Räisälän nuorisoseura

Viipurilaisen osakunnan aloitteesta perustettiin Viipuriin Karjalan ensimmäinen nuorisoseura 1890. Pian alkoi tämän seuran haaraosastoja syntyä ympäri maakuntaa. Niinpä 31.1.1895 oli Kirkonkylän kansakoululle kokoontunut joukko valistusta harrastavia pitäjäläisiä suunnittelemaan nuorisoseuran perustamista.

Seura päätettiin perustaa. Sääntöehdotusta laatimaan ja muista valmistavista toimista huolehtimaan valittiin erikoinen toimikunta. Helmikuussa seura lopullisesti perustettiin. Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli opettaja Salo, varapuheenjohtajaksi Tuomas Jääskeläinen, kirjuriksi opettaja Anna Eerikäinen ja taloudenhoitajaksi Matti Kauppinen. Säännöt vahvisti kuvernööri toukokuussa samana vuonna, ollen siis seura ensimmäisiä koko maakunnassa. Seuraan liittyi heti 60 jäsentä, joista paljon oli Kirkonkylästä, mutta monta myös pitäjän eri kulmilta. Se oli siis todellinen Räisälän nuorisoseura.

Toiminta oli varsin vilkasta, vaikka matkat olivat pitkät ja silloiset kulkuneuvot huonot. Juhlia pidettiin pitäjän eri kulmilla. Innostus oli suuri. Seuran toiminnasta puhuttiin kotona ja naapurissa, jopa koulupojatkin, hörössä korvin, kuuntelivat ja toivoivat pääsevänsä mukaan.

Ensimmäiset kesäjuhlat vietettiin tuomien ja pihlajien kukittamassa Kanasaaressa. Vaterniemessä oli myös hyvä kesäisin juhlia. Sinne raivattiin juhlakenttä, rakennettiinpa oikein lavakin. Eräässä siellä vietetyssä juhlassa oli Käkisalmesta asti hankittu torvisoittokunta, joka Ville Poralin johdolla soitteli. Siellä myös, tavanomaisten runojen ja puheiden lisäksi, seuran aloitteleva "laulukööri" esiintyi yleisön iloksi.

Muusta toiminnasta mainittakoon voimistelujoukkue, johon kuului miehiä toistakymmentä. He esittivät sauva- ja vapaaliikkeitä. Heitä johti oikein Helsingissä asti kursseilla käynyt Matti Kauppinen. Myöskin painia harrastettiin. Talvisin pidettiin hiihtokilpailuja.

Vähitellen ruvettiin tilaamaan sanomalehtiä, joita luettiin usein "kannesta kanteen". Kouluilla olevia kirjastoja kartutettiin seurankin silloin tällöin antamin varoin, ja varmaankin juuri nuorisoseuralaiset eniten lukivat siellä olevia. kirjoja. Näin lukuharrastus heräsi ja laajeni.

Aina vuoden 1907 vaiheille saakka toiminta oli keskittynyt Kirkonkylään ja siellä vietettiin seuran 10-vuotisjuhlakin. Näihin aikoihin vietettiin kesäiset juhlat Hussaaressa ja Tuulaskoskella.

Kun Kirkonkylässä näihin aikoihin oli niukanlaisesti seurassa toimivia nuoria, alkoi toiminta vähitellen suuntautua Unnunkoskelle ja Niemenkylään, jossa osa Kirkonkylän sivistynyttä nuorisoa kävi mukana toimimassa. Myös vuosisadan vaihteessa alkanut sortokausi hiljensi seuran toimintaa kirkonkylässä, jossa esivallan valvova silmä oli lähempänä kuin sivukylillä. Näiltä ajoilta erikoisen innokkaina nuorisoseuralaisina oli Kirkonkylästä opettaja Aino Borg (Ponkamo), neidit Helpye ja Klemetti sekä kappalaispappilan nuoret Relanderit. Pohjoiskulmalla taas olivat Adam Salosaari, Adam Rännäli, Simo Kuisma, Matti Räsänen, opettajat Naimi ja Juho Vilppula, Juho Pusa, Martti Heikkonen, Pekka Haikonen, Juho Kuisma ja monta muuta.

Toimintaa haittasi alun alkaen oman kodin puute, sillä juhlallisuuksien järjestäminen talvisaikaan oli hankalaa, kun suuretkin tuvat osoittautuivat liian pieniksi. 24.1.1898 kuntakokouksessa Räisälän nuorisoseuralle annettiin lupa rakentaa kunnantalon yhteyteen oma talo sekä siihen tarkoitukseen ostaa Unnunkosken ja Tiurin rakenteilla olevien kansakoulujen jäännöstarvikkeet. Jostakin syystä rakentaminen kuitenkin sillä kertaa jäi. Noin v. 1908 talohanke virisi uudelleen ja silloin tuli erimielisyyttä talon paikasta. Toiset tahtoivat sen Unnunkoskelle, kirkonkyläläiset kirkolle. Kun asiasta sitten äänestettiin, jäivät kirkonpuoleiset häviölle ja talo päätettiin rakentaa Unnunkoskelle. Seurauksena kiistasta oli seuran jakaantuminen kahtia. Seuran varat 3.600 markkaa jäivät unnunkoskelaisille kokonaan. Talon paikaksi valittiin ns. "Kukkurinmäki". Rakennusaineita saatiin runsaasti lahjoituksina, ja paljon tehtiin talkootyönä, mutta silti riitti runsaasti huolta rakennustoimikunnalle, johon kuuluivat Matti Kauppinen, Adam Rännäli ja Simo Kuisma.

