Hevostalous Räisälässä


Räisälä oli Kannaksen viljavimpia pitäjiä. Siellä ei ollut ainoastaan meheviä, hedelmällisiä peltoja, vaan myöskin erinomaisen hyviä luonnonlaitumia, jotka melkein aina rajoittuivat järven rantaan. Kun tällaisissa laidunmaissa oli kivikkoisia mäkiä ja järvenrantalietteitä, olivat ne hyvin sopivia yleensä hevosten ja erittäinkin varsojen laitumiksi, sillä sellaisella laidunmaalla niiden kaviot hoitaa luonto paremmin kuin varsojen omistaja itse. Kivikkoisilla mäillä ravaaminen pitää kavioiden liikakasvun kurissa ja rannassa porskuttaminen taas riittävän tuoreina. Näin ollen siellä olivat hyvät edellytykset hevostaloudelle ja melko huomattavalle hevoskasvatukselle, joka Räisälässä oli tuottavimpia maatalouden haaroja. Hevostaloudelle annettiinkin Räisälässä aina, kautta aikojen, suuri arvo ja sillä olivat siellä vanhat, kunniakkaat perinteet. Monet räisäläiset olivatkin synnynnäisiä hevosmiehiä ja harrastus hevosasioihin oli suuri. Kun talvi-iltoina naapurukset kokoontuivat johonkin taloon iltaa istumaan tai muuten sattui useampia miehiä yhteen yhtymään ja tarinoimaan, oli tavallisin puheenaihe hevosasiat. Puhuttiin kilpa-ajoista ja eri hevosten edellytyksistä ja mahdollisuuksista niissä sekä siitä ja siitä oriista siitoshevosena jne. Näin kului yhdessäolo rattoisasti ja monet tärkeät hevostaloutta koskevat asiat tulivat tarkoin pohdittua.

Räisälä olikin tunnetuimpia hevospitäjiä Karjalassa. Jo niin aikaisin kuin 1870-luvulla esiintyi räisäläisiä hevoskasvattajia menestyksellisesti Viipurin suurissa hevosnäyttelyissä, jopa eräät kävivät näyttelyissä hevosineen aina Pietarissa asti. Niinpä maanviljelijä Yrjö Kauppinen sai v. 1879 Pietarin suuressa hevosnäyttelyssä hevosellaan palkinnoksi 100 ruplaa rahaa, kunniakirjan ja eläinsuojeluyhdistyksen hopeamitalin. Samoihin aikoihin sai maanviljelijä Heikki jääskeläinen Viipurin näyttelyssä ensimmäisen palkinnon orillaan, jonka hän sitten myi helsinkiläiseIle konsuli Dengenerille. Siitä kehittyikin hyvä juoksija, jonka Dengener myi v. 1881 Duc-nirnisenä erittäin korkeasta hinnasta Pariisiin kauppias Vandelet'ille. Muita tunnetuimpia vevoskasvattajia olivat siihen aikaan Räisälässä Eerik Puputti Läheniemessä ja Aadam Suutari Hytinlahdessa. Heidän nimensä tavataan sen ajan näyttelyluetteloissa.

Hevoskasvatus oli tuottava maataloudenhaara erittäinkin siihen aikaan, kun Venäjän ja Suomen välinen raja oli auki vapaalle kaupankäynnille. Silloin kävivät venäläiset hevoskauppiaat ostamassa hevosia Viipurin, Käkisalmen, Sortavalan ja Joensuun markkinoilta. Mutta karjalaisten hevosten vienti Venäjälle ei rajoittunut vain siihen, vaan karjalaiset hevoskauppiaat veivät hevosia Pietariin myytäväksi, jossa erittäinkin vankoilla kuorma- ja komeilla vaunuhevosilla oli erinomaisen hyvä kysyntä. Kun hevosia kasvatettiin myyntiä varten, oli hyvä, että oli hevoskauppiaita, jotka välittivät ne sinne, missä niillä oli kysyntää. Vain harva hevoskasvattaja kykeni ne itse toimittamaan Pietariin myytäväksi enempää kuin tekemään niillä kauppaa kotimaan markkinoillakaan venäläisten ostajien kanssa, sillä siihen tarvittiin välttämättömästi auttavaa venäjänkielen taitoa. Viime vuosisadan loppuvuosikymmenien kannakselaisista hevoskauppiaista oli huomattavimpia räisäläinen maanviljelijä Matti Lavonen, Korpilahden tilan omistaja Timoskalasta. Lavonen oli rehellinen ja taitava ammatissaan sekä todellinen hevosmies. Hän ei ollut mikään markkinahuijari. Hänen tapanaan oli ostaa vain hyviä hevosia, ja jos ne eivät olleet kaikin puolin hyvässä kauppakunnossa, ei hän tarjonnut niitä koskaan kaupaksi ennen kuin ne oli hoidettu ensiluokkaiseen myyntikuntoon. Kun Lavonen vei sitten hevosensa Pietariin tai Viipuriin myytäviksi, niin ei hänen tarvinnut ostajia etsiä, vaan kilpaa niitä ostettiin ja hyvät hinnat maksettiin. Näin Lavonen hankki itselleen mainetta rehellisenä hyvien hevosten kauppiaana ja Räisälälle kunniaa pitäjänä, josta jatkuvasti löytyi hyviä hevosia.

