Perinneyhdistys haluaa pitää muistot kirkkaina

Talvisotaan liittyvä muistojuhla alkoi jumalanpalveluksella Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Saarnassaan kirkkoherra Mikko Oikarinen totesi, että on erityisellä kiitoksella syytä muistaa urheita tekoja ja myös suuria uhrauksia, mitkä sotavuosina on jouduttu antamaan.
- Uskon, että Jumalan sana toi rohkaisua myös hirvittävissä taisteluissa ylivoimaista vihollista vastaan.
Hannu Turkkisen juontamaa aseveli- ja muistojuhlaa tahditti Tampereen Kotkien Weteraanisoittokunta. Tunnelmaa nostatti myös lempääläisen pelimanni Topi Koirasen esittämä, Veikko Lavin tekemä Evakon Laulu. Musiikin ja laulujen lomassa oli myös runonlausuntaa sekä ErP6:n perinneyhdistystä ylläpitävien karjalaissäätiöiden tervehdykset hengessä "talvisodan muisto ei saa koskaan himmetä". Tervehdykset esittivät Tauno Pessi Kaukola-Säätiöstä, Juhani Kaatonen Räisäläisten Säätiöstä, Hannu J. Paukku Sakkola-Säätiöstä ja Erkki Heiskanen Käkisalmi-Säätiöstä.
Muistojuhlan tärkeää antia oli myös veteraanien ja lottien mahdollisuus tavata toisiaan ja kertoa kokemuksistaan nuoremmille sukupolville. Talvisodan veteraaneja edustivat Väinö Poutanen ja Yrjö Raaska.
Lempäälän sankarihaudalle kunniavartioon saapuneet Maanpuolustuskorkeakoulun kadetit Tuukka Hellman ja Lari Toikka osallistuivat myös pääjuhlaan. He avustivat veteraaneja ja lottia mm. ruokailussa ja kertoivat kysyjille nykyisestä maanpuolustus- ja upseerikoulutuksesta.

Ilkka Puukka ja Heino Paavilainen odottelemassa juhlan alkua. Juhlapuhuja Ilkka Puukka (vas.) uskoo, että nuorten maanpuolustustahto on edelleen korkealla.

"Nuorilla vahva usko isänmaahan ja sen puolustamiseen"

Kelja - yksi talvisodan ihmeistä

Ilkka Puukka kertasi Keljan taistelujen kulkua - taistelujen, joissa osa miehistä taisteli kirjaimellisesti omilla kotipelloillaan "konekivääri auran asemasta", kuten yksi sakkolalainen alikersantti kuvailee Paavo Susitaipaleen kirjassa "Karjalainen pataljoona talvisodassa".
- Keljan taistelu tapahtui Taipaleen lohkon vieressä, jossa oli käyty jo monia kiivaita taisteluja talvisodan alusta alkaen. Vihollinen tunkeutui 25.12. jouluaamuna 18 asteen pakkasessa, sakean pakkassumun turvin Suvannon yli Suomen puolelle, arviolta noin 2000 venäläisen voimin. Samanaikaisesti vihollinen hyökkäsi peräti neljän divisioonan voimin Sakkolan ja Taipaleen välisellä rintamalla. Hyökkäys yllätti rintamajoulua viettäneet suomalaisjoukot.
Kahden päivän aikana paikalliset joukot tekivät kolme epäonnistunutta vastahyökkäystä. Vihollisen Keljan sillanpääasemaan pureutunutta noin kahta pataljoonaa oli vahvennettu tykistöllä ja jalkaväellä.
- Tapaninpäivän yönä 27.12.1939 klo 00.40 apuun hälytettiin Sakkolan Pannusaaressa, Kiviniemen pohjoispuolella armeijakunnan reservinä ollut Erillinen Pataljoona 6. Se saapui hiihtäen Keljaan aamulla kello 06, ja sai vastahyökkäystehtävän, jossa toiset olivat kolmesti epäonnistuneet. Teoreettisesti katsoen hyökkäys avoimessa maastossa ilman tykistön tukea oli tuomittu epäonnistumaan, kuvaili Puukka.
Kapteeni Saarelaisen komennon mukaan hyökkäys tehtiin ilman tykistön tukea, ettei omiin olisi osunut.
- Monet taistelussa olleet siunasivat silloin niitä lukuisia syöksyharjoituksia, joita olivat asevelvollisuusaikana tehneet. Ne olivat ainoa pelastus aukean yli hyökätessä. "Eteen tuli sitten niin jyrkkä rinne, etteivät saappaat pitäneet ja istuallaan sai laskea lopun matkaan" - näin muistelee korpraali Torikka edellä mainitussa kirjassa.
- Suomalaiset pääsivät vihollisasemaan, jossa käytiin ankara lähitaistelu myös pistimiä ja puukkoja hyväksi käyttäen. Koko pataljoona oli yhtenä mylläkkänä ilman minkäänlaista komppanioiden ryhmitystä.
Puolilta päivin vihollisen tykistötuli kiihtyi erittäin rajuksi, ja lisäksi pommikoneet ja hävittäjät moukaroivat aluetta koko iltapäivän ajan.
- Suomalaisten sitkeä taistelu aiheutti kuitenkin pakokauhua vihollisjoukoissa ja taistelusta selvinneet vetäytyivät Suvannon jäälle, jossa he olivat helppo maali suomalaisille.
Keljan lopputulos, vihollisen 4. divisioonan jalkaväen perinpohjainen lyöminen oli yksi talvisodan ihmeistä, pääasiallisessa roolissa ErP6:n 800 miestä. ErP6:n kokonaistappiot Keljassa olivat 150 miestä, joista 49 kaatuneita.
- Pataljoonasta muodostui sen jälkeen "iskupataljoona", jonka armeijakunta varasi käyttöönsä vaikeita tehtäviä varten. Pataljoonan tappiot talvisodassa olivatkin kovat, yhteenä 145 miestä, noin 15 prosenttia alkuvahvuudesta, summasi Puukka.

Missä uhrivalmiutta, siellä vapaa isänmaa

Ilkka Puukka painotti, että mikäli talvisodassa yleensäkin olisi päätetty puolustustaisteluun ryhtymisestä pelkästään tiedossa olevia voimasuhteita vertailemalla, niin tuskin olisi edes ryhdytty vastustamaan Neuvostoliiton ylivoimaista hyökkäystä.
- Kansakunnan ja sen armeijan taisteluarvo ei kuitenkaan perustu yksistään numeroissa ilmaistaviin tosiasioihin; myös henkiset tekijät ovat ratkaisevia. Viro ja muut Baltian maat menettelivät toisin kuin suomalaiset. He eivät lähteneet taistelemaan, ja kärsivät siitä seuraavat 50 vuotta.
Puukka sanoi, että sotiemme veteraanien ajattelutapa - "missä uhrivalmiutta, siellä vapaa isänmaa" - velvoittaa nuorempia sukupolvia.
ErP6:n Perinneyhdistystä hän kiitti siitä, että yhdistys vuosien sinnikkyydellä hankki pystytysluvan sodan uhrien muistomerkille Karjalaan, Sakkolan Keljaan. Elokuussa 2009 paljastetun muistomerkin on suunnitellut sakkolaisjuurinen, Lempäälään kotiväkensä kanssa asutettu sotaorpo Eero Pilviniemi.
Palvelutalo Ehtookodossa pidettyyn juhlaan oli Pilviniemen johdolla koottu Keljaan ja talvisotaan liittyvä valokuvanäyttely.

Kuvat ja tekstit
Marjo Ristilä-Toikka