Talon vihkiäisjuhlassa olivat puhumassa tohtori Th. Schwindt ja opettaja Salo. Torvisoittokunta soitti ja opettaja Vilppulan johtama kuoro lauloi. Mikko Uotinen lausui sepittämänsä juhlarunon oli näytelmä "Koitereen rannalla" ja paljon muuta ohjelmaa. Juhla oli ehyttunnelmainen, lämminhenkinen, isänmaallinen tilaisuus, jolloin vapaa valistustyö vietti silloisten saavutustensa suurimpia hetkiä.

Seurasi sitten vilkkaan toiminnan vuosia. Opettaja Vilppula johti kuoroa. Seuralehti ilmestyi. Urheiluseura toimi. Esitettiin suuria näytelmiä, joista mainittakoon "Seitsemän veljestä", "Nummisuutarit" , "Anna-Liisa", "Roinilan talossa" ja "Pohjalaisia". Ohjelmansuorittajista tuona aikana varsinaisten paikallisten voimien lisäksi on mainittava agronomi Tauno Parmanen, rehtori Antti Komonen, kirjailija Viljo Kojo, kuvanveistäjä Albin Kaasinen, joka puuveistoksessaan "laulukuoro" on ikuistanut Unnunkosken sekakuoron ja opettaja Vilppulan, kirjailija Ruupertti Kainulainen ja vielä monet Räisälässä kesäänsä viettäneet taiteilijat, kuten Aku ja Saima Korhonen, Lahja ja Ernst Linko, Tatu Pekkarinen ynnä moni muu tilapäiskävijä. Seuran tilaisuudet olivat silloin läsnäolijoilleen kauniita, unohtumattomia hetkiä. Sekä vanhat että nuoret olivat yhteistyössä tehden kukin kykynsä mukaan parhaansa.

Seuran johdossa olivat pitkään mm. Adam Rännäli, Antti Asikainen, Toivo Ruotsalainen ja Johannes Suutari.

Helatorstaina 1930, kansanopistolaisten vieraillessa, lensi kipinä katolle ja talo paloi perustuksiaan myöten. Uudelleen rakentamiseen ryhdyttiin heti ja samoilla piirustuksilla tehdyn uuden talon vihkiäisjuhla pidettiin 9-10.2.1933.

Evakossa seuran toimintaa jatkettiin vielä vuoteen 1985, jolloin vietettyyn 90-vuotisjuhlaan päättyi myös nuorisoseuran pitkä ja kunniakas toiminta. Seuran toiminnasta on v.1985 ilmestynyt oma historia Räisälän Nuorisoseura 1895-1985.

Kirkonkylän nuorisoseura

Vuonna 1895 perustetusta Räisälän nuorisoseurasta jäi Kirkonkylä 1908, talon paikasta syntyneen erimielisyyden vuoksi, aivan syrjään. Vähemmistön oli tyydyttävä. Mutta vaikka seurasikin jonkinlainen lamakausi ja mielet valtasi katkeruus ja sekaannusta vielä osaltaan lisäsi monen paikkakunnalta samanaikaisesti muuttaneen toimihenkilön lähtö, virisi nuorisoseura-aate uudelleen v. 1912.

Kauppaneuvos Hallenberg vuokrasi pyynnöstä toimipaikaksi "Toivolan", jossa voitiin kokoontua juhlimaan, harjoittelemaan ja kokouksia pitämään. Kansanopistossa Iietsottiin valistushalua nuorisoon, ja Niskalat itse olivat aktiivisesti mukana kaikissa edistysriennoissa. johtaja A. A. Niskala oli myös Kirkonkylän nuorisoseuran puheenjohtajana 1912.

Seurassa olivat innokkaasti mukana opettajat Aino Ponkamo ja Emil Majala, Aino Svahn (Majala), Fritz Stauffer, Mandi Helpye, Hulda Tasa, Santeri Vaahtera, intomielisenä puhujana laajemmaltikin tunnettu Juho Rakkolainen ("Lauttamaisteri"), ylioppilas Antti Kauppinen (myöh. nimismies), pappiloiden nuoret Olssonit ja Rainiot, poliisi Armas Lavonen, työmies Otto Koljonen, sairaanhoitajatar Immonen, ylioppilas Heikki Javanainen, opettaja Aura Javanainen, Edith Stauffer, tilanhoitaja Juho Anttonen, agronomit Tauno Parmanen ja Simo Jalkanen, kelloseppä Jalava rouvineen, opettaja Antti Tattari sekä johtajapari Korven-Korpiset. Yleensä kirkonkylän valistuneet henkilöt olivat touhussa mukana. Varsinkin kesäiseen aikaan monet paikkakunnalla oleskelevat tilapäiset vieraatkin juhlistivat esityksillään järjestettyjä tilaisuuksia. Vierailuretkiä tehtiin oman pitäjän eri puolille, jopa lähipitäjien alueille. Kesäiset veneretket olivat suosittuja. Näytelmätoiminta oli vilkasta.

Musiikkia oli juhlissa runsaasti, mikä olikin luonnollista, sillä kirkollahan oli kanttorista lähtien runsaasti paikallisia ja usein myös tilapäisiä voimia käytettävissä. Voimistelu- ja urheiluharrastusta oli myöskin. Mainitseepa Aino Ponkamo voimistelleensa naisjoukkueessa, jota johti kansanopiston talousopettaja Tyyne Hyvönen. Varsinaisesti urheilu jäi kuitenkin voimistelu- ja urheiluseura "Pamauksen" huollettavaksi. Jäsenten keskeisiä perhe-iItamia oli usein.

