Esko Ahola on nähnyt maailmaa
Nousin juuri äsken laivaan, joka nosti ankkurinsa. Alkoi paluumatka kohti Etelä-Amerikkaa. Odottelen suihkunraikkaana lounasta, kun tärähtää kolme kertaa peräkkäin todella lujasti. Samalla hetkellä laiva kallistuu. Hämmästyneenä juoksen muiden mukana kannelle katsomaan outoa tilannetta. Siellä laivan henkilökunta hosuu ja unohtaa jopa hälytysmerkin antamisen.
Näin kuvailee Esko Ahola tapahtumia kertomuksessaan matkasta Etelänapamantereelle Räisäläisen numerossa 2/1989. Kyseessä on yksi Eskon lukuisista kaukomatkoista, joista toiset ovat suuntautuneet mm Huippuvuorille, Siperiaan, Intiaan, Kiinan muurille tai Amatsonin aarniometsiin.
Kaukomatkailun ohella hänen kohteenaan on useita kertoja ollut Karjala, Räisälä Särkisalo ja Käkisalmi. Mieleenpainuvin ja samalla järkyttävin matka liittyi viimeiseen evakkomatkaan, jolloin oli käytävä läpi Elisenvaaran suurpommituksen traagiset kokemukset.
Etenkin syntymäkylän ja -koulun vaiheisiin Esko Ahola on perehtynyt hartaudella ja seurannut joskus jopa lopullisen menetyksen tuskaa tuntien.

Veren perintö

Räisälän Särkisalon koululla syntynyt Esko Ahola täytti 80 vuotta Turussa 21.12.2010. Sekä äiti Sanni että isä Paavo Ahola olivat opettajia. Kun lisäksi molemmat isoisät olivat saman ammatin omaavia, sai Esko vahvat juuret koulumaailmaan.
Särkisalo olisi ollut mainio kylä elää, mutta sieltä oli lähdettävä lopullisesti Eskon ollessa 13-vuotias. Oppikoulun hän ehti aloittaa Käkisalmessa, mutta jatkoa seurasi Jalasjärvellä ja Hämeenlinnassa.
Sodan jälkeen oli huutava opettajapula joten Esko oli Kittilän kunnan Rauduskylän supistetun kansakoulun opettajana (1948-49) jo ennen opettajaksi opiskelua. Räisäläisessä on kerrottu, että hän sai siellä tutustua Lapin sodan takia Ruotsin puolelle evakkoon joutuneiden kokemuksiin, joista etelässä ei kovin paljon tiedetä.
Opettajaopinnot alkoivat Kemijärven seminaarissa, mistä Esko Ahola valmistui opettajaksi 1955. Ensimmäinen työpaikka oli Tohmajärvellä. Seuraavat 10 vuotta kuluivat Mäntässä.

Erikoistuminen

60-luvun puolivälin aikoihin Suomen koululaitos alkoi entistä paremmin huolehtia hitaammin kehittyvistä oppilaista. Aloitettiin tehokas erityisopettajien valmistus. Pätevyyden siihen sai Esko Ahola Jyväskylästä 1966. Perheen muutettua Turkuun hän toimi tarkkailuluokanopettajana.
Kun sitten huomattiin, että vaikeasti liikuntavammaisuus ei vaikuta lasten järjenjuoksuun, ryhdyttiin heitä todenteolla opettamaan. Turkuun perustettiin CP-lapsia ohjaava koulu, ja Esko tuli 1969 "vajaaliikkeisten aivovauriolasten" erityisluokanopettajaksi.
Koulu alkoi pienenä yksikkönä, mutta on siitä kasvanut isoksi vammaiskouluksi, Katariinan kouluksi, jonka rehtorin virasta Esko jäi eläkkeelle 31.1.1991. Hänen mukaansa työ vammaiskoulussa erityisopettajien, terapeuttien ja koulunkäyntiavustajien kanssa oli itseä kehittävää ja tavanomaisesta koulutyöstä poikkeavaa. Mielenkiintoa lisäsi opetuksen menetelmien ja ulkoisten puitteiden kehittely.
Esko Ahola on toiminut vuosina 1972-88 kouluhallituksen opetusosaston asettamissa ympäristöopin opetussuunnitelman sekä oppiaineen opetusjärjestelyn työryhmissä. Hän on osallistunut oppi- ja työkirjojen valmisteluun useissa työryhmissä.

