A. Sandelinin maalaamia kirkkotauluja Räisälämuseoon

Erkki Kähäri on lahjoittanut Räisälämuseolle kolme taulua Räisälän kirkoista. Taulut ovat vesivärimaalauksia, jotka hänen kummisetänsä arkkitehti Aabel Sandelin on maalannut. Erkki Kähäri kertoo vähän taustatietoja, miksi myöhemmässä vaiheessa Turun kaupunginarkkitehtina toiminut Abel Sandelin ilmeisesti maalasi kyseiset kirkkojen kuvat.
- Isäni Matti Kähäri oli nimitetty 17.6.1941 liikekannallepanossa jalkaväkirykmentti JR 58 toisen pataljoonan adjutantin vakanssiin. Heidän divisioonansa 19 D oli suunniteltu alun perin Päämajan reserviksi mutta sillä välin olikin suunnitelmia muutettu ja heidät ohjattiin suoraan Kiteelle osallistumaan Karjalan Armeijan päähyökkäykseen. Päätavoitteena oli Karjalan takaisin valloittaminen. Tämän tavoitteen he sitten saavuttivatkin.
- Tämän jälkeen heidät siirrettiin Karjalan kannakselle ja siirron aikana he saivat levätä viikon ajan Räisälässä. Isäni oli todennut, että opiston päärakennus oli tuhottu, mutta joitakin rakennuksia oli jäänyt ehjäksi. Hän alkoi heti suunnitella, miten niissä voitaisiin jatkaa opiston toimintaa. Samalla lähettiupseeri Abel Sandelin lupasi isälleni, että hän tekee piirustukset uutta opistoa varten. Tämän lupauksen hän vielä sodan aikana täyttikin.
- Isäni siirrettiin sitten syksyllä -41 Mikkeliin päämajaan, jossa hän hoiti toimistoupseerin tehtäviä. Samaan paikkaan vuoden 1942 alkupuolelle siirrettiin myös Sandelin.
- Opisto aloitti toimintansa 1942 syksyllä Räisälässä. Monien vaikeuksien kautta isäni siirtyi Teuvan kautta Köyliöön, mistä saatiin opiston käyttöön entinen suojeluskunnan talo (Lallintalo), jossa opisto toimi 1945-1950. Tämän jälkeen siirryttiin Peipohjaan, jonne valmistui arkkitehti Sandelinin suunnittelemat opistorakennukset 1950 ja 1951.

vanhin Räisälän alkuperäisen kirkon rekonstruktrueeraus kuva. Kirkko rakennettiin v. 1763. Taulun mallina on alkuperäisenä säilynyt Räisälän kirkon kaltainen Ähtävän kirkko.

1884 Vuonna 1884 uusittu kirkko paloi vuonna 1910.


- Kesällä 1942 saivat isäni ja arkkitehti Sandelin tehtäväkseen käydä valokuvaamassa pataljoonan taistelupaikat. Luonnollisesti he myös kävivät Räisälässä, jossa äitini oli hakemassa allekirjoittanutta Räisälän kunnalliskodista, jossa siis synnyin 9.7.1942. Myöhemmin sitten minulle selvisi, että arkkitehti Sandelin oli minun kummisetäni, jonka sitten tapasin useaan kertaan heidän käydessään Peipohjassa ja Lohjalla Kanneljärven kansanopistolla. Kävin myös tapaamassa arkkitehti Sandelinia Turussa joitakin kertoja omilla työmatkoillani, muisteli Erkki Kähäri.

Kuvat kolmesta kirkosta

Tauluissa on kuvattu kolme Räisälän kirkkoa. Maalauksia esittelevässä tekstissä on seuraavanlaisia huomautuksia.
Vanhin kirkko rakennettiin vuonna 1763. Koska tuskin löytyy kuvaa Räisälän alkuperäisestä kirkosta, on taulun aiheena ollut Prof. C. Lindbergin teoksessa oleva kuva Ähtävän kirkosta. Tämän kirkon alkuperäistä tyyliasua ei ole muutettu. Ähtävän kirkko rakennettiin v. 1770. Sen rakennusmuodot ovat Räisälän vanhan kirkon.
Vuonna 1884 Räisälän vanhin kirkko uusittiin perinpohjaisesti ja uudesta tehtiin alkuperäiseen tyyliarvoon nähden muutettu arkkitehti J. Aminoffin piirustuksien mukaan. Tämä Räisälän vanha kirkko paloi vuonna 1910.
Nykyinen Räisälän kirkko rakennettiin vuosina 1911-1912 arkkitehti J. Stenbäckin piirustusten pohjalta.
Kaikki kolme maalausta perustuvat C. Lindbergin teoksen Suomen kirkot kuviin.

Takaisin kesäkuun 2009 lehteen