Monista suunnitteluista huolimatta ei omaa taloa saatu rakennetuksi, vaikka kunta jo puolestaan antoi tontinkin. Taloudelliset vaikeudet ja myöhemmin toimihenkilöiden joutuminen muiden harrastusten piiriin olivat varmaan painavimpana syynä siihen. Viimeksi mainittu syy aiheutti myös sen, että seura väliin nukahti, mutta heräsi silloin tällöin toimintaan. Niinpä Etelä-Karjalan Nuorisoseuran toiminnanohjaaja v. 1934 tarkastuskertomuksessaan mainitsee: "Kirkonkylän nuorisoseura karistelee unta silmistään."

Seuran viimeisenä puheenjohtajana oli Arvi Marila ja sihteerinä Irja Liimatainen.

Särkisalon nuorisoseura

Koko pitäjän käsittävässä Räisälän nuorisoseurassa oli mukana myös SärkisaIon ja Myllypellon nuoria. Mutta pitkien ja vaikeiden matkojen takia alettiin tuumia oman seuran perustamista, mikä tapahtuikin. Esimieheksi valittiin Pekka Pokkinen, varapuheenjohtajaksi opettaja A. Blomqvist (Talvenheimo), sihteeriksi Tuomas Hynninen ja rahastonhoitajaksi Juho Hynninen sekä johtokunnan muiksi jäseniksi Simo Puputti, Pekka Härkönen, Anna Pokkinen ja Maria Hynninen. Säännöille saatiin vahvistus 19.2.1905. Seuraan liittyi heti 60 jäsentä. Vuoden varrella jäsenmäärä kasvoi lähes pariin sataan.

Opettaja Talvenheimon jo aikaisemmin kylään perustama laulukuoro muuttui nyt perustetun seuran alaosastoksi. Miesvoimistelua alettiin myös harrastaa hänen johdollaan. V. 1906 alkoi ilmestyä käsinkirjoitettu lehti "Salon-Sointuja". Vuoteen 1935 mennessä oli sitä ilmestynyt 60 numeroa ja ne sidottu kirjaksi, "jossa ne ovat tallessa tulevien sukupolvien nähtävänä", kuten silloin vuorenvarmasti uskottiin. Ikävä vain, että toisin kävi (kirja katosi sodan aikana). Opin- ja tiedonhalua todistaa se, että 2.8.1907 pidettiin kokous, jonka päätökseksi tuli, että kansanopisto pitäisi saada Räisälään. V. 1910 perustettiin lukurengas.

Voimistelua ja urheilua on harrastettu, vaikkei mitään huipputuloksia olekkaan saavutettu. Varsinaisen kentän puutteessa käytettiin harjoituspaikkana Hynnisen ja Rautlahden rantoja.

Näytelmistä huolehti erikoinen toimikunta. Näytelmistä mainittakoon "Kihlaus", "Seitsemän veljestä", "Suotorpan tyttö", Jeftan tytär" ja "Laivan kannella". Monet niistä esitettiin ensi aikoina talojen tuvissa, myöhemmin seuran omassa talossa, jonka vihkiäisjuhlaa vietettiin 7-8.8.1920. Talo laajennettiin ja uusittiin ajanmukaiseksi 1934.

Opintokerhotyö oli vilkasta jatkuen vuosikaudet. Joskus kuului kerhoon jopa useita kymmeniä jäseniä. Monia aineita opiskeltiin, tutkintoja suoriteltiin. Ahkeran työn lomassa väliin leikittiinkin. Kansantanhut ovat pitkin aikaa olleet suosiossa, tanhuajat vain ovat vuosien varrella vaihtuneet. Viimeisinä vuosina on tanhujoukkueen uskollisena pelimannina ja ohjaajanakin oli Viljo Pokkinen.

Kylän varttunut väki oli koko toiminta-ajan seuran henkisenä ja taloudellisena tukena. Kylän opettajisto oli myös aina toimintaan osallistunut. Erikoisesti laulusta puheen ollen pitää mainita särkisalolaiset opettajat K. A. Talvenheimon sekä Paavo ja Sanni Aholan. Vuodesta 1916 lähtien Paavo Ahola tahtipuikollaan johti kuoronsa huomattaviin saavutuksiin.

Juho, Tuomas ja Heikki Hynninen, Simo Puputti, Heikki Nikki, Pekka Pokkinen, Pekka Härkönen, Eeva Lieto, Liisa Äijö, Maria Puputti ja moni, moni muu säilyvät muistossa. Ei unhoon jää myös suku Matikan, Kaisu, Antti, Jussi ja Tuomas. Siitä talosta lähti laulajaa, näyttelijää, näytelmänohjaajaa ja mitä seura kulloinkin sattui tarvitsemaan. Samoin muistetaan pitkäaikainen ja uskollinen nuorisoseuramies Rammansaaren Martti Ohvo.

Nuorisoseura jatkoi toimintaansa evakossa ja toimiin edelleen Säkylässä.

Humalaisten nuorisoseura

Valistuksen kaipuu ja halu hyödyllisellä tavalla viettää vapaa-aikojaan sai aikaisemmin pitäjän eri puolilla iltamissa kulkeneet Humalaisten kylän nuoret v. 1902 perustamaan omaan kylään nuorisoseuran, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Juho Puukka ja sihteeriksi Yrjö Puukka. Jäsenmäärä vaihteli 50-70 välillä. Toiminta oli melko vilkasta, vaikka oman kodin puute olikin haittana. Alusta alkaen koetettiin iltamaohjelmat saada mahdollisimman arvokkaiksi ja senpä vuoksi kotoisten voimien lisäksi pyydettiinkin usein, varsinkin puhujia, kansaopistolta, nuorisoseurapiiriItä ja keskusseurasta. Seuran sekakuoro sai v. 1912 Tuulaskoskella vietetyssä laulujuhlassa kolmannen palkinnon. Myöhemmin kuoro vuoroin hajosi ja yritti taas uudelleen. Syynä oli johtajan puute.