Vaikka hevoskasvatusta harrastettiinkin melko suuressa määrin, ei varsinaisesta hevosjalostuksesta ollut selvyyttä, kun siitosoriit olivat aivan sattumanvaraisia, joskus vierasrotuisiakin. Tämän vajavaisuuden ja puutteen huomasivatkin valveutuneimmat hevosmiehet ja sen johdosta he päättivät ryhtyä toimenpiteisiin, joilla saataisiin hevoskasvatukseen määrätietoisuutta. Siinä tarkoituksessa perustivat noin 1880 hevosasioista kiinnostuneet pitäjäläiset hevosmiesten seuran. Kauppias Tuomas Javanaisella on säilynyt tuon seuran perustaruiskokouksen asiakirja. Se kuuluu seuraavasti:

"Me allekirjoittaneet Räisälän pitäjän ja seurakunnan sisällä asuvat hevosien omistajat olemme tänään päättäneet perustaa keskenämme hevosmiesten seuran, sen tarkoituksena on hevosien kasvatus ja hoito sekä kulkunopeuden kehittäminen, mitä me kukin tulemme yllä pitämään ja tukemaan voimiemme ja varojemme mukaan. Allekirjoitukset: Adolf Vestberg / Grönlund /Matti Kuntsi / Eerikka Puputti /Yrjö Kauppinen / Heikki Jääskeläinen / Matti Puukka "

Ilmeisesti on asiakirjan alla oleva Grönlund silloinen Räisälän kirkkoherra, sotarovasti J. F. Grönlund, joka siis on ollut mukana taloudellisissakin riennoissa. Adolf Vestberg on taas silloinen Räisälän nimismies. Luultavaa onkin, että juuri rovasti Grönlundin ja nimismies Vestbergin aloitteesta on mainittu kokous saatu aikaan ja perustettu mainittu hevosmiesten seura. Puheena olleessa kokouksessa on siis lausuttu syntysanat Räisälän hevosmiesten järjestötoiminnalle, Seuran toiminnasta ei ikävä kyllä ole lähempiä tietoja. Vuokraaja Matti Kuntsilla oli kuitenkin seuran perustamisen jälkeen valtion siitosori hoidettavana kaksi eri kertaa, mikä lienee ollut hevosmiesten seuran ansiota. Se olikin huomattava edistysaskel, sillä sehän merkitsi jo määrätietoisuutta hevoskasvatustoiminnassa, valtio kun osti siitostarkoituksiin vain valio-oriita.

Hevosmiesten seuran seuraaja oli Räisälän hevosystäväin seura. Se perustettiin kauppias Tuomas Javanaisen tietojen mukaan opettaja A. J. Salon aloitteesta elokuun 18 päivänä 1898 Unnunkosken kansakoulussa pidetyssä kokouksessa. Kokouksessa oli ollut hyvin runsaasti osanottajia ja yksimielisesti päätettiin perustaa Räisälän ja Kaukolan yhteinen hevosystäväin seura. Samalla päätettiin, että vuosittain tullaan pitämään varsanäyttely ja kilpa-ajot vuoroin kumpaisessakin pitäjässä. Seuran johtokuntaan valittiin Räisälästä opettaja Salo, kauppias Javanainen ja maanviljelijä Matti Lavonen sekä Kaukolasta maanviljelijät Juho Huuhka, Adam Särkinen ja Paavo Mikkonen. Johtokunta valitsi keskuudestaan seuran puheenjohtajaksi kauppias Javanaisen ja rahastonhoitajaksi opettaja Salon. Samassa tilaisuudessa laadittiin seuralle säännöt.

