoiden edessä oli Molotovin verhot, mustat rullaverhot. Valaisimina olivat pienet karbini-lamput ja vanarit (lyhdyt). Viiden kilometrin koulumatkoilla oli koko ajan pelko, sillä alueella oli jatkuva desanttivaara, muistelee Ilmi nuoruuttaan Räisälässä.
Desantit uhkana
Marraskuussa Karjalatalossa pidetyillä Pitäjäpäivillä kertoi Sakkolasta lähtöisin oleva Naskali häntä lapsena järkyttäneen kokemuksensa. Hän totesi, ettei 5-vuotiaana koettu tapaus lähde koskaan hänen mielestään. Tapahtumat Sakkolassa 1941 osoittavat desanttien olleen todellinen uhka myös siviileille.
- Olimme menneet takaisin kotiin syksyllä 1941 ja olimme isän kanssa pellolla. Yhtäkkiä kaksi desanttia tuli kysymään tietä lentokentälle. Isä tuumasi etteivät he tee sillä tiedolla mitään. Silloin minunkin ohimolleni painettiin parabellumin piippu ja miehet kysyivät että muistuuko tie mieleen.
- Kun he jatkoivat matkaa, lähdimme heti kertomaan esikuntaan miehistä ja tapahtumista pellolla. Siellä isä näytti kartalta, missä meidän peltomme olivat ja mihin suuntaan miehet olivat lähteneet. Iltaan mennessä heidät oli saatu kiinni, ja he kertoivat kysyneensä tietä useilta ihmisiltä. Heille oli kertomansa mukaan annettu määräys ampua kaikki tapaamansa siviilit, mutta he kertoivat jättäneensä henkiin yhden isän pienen poikansa kanssa. Meidän takia he sitten jäivät kiinni.