Tietysti seurassa näyteltiin. Urheiluosastokin oli, ja ainakin 19.8.1932 naisvoimistelijat esiintyivät opettaja Kerttu Paavilaisen johtamina ja keskusseuran neuvoja A. Pänkäläinen mainitsee selostuksessaan 1934 joukkueen voimistelevan ja esittävän laululeikkejä.

V. 1925 syksyllä kylän tuumasta ruvettiin taloa touhuamaan. Antti Jortikka lahjoitti tontin ja agronomi Juhani Puukalta saatiin ostaa rakennuspuut puolella hinnalla. Hirret ajettiin, talo katettiin ja paljon muutakin tehtiin talkoilla ja niinpä sitten 17.7.1927 saatiin viettää talon vihkiäisjuhlaa.

Monista uutterista toimihenkilöistään muistaa seura ensimmäisen puheenjohtajansa, sittemmin usein tilaisuuksissa puhujana nähdyn Juho Puukan ja muista esimiehistä Antti Karosen, Väinö Puukan, Yrjö Karosen, Tauno Karosen, Eino Kaleniuksen, Toivo Vaetojan ja Sulo Karosen. Pisimmän ja ehkä työntäyteisimmän ajan on puheenjohtajana toiminut Väinö Jortikka, jonka hallituskautena mm. talo rakennettiin. Johtokunnan muista jäsenistä mainittakoon sihteerinä toiminut Yrjö Puukka, Lahja Henttinen (Roininen), Anna Puukka (o.s. Henttinen) ja Marianna Poikselkä sekä rahastonhoitajat Heikki Puukka ja Armas Karonen. Aikanaan olivat seuran "sieluna" Antti ja Saimi Lallukka.

Evakossa nuorisoseuran toimintaa jatkettiin. Vuonna 2002 seura täytti sata vuotta ja silloin julkaistiin kirja Sata Humalaista Vuotta - Humalaisten Nuorisoseura Alku ry 1902 - 2002. Seura toimii aktiivisesti vielä nykyisin.

Tiurin nuorisoseura

Syyskuun 5 päivänä 1905 oli joukko Tiurin nuoria miehiä tavanmukaisissa voimisteluharjoituksissaan Tiurin "Suuressa kylässä" sijaitsevalla Sipri Henttisen omistamalla Hiekkapellolla. Opettaja O. B. Kauppinen oli saman vuoden keväänä perustanut voimisteluseuran ja miehet harjoittivat ahkerasti omin käsin puusta valmistamine sauvoineen. Olipa heillä voimistelupukukin, valkea paita ja housut sekä sininen vyö. Innostus oli suuri. Voimistelutelineitä teki mieli. Kotona ei pystytty haluttuja välineitä valmistamaan ja rahaa ei ollut millä ostaa. Yleisiä tilaisuuksia rahan hankkimiseksi ei liioin voitu ajatella, kun seura oli rekisteröimätön. Näin ollen oli jo kesän mittaan pohdittu sellaisen seuran perustamista, jolla olisi oikeus järjestää maksullisia tilaisuuksia.

Niinpä mainittuna päivänä olikin voimisteluharjoituksia seuraamaan kertynyt paljon muutakin yleisöä, kun oli tiedossa uuden seuran perustaminen. Harjoituksen loputtua maanviljelijä Vilppu Paavilainen selosti nuorisoseurojen periaatteita ja toimintaa. Esitys sai paljon kannattajia ja muutamien työväenyhdistyksen perustamista kannattavien esityksistä huolimatta enemmistö asettui Paavilaisen esityksen puolelle ja niin oli Tiurin nuorisoseura perustettu. Siihen liittyivät mukaan myös työväenyhdistyksen kannattajat, joten mitään hajaannusta ei syntynyt.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Vilppu Paavilainen, sihteeriksi Juho Jortikka (Pekkolais-Jussi) ja muiksi johtokunnan jäseniksi kaupan hoitaja Matti Nygren, rouva Elisa Nygren, Pekka ja Anni Jortikka ja Simo Paavilainen (Pitkäläis-Simo). Jäseniä liittyi heti useita kymmeniä ja vuoden lopulla oli seurassa jo toista sataa jäsentä. Mallisäännöt oli tilattu Etelä-Karjalan Nuorisoseuralta etukäteen ja toiminta alkoi heti.

Innokkaimpien mielessä alkoi vähitellen kangastella unelma oman talon rakentamisesta. Talonpaikaksi saatiin Anni ja Matti Paavilaiselta (Rousela) lahjana Pallikankaalta oivallinen tontti. Niin oli ensimmäinen askel otettu. Paljon tehtiin talkootyötä, niinpä torpan mies Simo Musakka omin eväin kävi talkoissa niin kauan, kunnes talo oli katossa. Vapaussodan takia valmistui talo lopullisesti vasta kesällä 1919. 1930-luvulla talo ulkoapäin maalattiin ja vähän myöhemmin sisältäpäin paperoitiin ja maalattiin.