Seura järjesti ensimmäiset kilpa-ajot Unnunkoskella Vuoksen jäälle tehdyllä radalla tammikuun 4 päivänä 1899. Osanottajia kilpa-ajoihin oli saapunut hyvin runsaasti, useita naapuripitäjistäkin, kuten Sakkolasta, Raudusta ja Rautjärveltä asti. Kilpailtava matka oli 2 virstaa (2.138 m). Voittajaksi näissä ensimmäisissä kilpa-ajoissa tuli siirlahtelaisen Antti Kuisman omistama tamma Pirkko ja toiseksi Matti Läheniemen ori. Voittajan aika oli muistitietojen mukaan 4.08 vastaten n. 3.52 2.000 metrillä. Tästä lähtien järjestettiin joka talvi kilpa-ajot ja joka kevät varsanäyttely, vuoroin Räisälässä, vuoroin Kaukolassa.

Tämä kahden pitäjän yhteinen hevosystäväin seura toimi 7 tai 8 vuotta. Räisälä erosi v. 1906 itsenäiseksi seuraksi. Sen toiminta oli milloin vilkkaampaa, milloin laimeampaa. Varsanäyttelyjä pidettiin edelleenkin joka vuosi samoin kuin kilpa-ajojakin. Ja ne muodostuivatkin todellisiksi hevosmiesten juhliksi, joihin kokoontui runsaasti hevosasioista innostunutta väkeä. Kun sitten v. 1908 alettiin hevosten kantakirjan pito, tiesi se ratkaisevaa käännettä hevosjalostuksessa. Räisälässäkin pidettiin tammojen kantakirjanäyttelyjä, varsinkin viime aikoina jokseenkin joka vuosi. Näyttelyjen käytännöllisestä järjestelystä huolehti tavallisimmin hevosystäväin seura. Näihin tilaisuuksiin kertyi aina paljon yleisöä toimitusta seuraamaan, ja ne muodostuivatkin tarkkaavaiselle katsojalle arvokkaiksi opintotilaisuuksiksi.

Hevosystäväin seuran toimihenkilöinä oli vuosien kuluessa kymmenittäin räisäläisiä hevosmiehiä. Heistä mainittakoon tilanhoitaja Antti Norrlin, tallimestari Juho Simonen, kauppias TuomasJjavanainen, maanviljelijät Simo Kuisma (Pusala), Juho Paavilainen (Pusala), Juho Tiussa, Kustaa Marila, Aadam Mykkänen, Heikki Hynninen, Matti Teperi, Matti Jortikka, Matti Kuisma ja Mikko Muli, metsänhoitaja Väinö Streng, tilanhoitajat Ludvig Salokannel ja Serge Thorvall sekä johtaja Väinö Niittymäki.

Hevosystäväin seuran toiminnasta huolimatta, joka käsitti koko pitäjän, heräsi 1920-luvulla suuressa ja valistuneessa Tiurin kylässä ajatus oman oriyhdistyksen perustamisesta, siitosoriit kun olivat edelleen sattumanvaraisia ja niiden kasvatus vailla määrätietoisuutta. Niinpä sitten tästä ajatuksesta tuli tosi v. 1921, jolloin tiurilaiset eräiden vuoksenrantalaisten asianharrastajien kanssa perustivat Tiurin oriyhdistyksen. johtokuntaan valittiin Matti Jortikka puheenjohtajaksi ja jäseniksi Heikki Lallukka, Matti Rouhiainen sekä Antti ja Yrjö Ruponen Vuoksenrannasta. M. Jortikka hoiti puheenjohtajan tehtävät koko yhdistyksen toiminta-ajan eli vuoteen 1936. Rahastonhoitajan tehtäviä hoiti samoin koko ajan Heikki Lallukka.