 Kouluhallituksen erityisopetustoimiston toimeksiantona Eskon tehtäväkenttään kuului mm. selvitystyö liikuntavammaisten opetusjärjestelyistä valtion ja kuntien erityiskouluissa. Näissä uranuurtajan tehtävissä Eskon kykyjä on hyödynnetty ja samalla hän itse pääsi näkemään koulukenttää laajemmin. Räisäläinen kertoi aikoinaan Eskon harrastuksissa olleen tärkeällä sijalla käden taito. Erikoisesti puutyöt, joihin hänellä on ammattipätevyyskin, ovat kiinnostaneet.
Tutuksi tuli vuosien mittaan reitti Mikkeliin maakunta-arkistoon. Sieltä löytyi aarteita ja mielenkiintoisia tietoja. Viime vuosina Esko on toiminut aktiivisesti Turun suomenkielisen työväenopiston seminaarihankkeissa etenkin Karjala-aiheisten teemojen esille tuomiseksi. Toiminta Ikääntyvien akatemiassa on hänelle tätä päivää, ja tietenkin Särkisalo.
Kullervo Huppunen

Poikkeavan jännittäviä matkakokemuksia

Vuosien varrella olen tehnyt melko paljon matkoja. Räisäläisen lukijoille haluan jälkikäteen kirjata sellaiset matkatapahtumat, joissa olen kokenut poikkeavaa matkajännitystä ja saanut niistä elämänkokemusta.
o Evakkomatkalla Elisenvaaran pommitus 20.6.1944.
o Luovutukseni Vaalimaan raja-asemalla kesällä 1965, kun palattiin Tallinnasta ' Leningradin kautta Neuvostoliitosta Suomeen.
o Alaskan kalastusmatkalla 2.7.-16.7.1981 vesitasomme laskeutuivat ensin järvelle, josta lähtisimme myötävirtaan veneillen ja kalastaen. Pilotit huomasivat, että ollaankin väärällä järvellä, joka ei riittäisi uuteen nousuun vähentämättä kuormaa. Neljä kalamiestä jätettiin erämaajärven rantaan odottamaan, että meidät kuitenkin löydetään ja lennetään oikealle lähtöjärvelle.
o Argentiinan huoltoalus M/S Bahia Paraiso ajoi karille lähtiessään 28.1.1989 viimeiseltä tukiasemalta Etelänapamantereelta.
Esko Ahola
Turku

Paraiso
Viimeiseltä tutkimusasemalta, USA:n Las Palmerilta, palattiin alukseemme. M/S Bahia Paraiso nosti ankkurinsa ja lähti. Hetken kuluttua tärähti rajusti ja kulku pysähtyi. Laivamme oli ajanut vedenalaiselle karille! Kuului hämmästyneitä huutoja, miehistö juoksi ja hosui. Pelastuslauttojen irrottelussa ongelmia. Runsaan ½ tunnin odottelun jälkeen pääsin pelastuslautalle, joita oli saatu irti ja lasketuksi mereen. Laivan miehet meloivat lautat n. 1 mpnk:n matkan Las Palmerin laituriin. Palasimme tutkimusasemalle. Saimme lämmintä ruokaa, villasukkia, alushousuja. Kuulimme, että vesi oli noussut kallistuneessa aluksessa jo hytteihin. Seuraavana päivänä M/S Bahia Paraiso upposi.

Takaisin maaliskuun 2011 lehteen