Seuran monista ala-osastoista eli harrastuskerhoista on ensimmäisenä mainittava laulukuoro, joka oli perustettu jo v. 1897, mutta liittyi sitten ala-osatona seuraan. Kuoron johtajana oli alussa K. A. Blomqvist. Hänen jälkeensä sai tahtipuikon opettaja J. N. Vainio, joka tunnettuna musiikkimiehenä teki tuloksellista työtä kuorossa. Opettaja O. B. Kauppinen johti hänen jälkeensä kuoroa monet vuodet. Kuoro osallistui hänen aikanaan Viipurissa järjestettyihin Kansanvalistusseuran yleisiin laulu- ja soittojuhliin 1905. Kauppaneuvos Lallukka lahjoitti tällöin seuralle 100 markkaa, jolla hankittiin harmooni. Pitkäaikaisen ja huomatun johtajan kuoro sai (1905) oman kylän kasvatista Pekka Jortikasta (Pekkolais-Pekko), joka synnynnäisten musikaalisten lahjojensa, vähäisen koulutuksensa ja ennen muuta itseopiskelun avulla kehittyi eteväksi kuoromieheksi ja johtajaksi, niin että kuoro lauluja soittojuhlilla Viipurissa v. 1908 pääsi palkintosijoille. Kun Pekka Jortikka ei talon ainoana miehenä ehtinyt myöhemmin mukaan, johti kuoroa Yrjö Jortikka (Teperi) ja sitten Heikki Puukka, joka onkin tehnyt pisimmän päivätyön kuoron hyväksi. Väliin on kylässä ollut jopa kolmekin kuoroa, nimittäin mies-, nais- ja sekakuoro saman juhlan ohjelmaa rikastuttamassa.

V. 1913 ostivat soittokuntaa haaveilevat nuoret miehet Viipurista vanhat, mutta hyväkuntoiset seitsikon torvet 450 markalla. Kanttori A. N. Leinonen neuvoi aloittelijoille torvien nimet, suoritti niiden jaon ja auttoi muutenkin "jyvälle". Alku oli hankalaa ja ankaraa työtä vaadittiin, mutta kanttori Leinosen ja opettaja Kauppisen ohjaamina alettiin lopulta päästä juonesta kiinni.

Vapaussodassa nuoret soittokunnan jäsenet kuuluivat Kiviniemen sotilassoittokuntaan. Sodan loputtua sai Tiuri kuulla soittajapoikansa saavutuksia useita vuosia. Saatiin soittokunnanjohtajaksi Heikki Puukka, oman kylän kasvatti, joka armeijassa oppineena musikanttina oli tehtäväänsä täysin pätevä. Heikki Lallukan innostamana hankittiin lisää torvia ja puhallettiin viimein 16 miehen voimalla.

Näytelmiä on alusta asti harrastettu. Alkuaikoina Maria Poikonen herätti huomiota laulajana ja näyttelijänä. Matti Puukka liittyi myöhemmin taiteilija Evert Suonion kiertueeseen. Matti Jortikka ja Heikki Lallukka tuottivat yleisölle monta hauskaa hetkeä. Myöhemmän ajan näyttelijöistä mainittakoon Heikki Puukka, Arvi Jortikka, Viljo Ohvo ja Arvi Pekkanen ja naisista Siviä ja Hilja Karilainen sekä Alina Koponen ja Hilja ja Aino Paavilainen. Monia pikkunäytelmiä ja useita kokoillan näytelmiä on näyttämöllä esitetty. Niistä mainittakoon "Hirviherrat", "Junula ja Tanula", "Nuori mylläri", "Murtuneita", "Väkevämmän tiellä", "Hevoshuijari", "Nuorten tuomio" ja "Laivaston pikku morsian". Viimeksi mainittua esitettiin 24 kertaa. Näytelmäohjaajia hankittiin ja taso saatiin täten kohoamaan melko korkealle.

Seuralla oli käsinkirjoitettu seuralehti "Oksa". Kotiseututyötä harrastettiin. Kansantietoutta kerättiin ja mm. Kalevalan riemuvuoden keräyksessä 1935 saatiin palkintojakin. Seura teki ympäristöön vierailuretkiä ja· sen talolla nähtiin myös usein vierailijoita. Viipurilainen osakuntakin pistäytyi kerran Tiurin nuorisoseuran vieraana.

Kansanopiston opettajat ja Kirkonkylän sivistyneistö auttoivat usein ohjelman suorituksessa, samoin monet taiteilijat, kuten Saimi ja Aku Korhonen, Albin Kaasinen, Rupertti Kainulainen ja moni muu. Vuorovaikutus lähiseuroihin oli vilkas.

Ruumiillinen kuntokaan ei ollut unohduksissa. Voimistelustahan tavallaan koko seurakin juontaa juurensa. Urheiluakin harrastettiin. Erikoisesti hiihto on ollut mielityötä. Lylyä Iykkivät sekä miehet että naiset. Juho ja Tuomas Paavilainen, Matti Teperi, Simo ja Heikki Lallukka, Juho Torsti ja myöhemmin Mikko Rouhiainen toivat monta kierto- ja yksityispalkintoa. Tiurin naisten "Maikkien trio", Lallukka, Karilainen ja Jortikka, oli kilparadalla toisten kauhuna. SVUL:n Viipurin piirin mestaruus oli vuoroin heidän nimissään. Nuorinta polvea edustavat Viljo Ohvo, Väinö ja Mikko Teperi. On myöskin jalkapalloiltu ja saatu voittoja pitäjän ulkopuolellakin. Tanhutaitoakin on harjoitettu eri aikoina.

Tiurin nuorisoseuran jäsenistä mainittakoon heistä nimeltäkin muutamia: Vilppu Paavilainen, seuran ensimmäinen puheenjohtaja, Pekka Roininen, hyvä laulaja, uskollinen kuorolainen, aloiterikas ja työtä pelkäämätön, Heikki Puukka, kuoronjohtaja, vaatimaton uurastaja Yrjö Jortikka, kuoron johtaja, soittaja ja urheilija, Juho Paavilainen, urheilija, soittaja ja laulaja, Heikki Lallukka, näyttelijä, soittaja ja aina siellä mukana "miss milloin miestä on tarvis", Simo Lallukka, paljon käytetty puhuja, seuran alkuaikoina sen kantavimpia voimia, Matti Jortikka, pitkäaikainen puheenjohtaja, puhuja, näyttelijä ja lausuja. Nuoremmasta polvesta mainittakoon: Arvi Jortikka, monivuotinen puheenjohtaja ja näyttelijä ja Viljo Ohvo, puheenjohtaja hänkin ja lisäksi urheilu- ja voimistelumies.