Ajan mittaan alkoi tuntua epätarkoituksenmukaiselta hajottaa hevosmiesten voimat yhden pitäjän alueella kahden hevostalouden edistämistä tarkoittavan seuran toiminnan vireillä pitämiseen. Sitä paitsi siitä pyrki silloin tällöin aiheutumaan ikävää hankausta. Tämä tajuttiin kumpaisenkin seuran jäsenten ja johtomiesten keskuudessa. Monien epävirallisten neuvottelujen tuloksena oli, että syksyllä 1936 pidettiin Räisälän hevosystäväin seuran ja Tiurin oriyhdistyksen yhteinen kokous, jossa yksimielisesti päätettiin perustaa koko pitäjän käsittävä Räisälän hevosjalostusyhdistys. Entisten seurojen toiminta lopetettiin. Uuden yhdistyksen keskuspaikaksi tuli luonnollisesti Kirkonkylä. johtokuntaan valittiin johtaja Väinö Niittymäki, tilanhoitaja S. Thorvall sekä maanviljelijät Matti Jortikka, Heikki Lallukka, Juho Tiussa, Simo Kuisma (Pusala), Matti Kuisma, Mikko Muli ja Yrjö Suutari. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Jortikka, mutta parin vuoden kuluttua, Jortikan kieltäytyessä tehtävästä, valittiin puheenjohtajaksi johtaja Niittymäki. Rahastonhoitajana on toiminut koko ajan Heikki Lallukka.

Nyt alkoi uusi ja viimeinen vaihe Räisälän hevosmiesten järjestötoiminnassa. Perustettu uusi yhdistys alkoi toimintansa erittäin ripeästi. Koko yhdistyksen sielu oli johtaja Niittymäki. Hän huolehti näyttelyjen järjestämisestä, suunnitteli ja järjesti suuria, vaativat mitat täyttäviä kilpa-ajoja, hankki siitosoriita jne. Suurienkin kilpa-ajojen järjestäminen oli nyt mahdollista, kun kunta oli vuosina 1936-1937 kunnostanut suurin kustannuksin parikymmentä vuotta aikaisemmin Hevosystäväinseuran ja asianharrastajain pääasiassa talkootöinä rakentaman Kirkonkylän Honkalan kankaalla sijaitsevan siihen asti alkeellisessa kunnossa olleen kilpa-ajoradan ja luovutti sen määrätyin ehdoin Hevosjalostusyhdistyksen hallintaan ja hoitoon. Radasta oli tasattu nousut ja notkelmat, pintakerros oli tehty savesta ja sidemaasta rasituksia kestäväksi ja ajorata oli levitetty 12 metriä leveäksi. Radan ympäri oli rakennettu punaiseksi maalattu 2,25 metriä korkea lauta-aita. Samoin oli tehty palkintotuomarien torni ja ravintolarakennus sekä vaatimattomat totalisaattorikopit. Näin oli luotu ulkonaiset edellytykset hevosjalostustyölle ja erittäinkin kilpa-ajotoiminnalle, joka aina on ollut tärkeänä osana jalostustyössä. Se on ollut seula, joka on siivilöinyt pois veltot ja hitaat köntykset, jättänyt jäljelle tiivistekoiset, vireäluontoiset ja nopealiikkeiset oriit, jollaiset aina ovat olleet hevoskasvattajien suosiossa.

Hevosjalostusyhdistys järjesti uusitulla radalla useita suurkilpa-ajoja, joista kahdet totalisaattoriajot. Osanottajia oli ajoissa runsaasti, joukossa maamme nopeimpiin kuuluvia ravureita, kuten Leinon-Keino, Kirrin-Kurri, Eri-Vili, Välke, Raikun Janne jne. Rataennätykseksi jäi syksyllä 1943 Kirrin-Kurrin juoksema aika 3.07 2 kilometrillä. Näissä samoissa kilpailuissa kaksinkertainen ravikuninkaamme Eri-Vili näytti ensi kerran leijonankyntensä juoksemalla 2000 m 3.16. Viimeisen kilometrin viimeisen puolikkaan se juoksi tasoissa Kirrin-Kurrin kanssa laskematta rakoa tuumaakaan suurenemaan todistaen tällä juoksullaan olevansa jo silloin maamme nopeimpia ravureita, vaikka olikin vasta viisivuotias. Yleisömenestys näissä suurajoissa oli erinomaisen hyvä. Jokaisissa ajoissa nousi yleisömäärä useihin tuhansiin, joten kilpa-ajoista muodostui taloudellisestikin kannattava yritys.


Takaisin aloitussivulle