Tiurin nuorisoseura jatkoi toimintaansa sotien jälkeen Köyliössä. Seura lopetti toimintansa vuonna 1986 luovuttaen loput varansa Köyliön Karjalaisille.

Myllypellon nuorisoseura

Syrjäisessä Myllypellon kylässä kokoontui nuoriso vuosisadan alussa vapaa-aikojensa ratoksi milloin mihinkin haastelemaan mukavia. Väliin leikittiin, koeteltiin voimia, painittiin ja toisinaan "tanssittiin" jonkun kyläpelimannin soittaessa. Väliin tuli riitaakin, milloin sorjista tytöistä, milloin jostain muusta ja silloin tapeltiin. Muutamat olivat liittyneet Särkisalon nuorisoseuraan, mutta useimmat elelivät omissa oloissaan kotinurkilla.

Heräsi sitten ajatus saada omaan kylään nuorisoseura. Kauan pohdittiin puoleen ja toiseen, ja niinpä 14.12.1911 päätettiin liittyä Etelä-Karjalan Nuorisoseuraan, joka vahvistikin säännöt ja niin oli seura perustettu. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Tuomas Haikonen, sihteeriksi Yrjö Inkinen ja rahastonhoitajaksi Juho Puputti sekä muiksi jäseniksi Kalle Kekki, H. Inkinen, H. Pohjalainen, A. Puputti ja A. Vesalainen. Seuran nimeksi annettiin "Säde". Sillä tarkoitettiin, että seura kirkkaan päivänsäteen tavoin jäseniään kasvattamalla toisi valoa kouluttoman kylän henkiseen yöhön.

11.11.1912 perustettuun laulukuoroon liittyi kolmisenkymmentä jäsentä. Johtajaksi saatiin opettaja A. Tattari, joka kirkolta käsin kävi harjoituksissa. Kuorolaiset vuorollaan kävivät hänet hevosellaan hakemassa ja viemässä, vaikka matkaa kirkolle oli 20 km. Innostus oli suuri, saatiinhan nyt iltamiin "köörilaulua". V. 1912 ostettiin kuorolle urkuharmooni, joka myöhemmin vuokrattiin kylään perustetun kansakoulun käyttöön. Isoissa tuvissa pidetyissä iltamissa tehtiin näyttämö penkeistä ja esirippuna olivat lakanat. Ohjelmaa oli kovasti ja yleisömenestys hyvä. Pääsymaksuna oli useimmiten 25 penniä.

V. 1914 päätettiin tehdä lava, mutta siitä aikeesta luovuttiin ja päätettiinkin rakentaa hirsinen talo. 1600 mk:n hinnasta sen ottivat tehdäkseen Ivan ja Aleks Kuismin ja samaan hintaan he antoivat talolle myös tontin omistamastaan maasta. Työtarpeet hankittiin "mikä mitenkin". Kesällä 1915 oli onnistunut talon vihkiäisjuhla runsaine ohjelmineen. V. 1920 ruvettiin talon suurentamista suunnittelemaan, ja toimekas rakennustoimikunta, johon kuuluivat asemapäällikkö Santeri Nuotio, maanviljelijä Maunu Puputti, asemamies Martti Kallio, opettaja Alfred Saukkonen ja maanviljelijä Pekka Tiira, valvoi työn suoritusta. V. 1936 suurennettiin ja muutenkin uusittiin talo jälleen, joten se seuran 25-vuotisjuhlassa 18.11.1936 oli varsin tyydyttävässä kunnossa.

Seuralehti "Säde" ilmestyi silloin tällöin, varsinkin opettaja Saukkosen aikoina runsassisältöisenä. Kotiopintokerho saatiin toimimaan ja innolla nuoret, opettaja Elna Väkkärän johdolla, osallistuivat siihen. Tutkintoja suoritettiin useissa aineissa ja monelle on myöhemmin elämässään ollut oppimastaan suurta hyötyä.

Alkuajan suurta innostusta ei musiikin alaIla myöhemmin saavutettu, vain silloin tällöin kuoro lauloi tilapäisluontoisena pitemmän tai lyhyemmän aikaa. Jonkun aikaa oli pieni mieskuorokin toiminnassa opettaja Urho Kohosen johtamana.

Näyttelemiseen on oltu innostuneita. Esityksistä mainittakoon "Roinilan talossa", "Murtovarkaus" , "Tukkijoella", "Pohjalaisia", "Miehen kylkiluu" , "Olenko minä tullut haaremiin", "Tuukkalan tappelu", "Syntipukki" ja "Hardangerin harjulla". Näyttelijöistä mainittakoon asemamies M. Kallio, joka usein myös opasti nuoria, asemapäällikkö S. Nuotio, opettajat Saukkonen ja Hilma Jalava sekä neiti Maikki Pusa ja rouva Vappu Miss.

Miesvoimistelijat harjoittivat uutterasti kymmenkunta vuotta opettaja Urho Kohosen taitavalla johdolla ja saavuttivat maalaisjoukkueena huomiota pitäjän ja maakunnan rajojen ulkopuolellakin, Helsingissäkin päästiin palkinnolle. Nuorten miesten voimistelu sai aikaan sen, että elämä kylässä muuttui aivan toisenlaiseksi. Samalla kun poikain työn kangistamat jäsenet norjenivat, parani ryhtikin sekä ruumiillisesti että siveellisesti, ja koko kylän henkinen taso kohosi. Urheilu ja varsinkin jalkapalloilu on ollut mielityötä. Joukkueita muodostivat ukkomiehet ja poikamiehet, oli A- ja B-sakkia ja pikkupoikien porukoita, niin että erään koulupojan mielestä "kotikylän pääelinkeino oli pallon potkiminen". Talvella on harrastettu hiihtoa, keväällä kenttäurheilua useimmin varsin vaatimattomin tuloksin.

16.6.1934 vihittiin Viipurissa "Säteen" lippu, johon Armas Lähteenkorva oli suunnitellut aiheen seuran nimestä. Talvisodan aikana lippu joutui kadoksiin ja löytyi vasta syksyllä 1947 Helsingistä keskusseuran toimistosta, jossa sitä "tuntemattomana" oli säilytetty. Sodan aikana tuhoutui nuorisoseuran talo perustuksiaan myöten.

Evakossa pysyvimmäksi paikaksi muodostui Rauma ja sielläkin Rauman maalaiskunta. Nuorisoseura lakkautettiin vuonna 1971. Viimeistä puheenjohtajuutta hoiti Martti Kuisma ja sihteerinä oli Saga Kiuru.

Makkolan nuorisoseura

Kauniin Helisevänjärven ja sitä alempana seuraavan Tietävänjärven rannalla olevassa Makkolassa perustettiin nuorisoseura "Pyrintö" v. 1911. Sen perustajana mainitaan olleen maatalousneuvoja Ilmari Elovainio. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Antti Suutari (Salonoja).

Yleiset ja perheiltamat pidettiin monet vuodet talojen tuvissa. Kylän orkesteri, jota johti "Räätäl-Aati" eli Adam Paavilainen, soitteli siellä usein. Innokas johtaja sai soittajatkin innostumaan ja mielellään kuulijatkin nauttivat esityksistä. Itse Paavilainen saattoi, kun hyvin sattui, asiakkailleen Soitella viuluaan unohtaen silloin kaiken muun. Kansanopiston laulunopettaja Antti Tattari, joka 1912 oli perustanut kylään sekakuoron, oli myös mukana johtamassa lauluesityksiä. Tavanomaisten puheiden, runojen, kertomusten ja kuvaelmien lisäksi oli myös usein näytelmäkin, vaikka näyttämövarusteet olivat melko alkeelliset ja suuri tilanahtaus haittasi. Yleisö oli kuitenkin tyytyväinen esityksiin ja sehän olikin tärkeintä.

V. 1921 sai "Pyrintö" osuuden Makkolan-Lammasmäen maalaisliiton toimitaloon. Näin oli toimipaikka saatu ja sen jälkeen yleiset tilaisuudet pidettiin siellä.

Adam Paavilainen perusti mieskuoron, jota johti kunnes opettaja Matti Juvonen sai tahtipuikon häneltä. Juvosen muuttaessa Makkolasta loppui kuoron toimintakin. Opettaja Julius Putus avusti seuran toimintaa, mutta varsinkin on Lempi Putus ollut monen yrityksen innokas johtaja. Hänen johdollaan toimi toistakymmentä vuotta naiskuoro. Opintokerho oli moneen otteeseen toiminnassa, joskus hyvinkin vilkkaasti. Suoriteltiin nuorisoseuramerkkiä ja luettiin useita oppiaineita. Kerhon johtajista mainittakoon Armas Hanikka.

Ajoittain ilmestyi lehti "Kipinä", joka joskus oli hyvinkin pirteästi toimitettu. Seuran toimintaan osallistuivat niin nuoret kuin vanhempikin väki. Suurimman panoksen "Pyrinnön" toimintaan antaneista mainittakoon Eemeli Kopra, veljekset Heikki ja Aati Hanikka, Elis Korhonen, Matti Mykkänen ja Jalmari Torikka.

"Pyrinnön" viimeisenä puheenjohtajana oli Väinö Suutari. Toiminta loppui synkkänä syksynä 1939. Toimiaikanaan seura vaikutti monin muodoin valistavasti kylän elämään.

Siirlahden nuorisoseura

Kesäisenä päivänä 1915 oli SiirIahden Simo Kuisman (Repola) talossa väkeä tuvan täydeltä, kuten mukana ollut Eemeli Kuisma kertoo. Nuoren väen lisäksi nähtiin siellä monta vanhempaakin, kuten Tuomas ja Juho Jääskeläinen, Antti Kiuru, Antti Javanainen ja Toivo Kuisma.

Jääskeläisen talon maataloustyönjohtaja, Kirkonkylän kuorossa käyvä laulaja ja kaunokirjallisia paloja lehtiin kirjoitteleva Viljo Heikka piti puheen, jossa mm. mainitsi, että olisi varmaan hyödyllisempää tehdä ja harrastaa jotain muuta kuin vapaa-aikansa viettää istuskelemalla toisten tuvissa tai kuljeskelemalla kylän raittia joutavia jaaritellen.

Puhuja valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Toivo Kuisma sihteeriksi. Virinneen keskustelun tuloksena perustettiin kylään nuorisoseura "Valon-Soihtu" . Seuran puheenjohtajaksi valittiin V. Heikka, varapuheenjohtajaksi Eemeli Kuisma, sihteeriksi Toivo Kuisma, rahastonhoitajaksi Antti Javanainen ja johtokunnan muiksi jäseniksi Tuomas Jääskeläinen ja opettaja Antton Perttula.

Kerran kuussa pidettiin ohjelmallinen perheiltama, johon ilmestyi "Soihtu"-lehti. Ohjelman järjesti kulloinkin sitä varten valittu toimikunta, jonka huolena oli myös lehden kokoonpano. Talojen tuvissa kokoonnuttiin. Perheiltamissa ei koskaan tanssittu. Vuosittain pidettiin pari kolme yleistä iltamaa. Seuraan kuului 30-40 jäsentä.

Opettaja A. Perttula johti sekakuoroa, jossa laulettiin maakuntalauluja. Ensimmäisenä näytelmänä esitettiin Kiven "Kihlaus". Seuran keskuudessa toimi opintokerhokin, jota ainakin v. 1934 johti Väinö Poikonen.

V. 1920 seura osti Aatami Kuismalta tontin 200 markalla. Varojen vähyyden vuoksi ei talon rakentamiseen uskallettu ryhtyä. Vasta v. 1938 seura suojeluskunnan kyläosaston kanssa yhdessä rupesi taloa touhuamaan seuran aikaisemmin hankkimalle tontille. Kerättiin lahjavaroja ja säästöpankista otettiin 35.000 markan laina. Rakennustoimikunnassa olivat: Eemeli Kuisma, Väinö Salovaara ja Heikki Jääskeläinen. Valde Näsin piirustusten mukaan talo rakennettiin sementtitiilistä. Tarvittava puutavara saatiin lahjaksi ja työt tehtiin suureksi osaksi talkootyönä. Talo tuli maksamaan 100.000 mk, mutta sen arvo oli ainakin 300.000 mk.

Talvisodan ja sitä seuranneen ajan jälkeen kotiuduttaessa löydettiin talo melko hyväkuntoisena. Vauriot korjattiin ja joitakin yhteisiä tilaisuuksia ehdittiin pitää ja paljon oli suunnitteilla, kun uusi myrsky lakaisi isännät tuuliajolle ja koko kylän väen kauas niiltä mailta.

Timoskalan nuorisoseura

Timoskalan kreikkalaiskatolisilla kanta-asukkailla oli perinteellinen tapa viettää yhteistä joulujuhlaa vuoroin eri taloissa.

Opettaja A. Tattari kävi kylässä opettamassa kuorolaulun alkeita. Harjoitukset pidettiin Simo Paavilaisen talossa. Isäntä osti sitä varten harmoninikin. Vähitellen heräsi ajatus, että sietäisi kylässä olla jokin seurakin, jossa vanhat ja nuoret voisivat toimia. Ja niinpä syksyllä 1921 Antti Paavilaisen talossa perustettiin kylään nuorisoseura "Alku", jonka puheenjohtajaksi valittiin Simo Paavilainen, sihteeriksi Antti Paavilainen ja johtokunnan muiksi jäseniksi Nikolai Honkanen, Jooseppi Pönkkä ja Hilma ja Lyydia Sinkko.

Ensi töikseen seura järjesti kuusijuhlan A. Paavilaisen taloon. Talvella seura teki rekiretken Tiurin nuorisoseurantalolle Paavilaisten alkuperäiseen kotikylään. Oli uljas näky, kun 22 hevosta kulkusten kilistessä ajoi talvisella tiellä. Perillä vietetyn iltaman ohjelmasta mainittakoon näytelmä "Luonnon lapsia" ja "Vaarin Mihalan", Mihail Sinkon, soiton säestyksellä esitetyt kansantanhut.

Opintokerho toimi 8 vuotta opettaja Helmi Laantin ohjaamana, sittemmin sen johtajana oli Helvi Paavilainen. Viimeksi mainittu johti myös lausuntakerhoa, joka 1936 osallistui Viipurin maakuntajuhlan suureen lausuntakuoroon.

Aivan alusta alkaen pidettiin perheiltamia, joiden ohjelma arvosteltiin. Kerran oli esitetty kertomus, ja kysyttäessä kuulijain mielipidettä, tokaisi eräs vanha isäntä: "KyII' se ol' muhkia runo". Usein ilmestyi myös tilaisuuteen käsin kirjoitettu lehti "Nouseva nuoriso".

Taloudellinen asema oli heikko ja siksi talon rakentaminen jäi unelmaksi. Yleisiä tilaisuuksia pidettiin joskus Antti Paavilaisen, Kirilän Sinkon ja Juho Haikosen taloissa, mutta useimmiten oli Simo Paavilaisen talo "seuran talona". Juhlien puhujina vierailivat usein kansanopiston opettajat, joskus keskusseuran ja Käkisalmen ns-piirin edustajat ja monet muut. Jäsenluku vaihteli 20-50.

Kotiseudulta lähtö lopetti toiminnan 1939, mutta takaisin palattua hajaantuneet voimat koottiin ja 24.10.1943 kylän kansakoululla seura valitsi puheenjohtajaksi opettaja Katri Känkäsen, jonka johdolla seura jälleen toimi vilkkaasti, kunnes 1944 oli uudelleen lähdettävä Timoskalasta.

Kansanopiston nuorisoseura

Kansanopiston monipuoliseen työohjelmaan kuului myös nuorisoseuratyö. Siellä opiskelevat nuoret saivat tottua siihen kuulumalla jäseninä nuorisoseuraan. Näin he saivat käytännöllistä kokemusta erilaisissa tehtävistä ja osasivat sitten soveltaa oppimaansa käytäntöön kotikylässään.

Opiston opettajien opastuksella he myös järjestivät illanviettoja ja yleisöjuhlia saaden näin tottumusta ohjelmansuorituksessa ja erilaisten tilaisuuksien toimeenpanossa. Pitkät ajat oli kirjoittamattomana lakina, että Räisälän kansanopiston johtaja oli Käkisalmen nuorisoseurapiirin puheenjohtajana. Näin hän joutui henkilökohtaiseen kosketukseen lähiseudun nuorisoseuralaisten kanssa heidän kotioloissaan.